eikä oikein ole ketään kelle kertoa. Raskaus on 39 4 pitkällä ja huomenna pitäisi mennä yksin äitiyspolille kontrolliin ja siellä päätetään jottai käynnistetäänkö raskaus ennen LA:ta ( vauvan koon takia)vai odotellaanko vielä. Mieheni ei päässyt mukaan ja minusta on alkanut tuntumaan ettei häntä oikein enää edes kiinnosta, kun yritän kertoa hänellä tuntemuksistani hän vain kohauttaa olkapäitään eikä kommeintoi mitään.. hyvä jos hymähdyksen saan vastaukseksi. Töitten jälkeen hän on illat autotallissa tekemässä projektia jolla kuulemme ei ole mikään kiire. Kun kysyn koska me puhuttais niin saan vastaukseksi sitten ku on aikaa. olen koittanut järjestää aikaa mutta aina silloin miehelleni tulee jotain "parempaa" tekemistä. minusta tuntuu että olen aivan yksin tulevan vauvani kanssa enkä oikein tiedä kelle kertoa kun tuntuu että kaveritki on hävinneet raskauteni myötä.
Lähestyvä synnytys pelottaa...
Nessuliini
2379
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
...olet liian kiltti miehellesi!!
Koetapa kunnon itkuraivareita, niin eiköhän jotakin muutosta tukalaan tilanteeseen tule. Saat ainakin itse päästeltyä höyryjä ulos ja jospa miehesikin viimein tajuaa, että on tosi kyseessä. Ei perusasioista puhumisen pitäisi vaatia mitään "ajanvarausta", vaan siihen tulee olla parisuhteessa mahdollisuus (lähes) MILLOIN VAIN ja etenkin, kun synnytys on käsillä!
Uusia kavereita voi onneksi aina saada (lapsen myötä ehkä helpomminkin kuin muuten, jos alkaa käydä perhekahviloissa, äiti-lapsi -piireissä jne..) -jos vain jaksaa itse olla aktiivinen.
En halua olla mikään sovinisti, mutta se on tosi asia, etteivät miehet voi koskaan ymmärtää täysin raskautta, synnytystä ja muita naisten "alapääjuttuja". Totta kai voit yrittää puhua miehellesi, mutta jos hän ahdistuu sinun puheistasi, niin autotalliin pakeneminen on aika perimiehinen reaktio. En puolustele miestäsi, mutta kun sellaisia ne vaan monesti tuppaavat olemaan!
Minusta tuntuu, että oma mieheni on oppinut olemaan täysipainoisesti isä vasta lapsemme täytettyä vuoden. Vaikka hän oli innolla mukana ultrassa ja synnytyksessä sekä hän hoiti tyttöä vauva-aikanakin, kyllähän se päävastuu mulle lankesi. Ja ne kaikki tunnemyllerrykset ja muut alapääsäryt heti synnytyksen jälkeen... Ei varmasti ollut kiva kuunnella miehen kaiken maailman jälkivuotojuttuja, vaikka totta kai ne täytyy saada puhua ulos.
Tämä ei auta sua yhtään, mutta kerran synnyttäneenä voin rohkaista sua täysin siihen hommaan. Kuvittele kuinka monet naiset ovat hoitaneet homman ennen sua, etkä tule olemaan myöskään maailman viimeisinkään synnyttäjä. Nyt kun odotan toista, niin paljon enemmän mua pelottaa mahdollinen tuleva pahoinvointi sekä tulevan lapsemme vaativuustaso (koliikit ym.)
Älä siis vaadi mieheltäsi sellaista, mihin hän ei pysty. Jaa huoliasi vaikka täällä palstalla tai pystytkö puhumaan omalle äidillesi? Saat vaan pahan mielen, jos luot turhia odotuksia, joiden toteutuminen on kiven takana. Iso juttu tämä on tulevalle isällekin, vaikkei tietenkään yhtä iso kuin sulle. Onko paikkakunnallasi pelkopolia?
Tsemppiä joka tapauksessa: sinä selviät!!!