Halusin jakaa ajatuksia omasta synnytyksestä, mutta tätä kirjoitusta ei kannata lukea, jos odottaa ja on ensisynnyttäjä. Aika harvinaista on kai, että kaikki menee pilalle. Synnytyksestäni on vasta muutama viikko ja olen ihan sekaisin, joten tekstistäkään tuskin saa selvää. Tärkein on viimeinen kappale. Lue se, jos et muuta jaksa.
Synnytykseni kesti 4 vrk, jos käynnistäminen lasketaan synnytykseksi. Käynnistämiskivut toden totta oli synnytystä kohdallani. Supistukset olivat hirveitä ja kipulääkkeet eivät auttaneet. Käynnistäminen alkoi torstaina. Kivut olivat sietämättömiä jo perjantaina. Käynnistäminen alkoi nollatilanteesta. Kohdunkaulaa jäljellä 3cm ja kohdunsuu kiinni.
Torstai:
Päätettiin, että yritetään käynnistää 2 vrk, koska äiti nukkunut huonosti ja uupunut. Lapsi oli tällöin jo viikon yli lasketun ajan. Oli sopimus, että tullaan uudelleen seuraavan viikon perjantaina, jos ei käynnistys kahdessa vuorokaudessa. Saan pillerin muruja emättimeen ja mitään ei tapahdu.(arvelin näin koska lähtö "nollatilanteesta")
Perjantai:
Taas lääkettä ja päivällä alkoi kovat supistukset. Tuntui hirveät kivut ja voimat entisestään hiipui, kun ei saanut sairaalassa nukuttua. Illalla sain kipulääkettä ja supistukset kovenivat. Kätilö tutki ja sanoi, että synnytys käynnissä, koska supistaa tiheästi ja KOHDUNSUU 2cm auki. Lähdettiin synnytyssaliin. Kätilö suhteellisen normaali ja alkoi valmistelut synnytykseen. Kätilö tutki tilannetta. Tutkimus sattui kauheasti ja supistuskivut yltyivät. Sitten tutki lääkäri ja sanottiin, ettei synnytys ole edes käynnissä ja kohdunsuu ei ole auki. Kohdunkaula oli kuitenkin "poissa".
Sanottiin, että nyt vain nukkumaan. Miten?? Miten nukkua kauheissa kivuissa?? Henkinen pettymys, kun oli väitetty, että synnytys käynnissä. Sain kipulääkettä, joka ei auttanut, vaikka oli vahvaa. Valvoin koko yön.
Valitin toiselle vuoroon tulleelle kätilölle kipuja. Kätilön vastaus: katsoi koneelta supistuskäyrää(kone rikki mielestäni ja mieheni oli näin jo aiemmin katsonut, edellinen kone perjantai-iltana näytti selvät supistukset)EI SINUA EDES KUNNOLLA SUPISTA, ODOTA, KUN TULEVAT OIKEAT KIVUT!! Miten supistuksia voi näytellä ja aaltomaista kipua??? Anoin armoa ja sanoin, etten jaksa. Sanoin, etten halua synnyttää, että voimat ei riitä. Ehkä provosoiden sanoin sekavassa tilassa, ettei olisi pitänyt ryhtyä koko juttuun. KÄTILÖ TOKAISI; MYÖHÄISTÄ NYT KATUA!!! Jäin kipujen kanssa valvomaan.
Lauantai:
Luulin, että pääsen kotiin niin kuin oli torstaina sovittu toisen lääkärin kanssa. Supistukset olivat lähes loppuneet ja käynnistyslääkkeen vaikutus oli poissa. Uusi lääkäri ei päästänyt kotiin. Perusteluina minun mielentilani. Pyysin keisarinleikkausta, kun sanoin, etten jaksa ja sairaalassa hankala nukkua jne. Lääkäri ei suostunut. Suostui kuitenkin välipäivään eli lääkettä ei annettu. Lapsen sydänkäyrissä todetaan häikkää samana päivänä. Miksei voitu leikata? Nukun vähän yöllä unilääkkeiden avulla, mutta en koko yötä, koska käyrä piti ottaa keskellä yötä.
Sunnuntaina:
Laitetaan lisää lääkettä. Valitan jaksamista ja pyydän leikkausta. Tähän ei suostuta. Iltapäivästä kivut käyvät sietämättömiksi. Saan kipulääkettä, mutta siitä ei ole paljoa apua. Limatulppa irtosi päivällä, mutta ei lohduttanut minua, kun olin ihan poikki. Kukaan ei kuunnellut minua, paitsi mieheni. Sanottiin vain, ettei leikata. Kukaan ei kunnolla keskustellut. Olin aivan loppu. Sanoin, että tappakaa vaikka minut, etten jaksa enää kipua. Anoin armoa ja leikkausta. LÄÄKÄRIN VASTAUS:JOS ALAT TUOLLAISIA PUHUMAAN; VOIDAAN LAPSI OTTAA SYNTYMÄN JÄLKEEN SINULTA POIS!!! Tässä oli lohdun sanat 3vko unettomuuden ja 3 vrk käynnistyksen jälkeen. Soitan kelloa aina välillä ja mies auttaa hieromalla selkää. Ilman miestäni, en varmaan olisi tätä juttua kirjoittamassa, vaan olisin romahtanut. Kellonsoitto ei auta. Tuntikin meni ennen kuin kukaan tuli.(tiedän, että on kiirettä, mutta johtuiko vain tästä?)
Lopulta tulee lapsivedet tai niistä osa. Kätilö tulee paikalle jossain vaiheessa, mutta ei tutki minua (ei uskalla???), vaan sanoo, että toinen juuri synnytyksessä oleva kätilö(=joku pikku esimies) tutkii itse. Lopulta lääkärikin tutkii. Anon vielä armoa, kutsun lääkäriä nimellä, kyyneleet silmissä ja pyydän, että leikattaisiin, kun ei voimia synnyttää. Vastauksena, että enää ei luovuteta. Saan ihme kyllä epiduraaliin, joka laitetaan, niin, että mahdollisuus leikata kesken synnytyksen. Kalvot puhkaistaan. Odottaessa epiduraalia saan ilokaasua. Lapsivettä tulee lisää. Paitsi kukaan ei kuunnellut tai uskonut, että tuli jo aiemmin. Epiduraali vie kivut lähes kokonaan. Supistukset tuntuivat.
Mies kysyy voinko ponnistaa konttausasennossa, näin oli mietitty. Toiveita sai infojen mukaan esittää. Meillä oli tässä vaiheessa vain tämä toive ja tietysti leikkaus, kun tiesin, ettei voimat riitä synnyttää, vaikka halua olisi. Kätilö ei vaivaudu edes vastamaan. Aluksi ponnistaminen onnistuu ja synnytys etenee. Voimat hiipuivat kuitenkin äkkiä ja supistukset eivät tuntuneet. Pyydän lääkäri ja anon leikkausta.
Lääkäri tulee, mutta ei leikata. Lapsen sydänäänet vielä normaaleja kai. Lopulta alkaa sekamelska. Kukaan ei johda synnytystä. Paikalla viisi "ihmistä" ja mieheni. Kaikki huutavat, kukaan ei keskustele kanssani tai keskustellut koko synnytyksen aikana. Aikaa olisi ollut, lapsi oli vaarassa vain lopussa.
Pidän käsiä korvien takana, kun tunnen kipua. Kädet revitään väkisin alas, helpompi kuulema ponnistaa, vaikka kaksi kätilöä jo piti jalkoja. Kaikki huutaa minulle. Yritän ponnistaa, mutten tunne supistuksia. Huomataan, että oksitosiinitippa on irronnut. Kuuluu voimasanoja, kun tippa irti. Leikataan paikkoja auki. Lasta revitään imukupilla. Imukuppi irtoaa useita kertoja. Alan olla shokissa, mutta yritän ponnistaa. Kukaan ei kysy edes supistaako minulla. Ei ollut supistuksia, kunnollisia aikoihin. En osannut itse enää vaatia mitään, en jaksanut, olin ihan loppu. Nyt valuu kyyneleet tätä kirjoittaessa, tuntuu, etten selviä tästä koskaan. Lopulta lapsi saadaan ulos imukupilla. Ponnistusvaihetta kesti yli tunnin. Lapsi viedään pois toiseen huoneeseen. Pyydän voisiko joku nyt auttaa ja antaa kipuihin jotain. SANOTAAN:LAPSI ON NYT TÄRKEIN! Miten kaikki viisi auttaa lasta? Eikö joku voi auttaa äitiä? Lapsi viedään teholle. Soitan äidilleni vastoin kieltoja mieheni lopulta antoi puhelimen. Sanoin, että kaikki meni pieleen synnytyksessä ja vauva on teholla.
Lopulta minut ommellaan ja saan puudutuksen ennen toimenpidettä. Sitten lääkäri tulee vakuuttelemaan teholta(kävi katsomassa yli 1h lastani), että minulle ja vauvalle oli parasta alatiesynnytys. Kenelle vakuuttelee? Itselleen?? Minä en pysty katsomaan lääkäriä. Kysyn kuitenkin paranenko ikinä tästä? Minut pesee opiskelija sen minkä pystyy. En voi ottaa paitaa pois, kun olen niin jäykkänä pelosta, ettei mikään onnistu. Pelkään pyörähtää toiseen sänkyyn. Opiskelija on kuitenkin rauhallinen ja saan aikaa ja lopulta pääsen sänkyyn.
Lopputulos:
Pääsemme katsomaan vauvaa teholle 5 min, metrien päästä. Meitä pelotti mieheni kanssa hirveästi. Vauva nukkuu ja tulee helpottunut olo. Vauva pääsisi 3vrk päästä mahdollisesti minun ja mieheni luokse toiselle osastolle. Aamulla tulisimme uudelleen katsomaan. En pääse sängystä liikkeelle, mutta aamulla saisin koskettaa pienokaista ja lähdemme rauhallisesti pois.
Minut vietiin sängyllä pois ja sain kipulääkettä. Olemme mieheni kanssa helpottuneita, että vauva on hengissä, vaikka vaurioita olisi jäänyt. Vauvalla oli vakuutus ja tiedämme, että vauva voi vakuutuksen turvin saada hyvää hoitoa. Olin vielä jäykkä synnytyksestä, mutta tieto vauvan henkiin jäämisestä helpotti. Yöllä saan tiedon, että vauva on kuollut. Romahdamme mieheni kanssa.
Vauva ei kuitenkaan kuollut synnytykseen. Mutta koskaan ei saada tietää, olisiko synnytys aiheuttanut haittoja, jotka olisi näkynyt myöhemmin. Jos lääkäreiltä kysytään, ei tietenkään. Mitä väliä? 4kk pahoinvointi meni hukkaa ja kaikki muut kivut odottaessa. Voin valittaa toki eri paikkoihin toiminnasta. Saanko oikeutta? En usko! Myönnetäänkö virheitä? En usko! Tullaanko muita äitejä kuuntelemaan synnytyksessä paremmin? En usko. Tulevaisuus näyttää. Synnytys jätti ikuiset traumat. Meille ei ole lasten saaminen helppoa mieheni kanssa. Voi olla mahdotonta. Ensimmäinen rakas lapsemme, joka kuoli oli jo jollain tapaa ihme. Synnytyksen aiheuttamat traumat eivät nyt ole suurin murhe, vaan lapsen menetys.
En ole kuitenkaan katkera niille ihmisille joilla on lapsia, päinvastoin, en toivo tällaista kokemusta kenellekään. Äidit halatkaa lapsianne. Minä en saanut halata. Halatkaa kerran puolestani, jos voisin näin kokea jotenkin saman, vaikka se ei rakasta lastani tuo takasin ja hän ei saanut halausta ja rakkautta ikinä kokea, vain kipua ja tuskaa hänelle suotiin.
Synnytykseni kesti 4 vrk, jos käynnistäminen lasketaan synnytykseksi. Käynnistämiskivut toden totta oli synnytystä kohdallani. Supistukset olivat hirveitä ja kipulääkkeet eivät auttaneet. Käynnistäminen alkoi torstaina. Kivut olivat sietämättömiä jo perjantaina. Käynnistäminen alkoi nollatilanteesta. Kohdunkaulaa jäljellä 3cm ja kohdunsuu kiinni.
Torstai:
Päätettiin, että yritetään käynnistää 2 vrk, koska äiti nukkunut huonosti ja uupunut. Lapsi oli tällöin jo viikon yli lasketun ajan. Oli sopimus, että tullaan uudelleen seuraavan viikon perjantaina, jos ei käynnistys kahdessa vuorokaudessa. Saan pillerin muruja emättimeen ja mitään ei tapahdu.(arvelin näin koska lähtö "nollatilanteesta")
Perjantai:
Taas lääkettä ja päivällä alkoi kovat supistukset. Tuntui hirveät kivut ja voimat entisestään hiipui, kun ei saanut sairaalassa nukuttua. Illalla sain kipulääkettä ja supistukset kovenivat. Kätilö tutki ja sanoi, että synnytys käynnissä, koska supistaa tiheästi ja KOHDUNSUU 2cm auki. Lähdettiin synnytyssaliin. Kätilö suhteellisen normaali ja alkoi valmistelut synnytykseen. Kätilö tutki tilannetta. Tutkimus sattui kauheasti ja supistuskivut yltyivät. Sitten tutki lääkäri ja sanottiin, ettei synnytys ole edes käynnissä ja kohdunsuu ei ole auki. Kohdunkaula oli kuitenkin "poissa".
Sanottiin, että nyt vain nukkumaan. Miten?? Miten nukkua kauheissa kivuissa?? Henkinen pettymys, kun oli väitetty, että synnytys käynnissä. Sain kipulääkettä, joka ei auttanut, vaikka oli vahvaa. Valvoin koko yön.
Valitin toiselle vuoroon tulleelle kätilölle kipuja. Kätilön vastaus: katsoi koneelta supistuskäyrää(kone rikki mielestäni ja mieheni oli näin jo aiemmin katsonut, edellinen kone perjantai-iltana näytti selvät supistukset)EI SINUA EDES KUNNOLLA SUPISTA, ODOTA, KUN TULEVAT OIKEAT KIVUT!! Miten supistuksia voi näytellä ja aaltomaista kipua??? Anoin armoa ja sanoin, etten jaksa. Sanoin, etten halua synnyttää, että voimat ei riitä. Ehkä provosoiden sanoin sekavassa tilassa, ettei olisi pitänyt ryhtyä koko juttuun. KÄTILÖ TOKAISI; MYÖHÄISTÄ NYT KATUA!!! Jäin kipujen kanssa valvomaan.
Lauantai:
Luulin, että pääsen kotiin niin kuin oli torstaina sovittu toisen lääkärin kanssa. Supistukset olivat lähes loppuneet ja käynnistyslääkkeen vaikutus oli poissa. Uusi lääkäri ei päästänyt kotiin. Perusteluina minun mielentilani. Pyysin keisarinleikkausta, kun sanoin, etten jaksa ja sairaalassa hankala nukkua jne. Lääkäri ei suostunut. Suostui kuitenkin välipäivään eli lääkettä ei annettu. Lapsen sydänkäyrissä todetaan häikkää samana päivänä. Miksei voitu leikata? Nukun vähän yöllä unilääkkeiden avulla, mutta en koko yötä, koska käyrä piti ottaa keskellä yötä.
Sunnuntaina:
Laitetaan lisää lääkettä. Valitan jaksamista ja pyydän leikkausta. Tähän ei suostuta. Iltapäivästä kivut käyvät sietämättömiksi. Saan kipulääkettä, mutta siitä ei ole paljoa apua. Limatulppa irtosi päivällä, mutta ei lohduttanut minua, kun olin ihan poikki. Kukaan ei kuunnellut minua, paitsi mieheni. Sanottiin vain, ettei leikata. Kukaan ei kunnolla keskustellut. Olin aivan loppu. Sanoin, että tappakaa vaikka minut, etten jaksa enää kipua. Anoin armoa ja leikkausta. LÄÄKÄRIN VASTAUS:JOS ALAT TUOLLAISIA PUHUMAAN; VOIDAAN LAPSI OTTAA SYNTYMÄN JÄLKEEN SINULTA POIS!!! Tässä oli lohdun sanat 3vko unettomuuden ja 3 vrk käynnistyksen jälkeen. Soitan kelloa aina välillä ja mies auttaa hieromalla selkää. Ilman miestäni, en varmaan olisi tätä juttua kirjoittamassa, vaan olisin romahtanut. Kellonsoitto ei auta. Tuntikin meni ennen kuin kukaan tuli.(tiedän, että on kiirettä, mutta johtuiko vain tästä?)
Lopulta tulee lapsivedet tai niistä osa. Kätilö tulee paikalle jossain vaiheessa, mutta ei tutki minua (ei uskalla???), vaan sanoo, että toinen juuri synnytyksessä oleva kätilö(=joku pikku esimies) tutkii itse. Lopulta lääkärikin tutkii. Anon vielä armoa, kutsun lääkäriä nimellä, kyyneleet silmissä ja pyydän, että leikattaisiin, kun ei voimia synnyttää. Vastauksena, että enää ei luovuteta. Saan ihme kyllä epiduraaliin, joka laitetaan, niin, että mahdollisuus leikata kesken synnytyksen. Kalvot puhkaistaan. Odottaessa epiduraalia saan ilokaasua. Lapsivettä tulee lisää. Paitsi kukaan ei kuunnellut tai uskonut, että tuli jo aiemmin. Epiduraali vie kivut lähes kokonaan. Supistukset tuntuivat.
Mies kysyy voinko ponnistaa konttausasennossa, näin oli mietitty. Toiveita sai infojen mukaan esittää. Meillä oli tässä vaiheessa vain tämä toive ja tietysti leikkaus, kun tiesin, ettei voimat riitä synnyttää, vaikka halua olisi. Kätilö ei vaivaudu edes vastamaan. Aluksi ponnistaminen onnistuu ja synnytys etenee. Voimat hiipuivat kuitenkin äkkiä ja supistukset eivät tuntuneet. Pyydän lääkäri ja anon leikkausta.
Lääkäri tulee, mutta ei leikata. Lapsen sydänäänet vielä normaaleja kai. Lopulta alkaa sekamelska. Kukaan ei johda synnytystä. Paikalla viisi "ihmistä" ja mieheni. Kaikki huutavat, kukaan ei keskustele kanssani tai keskustellut koko synnytyksen aikana. Aikaa olisi ollut, lapsi oli vaarassa vain lopussa.
Pidän käsiä korvien takana, kun tunnen kipua. Kädet revitään väkisin alas, helpompi kuulema ponnistaa, vaikka kaksi kätilöä jo piti jalkoja. Kaikki huutaa minulle. Yritän ponnistaa, mutten tunne supistuksia. Huomataan, että oksitosiinitippa on irronnut. Kuuluu voimasanoja, kun tippa irti. Leikataan paikkoja auki. Lasta revitään imukupilla. Imukuppi irtoaa useita kertoja. Alan olla shokissa, mutta yritän ponnistaa. Kukaan ei kysy edes supistaako minulla. Ei ollut supistuksia, kunnollisia aikoihin. En osannut itse enää vaatia mitään, en jaksanut, olin ihan loppu. Nyt valuu kyyneleet tätä kirjoittaessa, tuntuu, etten selviä tästä koskaan. Lopulta lapsi saadaan ulos imukupilla. Ponnistusvaihetta kesti yli tunnin. Lapsi viedään pois toiseen huoneeseen. Pyydän voisiko joku nyt auttaa ja antaa kipuihin jotain. SANOTAAN:LAPSI ON NYT TÄRKEIN! Miten kaikki viisi auttaa lasta? Eikö joku voi auttaa äitiä? Lapsi viedään teholle. Soitan äidilleni vastoin kieltoja mieheni lopulta antoi puhelimen. Sanoin, että kaikki meni pieleen synnytyksessä ja vauva on teholla.
Lopulta minut ommellaan ja saan puudutuksen ennen toimenpidettä. Sitten lääkäri tulee vakuuttelemaan teholta(kävi katsomassa yli 1h lastani), että minulle ja vauvalle oli parasta alatiesynnytys. Kenelle vakuuttelee? Itselleen?? Minä en pysty katsomaan lääkäriä. Kysyn kuitenkin paranenko ikinä tästä? Minut pesee opiskelija sen minkä pystyy. En voi ottaa paitaa pois, kun olen niin jäykkänä pelosta, ettei mikään onnistu. Pelkään pyörähtää toiseen sänkyyn. Opiskelija on kuitenkin rauhallinen ja saan aikaa ja lopulta pääsen sänkyyn.
Lopputulos:
Pääsemme katsomaan vauvaa teholle 5 min, metrien päästä. Meitä pelotti mieheni kanssa hirveästi. Vauva nukkuu ja tulee helpottunut olo. Vauva pääsisi 3vrk päästä mahdollisesti minun ja mieheni luokse toiselle osastolle. Aamulla tulisimme uudelleen katsomaan. En pääse sängystä liikkeelle, mutta aamulla saisin koskettaa pienokaista ja lähdemme rauhallisesti pois.
Minut vietiin sängyllä pois ja sain kipulääkettä. Olemme mieheni kanssa helpottuneita, että vauva on hengissä, vaikka vaurioita olisi jäänyt. Vauvalla oli vakuutus ja tiedämme, että vauva voi vakuutuksen turvin saada hyvää hoitoa. Olin vielä jäykkä synnytyksestä, mutta tieto vauvan henkiin jäämisestä helpotti. Yöllä saan tiedon, että vauva on kuollut. Romahdamme mieheni kanssa.
Vauva ei kuitenkaan kuollut synnytykseen. Mutta koskaan ei saada tietää, olisiko synnytys aiheuttanut haittoja, jotka olisi näkynyt myöhemmin. Jos lääkäreiltä kysytään, ei tietenkään. Mitä väliä? 4kk pahoinvointi meni hukkaa ja kaikki muut kivut odottaessa. Voin valittaa toki eri paikkoihin toiminnasta. Saanko oikeutta? En usko! Myönnetäänkö virheitä? En usko! Tullaanko muita äitejä kuuntelemaan synnytyksessä paremmin? En usko. Tulevaisuus näyttää. Synnytys jätti ikuiset traumat. Meille ei ole lasten saaminen helppoa mieheni kanssa. Voi olla mahdotonta. Ensimmäinen rakas lapsemme, joka kuoli oli jo jollain tapaa ihme. Synnytyksen aiheuttamat traumat eivät nyt ole suurin murhe, vaan lapsen menetys.
En ole kuitenkaan katkera niille ihmisille joilla on lapsia, päinvastoin, en toivo tällaista kokemusta kenellekään. Äidit halatkaa lapsianne. Minä en saanut halata. Halatkaa kerran puolestani, jos voisin näin kokea jotenkin saman, vaikka se ei rakasta lastani tuo takasin ja hän ei saanut halausta ja rakkautta ikinä kokea, vain kipua ja tuskaa hänelle suotiin.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Ei tässä voi oikein mitään vastata muuta kuin että tee ehdottomasti hoitovirheilmoitus. Potilasasiamies löytyy joka sairaalasta.
Se ei tuo takaisin pikkuistanne, mutta johtaa kuitenkin siihen, että asiaa tutkitaan. Joku saa kenties huomautuksen ja asioihin aletaan tulevaisuudessa kiinnittää enemmän huomiota ja tulevat vanhemmat säästyvät samalta kuin te.
Ei lohduta varmaan mikään, mutta kerron silti, että käynnistettykin synnytys - ihan nollatilanteesta lähtien - voi sujua ihan onnellisesti. Olen kaikki omat käynnistyksellä synnyttänyt, ihan sieltä nollatilanteesta.
Voimia teille. Ei kai tässä muutakaan voi toivoa.
Otan osaa suruunne... Yrittäkään hankkia oikeutta sitten, kun teillä on voimia siihen.
Luin kirjoituksesi ja alku oli kuin esikoiseni synnytyksestä. Paikat täysin epäkypsät ja 4 vuorokautta piti väkisin käynistellä synnytystä, että vauva saatiin ulos.
Synnytyksemme erosivat sitten tuon lopun suhteen. Minulla meni ponnistusvaihe hyvin ja nopeasti. Kuitenkin olin synnytyksen jälkeen niin väsynyt, etten tiedä missä vauvani oli ensimmäisen yönsä...
Huvittavinta ehkä on se, että paperilla tuo minun synnytykseni oli "ensisynnyttäjäksi helppo 16 tunnin synnytys!!".
Mutta tuo loppu... vaatikaa oikeutta! Mielestäni tuo alatiesynnytyshysteria menee joissain tapauksissa jo ihan liian pitkälle eikä siihen tulisi 2000-luvulla alistua. Vaikka nyt tuntuisi, ettei mikään koskaan voi korvata menestystänne ja kokemaanne tuskaa, niin vaatikaa silti tutkimusta, selvitystä, lääkärinlausuntoja ja viekää koko homma vaikka käräjille.
Olen todella syvästi pahoillani kaiken kokemanne vuoksi. Toivon teille paljon voimia ja kaikkea hyvää. Pitäkää miehenne kanssa toisistanne huolta ja keskittykää nyt jouluna muistamaan pientä enkelivauvaanne. Rakastakaa toisianne!
Olen syvästi surullinen puolestanne,mutta surun keskeltä nousee kuitenkin uusi toivo ja elämänhalu.
Oma esikoiseni synnytyskokemus ulottuu 9 vuoden taakse.Omassa synnytyksessäsi on monia samoja elementtejä kuin aikoinaan minunkin esikoiseni syntymässä.Tosin 4 vrk järkyttävä ponnistelu johti hätäsektioon ja lapsi toipui kaikesta ollen nyt jo kohta kolmikympinen.
Antaisin teille neuvon,minkä omassa kärsimystiessäni päätin:en enää koskaan synnytä yleisellä paikalla vaan oman gynekologini,koko raskausajan hoitaneen huomassa,jota myös toteutin myöhemmissä raskauksissani ja synnytykssäni ja olin siihen järjestelyyn tyytyväinen.Näin synnytyksen kulusta vastasi vain yksi erikoislääkäri eikä legio,eriasteisia lääkäreitä.
Toivon teille voimia toipua vaikka hitaasti.
Missä sairaalassa synnytyksesi tapahtui?
Synnytyksesi on ollut käsittämätöntä p###aa alusta loppuun asti.
Järkyttävää että tuollaista tapahtuu Suomessa.
Ketä lääkäreitä ja kätilöitä kyseisessä synnytyksessä oli mukana?
Ehkä olisi parempi tehdä julkiseksi kyseisten tunareiden nimet.
Ainakin synnytyssairaala olisi hyvä tietää.
Olen pahoillani puolestanne.
Ihan hirveää edes lukea tuollaista, mutta te joudutte elämään sitä todellisuutena. Olen hyvin pahoillani puolestanne!!! Itkettää kovasti pienen viattoman vauvan menetys!!
Jos vain suinkin jaksatte, älkää jättäkö asiaa tähän! Itse huomasin synnytyspelkoisena, ettei tunnettani todellakaan oteta tosissaan. Synnyttävää äitiä vähätellään juuri tuohon tyyliin, jota sinäkin sait kokea, koska sektiota ei haluta "antaa".
Eräs tuttu kätilö on myöntänyt, että sairaaloiden välillä käydään ns. hiljaista kilpailua siitä, missä tehdään vähiten niitä kalliita sektioita. Niin hullulta kuin se kuulostaakin. Lääkäritkään eivät tietenkään lähde heti tunnustamaan tehneensä virhearvioinnin, vaan yrittävät omalla peräänantamattomalla asenteellaan lannistaa heikoilla olevat vanhemmat (jotka siis todella ovat heikoilla surussaan).
Voimia teidän perheeseen!! Oma pikkuinen enkelivauvanne tulee aina olemaan olemassa sydämissänne!! Täällä teitä kaikkia kolmea varmasti ajattelee lämmöllä moni, minä ainakin!
Aivan tulee vedet silmiin kun tuota luen. Käsittämätöntä sähläystä toisten ihmisten hengellä ja aina korostetaan että Suomessa on korkealuokkainen äitiyshuolto synnytyksineen..joku tuossa aiemmin kirjoittikin homman hoitamisesta yksityisen kautta. Itse olen siinä onnellisessa asemassa (asun ulkomailla) että meillä sairasvakuutus kattaa melkein kokonaan sen, että on oma kätilö koko raskauden ajan sekä oma gynekologi (yksityiseltä puolelta) ja nämä tulevat sitten synnytyksenkin hoitamaan. Eli siellä ei sählää tuhannet ihmiset vaikka sitten kestäisikin kauan..
Kaikkea hyvää teille surusta huolimatta, toivottavasti jaksatte ja saatte vielä vauvoja, kunhan olette toipuneet ja aika kypsä. Hakekaa itsellenne apua tai tukea, jos käy liian raskaaksi.
Vaikka lasten hankkiminen ei omalla kohdallani ajankohtaista vielä ole, kirjoituksesi kosketti myös minua. Toivon teidän ja tulevien äitien takia, että viette asian eteenpäin ja vaaditte selvitystä tapahtumiin.
On törkeää, epäinhimillistä ja täysin ammattitaidotonta henkilökunnalta toimia kuvailemallasi tavalla - olla piittaamatta äidin toiveista ja tehdä uhkailuja väsyneelle, kivuissaan ja peloissaan olevalle naiselle.
haluaisin kuitenkin kertoa, että oma kolme päivää kestänyt käynnistely ja kalvojen puhkaisu ei tuottanut muuta kuin säännölliset supistukset. olin 10 tuntia synnytyssalissa, sain epiduraalia ja jotain kipulääkettä jotka veivät kaikki kivut pois, ja koko ajan vierelläni oli kätilö. kolme eri kätilöä kerkesi siinä 10 tunnissa käymään, kaikki kuitenkin erittäin mukavia. lopulta lääkäri päätti itse, että tehdään keisarileikkaus kun paikat eivät auenneet, vaikken ollut sitä itse missään vaiheessa edes ajatellut. on todella väärin että sinun kohdallasi kaikki sattui menemään niin huonosti kun voi vain mennä! itse synnytin taysissa enkä voi sanoa pahaa sanaa kenenkään toiminnasta. toivottavasti teillä miehesi kanssa vielä käy hyvin ja joku kaunis päivä saatte kokea onnistuneen synnytyksen! kaikkea hyvää!
En voinut kuin vain itkeä lukiessani menetyksestänne.. Olen niin kovin pahoillani teidän ja vauvanne puolesta... Kamalaa... Vaatikaa oikeutta heti kun vain tunnette että jaksatte niin tehdä. Kaikkea hyvää toivon teidän elämään, olette kärsineet jo liikaa... Paljon voimia, kyllä elämä kantaa kun vain antaa sen tehdä niin, ja vaikka ei siltä nyt tuntuisikaan... Voimia..
Kiitos kaikille tuesta ja ymmärryksestä.
Luin juuri papereitani synnytyksestä. Osa tiedoista oli oikein ja osa jäänyt kirjaamatta. Paljon oli laitettu epäilyjä äidin masennuksesta jne. Papereissa oli useita pyyntöjä, että tarvitaan psykiatrin konsultaatiota heti arkena ja ennen kotiutusta. Minusta tehtiin "hullua"!! Halusin vain keskustella lääkärin kanssa ja en kestänyt kipua. Pyysin esim.anteeksi kätilöiltä ja lääkäreiltä, etten jaksa, että olen heikko. Vaikka en ollut tehnyt mitään väärin, anoin armoa.
Minulla ei ole mitään masennus tai mielenterveysongelmaisen taustaa, mutta yhtäkkiä olinkin "hullu". Omasta mielestäni olin vain uupunut kivuista. Olisin vallan mainiosti pärjännyt vauvan kanssa kotona. Olin vain fyysisesti loppu synnyttämään.
En voi tehdä valitusta lapsen kuolemasta, kun lapsi ei kuollut synnytykseen. Vauvani kuolinsyytä ei tiedetä, mutta rikostutkinta loppui, kun kuolema ei johtunut hoitovirheestä. Kuolinsyytä edelleen tutkitaan, mutta tutkintaan ei liity mitään hämärää. Lastenosastontoiminta on ollut koko ajan lähes moitteetonta.
Voin tehdä valituksen omasta kohtelusta, mutta en jaksa uskoa, että se johtaa mihinkään, kun kyse on lähinnä henkisistä traumoista. Todennäköisesti haukutaan vain hulluksi katkeraksi äidiksi, mitä en ole. Keskustelua on sairaalan puolelta ehdotettu ja tällaisen aijon käydä. Sitten näkee esittääkö kukaan katumusta tai anteeksi pyyntöä. Epäilen. Nyt synnytysosaston on vain todennäköisesti vallannut helpotus, kun lapsi oli tuomittu kuolemaan jo ennen syntymää, vaikka syytä ei tiedetä.
Synnytysosaston lääkäri sanoi, että osaston pyrkimys on saattaa maailmaan terveitä lapsia...nauratti lähinnä, mitä tekstiä, eikö tuo nyt ole itsestään selvyys!! Olisi kummallista, että tahalaan haluttaisiin satuttaa tai vaurioittaa lasta. Toimintatavoissa vain olisi korjattavaa. Kuka tämän myöntäisi?
Naistentaudeista- ja synnytyksistä tulee eniten kanteluita Suomessa. Faktaa vielä sektiota pyytäville:lääkäreille itselleen tehdään enemmän sektioita kuin meille tavantallaajille. Ainakin näin oli asiat joitain vuosia sitten. En tiedä mistä tilastoja, nyt löytyisi.
Itse en sektiota raskauden aluksi pyytänyt ja kannatan alatiesynnytystä, mutta tilanteiden pitkittyessää TULISI ÄITIÄ KUUNNELLA. MISSÄ ON YHTEISTYÖKYKY? Pitää kuitenkin vielä todeta, että eivät toki kaikki kätilöt ja lääkärit olleet julmia sairaalassa. Kyllä joukkoon mahtui osaavia ja myötäeläviäkin. Onneksi lapsen kuolemasta ilmoittaessa paikalla oli mukava kätilö. Olin voimakkaiden kipulääkkeiden vaikutuksen alaisena ja kaikkea en tajunnut, mutta tuntui kuin enkeli olisi ollut vieressä verrattuna synnytyksessä olleisiin kätilöihin.
Voimia teille ja osanotto suruunne. Kerro ihmeessä mikä sairaala on kyseessä ?????????????
Oikeutta et tule saamaan. Nuo paperien kirjaukset ovat hyvin yleisiä, niihin kirjataan mitä halutaan, ja hoitohenkilöstö ikään kuin suojelee toisiaan. Minulle sanottiin, kun asioista kyselin, että lääkäreillä on oikeus omiin tulkintoihinsa. Kyselin papereiden merkinnöistä, niin sanoivat, että niihinhän aina kaikki jälkikäteistutkimukset perustuvat, koska ei isät ja äidit tiedä mitä oikeasti on tapahtunut. Lisäksi vihjailtiin, että eikö ole tärkeintä saada nyt kunnon kuntoutusta lapselle, jotta vahingot voitaisiin minimoida. No tottakai on, mutta eihän se sulkisi asioiden tutkimista pois. Suurin osa jättääkin asiat silleen, koska oikeasti yksittäinen potilas on heikoilla, kun sairaaloissa toisiaan suojeleva henkilöstö on vastapuolena.
Siksi onkin tärkeää, että näistä asioista puhutaan julkisuudessa. Ongelma ei ole ainoastaan synnäreillä, vaan se koskee koko terveydenhuoltoa. Vika ei ole pelkästään henkilöstössä, vaan koko järjestelmän rakenteissa. Valitettavasti vaan Suomessakin hiljaisesti hyväksytään monia epäinhimillisiä toimintatapoja. Lääkärikuntaa pidetään jumalasta seuraavina. Oikeasti usein on paikalla kokemattomia lääkäreitä, koska kokeneet eivät halua tehdä niin likaisia töitä.
ihmiset eivät ole hulluja :) Juttusi haiskahtaa provolta.
Korjataan pari kohtaa, etteivät jää pyörimään turhaan jatkossa.
Eniten terveydenhoidon alan kanteluita tehdään psykiatrisesta hoidosta ja sen jälkeen kirurgisista jutuista, joista eniten muistaakseni ortopediasta. Ei siis naistentaudeista tai synnytyksistä.
Lääkäreille ei tehde enempää sektioita kuin tavallisillekaan tallajille: Esim:
Heinonen S, Saarikosk S. Reproductive risk factors, pregnancy characteristics and obstetric outcome in female doctors. Br J Obstet Gynecol 2002;109:261-4
Suomalaiset synnytyslääkärit synnyttävät omat lapsensa normaalisti. Terhi Saisto, Erja Halmesmäki, Maija Haukkamaa, Suomen Lääkärilehti Vsk. 58, Nr: 43 / 2003,s. 4390
Lapsen menetys on ihmisen elämässä suurin menetys. Meitä kohtasi 2,5v. sitten samanlainen suru, tosin poika kuoli kohtuun ja synnytin kuolleen pienokaisen. Mutta lopputulos sama- omasta vauvasta luopuminen. Kehotan sinua, ja muitakin lapsen menettäneitä, (jos vain jaksat)lukemaan Teresa Laine-Puhakaisen kirjan Liian lyhyt elämä. Itse saan siitä voimia vieläkin. Jaksamista suurimman surun keskellä!
Voi ap...olen hirveän pahoillani puolestasi...Meille oli käydä kanssa huonosti kätilöiden tunaroinnin takia ja synnytyksen kestettyä kolmatta vuorokautta.
Ihmetyttää mistä mettästä niitä kätilöitä kaivetaan kun 3 eri ihmistä opiskelija eivät ymmärrä asioiden
laitaa, kohtelevat asiakkaita tökerösti ja inttävät synnytyslääkärille vastaan asiassa jonka kuuluu tietää olevan mahdollista. Sentään sattui yksi järkevä ja kuunteleva ihminen ja me pelastuimme, se lääkäri.
Olen tosi pahoillani tapahtuneesta =,(
Mielettömän surullista luettavaa,ei voi käsittää miten jossain toimitaan noinkin epäammattimaisesti.
Olen vkolla 37 raskaana ja odotan esikoista,silti luin tarinasi ja nyt olo on kauhea,itku tuli...
Aivan mielettömästi voimia sinulle ja jaksamisia ja ehdottomasti teet hoitovirhevalituksen!! Tuo on julminta mitä tähä asti oon lukenu lääkärien/kätilöiden toiminnasta.
Itkien luin kirjoitustasi. Missä sairalassa synnytit? Oma ensimmäinen synnytykseni meni osittain samansuuntaisesti ja päätin, etten ikinä enää mene samaan sairaalaan. Synnytin silloin naistenklinikalla helsingissä.
Kuulostaa tutulta. Siis tuo kohtelu. Se on niin väärin! Onneksi synnytys on luonnollinen juttu niin että useimmilla se menee hyvin Porissakin, mutta jos on jotain erityistä, tai äidillä jotain toiveita, niin päinvastoin tehdään.
Ja just toi "lapsi on tärkein", otti päähän. Sillä kätilö mulle kuittasi tekemäni valituksen. Sain siis terveen lapsen mutta kätilö oli täysin asiaton koko ajan.
Kun valitin asiasta jälkeenpäin, kätilö kävi oosastolla juttelemassa, ihmetteli miten voin olla vihainen kun lapsi on tärkein
..2
Voisitko ystävällisesti kertoa missä sairaalassa tuo tapahtui? Aivan u s k o m a t o n t a toimintaa Suomessa v2007! Äläkä luovuta, kyllä tuollaiset sairaalat/lääkärit/kätilöt pitää saada vastuuseen!
ja tälläistäkö ei tapahdu suomessa?? miköä siinä on että luullaan suomea NIIN pirun hyväksi valtioksi. jos tää olisi, niin ei tälläistä tapahdu! onneksi ei sentään usein!!! osanottoni lapsensa menettäneille, mullakin oli hankala synnytys. yli vuorokauden kesti. lopulta päädyttiin sectioon pysähtyneen synnytyksen ja lapsen heikkojan sydänäänien takia. terve poika nyt.
90-luvun alussa ollessani synnytyssalissa harjoittelijana eräs äiti anoi ja rukoili sektiota, tunsi ettei vauva mahdu ulos ja painoarviokin oli että iso vauva.
Pungersi vauvaa pari vuorokautta, itki ja huusi ja kun synnytys käynnistyi kätilöt painoivat ja painoivat mahasta ja totesivat sitten että ei mahdu.
Lapsi kuoli synnytyskanavaan, ei voitu enää leikatakaan. Iso poika, melkein viisi kiloa.
Äiti teki myöhemmin ilmoituksen mutta sairaala väisti vastuun ja totesi että äiti tuoksahti alkoholilta jne..kaikenlaista. Sairaala ei saanut hoitovirheestä tuomiota.
Samoin serkkuni kärsi muutaman päivän tuskissaan ja huusi että hän haluaa sektion kun edellisetkin leikattu ( 2 edellistä ), kätilöt vain kuuntelivat huutoa ja itkua ja virkkasivat kansliassa kuka mitäkin. Ei tapahtunut kohdunsuulle kuin muutaman sentin avautuminen ja siihen jäi, lapsi saatettiin sitten ulos sektiolla kun sydänäänet heikkeni ja onneksi selvisi.
otan osaa. Tuntuu, että itse samassa tilanteessa palkkaisin ammattilaiset hoitelemaan elämänne murskanneet asennevammaiset lääkärit ja kätilöt. En osaa sanoa muuta. Silmä silmästä.
Tiedän varmaan jotain tuntemuksistasi. Olemmekohan tavanneet saman kätilön? Ensimmäistä synnytin kaksi vuorokautta käynnistyksen jälkeen. Lopulta lapsi syntyi hätäsektiolla (rv 42 1), kun lapsen sydänkäyrät romahtivat. Tuloksena lapsi teholle, mutta suhteellisen hyväkuntoisena. Teholla viisi päivää, kun oli korkeassa kuumeessa, sai jonkinlaisen yleistulehduksen, ilmeisesti pitkittyneen synnytyksen seurauksena. Koskaan ei mitään tarkkaa aiheuttajaa kirjattu mihinkään, mutta jälkeenpäin olen epäillyt lapsen saaneen streptokokkitartunnan, kun synnytys kesti niin pitkään lapsivesien menon jälkeen. Seuraavilla kerroilla nimittäin sain streptokokkihäädön synnytyksissä, ja myöskin lapset. Itse menetin verta paljon, ja olin todella loppu. Hemoglobiiniarvot olivat huonot, ja saikin punasoluja pussikaupalla, tarkkoja lukuja en muista.
Toisella kerralla oli käydä huonosti, alatiesynnytyksen piti olla turvallinen, ja synnytys käynnistyi ronkkimalla rv 42. Supistukset olivat kauheita, mutta kun kohdunsuu ei auennut, vauhditettiin oksitosiinilla etenemistä. Olin sekaisin, todella kipeä, ja kukaan ei kuunnellut minua ja miestäni. Lopulta uusi kätilö kutsui lääkärin, lapsen tila oli huono, ja saman tien juostiin sektioon, oli kiire. Lapsi syntyi huonokuntoisena, heikko syke vielä löytyi, mutta ehti kärsiä vaikeasta hapenpuutteesta. Siis teholle taas. Sektiossa vasta huomattiin, että kohtuni oli revennyt, onnea oli mukana paljon, koska repeämä oli sellaisessa kohdassa, että vain lapsen käsi ja olkapää oli vatsaontelon puolella. Lapsi saatiin suhteellisen nopeasti elpymään (pisteet 1/1/6). Nyt näyttää myös hapenpuutteen seuraukset jäävän pelättyä pienemmiksi, kiitos tehokkaan varhaiskuntoutuksen. Koko ajan kuitenkin on oltava hiukan varpaillaan, oireilu voi alkaa myös myöhemminkin, ja näkyä esimerkiksi oppimisvaikeuksina.
Synnytyksen jälkeen minulle tarjottiin tilaisuutta keskustella kätilön kanssa, ja halusinkin. Paikalle ilmestyi kuitenkin tämä oikein ja ammattitaitoisesti toiminut kätilö, kun olisin toivonut mokanneelta edes jonkinlaista anteeksipyyntöä tai ainakin sitä, että kohtaisi seuraukset kasvosta kasvoihin.
Kolmannella kerralla synnytin suunnitellulla sektiolla hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa, ja saimme viettää huoletonta vauva-aikaa meidänkin perheessä.
En tiedä millaista elämämme olisi, jos ensimmäiset synnytykset olisivat menneet toisin. Uskoakseni ainakin helpompaa ja huolettomampaa, nyt on kuusi vuotta rampattu tutkimuksissa ja terapioissa kahden vanhimman kanssa. Erityisopetuksen kiemurat ovat tulleet tutuiksi, ja kaikki elämänarvot menneet uusiksi. Ennen niin suuret murheet tuntuvat nykyisin pieniltä. Siltikään en vaihtaisi elämääni pois. Rakkaita nuo lapset ovat jokainen, ja elämää eletään heidän tarpeidensa mukaan, ja omista tarpeista tingitään. Luovuutta joutuu käyttämään usein arjessa.
Tässä minun tarinani lyhennettynä versiona.
Nyt teidän täytyy vain saada surra surunne, tilanne on kauhea, ja vihan tunteet ovat täysin luonnollisia. Puhukaa asiasta, ja hakekaa tarvittaessa apua. Ehkä jossakin vaiheessa taas herää toivo pienokaisesta teilläkin. Mutta nyt on tunteet vaan tunnettava ja annettava niille kaikille tilaisuus. Teitä voi helpottaa vaikkapa jo tieto siitä, miksi lapsenne menehtyi. Kaikki tunteenne ovat ihan luvallisia, mutta niitä ei ehkä ymmärrä sellainen, joka ei ole käynyt samoja asioita läpi. Siis en varmaan minäkään, vaikka olenkin ollut ystäväni tukena, kun hän menetti vauvansa äkillisesti viikon ikäisenä. Kannattaa siis etsiä myöskin vertaistukea, jos vaan jaksatte. Myöskin netissä löytyy palstoja. Tämä ei ehkä ole paras palsta siihen tarkoitukseen.
Voimia teille!
Toisin asian julkisuuteen, esim. lehtien kautta. Asiasta on saatava aikaan keskustelua, ja on kyseenalaistettava synnytyksen pituus, sektio pitäisi saada äidin pyynnöstä pari vuorokautta käynnistyksen jälkeen.
Äidillä ei näköjään ole mitään mahdollisuuksia hoitohenkilökuntaa vastaan, erittäin pelottavaa!
Osanottoni :(
Hei Riina!
Toivon sinulle jaksamista tänä vaikeana aikana, mutta ajan myötä kipu helpottuu. On todella kamalaa että tälläistä tapahtuu. Asiassa on selkeästi toimittu väärin, sillä synnytykseen pitää voida äidin vaikuttaa, jossei lapsen henki ole vaarassa. Lukuisista pyynnöistäsi huolimatta sinua ei kunneltu. Monesti ihminen itse huomaa milloin kaikki ei ole hyvin ja milloin pitäisi toimia nopeasti. Mielestäni väärin toimineet henkilöt pitäisi saada vastuuseen asiasta, ettei kukaan muu joutuisi kärsimään samaa kuin te. Asiasta varmaan pitäisi ottaa yhteyttä potilas asiamieheen tai nostaa tutkintapyyntö. Toivon sinulle kuitenkin jaksamista.
Mikäli sektioon olisi suostuttu ( joka olisi ollut ainoa oikea tapa hoitaa teidän synnytyksenne ihan lääketieteenkin näkökulmasta) niin jossakin vaiheessa olisitte alkaneet uskoa, että sektion vaatiminen ja sen saaminen olisi ollut vauvanne kuoleman syy ja se olisi tuhonnut teidät täysin ja olisi kaiken lisäksi ollut virheellinen usko.
Ihminen toimii suuressa surussa niin, on pakko saada syyllinen, koska muuten mieli hajoaa. Olen törmännyt useisiin lapsensa menettäneisiin ja yhteistä kaikille on se, että syyllinen täytyy löytää. Pahinta heille on se, ettei ketään pystytäkään osoittamaan syylliseksi. Tosin silloin ihmisen mieli alkaa toimia niin, että syyllinen on joku korkempi taho, kuten jumala. Seuraava vaihe on itsesyytökset. Se on kaikkein rankin vaihe, mutta ainoa keino saada haavat edes hieman umpeutumaan. Koskaanhan ne eivät täysin arpeudu.
Hoitovirhesyytettä toiminnasta voi olla vaikea nostaa, mikäli voidaan todistaa että lapsi olisi menehtynyt joka tapauksessa, mutta vallitseva ohje jokaikisessä (ainakin yliopistotasoisessa sairaalassa) on, että mikäli synnytystä lähdetään käynnistämään täysin epäkypsästä tilanteesta niin maksimissaan sitä yritetään kaksi vuorokautta ja vähemmän mikäli mitään mainittavaa edistystä ei tapahdu tai äiti väsyy.
Synnytyssalihenkilökunnan, sekä hoitajien että lääkäreiden, olisi myös pitänyt nähdä lapsen sydänkäyrässä merkittäviä poikkeamia, mikäli hänellä oli paha tulehdus ja sektio olisi pitänyt tehdä jo sen perusteella. Pitkä synnytys on aina rasitus lapselle ja varsinkin sairaalle lapselle. Pyytäkää kopiot sydänkäyristä ja ns.partogrammista, ja näyttäkää niitä esimerkiksi potilasasiamiehen valitsemalle, puolueettomalle, synnytyslääkärille.
Olen itse menettänyt lapseni ja joutunut synnyttämään hänet kuolleena. Lisäksi työni puolesta olen kohdannut monia samankaltaisia tapauksia ja tiedän, että tuska helpottaa ajan kanssa, mutta sitä ei anna itselleen ikinä anteeksi, jos ei selvitä mitä oikeasti tapahtui ja miksi. Otattakaa nyt ne kopiot itsellenne, ne nimittäin "saattavat hävitä" siinä vaiheessa kun potilasasiamies ottaa synnytysosastoon yhteyttä.
Väärä palsta oikeastaan puida lapsen kuolemaa ja synnytyksestäni oli lähinnä tarkoitus kertoa... Tuossa aijemmin osuttiin kuitenkin hyvin asian ytimeen lapsen kuolemaan liittyen. En tiedä olisiko helpompaa vai ei, mutta kumpa voisinkin syyttää jotain tahoa. En pysty syyttämään ketään muuta kuin oman kohteluni puolesta. Välillä teksti on syyttävää, mutta tajuan kyllä, että rakas lapseni olisi kuollut joka tapauksessa. Vuosi kausia katkerana oleminen tuskin ratkaisisi mitään. Ja totta kai syyttäisin myös itseäni, jos lapseni olisi kuollut synnytykseen. Oisinko voinut ponnistaa paremmin?
Mitä olen hieman perehtynyt henkisiä kärsimyksiä ja potilaan kohtelua koskeviin valituksiin, ovat tulokset huonoja. Toisen sana toista vastaan. Kun suru helpottaa, olen ajatellut, että kätilöopiskelijoille kertominen tai joku lehtijuttu voisi olla parempi keino kuin lakiteitse oikeuden hakeminen. Kaikki riippuu tietysti myös omasta kunnosta. Paraneminen on kyllä edennyt, en tässä muuten pystyisi kirjoittamaan. Jos fyysisiä haittoja jää saatan valittaa johonkin ja jos tarvitsen korjausleikkauksia jne.
Toiveena olisi synnytystä koskien, että äitiä kuunneltaisiin ja tehtäisiin yhteistyötä. Ei äiti ole kätilö/lääkäri ja voi itse päättää, mitä toimenpiteitä milloinkin tehdään. Tämän kyllä ymmärrän. Keskustelu tuskin on koskaan väärin, jos lapsen henki ei ole vaarassa. Välillä henkilökunta voisi myös miettiä, mitä suustansa äidille laukoo. Se on ihme miten huudot ja tokaisut "kummittelee" mielessä synnytksen jälkeen, vaikka luulisi, ettei synnytyskivun keskeltä mitään muista.
Synnytyksenkäynnistys ja synnytys olisi varmasti sujunut paremmin, jos minua olisi kuunneltu. Kun asioita on puhunut kavereille ja palstoja selaillut, on mielestäni liian yleistä, että äiti ja yhteistyö unohdetaan kokonaan synnytyksessä. Jos tämä on yleistä varmasti hätäsektiot lisääntyvät ja vauvoja saattaa kuolla. Meillä imukuppi irtosi seitsemän kertaa ja pahkassa oli 1/4 lapsen verimäärästä. Olen maallikko, mutta ihmettelen, ettei tämä olisi aiheuttanut lapselle haittoja. Tällä ei ollut kyllä mitään merkitystä heti synnytyksen jälkeen. Voisi sitä onnea, kun näin lapsemme itse hengittävän ja hän nukkui levollisen oloisena lastenteholla.
Ymmärrän täysin! Tuosta kohtelusta voisi muutenkin valittaa, ja etenkin nyt kun ei ole sitä lasta "korvaamassa synnytystuskaa", epäinhimillinen kohtelu vain korostuui!
Itselleni jäi synnytyksestä mieleen kätilön seuraavat lauseet:
"Hyvä että sattuu. Niin pitääkin"
"Lähden pois jos et edes yritä ponnistaa, mulla on muutakin tekemistä"
"Jos et ponnista, oma vikasi jos lapsesi kuolee kun ei saa happea"
"Sillä on ahdasta synnytyskanavassa. Ponnista!"
Kun valitin kohtelusta vuodeosastolla, samainen huuhkaja tuli kanssani juttelemaan sinne. Vähätteli sanomisiaan, väitti että olin ymmärtänyt tarkoituksensa väärin. Kun hän vain halusi kannustaa mua ponnistamaan. No just! Sitten hän sanoi:
"Eikö nyt tärkeintä ole että sun lapsi syntyi terveenä, unohdetaan nyt kaikki tämmöiset millä ei ole sen rinnalla mitään merkitystä"
Miten moralisoivaa! Mulla ei ole hänen mukaansa syytä valittaa synnytyksen aikana tapahtuneesta kohtelustani siksi, kun lapsi syntyi terveenä. Jälkeenpäin harmitti etten vienyt asiaa eteenpäin, mutta eipä haukku haavaa tee, sanoo sananlasku, että tuskinpa tuosta mitään seuraamuksia kätilölle olisi ollut
Miehen mukaan kätilö oli niin ronski, että ei kannata ottaa henkilökohtaisesti mitään mitä se sanoi. Synnytyksen aikana siis aina kun kätilö häipyi, raivosin miehelle että väännän siltä naiselta niskat nurin kun tulee takaisin.
Ja mies taas ei tiennyt senkään vertaa missä mennään (esim saako käyttää kivunlievitystä), ettei hän kyennyt puolustamaan minua, kun jouduin tappelemaan kivunlievityksestä kätilön kanssa,joka oli sitä mieltä että kunnon tuntuma olisi parempi.
Turhaan otin synnytyslääkäriin yhteyttä. Mitään virhettä ei hänen mukaan tapahtunut ja hän ei olisi toiminut toisin. Toimi tilanteessa äidin ja lapsen parhaaksi. Tällaista vastausta odotinkin, mutta halusin kuulla vastauksen. Pieni toivo oli, että ihminen olisi mennyt itseensä. Ehkä näin on tapahtunut, mutta ei sitä minulle voinut myöntää.
Jos toisenkin kerran tulee siis imukuppi irtoamaan 7 kertaa ja tipat on irti, lääkärille kaikki on ok jälkeen päin. Onnea vaan hänen synnytyksiin. Valituksen teen sairaalalle, mutta oikeuteen en jaksa tai teo:lle. Nyt ainakin tuntuu, ettei viitsi vaivautua.
Lääkäri sanoi minulle, että jos jatkan "masentuneen" puheita lapsi voidaan ottaa minulta pois. Kysyin lopuksi lääkäriltä, että onko hän nyt sitten tyytyväinen, kun lapsi on otettu pois? Tähän sentään vastaus oli, että ei ole. Loppu kysymys minulta ehkä asiaton, mutta alkuun olikin tarkotus rakentavassa sävyssä. Paskaa en enää kuitenkaan kuuntele, kun en ole sairaalassa toisten armoilla.
Nyt on sitten tämä asia melkein hoidettu ja voi alkaa keskittymään surutyöhön. Sairaalan nimellä tuskin väliä, ei siellä kaikkia näin kohdella ja kyseinen lääkäri on sairaalasta juuri lähdössä ainakin vähäksi aikaa muualle. No ei lääkäri ainut asiaton ollut. Kätilötkin ylittivät itsensä, mutta taitaa välillä olla tapa joidenkin kohdalla, mitä tässäkin ketjussa on saanut lukea heidän käytöksestä.
(Infon lääkäreiden sektioista ja naistentautienvalituksista sain muilta lääkäreiltä. Tämä tiedon toki olisin voinut tarkistaa, mutta hyvinkin saatoin olla väärässä tai tieto ainakin vanhaa.)