Ei muista lapsiaan ikinä. Ei ole lähtönsä jälkeen kertaakaan viettänyt ainuttakaan joulua meidän kanssa. Ei koskaan ole lapsiaan muistanut. Lapset kyllä tietää miski jätti heidät, toinen nainen vei heiltä isän, siitä lapset ovat katkeria kun isälle he eivät ole enää mitään.
Miten joku mies voi olla niin kylmä omille lapsilleen, ettei enää halua muistaa ja nähdä heitä, Miten voi mies elää sen asian kanssa. Luulen että joskus tulee se häpeä, mutta myöhäistä on enää yrittää korjata välejä, jos antaa toisen naisen noin määrätä elämästään. Itse olen päässyt asian yli, enkä huolisi enää vaikka mitä lupaisi. Olen sen verran ylepä ja arvokas ihminen, että tuollainen mies ei ole meitä varten. Kylmäsydäminen.
Miten joku mies voi olla niin kylmä omille lapsilleen, ettei enää halua muistaa ja nähdä heitä, Miten voi mies elää sen asian kanssa. Luulen että joskus tulee se häpeä, mutta myöhäistä on enää yrittää korjata välejä, jos antaa toisen naisen noin määrätä elämästään. Itse olen päässyt asian yli, enkä huolisi enää vaikka mitä lupaisi. Olen sen verran ylepä ja arvokas ihminen, että tuollainen mies ei ole meitä varten. Kylmäsydäminen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minua taas pisti tossa miettimään, että millainen nainen haluaa miehen, joka on hylännyt lapsensa?
En voisi itse kuvitellakaan tapaavani miehen, joka kertoisi, että hänellä on lapsia, mutta ei tapaa näitä???? Hyi tommosia oksetuksia!
Juu, tohon mäkin haluaisin vastauksen! Mitä ihmettä ajattelee nainen, joka haluaa miehen, joka on hylännyt lapsensa?
Siis mun lasten isä välttelee töitä, ettei tarvi maksaa elatuksia. Ovat ostaneet talon ja auton naisen nimissä, äijä makaa työttömänä kotona, kun nainen tekee kolmivuorotyötä. Mitä ihmettä sen päässä liikkuu?!
Ja sit puhuvat vielä yhteisen lapsen tekemisestä, kun isä ei huolehdi entisistäkään. Ja me oltiin naimisissa lähes 10v ettei lapset oo mitään yhden illan hedelmiä...
Niin, eräs tuttavani kertoi, että viimeinen kerta kun hän oli tekemisissä lastensa isän kanssa, tämä saapui juuri meriltä ja antoi 50 markan setelin äidille käteen, kääntyi ja lähti ovesta ulos. Eikä enää tullut takaisin..
Lapset alkavat olla jo yli 30 mutta varsinkin toinen heistä puhuu isästään toisinaan. Kyllähän se jonkinlaiset jäljet jättää, kun isä hylkää; lapset ovat loistavia syyllistämään itseään..
Asioita sattuu ja tapahtuu, aina ei voi itse vaikuttaa ja niiden asioiden kanssa on vain opittava elämään.
Kaikkea hyvää teille.
Isäni jätti meidät toisen naisen takia kun olin 11, minulla on isosisko ja pikkuveli myös. Ensimmäisen kerran näin isäni 10kk päästä siitä kun hän lähti toisen matkaan. Koskaan emme käyneet hänellä ja ei hän oikeastaan meillä, isovanhemmillä nähtiin kerran talvella ja pari kertaa kesällä. Lahjoja ei koskaan tuonut eikä muistanut mitenkään, ei edes elatusmaksuja maksanut.
Rippijuhlissa ja häihin tuli yksin. Sitten kun jätti tämänkin naisen ja löysi uuden mukavan olimme enemmän tekemisissä. Isä hän kuitenkin minulle oli ja on ja siten tärkeä ihminen. Äitini ei häntä meille moittinut, vaikka syytä varmasti olisi ollu ja siitä olen hänelle kiitollinen.
lastenlasten ristiäisiin ja syntymäpäiville on yleensä isä tullut, mutta muuten ei näitä muista esim. jouluna. Olen hyväksynyt nämä puutteet isässäni ja lapseni ovat kasvaneet siihen että isoisä on tuollainen eivätkä paremmasta tiedä.
Isäni on joskus tilittänyt että väärin teki mutta kun ei muuta osannut. Ehjä minusta on mielestäni tullut ja jotenkin kykenen ymmärtämään isääni vaikka en hänen tekojaan hyväksyisikään.
Älä kuitenkaan katkeroita lapsiesi mieltä vaikka mieli tekisi. Isä se on huonokin isä lasten mielestä.
Ehkä tämä joulun aika saa minut antamaan asiasata oman sanani.
Monesti saa lukea toiveita siitä, että nämä isät joskus herää kiinostumaan lapsistaa ja sitten toivotaan, että olisi jo liian myöhäistä, että lapsia ei enää kiinosta. Miksi ihmeessä? Koskaan ei ole liian myöhäistä.
Itse tapasin oman isäni ollessani yhdeksäntoista ihan sattumalta kun oltiin äitini kanssa istumassa iltaa. Äitini vaan kuiskasi korvaani, että tuolla istuu isäsi, joka ei ole koskaan halunnut tavata sinua, kun hänen vaimonsa ei hyväksynyt, että isälläni on menneisyys, josta muistona olen minä.
Kiukkuahan tuo minussa herätti, että antaa paskan olla. Luonollistahan se on, että ihmisellä on halu tutustua myös toiseen puoleen itsessään. Joten otin isääni yhteyttä, ja mitä loppujen selvisikään, eihän koko mies edes tiennyt mitään olemassa olostani. Äitini ei ollut koskaan kertonut minusta.
En minä isästtömyydestäni mitenkään kärsinyt, eikä varmasti kärsi teidänkään lapsenne, joten antakaa olla ja eläkää itsellenne älkää menneelle tai tulevalle.
Nyt minulla on lämpimät välit molempiin vanhempiini, sisarpuoleeni sekä tuohon ilkeää äitipuoleen joka ei historiaa hyväksynyt. Toisinkin voisi olla, olisin voinut jäädä ennakkoluulojeni/katkeruuteni vangiksi. Minulta ja lapsiltani puuttuisi niin paljon.
Äidit/isät antakaa lapsillenne tilaa muodostaa omat mielipiteensä itsestään ja muista.
omapa on isän ongelma. Sinä olet lasten äiti ja toivottavasti osaat olla olematta katkera tms. lasten isälle varsinkaan lasten nähden.
Et voi elää toisen elämää etkä tietää toisen ajatuksia. Mies ei ilmeisetikään vain välitä; oma elämä ja tämänhetkinen puoliso on tärkeämpi. Ei sinun tarvitse sitä ymmärtää.
Elä omaa elämääsi lastesi kanssa ja nauti siitä. Jotkut vain eivät ole tarpeeksi kypsiä vanhemmiksi ja ovat jotenkin tunteiltaan vajaavaisia eikä sille kukaan voi mitään, jos ei ihminen itse sitä huomaa.
Lapsille riittää hyvä ja rakastava äiti.
Niin, riittäähän se äitikin mutta on se hirvittävän vaikea ja kamala kokemus, kun isä eron takia hylkää myös lapsensa. Ja kun kyse on jo kouluikäisistä lapsista, joille tunneyhteys isään syntynyt ja ikävä aivan kauhea.
Ettei se vaan ihan isän oma ongelma ole vaan koskettaa lapsia suuresti, saattaa jopa traumatisoida vuosiksi tuollainen hylkäämiskokemus. Oli äiti sitten miten hyvä tahansa.