KANNATUKSEN,JA KATEUDEN
YHTEISELO.
Perussuomalaiset voittivat vaalit. Saimme lähes 80 000 lisä ääntä. Suuri,ja makea voittomme oli kilpailijoille karvas pettymys.
Vanhojen puolueiden tilaama TNS gallupin mukaan PS,n hyväksyttävyys onlisääntynyt kohinalla, ja puolueen äänestämisen kokee houkuttelevaksi tai melko houkuttelevaksi lähes 20% äänestäjistä.
Tämä tutkimustieto takaa sen että poliittiset vastustajat eivät varmasti jää tuleen makaamaan.
Ensimmäisiä merkkejä kaikenkarvaisista likakamppanjoista on jo näkyvissä.
Politiikka on laji jossa kateus voittaa kiiman. Poliittisen menestyksen kaipuu on monilla niin kova,että keinoista tulee päämäärää tärkeämpi. Sellainen ihminen on enemmän säälittävä,kuin vaarallinen.
Politiikassa johtopaikoilla joutuu tahtomattaan monenlaisen lokakampanjan kohteeksi. Sille ei voi mitään-kuuluu ikäviin luontaisetuihin.
Erityisesti kohteeksi joutuvat puolueen,japiirien sekä valtuusto ryhmien johtohenkilöt ja kansanedustajat sekä palkattu henkilökunta.
Johtohenkilöiltä kysytään kestävyyttä,ja sietokykyä. Vääryyttä ei pidä hyväksyä ja puolue-ja piirikokousten antamaa valtaa on uskallettava käyttää.
Olen ollut puheenjohtaja toistakymmentä vuotta. Kokemus auttaa näkemään mihin pitää reagoida mihin ei. Tyhjäpäisiin riidanhaastajiin kulutettu aika,on pois hyödyllisestä työstä.
Mauno Koivistoa mukaellen,ei kannata provosoitua vaikka provosoidaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lapsena oli pihoilla loru joka toista haukkuu sen napa paukkuu. Timo soini on fiksu ihminen. hänen pahansupa parjaaminen ei ole henkisesti tasapainoisten iohmisten työtä.
Ei kansalaisten puolesta työtä tekevä perussuomalainen lähde omaa puheenjohtajaansa netissä herjaamaan vaan soittaa hänelle jos kysyttävää on.
eiköhän äänestäjät sanoneet sanansa puheenjohtajan linjasta. äänimäärä monikertaistui ja siinä samassa moinikertaistua pahan puhumine tällä palstalla. Ei toisen haukkuja mikä mies ole vaan se, joka tekee töitä muiden eteen.
fiksua puhetta. On täysin selvää, että kun vaalit voitettiin ja kannatus on vieläkin noussut saa se aikaan kaikenlaista pahaa puhetta.
On ikävää, että tasapainottomat ihmiset voivat nimimerkin takaa herjata toisia ihmisiä. Itse keskitys aina kehumaan ja kannustamaan muita.
Hyvä kaikki perussuomalaiset. Tehdään yhdessä lujasti töitä ja kannatus nousee edelleen. ei jätetä kansanedustajia ja puoluejohtoa yksin töihin vaan tehdään kaikki osamme.
Itse en ole pitkän urani aikana kuitannut euroakaan palkkaa puolueelta. Minulla on oma työni. En kadehdi johdon osaa. Parhaansa tekevät ja melkein rikollisina käsitellään.