Kävin viime torstaina (13.12.)Tampereella judoseuran harjoituksia vilkaisemassa. Aikomuksenani ilmoittaa nuorin lapseni kevään alkeiskurssille, koska vanhin poikani oli joskus harrastanut judoa ja olin saanut mielikuvan siitä, että judossa opetetaan kunnioittamaan kaikkia ihmisiä fyysisten harjoitusten ohella. Tämä käsitys kuitenkin karisi pois nopeasti harjoitusten loppupuolella. Erään sinivöisen, n.40v miesjudokan yrittäessä siivouttaa omia veripisaroitaan matosta nuorella sinivöisellä naisella. Tämä kuitenkin kieltäytyi, ja kysyi miksei mies itse siivoa omia jälkiään.Miehen vastaus oli,että hän aikoo otella kaverinsa kanssa, eikä sen vuoksi muka kykene siivoamaan omia jälkiään. Nainen ei kuitenkaan siivonnut miehen jälkiä. Mies lopulta siivosi maton itse, kun oranssivöinen pikkutyttö toi miehelle paperia. Luulisi judokoidenkin tietävän ettei vieraan ihmisen verta tai muuta eritettä siivota paljain käsin! Sen pitäisi olla yleissivistystä! Kuten myös se että siivoaa itse omat jälkensä! Harjoitusten jälkeen nainen sanoi miehelle kohteliaasti ettei ole hänen palvelijansa ja että tämän kuuluu siivota jälkensä itse ja poistui paikalta. Tämän jälkeen mies alkoi panetella naista muille seuranjäsenille, kertoen kuinka vaikeasta ihmisestä on kyse ja että juuri tämän takia naista ei haluta seuran hallitukseen... Mielestäni tälläinen käytös ja menettelytapa on asiatonta ja judonhengen vastaista. Ei ihme ettei kyseisessä seurassa ole juuri naisia, ovat varmaan kyllästyneet siivoamaan mattoa miesten puolesta. Mietin vaan etä onko kaikki ylevät puheet judon rehtiydestä ja lajiin kuuluvasta muiden kunnioittamisesta vain sanojen helinää?? Sillä tälläistä en ole havainnut muiden lajien parissa. Tätä voisi jopa kutsua kiusaamiseksi. Itse olen 35 vuotias mies ja minulla on kolme lasta. Minut on opetettu kunnioittamaan kaikkia ihmisiä ikään, kokoon ja sukupuoleen katsomatta, joten tuollainen käytös ei olisi tullut mieleenikään. Olen myös yrittänyt kasvattaa lapseni samoin. Tämän vuoksi jätän nuorimman lapseni judouran väliin, koska en halua nähdä tytärtäni siivoamassa mattoa kenenkään jäljiltä. Lajin harrastajat ottakaa kantaa, onko tälläistä muualla!!Itse olisin tuollaisesta kohtelusta loukkaantunut. Ja Tamperelaiset kommentoikaa!!
Judo söi sanansa!
20
5976
Vastaukset
- poikkeuksellista
Itse en ole missään edes tuohon viittaavaan törmännyt niiden 3 vuoden aikana, jotka olen lajin parissa viettänyt.
Poikkeuksellista monestakin syystä. Ensinnäkin sinivöisen aikuisen kaverin pitäisi todellakin tietää, että omista jäljistä vastataan ja ne siivotaan ihan itse. Toiseksi se, että tuollaisen sanaharkan pääsivät sivullisetkin toteamaan.
Ehkäpä ko. henkilöiden välillä on ollut jo valmiiksi jännitteitä, jotka sitten purkautuivat tämän miehen puolelta valitettavan typerästi.
Toivottavasti on kantanut vastuunsa ja pyytänyt anteeksi käytöstään.
Älä kuitenkaan tuomitse lajia, seuraa tai vetäjiä tämän yksittäisen munauksen johdosta ! Voit huoletta tuoda tyttösi harjoituksiin, niin minäkin tein omieni kanssa, enkä ole katunut.- Judoka #1000
Vahvistan ja allekirjoitan. Olen harrastanut judoa myös n. 3 vuotta enkä ole yhtä typerää ennen nähnyt kenenkään aikuisen judokan tehneen enkä ainakaan muista kenenkään lapsijudokankaan tehneen.
- Sanahelinää
Valitettavasti olet osittain oikeassa.
Judo ei ole mielestäni sen kummallisempi urheilumuoto kuin mikä muu tahansa. Judo joukkoon mahtuu monenlaisia ihmisiä; fiksuja ja vähemmän fiksuja.
Osa hyvän kotikasvatuksen saaneista opettajista levittää judosaleilla hyvien tapojen ja toisen kunnioittamisen ilosanomaa :)
Osa dan-asteisista "opettajista" ei tunne hyviä tapoja lainkaan. Termit kunnioitttaminen, hyvät tavat jne. eivät kuulu heidän sanavarastoonsa.
Tämän näkee helposti esim. kilpakenttien reunoilla kitarisat ammollaan "törkeyksiä" huutelevista valmentajista. Sama "periytyy" myös heidän valmennettaviinsa.
Myös tätä palstaa lukiessasi, löydät saman kirjon.
Ei judo lajina minusta kasvata yhtään mihinkään. Judo-opettajat sen kasvatuksen tekevät omalla käyttäytymisellään.
"Pehmeä tiemme" muuttuu valitettavan usein "Kovaksi taidoksi" röykeydeksi, itsekeskeisyydeksi, oman "edun" tavoitteluksi jne.
Se kumpaa judoseurassa harjoitetaan, on täysin seuran kulttuurista sekä vetäjästä kiinni. - monilajimies
Ai, itse kuulin että jääkiekonpelaajat käyttää nuskaa ja valmentajat huutaa nuorille.
Jalkapallossa näin kerran kun valmentaja pisti 10vuotiaat vetämään punttia
Telinevoimistelussa palkattu vetäjä ei useimmiten ilmestynyt treeneihin vaan katosi johonkin ja nuoret treenasi keskenään?
Ja nyt sitten judo tekee tällaista on se kumma kun mitään lajia ei voi harrastaa?
Tai sitten ei näin? Mitä jos judokat kerran mokaa niin tarviiko siitä tällaista aihetta nettiin tulla nostamaan? - Heikki Koivukangas
Minä sain randoriottelussa syvän haavan varpaaseeni josta myöhemmin löytyi sepelinpalanen. Randorikaverini huomasi vuodon ja menin sitomaan haavaani. Pyysin voiko kentänlaidalla aikaa ollut judoka hakea paperia ja hän ilmoitti että ei voi- MIELESTÄNI ASIA OLI TÄLLÄ SELVÄ. Oranssivöinen judoka anoi minulle kohteliaasti paperia ja vettä jolla tatami saatiin putsattua. Mielestäni harjuitusten jälkeinen palaute ei ollut missään nimessä kohteliasta vaan suoraa huutoa minulle. Sen kiistän jyrkästi, että olisin pukuhuoneessa tai muuallakaan panetellut naista tai puhunut hänen hallitusvalinnoistaan. Ja korostan, että missään nimessä tarkoitukseni ei ollut pyyhityttää jälkijäni kenälläkään muulla. Jäljet pyyhittiin hyvässä yhteisymmärrykssä harjoitusparini kanssa.
Haluan selvittää asian ja jos nuoriseniori ottais minuun yhteyttä asian selvittämiseksi ja valheellisen väitteen kumoamiseksi että olisin panetellut tätä naista seuran hallitukseen haluamattomuudesta.
T:Heikki [email protected]- hienoa
Tervehdys Heikki,
ei kannata provosoitua tällä saitilla esitetyistä keskustelun avauksista. Täällä esittää / esitetään yleensä asiatonta kritiikkiä. Tieto mikä täällä liikkuu on ns. hevosmiesten tietotoimistosta. Asiallista tietoa saa judoliiton sivuilta sekä kysymällä seurojen tai hallituksen ihmisiltä.
Tuntuu myös, että keskustelua käy muutama ihminen max kymmenen sellaista joilla ei ole tarkoitus kehittää tai viedä mitään etenpäin, ainosataan narista. Tällä saitilla suurimman osan viime vuoden aikana aloitetuista keskusteluista teki alle 10 % saittia lukevista. Osa keskusteluista on hyvinkin asiattomia, näin on helppo toimia, kun ei tarvitse tulla nimellä esiin.
Hienoa kun tulit nimelläsi esiin. Toivottavasti väärinymmärrys sasasdaan selvitettyä. - herokatti
hienoa kirjoitti:
Tervehdys Heikki,
ei kannata provosoitua tällä saitilla esitetyistä keskustelun avauksista. Täällä esittää / esitetään yleensä asiatonta kritiikkiä. Tieto mikä täällä liikkuu on ns. hevosmiesten tietotoimistosta. Asiallista tietoa saa judoliiton sivuilta sekä kysymällä seurojen tai hallituksen ihmisiltä.
Tuntuu myös, että keskustelua käy muutama ihminen max kymmenen sellaista joilla ei ole tarkoitus kehittää tai viedä mitään etenpäin, ainosataan narista. Tällä saitilla suurimman osan viime vuoden aikana aloitetuista keskusteluista teki alle 10 % saittia lukevista. Osa keskusteluista on hyvinkin asiattomia, näin on helppo toimia, kun ei tarvitse tulla nimellä esiin.
Hienoa kun tulit nimelläsi esiin. Toivottavasti väärinymmärrys sasasdaan selvitettyä.Niinkuin sinäkin tulit nimelläsi esiin.
Sinunkin on liiton/hallituksen edustajana hyvä pysytellä nimimerkin takana ja sieltä leikkiä jumalaa ja päättää mikä on asiatonta ja mikä ei.
Kohta varmaan vastaat että et ole ko. edustaja.
Tietyistä asioista on hyvä puhua nimimerkin takaa koska liitossa/hallituksessa oleskelevat ovat tunnetusti herkkänahkaista porukkaa.
Alkuperäiseen aiheeseen viitaten ei Judo pysty muuttamaan aikuisena aloittaneen ihmisen luonnetta ja tapoja kovinkaan paljon kovin lyhyessä ajassa. Joskus parinkympin tienoilla ihmisellä on jo muodostunut vahvakuva maailmasta eikä sitä judolla enää muuksi muuteta. Judon periaatteet ovat ideaalisia; niihin tulee pyrkiä,
niitä voi yrittää noudattaa mutta ei niitä koskaan voi totaalisesti omaksua. - poikkeuksellisen vastuuntun...
Sinulle että tulit esille ja haluat selvittää jutun asianomaisten kanssa. Näin toimii vastuuntuntoinen aikuinen.
Halusin omassa puheenvuorossani painottaa, ettei tällainen toiminta ole hyväksyttävää judossa, eikä varmaan missään muussakaan lajissa.
Siinä olen eri mieltä yhden kirjoittajan kanssa, että laji ei itsessään muka sisällä käyttäytymissääntöjä vaan kaikki johtuu vain yksilön/vetäjän omasta kehitystasosta.
Kyllä judon periaatteet ohjaavat lajin parissa puuhaavien toimintaa voimakkaasti. Itsekäs, epäkypsä, muita halveksiva henkilö ei kauaa tämän lajin parissa viihdy. Pohojalaasittain jossain vaiheessa teköö sen verran kipiää... - sfinksi2
Jokainen elämä on itsessään syy elämiseen,eikä kenenkään kannata yrittää kumota tai kieltää isestään kerrottuja valheita. Se osoittaa vain arvostelukyvyn puutetta. Kaikki vääryys kostautuu tekijälle, ja hän, joka levittää valheen toisista on säälittävä, ei suinkaan se, jota hän panettelee.On parempi olla valheenkohde, kuin vakehdella. Loppujenlopuksi vain me voimme vahingoittaa itseämme.
Elbert Hubbart - asiaan
Hyvä, että toit tarkennusta asiaan. Tässä nähdään miten herkästi sivullinen käsittää väärin ja tekee siitä numeron. Tämä pätee tatamilla ja sen ulkopuolella. Pitää muistaa!
- judoka 47 v
Olin myös 13.2 judotreeneissä,tosin treenasin vyökoetta varten naapuri matolla.En kuullut tai nähnyt mitä toisella matolla tapahtui,mutta olin metrin päässä kun sinivöinen nainen vähemmän kohteliaasti ilmoitti kantansa. En myöskään kuullut mitään edellämainituista kommenteista hallitukseen otosta ym.. Voit tuoda lapsesi hyvän harrastuksen pariin. siellä kunnioitetaan kaikkia lajin harrastajia tasavertaisesti vyöarvoon katsomatta.
- lumikko
Tässä on lentänyt kritiikkiä suuntaan ja toiseen. En ymmärrä miksi tälläistä vatvotaan tällä palstalla. Eikö asianomaisten pitäisi pystyä selvittämään tämä keskenään. Tosin kyllä ymmärrän että tämä kuohuttaa, että lajimme parissa on vastuuntunnottomia ja itsekkäitä törppöjä, jotka näin saattavat lajin huonoon valoon. Mutta muistetaan että, me kaikki ollaan vaan ihmisiä ja kaikki me maksetaan virheistämme ainakin jossain vaiheessa. Ihan kuten Sfinksi2 filosofoi. Eiköhän Heikki itsekin tajua käyttäytyneensä typerästi vaatiessaan naista siivoamaan jälkensä. Mielenkiintoista on se miten judoka47 tuomitsi naisen käytöksen vaikka ei edes ollut tilanteessa paikalla. Kenenkään, ei edes judokan tarvitse suvaita ala-arvoista ja alentavaa kohtelua, oli sitten mies tai nainen. Ymmärrän kyllä jos nainen on ollut loukkaantunut kyseisestä tilanteesta. En itsekään painaisi villaisella tuollaista käytöstä itseäni kohtaan. Kyllä siinä pinna palaa itse kullakin, jos joutuu nielemään tuollaista.
- judoka 47
lumikko kirjoitti:
Tässä on lentänyt kritiikkiä suuntaan ja toiseen. En ymmärrä miksi tälläistä vatvotaan tällä palstalla. Eikö asianomaisten pitäisi pystyä selvittämään tämä keskenään. Tosin kyllä ymmärrän että tämä kuohuttaa, että lajimme parissa on vastuuntunnottomia ja itsekkäitä törppöjä, jotka näin saattavat lajin huonoon valoon. Mutta muistetaan että, me kaikki ollaan vaan ihmisiä ja kaikki me maksetaan virheistämme ainakin jossain vaiheessa. Ihan kuten Sfinksi2 filosofoi. Eiköhän Heikki itsekin tajua käyttäytyneensä typerästi vaatiessaan naista siivoamaan jälkensä. Mielenkiintoista on se miten judoka47 tuomitsi naisen käytöksen vaikka ei edes ollut tilanteessa paikalla. Kenenkään, ei edes judokan tarvitse suvaita ala-arvoista ja alentavaa kohtelua, oli sitten mies tai nainen. Ymmärrän kyllä jos nainen on ollut loukkaantunut kyseisestä tilanteesta. En itsekään painaisi villaisella tuollaista käytöstä itseäni kohtaan. Kyllä siinä pinna palaa itse kullakin, jos joutuu nielemään tuollaista.
Lueppas tekstini uudelleen. en tuominnut ketään, vaan kirjoitin sen minkä metrin päästä kuulin eli olin hyvin lähellä ja paikalla.Tekstissäni ilmoitin myös etten nähnyt tai kuullut tilannetta mikä kärjisti moiseen huutamiseen.Eiköhän anneta asian olla.
- Tuollaistakin
En ole tamperelainen, mutta vuosikymmeniä judoa harrastaneena olen törmännyt vastaavanlaisiin tapauksiin sekä omalla että muillakin saleilla.
Omalla salilla puutumme nopeasti asiattomuuksiin ja uskon, että sama toimii muuallakin. Mitenkään aukotonta tämä ei tietenkään ole. Vetäjillä on tässä asiassa suuri vastuu.- Ciolognia
Hei! Minä olen suuri italialainen taiteilija. Minulla on kysymys. Miksi on "vetäjä" judossa? Mitä se vetää? Vetääkö hihasta? Vetääkö vaunua vai mitä? Miten joku voi "vetää harjoituksia"? Miten se on mahdollista? Koska olen suuri taiteilija, tunnen taiteilijapiirit, ja kysyin toiselta taiteilijalta, suomalaiselta taiteilijalta, id est. Hän sanoi, tuohtuneena:
"Koska olemme rappiolla, vaikka toisin kuvitellaan. Maassamme asustaa, Ruotsin rinnalla, Euroopa köyhin keskiluokka, mutta kansan tajuntaan on istutettu väite, että "On Lottovoitto syntyä Suomeen". Mm. tällaisten väitteiden ansiosta kansa pysyy onnellisen tietämättömänä ja tyytyväisenä. Ja tietämättömyyden seurauksena syntyy kielellisesti degeneroituneita ilmaisuja kuten "vetää harjoituksia". Mutta eihän se haittaa maassa, jossa 5 ihmistä tietää, mitä "spin doctor" tarkoittaa, muttaa 5 miljoonaa osaa "Aikuisen naisen" ulkoa. No niin, kaadatko vähän lisää konjakkia lasiini, kiitos." - Slangisana
Ciolognia kirjoitti:
Hei! Minä olen suuri italialainen taiteilija. Minulla on kysymys. Miksi on "vetäjä" judossa? Mitä se vetää? Vetääkö hihasta? Vetääkö vaunua vai mitä? Miten joku voi "vetää harjoituksia"? Miten se on mahdollista? Koska olen suuri taiteilija, tunnen taiteilijapiirit, ja kysyin toiselta taiteilijalta, suomalaiselta taiteilijalta, id est. Hän sanoi, tuohtuneena:
"Koska olemme rappiolla, vaikka toisin kuvitellaan. Maassamme asustaa, Ruotsin rinnalla, Euroopa köyhin keskiluokka, mutta kansan tajuntaan on istutettu väite, että "On Lottovoitto syntyä Suomeen". Mm. tällaisten väitteiden ansiosta kansa pysyy onnellisen tietämättömänä ja tyytyväisenä. Ja tietämättömyyden seurauksena syntyy kielellisesti degeneroituneita ilmaisuja kuten "vetää harjoituksia". Mutta eihän se haittaa maassa, jossa 5 ihmistä tietää, mitä "spin doctor" tarkoittaa, muttaa 5 miljoonaa osaa "Aikuisen naisen" ulkoa. No niin, kaadatko vähän lisää konjakkia lasiini, kiitos."Kuvannolisesti johtaja kulkee joukkonsa edessä ja näin ollen "vetää" sitä perässään.
- Stadi
Tsiigatkaas kundit.
Hämeessäkin on reagoitu tähän vuoden 2007 juttuun.
AIka nopeita vai mitä? - Judo vs Yksilö
Muistetaas kuitenkin taas, että se mitä eräs yksilö tekee ja kommentoi kaikkien Judokoiden joukossa ei ole sama asia, kuin JUDO tai kaikki Judokat. Kaikki Suomalaiset on juoppoja, kaikki Ruotsalaiset kallellaan, kaikki Jenkit lihavia. Helppoa tämä tuomitseminen muutaman kokemuksen perusteella, eikö totta ?
- kapteeni kaihi
Olen harrastanut judoa seitsemän vuotta, enkä ole koskaan huomannut moista käytöstä! Itsekkin olen nainen. Mielestäni se mies joka pyysi naista sivoamaan, on häpeäksi lajille ja päästään sekaisin. Ei niin kuulu tehdä! Mielestäni nainen teki ihan oikein kun kieltäytyi.
- Terason
Tervehdys kaikille!
80-luvulla treenasimme Helsingin stadionilla ja valmistauduimme 1 dan-kokeeseen. Treenien jälkeen Kyösti Korpiola piti mielestäni ansiokkaan luennon danin vastuusta. Moni muukin varmasti tietää,mistä siinä on kysymys.
Noita asioita tulisi taas kerrata meidän kaikkien.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k374936- 823506
- 302953
- 612935
- 82757
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t552280- 391778
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91700- 181691
- 161584