Arthur Pennin 1967 ohjaama Bonnie ja Clyde on rikoselokuvan merkkiteoksia. Se näytti myös suuntaa 70-luvun rikos- ja toiminta-elokuville etenkin draagisen loppunsa ansiosta, jota voi pitää yhtenä kaikkien aikojen rajuimmista ja säälimättömimmistä loppuratkaisuista. Bonnie ja Clyde pohjaa tositapahtumiin ja yksi syy miksei sensuuri ja elokuvateollisuus loppua sensuroinut, johtuu kohtauksen varsin tarkkaan autenttisuuteen.
Athur Penn aloitti uransa 40-luvun lopulla uudessa välineessä TV:ssä. Kymmenisen vuotta kestäneen TV-uran jälkeen hän pääsi ohjaamaan ensimmäisen elokuvansa. Todellisen jättipotin Penn keräsi kuitenkin vasta viidennellä elokuvallaan Armottomat (The Chace -66). Se oli melkoisen tähtikaartin näyttelemä kiihkeä elokuva 60-luvun räjähdysalttiista ilmapiiristä eräässä pikkukaupungissa. Rooleissa nähdään mm Marlon Brando, Jane Fonda, Robert Redford, Robert Duvall ja Angie Dickinson.
Ja heti perään tuli Penniltä teattereihin toinen täysosuma, tunnelmiltaa erilainen, mutta yhtä lailla kiihkeä elokuva, Bonnie ja Clyde. Tällä kertaa osiss olivat Warren Beatty, Faye Dunaway, Gene Hackman, Michael J Pollard ja Estelle parsons (Sai Oscarin roolistaan). B&C:ssä toimii oikeastaan kaikki. Sen näyttelijäsuoritukset ovat kaikilta osin hyviä ja eritoten pienten sivuroolien esittäjät ovat kerrassaan mainioita. Elokuvan tapahtumat vyöryvät vauhdilla ja pankkiryöstöjen ja taistelujen välissä on hauskoja suvantokohtia ja huumoria keventämässä elokuvaa. Penn on ymmärtänyt rytmittää elokuvansa kiihkeästi, mutta täyttää verkkaisemmat kohdat syventämällä roolihahmojaan.
Vaikka elokuva kertookin 30-luvun lamavuosien tapahtumista, niin näkökulma on silti tekoaikansa mukainen. 60-luvun seksuaalinen vapautuminen heijastuu tässäkin elokuvassa, ei niinkään pinnallisena alastomuutena, van taustalla olevana jännitteenä pääparin välillä. Taustalla piilee sen olevan syynä henkilöiden ajautumisena rikoksen poluille. Penn on muutenkin pienen ihmisen ja viljelijän puolella. Pankit nähdään kylminä mörköinä ja osin niiden ryöstelykin nähdään ymmärrettävänä. Ihan veijaritarinaksi Bonniesta ja Clydesta ei ole, kyseessä on elokuvallinen balladi, jonka loppu jää mieleen yhtenä koskettavimmista elokuvahistoriassa.
Arthur Pennistä vielä, että hän kuuluu henkilökohtaisiin suosikkeihini. Varsin pitkälti kahden mainitun elokuvan ansiosta. Mutta myös näiden jälkeen Penn ohjasi 1970 elokuvan Pieni suuri mies, jota pidän yhtenä kaikkien aikojen parhaista westerneistä. Vuonna -81 tuli vielä hieno 4 ystävää ja vuonna -85 Target ja nämä elokuvat olisivat kunniaksi ihan kenenkä tahansa ohjaajan luettelossa.
Athur Penn aloitti uransa 40-luvun lopulla uudessa välineessä TV:ssä. Kymmenisen vuotta kestäneen TV-uran jälkeen hän pääsi ohjaamaan ensimmäisen elokuvansa. Todellisen jättipotin Penn keräsi kuitenkin vasta viidennellä elokuvallaan Armottomat (The Chace -66). Se oli melkoisen tähtikaartin näyttelemä kiihkeä elokuva 60-luvun räjähdysalttiista ilmapiiristä eräässä pikkukaupungissa. Rooleissa nähdään mm Marlon Brando, Jane Fonda, Robert Redford, Robert Duvall ja Angie Dickinson.
Ja heti perään tuli Penniltä teattereihin toinen täysosuma, tunnelmiltaa erilainen, mutta yhtä lailla kiihkeä elokuva, Bonnie ja Clyde. Tällä kertaa osiss olivat Warren Beatty, Faye Dunaway, Gene Hackman, Michael J Pollard ja Estelle parsons (Sai Oscarin roolistaan). B&C:ssä toimii oikeastaan kaikki. Sen näyttelijäsuoritukset ovat kaikilta osin hyviä ja eritoten pienten sivuroolien esittäjät ovat kerrassaan mainioita. Elokuvan tapahtumat vyöryvät vauhdilla ja pankkiryöstöjen ja taistelujen välissä on hauskoja suvantokohtia ja huumoria keventämässä elokuvaa. Penn on ymmärtänyt rytmittää elokuvansa kiihkeästi, mutta täyttää verkkaisemmat kohdat syventämällä roolihahmojaan.
Vaikka elokuva kertookin 30-luvun lamavuosien tapahtumista, niin näkökulma on silti tekoaikansa mukainen. 60-luvun seksuaalinen vapautuminen heijastuu tässäkin elokuvassa, ei niinkään pinnallisena alastomuutena, van taustalla olevana jännitteenä pääparin välillä. Taustalla piilee sen olevan syynä henkilöiden ajautumisena rikoksen poluille. Penn on muutenkin pienen ihmisen ja viljelijän puolella. Pankit nähdään kylminä mörköinä ja osin niiden ryöstelykin nähdään ymmärrettävänä. Ihan veijaritarinaksi Bonniesta ja Clydesta ei ole, kyseessä on elokuvallinen balladi, jonka loppu jää mieleen yhtenä koskettavimmista elokuvahistoriassa.
Arthur Pennistä vielä, että hän kuuluu henkilökohtaisiin suosikkeihini. Varsin pitkälti kahden mainitun elokuvan ansiosta. Mutta myös näiden jälkeen Penn ohjasi 1970 elokuvan Pieni suuri mies, jota pidän yhtenä kaikkien aikojen parhaista westerneistä. Vuonna -81 tuli vielä hieno 4 ystävää ja vuonna -85 Target ja nämä elokuvat olisivat kunniaksi ihan kenenkä tahansa ohjaajan luettelossa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tulee muistaa että jo Pennin toinen elokuva Ihmeidentekijä sai 5 Oscar-ehdokkuutta, joista 2 johti pokaaliin. http://akas.imdb.com/Tawards?0056241
"Kolmannesta" elokuvastaan eli Junasta Penn sai potkut ja tilalle tuli Frankenheimer.
Armottomista sanoit että se "keräsi todellisen jättipotin" ja oli "täysosuma". Se ei kuitenkaan saanut yhtään Oscar-ehdokkuutta tai muitakaan palkintoja ja kriitikot lyttäsivät sen matalaksi. Ehkä viittasit siis tähtikaartiin ja siihen että itse pidät siitä elokuvasta paljon... Sitä en tiedä miten paljon dollareita tuo keräsi.
R2-DVD:nä on saatavilla vain Bonnie and Clyde. http://www.dvdtimes.co.uk/index.cgi?html=y&id=reviews/region2/bonnieandclyde.html Pieni suuri mies julkaistaan marraskuun kolmantena.
R1:nä löytyy noiden lisäksi myös Dead of Winter. http://akas.imdb.com/Title?0092842
Vielä Bonniesta ja Clydestä se että Dunaway oli kuvauksien aikaan 26, Beatty 30, ja näyttävätkin about sen ikäisiltä. Bonnien ja Clyden tavatessa he olivat 19 ja 21. Bonnie 149cm, Dunaway 169cm. Clyde 170cm, Beatty 186cm.
http://www.fbi.gov/libref/historic/famcases/clyde/clyde.htm
Muistaakseni elokuvasta jätettiin pois mm se että Bonnie oli naimisissa vankilassa olevan rikollisen kanssa ja Clyde joutui pariinkin otteeseen vankilaan alkuvaiheessa.
Itse pidin tässä elokuvassa eniten Gene Wilderin kohtauksista, ja lopputeurastus oli tietenkin hieno, ja shotti jossa ne runolappuset (veriset?) leviävät hiljalleen tuulen mukana yli heinäpellon...
****
Kiitän täydentävästä kommentista, joka hyvin paikkasi omani puutteet ja suorannaiset virheet. Kirjoitan kuitenkin itse mielelläni mutua, jolloin tekstiin saattaa eksyä asiavirheitä, mutta silloin teksti (ja mielipiteet) on omaa. Yritän toki välttää pahimmat sudenkuopat, mutta aina välillä tietoni osoittautuvat kovin rajallisiksi.
En mielelläni käytä superlatiiveja enkä koskaan pystyisi valitsemaan maailman parhainta rikosfilmiä, mutta Bonnie ja Clyde kuuluu varmasti sadan ensimmäisten joukkoon.
Arthur Pennillä oli opiskelijanuorukaisena vasemmistoälykön taipumuksia ja hän ohjasi paljon näytelmiä pienille, aatteelleen omistautuneille teatteriryhmille. Myös hänen ensimmäiset elokuvansa perustuvat näytelmiin: Billy The Kid - henkipatto/The Left-Handed Gun (1958) on tarkka filmatisointi Gore Vidalin tekstistä, Ihmeidentekijä/The Miracle Worker (1962 niin ikään versio palkitusta tv-näytelmästä ja Armottomissa (1966) käsikirjoittajana toimi itse Lillian Hellman, teatterimaailman nero ja rikoskirjailija Dashiell Hammettin elämänkumppani, jonka näytelmiä on esitetty Kansallisessakin.
Vuonna 1965 Penn ohjasi ehkä parhaan elokuvansa Mickey One - Kauhu/Mickey One, jonka pääosaa näytteli nuori tulokas Warren Beatty. Beatty lumoutui tästä elokuvasta niin perinpohjaisesti, että vaati Penniä ohjaajaksi myös tulevaan projektiinsa Bonnie ja Clyde. Sen ohjaajaksi oli jo palkattu Don Siegel, mutta koska Siegel halusi tarinan loppuun joitakin muutoksia, homma luisui vähitellen Pennin käsiin.
Penn lähti epäillen ohjaamaan filmiä, sillä hän oli saanut pahasti nenälleen ensimmäisessä suuren budjetin elokuvassaan Armottomat/The Chase (1966). Ohjaajan jatkuvat riitelyt Hellmanin, Marlon Brandon ja tuottajan kanssa johtivat siihen, että filmi vedettiin pois hänen määräysvallastaan pari viikkoa ennen kuvausten päättymistä ja elokuvan joitakin avainkohtauksia muokattiin uudelleen tavalla, jota Penn ei voinut koskaan hyväksyä. Valitettavasti Armottomista on vhs-kaseteilla, dvd:nä ja tv-esityksissä julkaistu vain zoomattuja versioita, joista suurin osa kuva-alasta tipahtaa ruudun ulkopuolelle.
Epäsuorasti Bonnien ja Clyden kohtaloita sivuavia filmejä ovat mm. Karkuri (Fritz Lang, 1938), He elävät öisin (Nicholas Ray, 1949), Rikosten pyörteessä (Joseph H. Lewis, 1949) ja Varkaita kuten me (Robert Altman, 1974). Vain kaksi elokuvaa käsittelee heidän tarinaansa historiallisten faktojen valossa: William Witneyn mustavalkoinen Bonnie Paker Story (1958) on uskollisempi tosiasioille kuin Pennin taiteellisia vapauksia hyväkseen käyttävä versio (1967). Bonnie ja Clydessa nähdään muuten koomikko Gene Wilderin ensimmäinen elokuvarooli pankkirosvojen mukaan pakotettuna arkajalkana.
Pennin teosta voisi luonnehtia sosiologiselta kannalta hyvin motivoiduksi epookkifilmiksi. Työttömyys, rahapula ja asuntokurjuus talouslaman ulkoisina tunnusmerkkeinä tarjoavat sävähdyttävät puitteet hänen runollisesti aiheen rujoutta pehmentävälle ohjaukselleen. En tarkoita runollisuudella filmin väkivaltaisten huipennusten nautinnollisia hidastuksia vaan sitä tarkkanäköistä ironiaa, jolla Penn läpivalaisee päähenkilöidensä henkistä kypsymättömyyttä tajuta haaveen ja todellisuuden eroja. Ohjaajan toistuvissa sivullistutkielmissa Bonnie ja Clyde edustaa ehkä rajuinta arvojen yhteentörmäystä, jossa nauru ja ahdistus purskahtavat ilmoille tiukasti toisiinsa kietoutuneina.
Pennin teoksesta tuli tosiaan eräs 1960-luvun vaikuttajafilmeistä. Se sai runsaasti jäljittelijöitä kun Bloody Mama (Roger Corman, 1969), Dillinger (John Milius, 1973) ja monet muut lamakauden gangsterit palasivat elämäkertafilmeissään valkokankaille. Kaikki ne voittivat Bonnien ja Clyden kovuudessa, mutta mikään niistä ei yltänyt Arthur Pennin hahmottelemaan unenomaiseen tyylittelyyn sekasorrosta, jossa tiivistyvät amerikkalaista demokratiaa kalvavat vastavoimat. Eräät tutkijat näkevätkin Bonnien ja Clyden juuri 1960-luvun yhteiksunnallista liikehdintää sekä poliittista taistelua analysoivana elokuvana, joka synkyydessään enteilee liberaalisen aikakauden päättymistä.
Arthur Pennin myöhemmistä ohjauksista ei löydy enää samanlaisia täysosumia. Alice's Restaurant (1969), Yön siirrot/Night Moves (1975) ja Neljä ystävää/Four Friends ovat hetkittäin aivan loistavia, mutta kokonaisuus ontuu syystä tai toisesta. Itse pidän edelleenkin hänen elokuvistaan parhaina sekä Ihmeidentekijää että Mickey One - Kauhua. Kumpikin kannattaa ehdottomasti katsastaa jos joskus kohdalle osuvat.
Bonnien ja Clyden tulo teattereihin aiheutti eräänlaisen mielenkiintoisen tiedonvälittymissokin, joka omalla tavallaan nosti elokuvan mainettaan korkeampaan potenssiin. Elokuvasta nimittäin levisi välittömästi paljon juttua ja kohua, varsinkin sen väkivaltaefekteistä, joten elokuvaa katsomaan menneet ihmiset olivat vahvojen mutta hieman harhaisten ennakko-odotusten vallassa. Nämä odotukset vaikuttivat sitten niin että Bonnien ja Clyde näyttivätkin korostetusti antisankareilta, jolloin se tarinankerronnallinen läheisyys ja intiimisyys, jossa heitä tarkastellaan, sai heidät näyttämään vieläkin inhimillisemmilta ja sympaattisemmilta kuin mihin ohjaajan samansuuntainen pyrkimys heidät asettaa.
Jos elokuvaa katsotaan moraliteettina, juuri tuo päähenkilöiden tuominen lähikuvaan saa meidät ymmärtämään heidän motiivejaan - ja kun ymmärtää jotakuta, on aika vaikeaa tuomita. Elokuvan loppukohtaus taas paljastaa kaikessa asetelmallisuudessaan sen miten hirvittävän kaukana, pelon ja vihan kohteina, päähenkilöt muun yhteiskunnan kannalta katsottuna olivat. Konetuliasein tapahtuva ampuminen jatkuu ja jatkuu... ja kun se viimein vaikenee, menee vielä aikaa ennen kuin joku tohtii ottaa ensimmäisen varovaisen askelen kohti varmasti vaarattomiksi tehtyjä "rikollisia"...
Olen joskus kuullut kerrottavan, että loppukohtaus toteutettiin asentamalla päähenkilöiden vartaloihin nauhamaisia väri- ja räjähdyspanoksia, jotka olivat sähköistettyjä siten, että panoksen lauetessa se antoi myös pienen sähköiskun joka sai lihakset nykimään. Liekö tarinassa perää? Loppukohtaus on joka tapauksessa hyvin uskottavasti toteutettu.
josta on kerrottu oli että joissakin pakokohtauksen kuvissa olisi käytetty kameran linssissä sellaista vihreänsävyistä suodinta, joka saa veren näyttämään erityisen punaiselta.
Mahtaakohan kukaan tietää näistä?
Hienoa ja asiapitoista tekstiä. Ainakin itse henkilökohtaisesti olen aina tyytyväinen jos aloitukseni saa näin hienoja vastauksia. Tunnustan että itse omaan enemmän intoa kuin tietoa, joten lienen tälläiselle palstalle omiani.
koskaan vastauksia kysymyksiini?
Sähköiskujen käyttö loppukohtauksessa? Suotimet?
Arthur Pennin Bonnie ja Clyde on ihan ensimmäisiä elokuvia, mitä olen vuokrannut ja katsonut aikoinaan. Paljon olen unohtanut jo ko. elokuvasta ja pitäisi vuokrata uudelleen ko. teos joskus.
Samoin pitäisi joskus katsoa toinen mielestäni tosi hyvä elokuva nimittäin the Missouri Breaks. Siinä on kaksi tosi hyvää näyttelijää (Brando ja Nicholson)ja tarina mitä mielenkiintoisin eli hevosvarkaat ja karjatilan palkkaama tappaja.
Pieni suuri mies olisi kanssa hieno joskus nähdä. Siinä Dustin Hoffman tekee hyvän roolin pienenä suurena miehenä hänen eri "kausillaan" heh.
Robert Altmanilta olisi hieno nähdä hänen 83 tekemä elokuva Streamers, joka kertoo armeijan parakkielämästä. Tapahtumat sijoittuvat yhteen parakkiin ja sotilaisiin siellä.
Pieni suuri mies/Little Big Man (1970) tulee television kakkoskanavalta 10.7. klo 23.05. Silloin tarjoutuu kaikille mahdollisuus filmi taas tarkistaa, mutta valitettavasti en tässä vaiheessa vielä tiedä onko kysymyksessä zoomattu tai laajakangasversio. Toivotaan parasta.
koe
Kiitos sinulle, trivia/tieto & ennen kaikkea
fiilispohjaisista selonteoistasi/katsastuksistasi, tms....
Bonnie & Clyde, Paris-Texas,
Pieni Suuri Mies,(muutamia mainitakseni)
ovat omaa sydäntä lähellä ja niinkuin kirjoitin, osaat kirjailla muutakin kuin faktaa, jota nettilä on pullollaan....pidä linjasi;)
Itse sain pienehkön yliannostuksen elokuvista
duunini puolesta, muutamia vuosia sitten ja
siitä johtuen, mitä vähemmän tiedän,
sitä enemmän nautin....näinä päivinä, "tiedon"tulva, myös elokuvien saralla
on mitä myyntihakuisinta.
Eläköön, se hetki kun löytää uuden "vanhan" helmen....
H**vettiin, buumit, hypet, suitsutus, pika(ruoka)elokuva!!!!!
Tällä hetkellä kertauksessa Alex Cox.....