"pää sumussa"?

lääkkeistä sen verran että käytän ritalinia aspergeriin että en sitten tiedä johtuisiko siitä mutta en usko että se lääkkeistä johtuu...sen verran kauan olen käyttänyt niitä(10v asti nyt olen 17)

batista.90 kirjoitti:

lääkkeistä sen verran että käytän ritalinia aspergeriin että en sitten tiedä johtuisiko siitä mutta en usko että se lääkkeistä johtuu...sen verran kauan olen käyttänyt niitä(10v asti nyt olen 17)

aspergeriin ei ole olemassa mitään lääkettä, se ei ole edes sairaus, joten miksi sitä edes pitäisi koittaa lääkitä?
Ritalin on kyllä johonkin ihan muuhun.

....................... kirjoitti:

aspergeriin ei ole olemassa mitään lääkettä, se ei ole edes sairaus, joten miksi sitä edes pitäisi koittaa lääkitä?
Ritalin on kyllä johonkin ihan muuhun.

Lääkitys ei hoida assia millään tavalla, vaan paremminkin niin, että lääkitys on sopeutuminen pahinpaan mahdolliseen tilanteeseen, kun ajatellaan, että kaikki menee kuitenkin huonoimman mukaan.
Näin ollen lääkitys oikeastaan orjuuttaa itseensä, mikä edellyttää sitä, että kaiken pitääkin olla huonoimmalla mahdollisella tolalla.

Koska lääkitys ei korjaa asioita millään tavalla, vaan tuhoaa luonnollisen reagoinnin, sen käyttö ei missään tapauksessa ole asiallista aspergeriin.
Aspergerissa lääkitys vastaa sitä, kun kiusattua lääkitään kestämään kiusaamista paremmin, eli pyritään sopeuttamaan elämään ongelmissa, ei korjaamaan niitä.

Itseasiassa psykiatriset metodit syventävät autismia, sillä lääkkeet sopeuttavat henkilön tilanteeseen, missä autismi syvenee ja täten ikäänkuin hyväksyvät sen, että autistisuus on tavoiteltava tila. Ja jo tämä sopeuttaminen itsessään on autismin syventämistä, mikä osoittaa sen, että psykiatri pyrkii libidoa varastamalla syventämään autismia, eli hän on yksi syy assin tilaan.

Teoriassa lääkitystä vastaava vaikutus aspergeriin on esim. runsaalla alkoholin juomisella.

ritalin kirjoitti:

Lääkitys ei hoida assia millään tavalla, vaan paremminkin niin, että lääkitys on sopeutuminen pahinpaan mahdolliseen tilanteeseen, kun ajatellaan, että kaikki menee kuitenkin huonoimman mukaan.
Näin ollen lääkitys oikeastaan orjuuttaa itseensä, mikä edellyttää sitä, että kaiken pitääkin olla huonoimmalla mahdollisella tolalla.

Koska lääkitys ei korjaa asioita millään tavalla, vaan tuhoaa luonnollisen reagoinnin, sen käyttö ei missään tapauksessa ole asiallista aspergeriin.
Aspergerissa lääkitys vastaa sitä, kun kiusattua lääkitään kestämään kiusaamista paremmin, eli pyritään sopeuttamaan elämään ongelmissa, ei korjaamaan niitä.

Itseasiassa psykiatriset metodit syventävät autismia, sillä lääkkeet sopeuttavat henkilön tilanteeseen, missä autismi syvenee ja täten ikäänkuin hyväksyvät sen, että autistisuus on tavoiteltava tila. Ja jo tämä sopeuttaminen itsessään on autismin syventämistä, mikä osoittaa sen, että psykiatri pyrkii libidoa varastamalla syventämään autismia, eli hän on yksi syy assin tilaan.

Teoriassa lääkitystä vastaava vaikutus aspergeriin on esim. runsaalla alkoholin juomisella.

jos jossakin on niin pahvi lääkäri, joka edes määräisi lääkettä aspergeriin.
Yhtä hyvin voisi sitten syöttää pillereitä vasenkätisyyteen.

kettu.nen kirjoitti:

jos jossakin on niin pahvi lääkäri, joka edes määräisi lääkettä aspergeriin.
Yhtä hyvin voisi sitten syöttää pillereitä vasenkätisyyteen.

Ala-ikäisiä on lääketeollisuuden helppo hyväksikäyttää ja heidän pakotetään syömään lääkkeitä, joista monilla on hyvin inhottavia sivuvaikutuksia. Lapsi pistetään lääkekokeilujen läpi, missä kaikki mahdolliset lääkkeet ja lääkeyhdistelmät kokeillaan.
Lapsi ei uskalla arkuuttaan sanoa vastaan lääkkeistä ja alistuu niille, vaikka seurauksena olisi huimausta, tai vatsakipua.
Asioista kertomista ei auta yhtään se, että vanhemmat ja psykiatrit uhkailevat pakkohoidolla, jos lääkkeitä ei oteta.
Rajatilainen, tai muuten narsistinen vanhempi pyrkii pitämään kontrollia lapsestaan syöttämällä tälle lääkkeitä, sillä tällöin hän saa syyllisyyden siirrettyä lapseen ja oikeutettua oman sadisminsa.

Tosiasia on, että jokainen tapaus, missä assi-lapselle määrätään lääkkeitä, tulee erikseen tutkia, sillä niissä kaikissa on kyse väärinkäytöksistä, missä psyykkisesti sairas vanhempi liittoutuu teollisuuspsykopatiaa edustavan psykiatrin kanssa, yhdistääkseen tavoitteensa.
Näissä tapauksissa on kyse lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sillä toiminta tehdään seksuaalisen nautinnon hankkimiseksi.

Keskeistä on, että sekä lapsen vanhempi, että psykiatri pyrkivät syventämään autismia, sillä nämä saavat siitä tiedostamattomasti seksuaalista nautintoa.

ritalin kirjoitti:

Lääkitys ei hoida assia millään tavalla, vaan paremminkin niin, että lääkitys on sopeutuminen pahinpaan mahdolliseen tilanteeseen, kun ajatellaan, että kaikki menee kuitenkin huonoimman mukaan.
Näin ollen lääkitys oikeastaan orjuuttaa itseensä, mikä edellyttää sitä, että kaiken pitääkin olla huonoimmalla mahdollisella tolalla.

Koska lääkitys ei korjaa asioita millään tavalla, vaan tuhoaa luonnollisen reagoinnin, sen käyttö ei missään tapauksessa ole asiallista aspergeriin.
Aspergerissa lääkitys vastaa sitä, kun kiusattua lääkitään kestämään kiusaamista paremmin, eli pyritään sopeuttamaan elämään ongelmissa, ei korjaamaan niitä.

Itseasiassa psykiatriset metodit syventävät autismia, sillä lääkkeet sopeuttavat henkilön tilanteeseen, missä autismi syvenee ja täten ikäänkuin hyväksyvät sen, että autistisuus on tavoiteltava tila. Ja jo tämä sopeuttaminen itsessään on autismin syventämistä, mikä osoittaa sen, että psykiatri pyrkii libidoa varastamalla syventämään autismia, eli hän on yksi syy assin tilaan.

Teoriassa lääkitystä vastaava vaikutus aspergeriin on esim. runsaalla alkoholin juomisella.

ja älyllä, mitä minäkin ajattelen, mutten osaa sanoa.

Minua on viime viikot hoidettu syövän takia. Assiudestani en ole sairaalassa maininnut. En tiedä, olisiko siitä ollut apua, vai olisiko entisestään pahentanut asioita. Ongelmani on se, että haluan tietää ihan tarkkaan, enkä vain summittaisesti, mitä hoito saa aikaan, jotta voin päättää, haluanko sen vai en. Ja haluaisin hoitokertojen olevan loogisella tavalla säännöllisesti samaan aikaan kunakin päivänä, eikä milloin sattuu. Ja haluan odotushuoneen olevan hiljainen - ei televisiota! Ja haluan hoitajien ja lääkäreiden olevan asiantuntijaryhmä, joiden tietoja minä käytän hyväkseni itseni parantamisessa. Sen sijaan olenkin vain kasa lihaa, jota siirrellään paikasta toiseen ja joka altistetaan hoidoille, joista ei keskustella, paitsi jos kyselen. Ja sitten muutaman minuutin aika venyy liikaa ja seuraava potilas joutuu odottamaan. Ja tunnen syyllisyyttä. Koko tilanne on minulle hyvin stressaava. Ja minä näytän olevan hoitajille stressaava. En sanoisi, että he pelkäävät minua, mutta varpaillaan he ovat.

Olen pohtinut näitä asioita diagnoosista lähtien, ja olen kiikun kaakun päättämäisilläni lopettaa sädehoito. Haluan olla oman elämäni päähenkilö. Haluan parantua omilla ehdoillani. Mitä iloa on elämällä, jos sen käyttää toisten miellyttämisen yrittämiseen? Yrittää olla nostamatta laineita? Yrittää sopeutua ja olla niinkuin kaikki muut?

selkokielellä kirjoitti:

ja älyllä, mitä minäkin ajattelen, mutten osaa sanoa.

Minua on viime viikot hoidettu syövän takia. Assiudestani en ole sairaalassa maininnut. En tiedä, olisiko siitä ollut apua, vai olisiko entisestään pahentanut asioita. Ongelmani on se, että haluan tietää ihan tarkkaan, enkä vain summittaisesti, mitä hoito saa aikaan, jotta voin päättää, haluanko sen vai en. Ja haluaisin hoitokertojen olevan loogisella tavalla säännöllisesti samaan aikaan kunakin päivänä, eikä milloin sattuu. Ja haluan odotushuoneen olevan hiljainen - ei televisiota! Ja haluan hoitajien ja lääkäreiden olevan asiantuntijaryhmä, joiden tietoja minä käytän hyväkseni itseni parantamisessa. Sen sijaan olenkin vain kasa lihaa, jota siirrellään paikasta toiseen ja joka altistetaan hoidoille, joista ei keskustella, paitsi jos kyselen. Ja sitten muutaman minuutin aika venyy liikaa ja seuraava potilas joutuu odottamaan. Ja tunnen syyllisyyttä. Koko tilanne on minulle hyvin stressaava. Ja minä näytän olevan hoitajille stressaava. En sanoisi, että he pelkäävät minua, mutta varpaillaan he ovat.

Olen pohtinut näitä asioita diagnoosista lähtien, ja olen kiikun kaakun päättämäisilläni lopettaa sädehoito. Haluan olla oman elämäni päähenkilö. Haluan parantua omilla ehdoillani. Mitä iloa on elämällä, jos sen käyttää toisten miellyttämisen yrittämiseen? Yrittää olla nostamatta laineita? Yrittää sopeutua ja olla niinkuin kaikki muut?

hyvin!

kettu.nen kirjoitti:

jos jossakin on niin pahvi lääkäri, joka edes määräisi lääkettä aspergeriin.
Yhtä hyvin voisi sitten syöttää pillereitä vasenkätisyyteen.

muita ns. sairauksia. Eikö ritalin ole oikeastaan lääkitys adhd:n vai onko? Mutta että 10 v asti olet syönyt niitä? Ja aspergeriin vain? Kyllä lääkkeissä on kaikkia sivuvaikutuksia, että en ihmettele jos tuntuu että on sumussa.

Minulla on usein kyllä aamuisin sellainen olo, että haluan olla vain rauhassa ja en pysty tekemään mitään. Mutta en syö mitään lääkkeitä.

Aspergerin sivutuotteisiin kuten sosiaaliseen jännitykseen voi olla tarpeen kyllä ottaa jotain, esim. beetasalpaajaa tai jotain.

selkokielellä kirjoitti:

ja älyllä, mitä minäkin ajattelen, mutten osaa sanoa.

Minua on viime viikot hoidettu syövän takia. Assiudestani en ole sairaalassa maininnut. En tiedä, olisiko siitä ollut apua, vai olisiko entisestään pahentanut asioita. Ongelmani on se, että haluan tietää ihan tarkkaan, enkä vain summittaisesti, mitä hoito saa aikaan, jotta voin päättää, haluanko sen vai en. Ja haluaisin hoitokertojen olevan loogisella tavalla säännöllisesti samaan aikaan kunakin päivänä, eikä milloin sattuu. Ja haluan odotushuoneen olevan hiljainen - ei televisiota! Ja haluan hoitajien ja lääkäreiden olevan asiantuntijaryhmä, joiden tietoja minä käytän hyväkseni itseni parantamisessa. Sen sijaan olenkin vain kasa lihaa, jota siirrellään paikasta toiseen ja joka altistetaan hoidoille, joista ei keskustella, paitsi jos kyselen. Ja sitten muutaman minuutin aika venyy liikaa ja seuraava potilas joutuu odottamaan. Ja tunnen syyllisyyttä. Koko tilanne on minulle hyvin stressaava. Ja minä näytän olevan hoitajille stressaava. En sanoisi, että he pelkäävät minua, mutta varpaillaan he ovat.

Olen pohtinut näitä asioita diagnoosista lähtien, ja olen kiikun kaakun päättämäisilläni lopettaa sädehoito. Haluan olla oman elämäni päähenkilö. Haluan parantua omilla ehdoillani. Mitä iloa on elämällä, jos sen käyttää toisten miellyttämisen yrittämiseen? Yrittää olla nostamatta laineita? Yrittää sopeutua ja olla niinkuin kaikki muut?

mitään julkisella puolella. Se on ihan järkyttävää, että potilaalle ei puhuta mitään hoidosta. Ja sellaisia lääkäreitä on paljon! Tietysti voisi yksityiseltä puolelta yrittää etsiä lääkärin, jonka vastaanotolla voisi saada myös tietoa hoidosta, mutta sehän maksaa. Eli vaan rikkailla on siihen mahdollisuus.

Netistähän voi etsiä paljon tietoa. Esim. itse yritän aina etsiä mahdollisimman paljon. Voit myös pyytää kopiot kaikista papereistasi ja yrittää tutkia niitä itse. Joskushan papereissa on sellaista mitä ei potilaalle edes sanota.

Esim. itselläni diagnostisoitiin aikoinaan sairaus, joka tosin ei ole ns. "vakava" mutta kuitenkin vaikuttaa terveyteen. Enkä tiennyt asiasta ennenkuin vuosia myöhemmin kun pyysin paperini toisesta syystä.

selkokielellä kirjoitti:

ja älyllä, mitä minäkin ajattelen, mutten osaa sanoa.

Minua on viime viikot hoidettu syövän takia. Assiudestani en ole sairaalassa maininnut. En tiedä, olisiko siitä ollut apua, vai olisiko entisestään pahentanut asioita. Ongelmani on se, että haluan tietää ihan tarkkaan, enkä vain summittaisesti, mitä hoito saa aikaan, jotta voin päättää, haluanko sen vai en. Ja haluaisin hoitokertojen olevan loogisella tavalla säännöllisesti samaan aikaan kunakin päivänä, eikä milloin sattuu. Ja haluan odotushuoneen olevan hiljainen - ei televisiota! Ja haluan hoitajien ja lääkäreiden olevan asiantuntijaryhmä, joiden tietoja minä käytän hyväkseni itseni parantamisessa. Sen sijaan olenkin vain kasa lihaa, jota siirrellään paikasta toiseen ja joka altistetaan hoidoille, joista ei keskustella, paitsi jos kyselen. Ja sitten muutaman minuutin aika venyy liikaa ja seuraava potilas joutuu odottamaan. Ja tunnen syyllisyyttä. Koko tilanne on minulle hyvin stressaava. Ja minä näytän olevan hoitajille stressaava. En sanoisi, että he pelkäävät minua, mutta varpaillaan he ovat.

Olen pohtinut näitä asioita diagnoosista lähtien, ja olen kiikun kaakun päättämäisilläni lopettaa sädehoito. Haluan olla oman elämäni päähenkilö. Haluan parantua omilla ehdoillani. Mitä iloa on elämällä, jos sen käyttää toisten miellyttämisen yrittämiseen? Yrittää olla nostamatta laineita? Yrittää sopeutua ja olla niinkuin kaikki muut?

ovat nyt ongelmiasi. Koet jotain käsittämätöntä syyllisyyttä ja pyrit lievittämään sitä hallinnalla, mutta hallinta ja syyllisyys kulkevat käsikädessä ja johtuvat molemmat ahdistuksesta.

Olet sairas nyt, joten pyri ainakin mielelliseen hyväänoloon. Ajatukset, mitä pohdit, ovat pakko-ajatuksia ja televisiota et ilmeisesti halua, koska se häiritsee pakko-ajatuksiasi.
Ne ovat tosiaankin ahdistusoireita ja kannattaa olla menemättä niiden mukaan, sillä et pysty käsittelemään ahdistusta niiden kautta, ainoastaan lisäämään sitä.

ritalin kirjoitti:

Ala-ikäisiä on lääketeollisuuden helppo hyväksikäyttää ja heidän pakotetään syömään lääkkeitä, joista monilla on hyvin inhottavia sivuvaikutuksia. Lapsi pistetään lääkekokeilujen läpi, missä kaikki mahdolliset lääkkeet ja lääkeyhdistelmät kokeillaan.
Lapsi ei uskalla arkuuttaan sanoa vastaan lääkkeistä ja alistuu niille, vaikka seurauksena olisi huimausta, tai vatsakipua.
Asioista kertomista ei auta yhtään se, että vanhemmat ja psykiatrit uhkailevat pakkohoidolla, jos lääkkeitä ei oteta.
Rajatilainen, tai muuten narsistinen vanhempi pyrkii pitämään kontrollia lapsestaan syöttämällä tälle lääkkeitä, sillä tällöin hän saa syyllisyyden siirrettyä lapseen ja oikeutettua oman sadisminsa.

Tosiasia on, että jokainen tapaus, missä assi-lapselle määrätään lääkkeitä, tulee erikseen tutkia, sillä niissä kaikissa on kyse väärinkäytöksistä, missä psyykkisesti sairas vanhempi liittoutuu teollisuuspsykopatiaa edustavan psykiatrin kanssa, yhdistääkseen tavoitteensa.
Näissä tapauksissa on kyse lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, sillä toiminta tehdään seksuaalisen nautinnon hankkimiseksi.

Keskeistä on, että sekä lapsen vanhempi, että psykiatri pyrkivät syventämään autismia, sillä nämä saavat siitä tiedostamattomasti seksuaalista nautintoa.

Autistinen ihminen joutuu vielä 2000-luvun Suomessa psykiatriseen helvettiin, jota toteutetaan sekä lääkkeillä että lepositeillä ja eristyksellä. Mielisairaalat ovat vielä arkea, joka kuului keskiajalle.

http://www.mdx.ac.uk/WWW/STUDY/earthcor.htm

Helsingin terveyskeskus on valmistautunut korjaamaan Auroran sairaalan psykiatrisessa hoidossa havaitut ongelmat. Etelä-Suomen lääninhallitus on paheksunut sairaalan tapaa sitoa potilaat ensisijaisena keinona heidän rauhoittamisekseen.

Panssarilasin ja kolmen lukon takana pidetään Aurorassa lapsiakin. Vikkotolkulla pidetään pientä lasta eristyshuoneessa, jossa hän hakkaa kädet verille ja lyö päätään seinään. Oven takana hoitaja, joka pitää ovea kiinni. Mitä tapahtuu tulipalon sattuessa. Kuinka saadaan lapset ulos? Miten vielä 2000 luvulla voidaan perustella nämä keskiaikaiset kidutushoidot jopa lapsille? Miksei viimeinkin järjestetä kunnon avohoitopalveluja myös Helsingissä?

http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=91447&messageID=161844

Keskustelussa viitataan osastoon, jolla hoidetaan autismin kirjoon kuuluvia lapsia lukkojen takana. Eikö jo olisi assien yhdessä aika puuttua tilanteeseen, johon Ritalin viittasi?

Jos vanhemmat ovat hakeneet apua lapselleen, se ei tee heistä hyväksi käyttäjiä, jos "asiantuntijat" määräävät lapselle lääkehoitoa / osastohoitoa vuosikausiksi. Vasta sitten vanhempia syyllistetäänkin, jos eivät kiduttajien toimenpiteisiin suostu.

ritalin kirjoitti:

ovat nyt ongelmiasi. Koet jotain käsittämätöntä syyllisyyttä ja pyrit lievittämään sitä hallinnalla, mutta hallinta ja syyllisyys kulkevat käsikädessä ja johtuvat molemmat ahdistuksesta.

Olet sairas nyt, joten pyri ainakin mielelliseen hyväänoloon. Ajatukset, mitä pohdit, ovat pakko-ajatuksia ja televisiota et ilmeisesti halua, koska se häiritsee pakko-ajatuksiasi.
Ne ovat tosiaankin ahdistusoireita ja kannattaa olla menemättä niiden mukaan, sillä et pysty käsittelemään ahdistusta niiden kautta, ainoastaan lisäämään sitä.

hiukan v♪2ärin - en kai ilmaissut itseäni selkeästi.

Syyllisyyttä tunnen (tuntisin) vain, jos vien enemmän lääkärin aikaa kuin ilmaispotilaalle määrätyt minuutit (en edes tiedä, kuinka monta minuuttia kullekin on varattu, mutta tuskin se kovin pitkä aika on). En halua aiheuttaa stressiä heille ja seuraaville potilaille. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Olen hälyäänille yliherkkä, olen aina ollut. En siksi, että ne häiritsisivät 'pakkoajatuksia' - en usko, että ajattelen sen pakonomaisemmin kuin kukaan toinenkaan. Se vain jotenkin rassaa ihan riivatusti. Odotushuoneessa mieluummin luen, kirjoitan tai kuuntelen jotain rauhoittavaa ja parantavaa nauhaa. Mitään noista en voi tehdä television pauhatessa. Korvatulppiakaan ei voi käyttää, koska sitten ei kuulisi, kun pyydetään sisään.

En ole ahdistunut. Olen aika rauhallinen, optimistinen ja pinnallinen ihminen. En pohdi asioita kovin paljon. Usein kuittaan huumorilla asiat, joista joku toinen ahdistuisi. Olen hyvin sinut tämän (poistetun) syövän kanssa. En pelkää sitä. Pelkäsin vain hetken, kun luulin löytäneeni toisen kasvaimen. Näin sinä yönä unen, jonka tulkitsin alitajuntani viestiksi, että mitään aihetta huoleen ei ole. Alitajuntamme, ruumiimme, tai mikä se nyt sitten onkin, tietää, mitä ruumiissamme on meneillään. Minulla ei ole mitään hätää.

Useimmiten kirjoitat hyvin ajatuksella ja älyllä. Minua et kuitenkaan tunne, joten on helppo tehdä virhepäätelmiä. Ehkä paras tapa viettää aikaa odotushuoneessa olisi keskustella jonkun sinunlaisesi kanssa. Mutta odotushuoneet näyttävät olevan täynnä lamaannutettuja raukkoja, jotka keskustelisivat vain oireistaan ja vaivoistaan, ei terveydestä. Mahdankohan minä vaikuttaa sellaiselta toisten silmissä siellä istuessani? Toivon, että minusta puhkuu esiin hiukan enemmän elämäniloa ja hyvää mieltä.

Jätin muuten sädehoidon kesken. Tuskin olisin niin tehnyt, jos niin kauhean ahdistunut olisin. Haluan parantua omilla ehdoillani. Uskon parantuvani.

kidutusta kirjoitti:

Autistinen ihminen joutuu vielä 2000-luvun Suomessa psykiatriseen helvettiin, jota toteutetaan sekä lääkkeillä että lepositeillä ja eristyksellä. Mielisairaalat ovat vielä arkea, joka kuului keskiajalle.

http://www.mdx.ac.uk/WWW/STUDY/earthcor.htm

Helsingin terveyskeskus on valmistautunut korjaamaan Auroran sairaalan psykiatrisessa hoidossa havaitut ongelmat. Etelä-Suomen lääninhallitus on paheksunut sairaalan tapaa sitoa potilaat ensisijaisena keinona heidän rauhoittamisekseen.

Panssarilasin ja kolmen lukon takana pidetään Aurorassa lapsiakin. Vikkotolkulla pidetään pientä lasta eristyshuoneessa, jossa hän hakkaa kädet verille ja lyö päätään seinään. Oven takana hoitaja, joka pitää ovea kiinni. Mitä tapahtuu tulipalon sattuessa. Kuinka saadaan lapset ulos? Miten vielä 2000 luvulla voidaan perustella nämä keskiaikaiset kidutushoidot jopa lapsille? Miksei viimeinkin järjestetä kunnon avohoitopalveluja myös Helsingissä?

http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=91447&messageID=161844

Keskustelussa viitataan osastoon, jolla hoidetaan autismin kirjoon kuuluvia lapsia lukkojen takana. Eikö jo olisi assien yhdessä aika puuttua tilanteeseen, johon Ritalin viittasi?

Jos vanhemmat ovat hakeneet apua lapselleen, se ei tee heistä hyväksi käyttäjiä, jos "asiantuntijat" määräävät lapselle lääkehoitoa / osastohoitoa vuosikausiksi. Vasta sitten vanhempia syyllistetäänkin, jos eivät kiduttajien toimenpiteisiin suostu.

täytyisi tuollaiset hoitolaitokset saattaa. Jos tuollainen kidutus toisi lupulta tuloksena parantuneen lapsen, ehkä sitä voisi puolustella, mutta onko joku muka joskus parantunut tuollaisella?? Ja voiko autismista edes parantua? Voivatko nuo psykopaatit niissä laitoksissa parantua, vai jatkavatko he lasten kiduttamista kenenkään estämättä?

Asiasta pitää tehdä julkinen kohu. Joka ikinen auktoriteetin väärinkäyttö pitää raportoida yksityiskohtaisesti lehdistölle ja netissä. "Hoitajien" nimet pitää tuoda esille. Jos he mielestään tekevät oikein, heillä ei kai ole mitään sitä vastaan, että heidän toiminnastaan puhutaan julkisesti, ja heidän nimensä ja kuvansa esitellään samassa yhteydessä.

ymmärsit kirjoitti:

hiukan v♪2ärin - en kai ilmaissut itseäni selkeästi.

Syyllisyyttä tunnen (tuntisin) vain, jos vien enemmän lääkärin aikaa kuin ilmaispotilaalle määrätyt minuutit (en edes tiedä, kuinka monta minuuttia kullekin on varattu, mutta tuskin se kovin pitkä aika on). En halua aiheuttaa stressiä heille ja seuraaville potilaille. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Olen hälyäänille yliherkkä, olen aina ollut. En siksi, että ne häiritsisivät 'pakkoajatuksia' - en usko, että ajattelen sen pakonomaisemmin kuin kukaan toinenkaan. Se vain jotenkin rassaa ihan riivatusti. Odotushuoneessa mieluummin luen, kirjoitan tai kuuntelen jotain rauhoittavaa ja parantavaa nauhaa. Mitään noista en voi tehdä television pauhatessa. Korvatulppiakaan ei voi käyttää, koska sitten ei kuulisi, kun pyydetään sisään.

En ole ahdistunut. Olen aika rauhallinen, optimistinen ja pinnallinen ihminen. En pohdi asioita kovin paljon. Usein kuittaan huumorilla asiat, joista joku toinen ahdistuisi. Olen hyvin sinut tämän (poistetun) syövän kanssa. En pelkää sitä. Pelkäsin vain hetken, kun luulin löytäneeni toisen kasvaimen. Näin sinä yönä unen, jonka tulkitsin alitajuntani viestiksi, että mitään aihetta huoleen ei ole. Alitajuntamme, ruumiimme, tai mikä se nyt sitten onkin, tietää, mitä ruumiissamme on meneillään. Minulla ei ole mitään hätää.

Useimmiten kirjoitat hyvin ajatuksella ja älyllä. Minua et kuitenkaan tunne, joten on helppo tehdä virhepäätelmiä. Ehkä paras tapa viettää aikaa odotushuoneessa olisi keskustella jonkun sinunlaisesi kanssa. Mutta odotushuoneet näyttävät olevan täynnä lamaannutettuja raukkoja, jotka keskustelisivat vain oireistaan ja vaivoistaan, ei terveydestä. Mahdankohan minä vaikuttaa sellaiselta toisten silmissä siellä istuessani? Toivon, että minusta puhkuu esiin hiukan enemmän elämäniloa ja hyvää mieltä.

Jätin muuten sädehoidon kesken. Tuskin olisin niin tehnyt, jos niin kauhean ahdistunut olisin. Haluan parantua omilla ehdoillani. Uskon parantuvani.

Millä ihmeellä sait näppäimistöstä tuon ♪-merkin?

Taikuri? kirjoitti:

Millä ihmeellä sait näppäimistöstä tuon ♪-merkin?

Saan ä:n näppäilemällä alt 132. Joskus, kun kirjoitan nopeasti, usean ä:n peräkkäin, tuleekin noita musiikkimerkkejä tai muuta.

♪♪

ääkkösiä kirjoitti:

Saan ä:n näppäilemällä alt 132. Joskus, kun kirjoitan nopeasti, usean ä:n peräkkäin, tuleekin noita musiikkimerkkejä tai muuta.

♪♪

Ja minä sain tuon ♪n tietenkin kopioimalla sinun kirjoituksestasi. Liitin sen myös otsikkooni ja laitoin kolme kysymysmerkkiä perään, mutta sinne sitten ilmestyi aivan muuta. Otsikkoon ei näköjään voi kopioida esim. kiinalaisia kirjaimia, muuhun tekstiin voi.

mahtaisiko johtua siitä etten kirjoittanut kirjakielellä niin kuin useimmat täällä? itse olen vielä niin nuori että kirjoittaminen sujuu nopeammin murteella...ja se jtn on jotain jos tämä selventäisi:)...loppu osa on kyllä aika sekava mutta kun ottaa sen: :P pois niin aika hyvin saa selvää kun meni tuo hymiö väärään paikkaan

joo..täytyy varmaan käyttää kirjakieltä tuossa ensimmäisessä viestissä käytin slangia koska sillä on nopeampi kirjoittaa:)..tosin vanhempien ihmisten on aika vaikea sitä ymmärtää:D..ei pahalla