Olen tehnyt hämmentävän havainnon. Jotkut pilvet pysyvät paikallaan päiväkausia siirtymättä. Olisiko näiden pilvien sisällä ufojen tutkimusaluksia.
paikallaan pysyvät pilvet
ufojako?
4548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
aiheena. Havainto siis viime kesältä, pivenhattarat katoavat ja jälleen jonkin ajan kuluttua palaa takaisin näkyviin ehkä samaan kohtaan tai hieman erikohtaan. Pilvet olivat siis hyvin kaukana horisontissa ja otin myös valokuviakin tapahtumasta. Kuvissa en kuitenkaan nähnyt mitään järkeä säästellä. Videokuva olisi ollut mielenkiintoisempi.
Myöhemmin tulkitsin sen joksikin ilmakehän ilmiöksi mutta tapahtuma oli vähintäänkin mielenkiintoinen! Oli siis selkeätä ja hyvin vähän pilvisyyttä sekä kohtalainen tuuli. Olisiko edellinen postaus myöskin selitettävissä sääilmiöllä?
JA PALJON VIHREITÄ MIEHILÖI.!!!!!
näin ne naamioituvat ainakin voimalinjojen päälle. Olen itse aikoinaan nähnyt. Pilvihän on melkein pyöreä muodoltaan ei kuitenkaan kovin paksu.
joskus voivat olla pilven päällä tai sisällä!mene ja tiedä mutta itse olen nähnyt pilven päällä tai sisällä oli!,oli yö ja jonkin verran pilvinen taivas ja huomasin että ylhäällä oli kirkas monivärinen valo joka ikäänkuin sykki ja kooltaan oli moninverroin isonmpi kuin mikään tunnettu lentokone,oli kuin kooltaan talo,voisimpa sanoa että oli joku mothership!,koska tämän kohteen ympäriltä lähti useita valoja lentoon(vihr-sin)valoja ja tekivät taivaalla silmukan tyyppisiä kuvioita,jopa näkyivivät pilvien sisällä ja ulkona,kauniita-.-,ja tuo suurempi 'Alus'oli suoraan siinä missä minä seisoin,pään päällä!,joten hieman olin hämmastynyt mutta en hirveän peloissani?vaikka moni olisi ja paljon muutakin oli mutta en jaksa kaikkea selittää huoh..Tätäkään tapausta en voi unohtaa mutta maailmaan mahtuu arvoituksia ja niinkuin sanotaan joka viisaaksi itseään väittää on hän tyhmäksi tullut-.-.
bongailemisiin.
C.