Patteja nivusissa, kaulalla sekä käsivarressa

Minulla on ollut jo yli kaksi vuotta patteja kaulalla sekä nivusissa, eivät ole kipeitä. Nyt ilmestyi eilen käsivarteenkin, mutta tämä on välillä kipeä patti.
Minulla on jatkuvaa päänsärkyä/migreeniä:
-viiltävää kipua sekä pistävää.
-usein aina toinen ohimoista kipeytyy ja samanpuolen silmä.

Olen useaan kertaan käynyt lääkärissä muutama vuosi takaperin, mutta silloin sanoivat niiden olevan jtn solukkoja eivätkä tienneet mistä ne tulevat.

Vuosi sitten kävin erään toisen asian tiimoilta lääkärissä(niskakipu) ja lääkäri huomasi patit kaulallani ja kauhistui, soitteli uä aikoja ja antoi lähetteitä verikokeisiin, monet arvot olivat äly koholla silloin (olin raskaana tuolloin) ja lääkärit panikoivat sitäkin. Sanoivat, että "ei voi olla noin koholla vaikka onkin raskaana ja raskaus monesti vaikuttaa tuloksiin".. Yhdestä patista otettiin koepala, joka oli sitten joutunut kuitenkin hukkateille eikä tuloksia saatu koskaan. Raskauden jälkeen koholla olleet arvot olivat laskeneet normaaliksi, mutta koepala jäi mietityttämään..
En ole jaksanut rampata enään lääkäreillä etteivät jo kohta katso hulluks yms..
1568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voisitko ensin soittaa vaikka terveydenhoitajalle, joka valikoi, kenen on syytä päästä vastaanotolle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitähän mahtaa olla? kirjoitti:

Minulla on ollut jo yli kaksi vuotta patteja kaulalla sekä nivusissa, eivät ole kipeitä. Nyt ilmestyi eilen käsivarteenkin, mutta tämä on välillä kipeä patti.
Minulla on jatkuvaa päänsärkyä/migreeniä:
-viiltävää kipua sekä pistävää.
-usein aina toinen ohimoista kipeytyy ja samanpuolen silmä.

Olen useaan kertaan käynyt lääkärissä muutama vuosi takaperin, mutta silloin sanoivat niiden olevan jtn solukkoja eivätkä tienneet mistä ne tulevat.

Vuosi sitten kävin erään toisen asian tiimoilta lääkärissä(niskakipu) ja lääkäri huomasi patit kaulallani ja kauhistui, soitteli uä aikoja ja antoi lähetteitä verikokeisiin, monet arvot olivat äly koholla silloin (olin raskaana tuolloin) ja lääkärit panikoivat sitäkin. Sanoivat, että "ei voi olla noin koholla vaikka onkin raskaana ja raskaus monesti vaikuttaa tuloksiin".. Yhdestä patista otettiin koepala, joka oli sitten joutunut kuitenkin hukkateille eikä tuloksia saatu koskaan. Raskauden jälkeen koholla olleet arvot olivat laskeneet normaaliksi, mutta koepala jäi mietityttämään..
En ole jaksanut rampata enään lääkäreillä etteivät jo kohta katso hulluks yms..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu