afrikkalaisuus osana arkea... ja perheen kulttuuria

minulla nigerialainen avomies, kaksi yhteistä lasta. mies on katolilainen, mutta uskonto ei arjessamme oikeastaan näy. lapset ovat ev.lut. ainoa asia mistä olemme eri mieltä lasten suhteen ollut on poikamme ympärileikkaus, mies haluaisi että leikataan, minä en. leikkauksen syy olisi lähinnä hygienisyys(?) ja oma kokemus ympärileikkauksesta. saimme kuitenkin sovittua ettei poikaamme leikata. arki sujuu kuin kenellä tahansa perheellä, mies käy töissä, laittaa ruokaa, osallistuu siivoukseen ja lasten hoitoon. monikulttuurisuuden takia en voisi sanoa että olisi perheessämme ollut mitään ongelmia, enemmänkin se on ollut rikkaus!

(Hei! Vastasin samantapaiseen viestiin eräällä toisella palsalla ja laitan tekstin nyt vastaukseksi sinullekin. Keskustelu käsitteli ulkomaalaisia puolisoita, mutta menköön nyt ilman muokkauksia...)

Olen ollut kuusi vuotta yhdessä länsi-afrikkalaissyntyisen, katolilaisen miehen kanssa. Itse olen ateisti. Meillä on 2 lasta, 3-vuotias tyttö ja 1-vuotias poika.

"Ulkomaalainen" on aika laaja käsite...Vaikka pohjimmiltaan parisuhteen onnistuminen riippuu tietenkin yksilöistä itsestään, on suhteen arjessa varmaan aika suuria eroja riippuen siitä, onko suomalaisen kumppanina ruotsalainen vai liberialainen, kristitty vai muslimi jne.

Luulen, että loppujen lopuksi kahden eri kulttuurin liiton onnistuminen riippuu siitä, miten paljon kumpikin on valmis oppimaan ja omaksumaan toisen kulttuurista ja kuinka paljon pystyy tekemään kompromisseja. Jos on kovin erilaisista kulttuureista kyse, asiaa helpottaa kummasti se, jos osapuolet eivät ole niitä ihan perinteisimpiä oman kulttuurinsa edustajia vaan hiukan vapaamielisempiä ja uudistushenkisempiä. Ja on omattava niin vahva itsetunto, ettei anna toisen johdattaa itseään sellaiseen elämäntapaan, joka on itselle vieras. Meidän kaltaistemme parien on luotava oma kulttuurimme, oma perhe-cocktailimme, niistä kulttuurin aineksista, jotka kumpikin parisuhteeseen tuo.

Ei meillä ole ollut mitään ylitsepääsemättömiä vaikeuksia parisuhteessamme. Kaikista eri kulttuurin tuomista väärinymmärryksistä tai erimielisyyksistä olemme tähän asti selvinneet selittämällä, kuuntelemalla ja yrittämällä ymmärtää. Helpommalla tietenkin olisin päässyt näiden kulttuurierojen suhteen, jos olisin rakastunut johonkin suomalaiseen, mutta siinä parisuhteessa olisi sitten luultavasti ollut joku muu ongelma, tai jopa kaksi ;)

Mieheni oli asunut Suomessa jo kauan ennen kuin tapasimme. En ollut siis ihan ensimmäinen "kouluttaja" eikä hänellä muutenkaan ollut enää mikään kulttuurishokki-vaihe meneillään. En siis joutunut kamppailemaan tuollaisten asioiden kanssa.

Mutta silti, ihminen kantaa lapsuudenkotiaan mukanaan koko elämänsä, vaikka ei olisi siellä käynyt sitten teini-iän. Toteutamme alitajuntaan iskostettuja arvoja ja vanhempiemme toiveita usein tiedostamattamme. Eli kyllä näistä asioista varmasti joudutaan kaikissa monikulttuurisissa liitoissa puhumaan. Onhan näitä erilaisista perhetaustoista johtuvia ongelmia ihan tavallisilla Suomi-pareillakin! Jos liitto on tasa-arvoinen ja perustuu aitoon rakkauteen ja keskinäiseen kunnioitukseen, niin kyllä niistä jutuista aina selvitään.

Peräänkuulutan kuitenkin moku-liittoihin ryhtyvien omaa vastuuta kumppaninsa valinnassa. Liian erilaiset arvot ja mielipiteet esim. lastenkasvatuksessa, perheen työnjaossa ja tasa-arvossa (siis perustavaa laatua olevissa kysymyksissä) johtavat vääjämättä h--vetinmoiseen päivittäiseen kädenvääntöön. Eihän sitä nyt hullukaan ota sellaista suomalaistakaan miestä, jonka kanssa ei olla noissa asioissa suht samalla aaltopituudella, joten miksi pitäisi ottaa ulkomaalainen? Ei sitä kaikkea pidä ymmärtää tai lakaista maton alle sen "pyhän kulttuurieron" nimissä ja kuvitella, että kyllä hyvä nainen aina saa miehensä muuttumaan. Bullshit. Kaikissa asioissa ei voi tyytyä kompromissiin. Esimerkkinä tästä nyt vaikka lapsen fyysinen kurittaminen. Useissa kulttuureissa se on edelleen täysin jokapäiväistä ja hyväksyttyä eikä sitä tapaa voi kitkeä pois miehestä vain sanomalla, ettei halua miehen niin tekevän. Tuo on sellainen asia, mikä jokaisen vanhemman on tajuttava itse eikä mielestäni kukaan fyysistä kurittamista vastustava ihminen voi alkaa tehdä lapsia asiasta toisin ajattelevan kanssa. Samoin jos mies on sitä mieltä, että nainen on ala-arvoisempi kuin mies, ei se mielipide vaimon vaatimuksesta miksikään muutu. Nämä nyt olivat tosi ikäviä esimerkkejä kumpikin, mutta tajusit varmaan pointin?

Tulipas pitkä viesti...Kysele vain lisää, jos siltä tuntuu. Vastailen mielelläni, jos vain ehdin ja osaan!

Meillä kunnioitetaan kummankin elämäkatsomusta ja kerrotaan lapsille tasapuolisesti kummankin vanhemman ajatusmaailmasta. Koska miehelleni katolilaisuus on tärkeämpää kuin ateistisuus minulle, olen antanut miehelleni "luvan" päättää, kastaako hän heidät kirkkonsa jäseniksi. Hän ei ole sitä kuitenkaan halunnut tehdä.

Ympärileikkaus ei ole niinkään uskonnollinen kuin kulttuurillinen kysymys. Siihen otin jo alusta alkaen niin jyrkästi negatiivisen kannan, ettei mies edes yrittänyt saada mieltäni muuttumaan. Saimme kyllä aiheesta aikamoisen näytelmän aikaiseksi tilanteessa, jossa tapasin tulevan anoppini ensi kertaa. Vedin mieheni perheen edessä "overmydeadbody" - kortin hihasta tässä ympärileikkaus-asiassa ja järkytin koko huushollin perinpohjin. Taisin jättää lähtemättömän vaikutuksen. Heh.

Käymme joskus yhdessä kirkon tilaisuuksissa, koska se on kivaa yhteistä tekemistä, mutta mieheni ei koskaan vaadi minua mukaan eikä yritä saada päätäni kääntymään. Olemme myös sopineet, etteivät lapsemme tule osallistumaan kirkon järjestämään pyhäkouluun, koska mielestämme tämäntapainen opetus on lasten vanhempien vastuulla. Kävimme testaamassa pienten lasten pyhäkouluryhmää 3-vuotiaamme kanssa ja se kokemus veti kyllä hiljaiseksi. Pyhäkoulujen ns. opettajat eivät yleensä ole saanet minkäänlaista pedagogista koulutusta eikä tällainen "raamatulla päähän" -oppi vastaa käsitystämme suvaitsevaisesta ja puolueettomasta tiedon jakamisesta. Mieheni siis opettakoon lapsillemme itse ajatusmaailmaansa, miten parhaaksi katsoo. Luotan hänen arvostelukykyynsä.

Koulussa lapsemme tulevat luultavimmin osallistumaan elämänkatsomustiedon tunneille, eivät uskonnon tunneille. Elämänkatsomustieto antaa laajemman, yleissivistävän tietopohjan mm. filosofiasta. Jos lapsemme kuuluisivat kirkkoon, joutuisivat he automaattisesti osallistumaan uskonnonopetukseen. Näin tietääkseni ainakin nykysäännöt sanovat.

Mieheni perheelle emme liiemmin ole uskonnottomuuttani toitottaneet. Minulle riittää, että mieheni ymmärtää kantani. Muiden kanssa en jaksa alkaa riidellä.