mikä sinua kivesti tai vitutti?
saanen kysyä??
tekikö suomen johtajat väärin?? "armon vuonna -44"
tietenkin teki!!
jäi tekemättä sosialistinen suomi toveri stalinin johdolla!!!
sekös komuja vituttaa???
saanen kysyä??
tekikö suomen johtajat väärin?? "armon vuonna -44"
tietenkin teki!!
jäi tekemättä sosialistinen suomi toveri stalinin johdolla!!!
sekös komuja vituttaa???
Vastaukset 31
Vanhimmat
"mikä sinua kivesti tai vitutti?
saanen kysyä??"
Saanet. Mutta ei mikään tämän palstan asioista, keskusteluista jne. ole vituttanut, eikä nytkään vituta.
"tekikö suomen johtajat väärin?? "armon vuonna -44"
tietenkin teki!!"
Kun tunnemme Suomen kansan sotakärsimykset, olisivat toisinkin voineet toimia, Suomen kansan etujen mukaisesti, ja sitä toisintoimimisen mahdollisuutta heille useasti tarjottiin. Mutta oleellisempaa, kuin pohtia esim. vuoden -44 sotatapahtumia pelkästään oikein-väärin akselilla, on etsiä sotatapahtumien taustoja ja syy-yhteyksiä, eli miksi tapahtui ja miksi tehtiin kuin tehtiin. Näin oikein-väärin toimimisetkin asettuvat oikeisiin yhteyksiinsä.
"jäi tekemättä sosialistinen suomi toveri stalinin johdolla!!!
sekös komuja vituttaa???"
Jos viittaat tuohon käytyyn suurhyökkäys-keskusteluun, niin Neuvostoliitolla ei ollut tarkoitus kesäkuussa -44 tehdyllä suurhyökkäyksellään vallata Suomea. Sosialismista on tässä yhteydessä turha puhua mitään. Ja täältä löytyy kysymykseesi meikäläisen näkemyksiä, joten ei siitä sen enempää tässä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000031384713
Ja yleisesti vois sanoa, kun sen puheeksi otit, että sosialistinen Suomi rakentuu Suomen yhteiskunnallisen kehityksen kautta, joka kärjistyessään johtaa subjektiivisen tekijän ja objektiivisten tekijöiden vallanakumoukselliseen leikkauspisteeseen, vallankumoukselliseen tilanteeseen. Itse pyrin toimimaan omalla pienellä panoksellani niin, että suomalaisella työväenluokalla ja sen liittolaisilla on mahdollista, sitten kun se tilanne eteen tulee, ehkä minun elinaikanani, ehkä ei, hoitaa homma niin sanotusti himaan. Että valta siirtyisi Suomessa luokalta toiselle, porvaristolta työväenluokalle. Mahdollisimman rauhanomaisesti tietenkin.
Kalle luki linkittämäsi viestin ja siellä luki näin:
"Ja Molotovin ”vaatimuksia” ei ole koskaa Neuvostoliiton sopimusehdotuksissa näkynyt. Ei esimerkiksi NL:n 23. kesäkuuta -44 antamassa vastineessa, kun Suomen hallitus tiedusteli Tukholman kautta, onko rauhanneuvotteluihin mahdollisuutta. Neuvostoliiton Ruotsin suurlähettiläs Kollontai selitti tuolloin, että vastineessa mainittu antautuminen tulisi ymmärtää sotatoimien lopettamisena tarkoituksena saavuttaa sopimus. "
Mistähän antautumisesta Neuvostoliiton vastineessa Suomelle kesäkuussa -44 tässä mahdetaan puhua?
Voisitko valottaa tätä asiaa meille palstalaisille vai oletko sinäkin yksi niistä punikeista, jotka kirjoittavat nopeammin kuin ajattelevat, ja näin ollen sinä et ole itsekään ymmärtänyt viestisi sisältöä?
Osoitahan nyt, että olet se lukenut ja oppinut punikki, jollaiseksi itseäsi täällä mainostat, ja kerrot, että mistä antautumisesta viestissäsi oli kysymys.
Kiitos.
juttusi on jaarittelua.
minä olen teikäläisten kanssa oppini käynyt.
oppi juks!!eli komu muorin raato sanoo meille poika viikareille: menkää äkkiä kotiin tai jumala tulee ja heittää kuuman kiven teidän päähän
sitä kuuma kiveä ei ole vieläkään tullut.
eikä sinun faktoista lyhyttä nasevaa kerrontaa.
mitä sinä`??? tietenkin kommunismi on oikeassa. mitä suomen valtio johto teki väärin??? -44
ei mitään mitä teki balttianmaat??? tekivätkö he oikeita ratkaisuja tekikö mannerin popula -18 ihan oikeita??
Kekkonen sanoo: jos lopputulos on oikea niin tuomio on vapauttava.
Yritä joululomilla selvittää asia itsellesi, ja luultavasti muille palstalaisille se on jo selvä, joten älä piiloudu heidän selkiensä taakse.
Mutta selvitä sinä minulle, missä olen näin mainostanut, kuten kirjoitat:
"olet se lukenut ja oppinut punikki, jollaiseksi itseäsi täällä mainostat"
Mutta hyvää joulunaikaa kuitenkin!
Minä vastasin tekemiisi kysymyksiin, mutta sinä vetelet kaaria useamman vuosikymmenen mitalta: kommarimummon raadosta Manneriin ja vuoteen -18 ja sieltä Kekkoseen. Ja koska vain heittelit aiheita, tapahtumia ja nimiä historiasta, mitään tarkoittamatta, sitä kutsutaan jaaritteluksi!
arvoopa kummassa tarhassa isäni oli. siinä sinulle pähkinä purtavaksi!
oppi oli lyhyt ja ytimmekäs!
komu näkee asian aina päin persettä. komuilla ei mitään tekemistä yksilön onnen kanssa.
joulurauhaa perheellesi ja vitutusta itsellesi!
joulua ja niinpäin pois
Mulla ainakin asiat riitelee, jos riitelevät, tällä palstalla, ei ihmiset, kallenkin kanssa, vaikka välillä haistatellaankin, joten älä sinäkään ota itseesi. Mennään ilolla joulun yli, että heilahtaa!
isäni opetti: komuilla ei ole onneen johtavaa tietä-
myös perheellesi.
Itse opin: ihmiskunnan onneen johtava tie on demokratian ja sosialismin tie...
hyvät yöt myös sinulle ja kotiväellesi!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000031388197
"Hämmästyin kun tajusin tietämättömyytesi!"
"Kalle, sorry nyt vaan, mutta sulla ei ole eväitä jatkaa keskustelua enää tällä tasolla! Koska nyt vaaditaan jo tietoa!"
Olet ainakin Kallea lukeneempi ja Kalle ei pysty jatkamaan keskustelua samalla tasolla sinun kanssasi. Näin ainakin sinun oman käsityksesi mukaan - faktaahan tästä asiasta ei ole saatavilla ainakaan aikaisemmin kuin meidän henkilöllisyytemme ovat paljastetut palstalla.
Näin kirjoitit vastaukseksi Kallen viestiin, jossa hän mm. sanoi näin:
"Joten et ole osoittanut yhtäkään faktaa sen asian puolesta, että Molotohvin puheet olisivat olleet vain kiukun purkauksia. Neuvostoliitto edellytti Suomelta kesäkuussa -44 sotatoimien lopettamista ennen neuvottelujen aloittamista ja tämä on käytännössä juuri sitä, mitä Molohtohvi kertoi liittolaisilleen huhtikuussa"
Ja sitä faktaa ei ole esitetty vieläkään - pelkkää spekulointia, mutta Kalle pystyy pitämään erillään spekuloinnin ja faktan. Kaikki palstalaiset eivät siihen tunne pystyvän vaan heillä menee puurot ja vellit sekaisin.
Kallen pitää sitten kysyä palstalaisilta, että mistä antautumisesta sinä olet täällä kirjoitellut jo usean päivän ajan. Toivottavasti joku heistä voi sen Kallelle kertoa silla "luultavasti muille palstalaisille se on jo selvä".
Näin kirjoitit:
"antautuminen tulisi ymmärtää sotatoimien lopettamisena tarkoituksena saavuttaa sopimus"
Kalle ymmärtää tämän ehdottomana antautumisena sillä sopimusehdoista sovitaan vasta sotatoimien loputtua. Ja tämä tarkoittaa sitä, että antautumishetkellä ei ole olemassa sotatoimien loppetamisehtoja ja näin kysymyksessä on antautuminen ilman ehtoja - siis ehdoton antautuminen.
Eikös se molotohvin perkele juuri tätä luvannutkin Suomelta vaatia??
Kerrohan miten sinä luulet muiden palstalaisten ymmärtävän lauseen "antautuminen tulisi ymmärtää sotatoimien lopettamisena tarkoituksena saavuttaa sopimus".
Fakta on asia tai tapahtuma, jonka todenperäisyys voidaan tarkistaa.
Esim. Molotohvin lausunto Neuvostoliiton tavasta tulla kohtelemaan Suomea yhtenä Saksan sateliittivaltiona on faktaa.
Spekulointi on asioiden käsittelýä ja syiden ja seurausten arviointi eri lähtökohdista.
Vaikka useat "tutkijat" olisivatkin spekuloinneissaan tulleet siihen tulokseen, että Molohtohvin lausunto oli annettu vain vihanpuuskassa, niin ei se muuta lausuntoja faktaksi.
Sinulla on varmasti lukematon määrä kirjoja, joissa kerrotaan yhden jos toisenkin tutkijan ja "tutkijan" sanoneen sitä sun tätä mutta ne sanomiset ovat olleet vain spekulointia.
Voisitko esittää faktat siitä, että Molotohvin lausunto oli vain vihanpuuska. Ja ei sitten mitään spekulointia - itse olet mainostanut itseäsi täällä faktassa pysyjänä joten osoitahan se vihdoinkin myös teollasi.
Vai meneekö sinulla faktat ja spekuloinnin autuaasti sekaisin yhdeksi ja samaksi kaaokseksi?
Kuules kaveri, sinä olet minua tällä palstalla herjannut kapiseksi koiraksi, sotaveteraanien solvaajaksi ja ties miksi esim. viestissä, jonka ylläpito poisti. Ja toisen minulle osoitetun viestisi eilenaamulta vielä otsikoit siten, että nimttelit minua törkeästi "valehtelevaksi koiraksi". Tämän viestin itse ymmärsit poistaa, joten minun pikku sivaltelut ovat niiden rinnalla yhtä tyhjän kanssa.
Ja jos et ymmärrä tai osaa poimia perusteltua näkemystäni täältä: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000031384713
Molotovin lausuntoon, annan vinkin: tarkastele lausuntoa esittämästäni kokonaisuudesta käsin, älä päinvastoin! Siinä se aiemmin esittämäni pakerrus-ehdotus sinulle joulunpyhiksi.
Oleellista on myös se, ette ole omaa näkemystäsi Molotovin lausunnosta perustellut vielä mitenkään. Onko jänyt huomaamatta.
Vapaiden vaalien välityksellä.
Jos et ole sattunut huomaamaan.
Jos kansa ei sitä käytä niin se on kansan
ja äänestämättömien yksilöiden henkilökohtainen
vika.
Vai valta jollekin punaklikille?
Voi ihme!!!!
VÄHEMMISTÖLLE MUKAMAS DEMOKRATIAN NIMISSÄ!!!
Hyvin osoitat ettet ymmärrä demokratiasta höykä-
sen pölähtävää!
"Vai valta jollekin punaklikille?
Voi ihme!!!!
VÄHEMMISTÖLLE MUKAMAS DEMOKRATIAN NIMISSÄ!!!"
Onko mielestäsi työväenluokka, johon kuuluu valtaosa suomalaisista, joku "punaklikki"? Tuskinpa vaan sinunkaan mielestäsi, koska ilmeisesti itsekkin siihen kuulut. Ja työväenluokka liittolaisineen Suomen sosialismiin aikanaan vie, jos jotkut sen ylipäätään sinne vie. Työväenluokan laajuuden voit bongata esim. Raimo Blomin tutkimuksista Suomen luokkarakenteesta. Hänen, ja yleisesti sosiologien, luokkajaon mittareita ovat, kuten pitkälti marxismissakin, omistus, tulotaso ja asema työssä.
miksi tämä työväinluokka mahtaa vieroksua sitä kommunismia, omaa etuaan?
Onkohan esimerkki naapurista vaikuttanut?
Valta on kansalla vain hyvin lyhen ajan. Käytännössä vain sen hetken, kun se vaalikopissa raapustaa ehdokkaidensa nimiä. Kansa voi vaikuttaa ketkä valitsee eduskuntaan, mutta ei siihen, mitä politiikkaa edustaja sielä tekee.
Kokoomus toteuttaa yhä vain vasemmistolaisempaa politiikkaa huolimatta siitä, ketä heistä olen äänestänyt. Ehdokkaan vaihtaminen ei auta. Puolueen politiikka on ja pysyy, huolimatta siitä, mitä marionetteja eduskuntaan äänestämme.
Luku erikseen ovat virkamiehet. Nuo todellisen vallan käyttäjät, joita ei vaaleilla valita. Virkamiesten ääni näkyy kaikessa mitä eduskunnassa ja hallituksessa puuhataan.
Kun katajainen kansa ensin oppisi osallistumaan
asioihinsa.
Juttu on niin että kun asiat ovat jo liaankin
hyvin ilmeisesti niin kansaa ei kiinnosta.
Demokratia on raskas soutuista toki, tämä on
pakko hyväksyä.
Kokoomuksen lupauksista on mennyt läpi eläkeläis-
ten veroharmonisaatio, autoverouudistus, opinto-
tuen nosto ja opiskelijoiden tulorajan nosto.
Tai lupauksista ja lupauksista. Nehän ovat
esityksiä.
Kun tyhmä kansa oppisi rankaisemaan siitä ettei
esityksiä edes yritetä noudattaa.
Toisaalta kansaa pitäisi vetää kepillä pitkin
korvia osallistumisen laiskuudesta.
Viittaan äänestysprosenttiin.
Oletko koskaan kilauttanut paikallis tai valtio-
senaattorillesi?
Eppäilen että et.
Voin olla väärässäkin ja jos olen niin tuossa
asiassa mielellään.
On totta että Kokoomus on liukunut, sanoisinko
asiakeskeisemmäksi.
Vasemmistolaisuus on puhdasta paskanjauhantaa
tässä yhteydessä.
Mutta kysymys? Mitä tilalle? Ammutaanko kaikki
aamunkoitteessa ja aloitetaan vähemmistön
diktatuuri.
No, leikki leikkinä. Kansa on patalaiskaa osal-
listumaan omien asioidensa hoitoon.
Mahdollisuuksia Suomessa kyllä on.
Mutta kun en sitä kannata. Siitä työväenluokastakin,
jolta unelmoit valtakirja punarätin salkoon vetämi-
seksi saavasi, suurin osa vastustaa punaista onnet-
tomuutta.
Ylivoimaisesti suurin osa.
Minusta on järkyttävää henkinen tilanne jossa ette
osaa edes arvioida reaalisia tukijoukkojanne!
Työväenluokka se ei ole.
En vaivaudu lukemaan kenenkään ideologista paskan
jauhantaa siitä että toveri Urpo ja muutama
satatuhatta Kokoomusta äänestävää työläistä
halajaisi sosialismia. Demareista ja Rkp sekä
kristillisistä puhumattakaan ynnä muista.
Sorry, mutta nyt pitääkin nauraa oikein urakalla!
Vähemmistön sosialismi olisi diktatuuria mikäli
se olisi vallalla oleva suunta.
Tapanne mukaan joutuisitte ampumaan työläisiä
ja toisin ajattelijoita säännöllisin väliajoin.
Ei saatana ei kai noin yhteiskunnasta ja sen
rakenteesta tietämätöntä voi ollakaan!!!!!
Kalle vai vastasi kysymykseesi:
'Mutta selvitä sinä minulle, missä olen näin mainostanut, kuten kirjoitat:
"olet se lukenut ja oppinut punikki, jollaiseksi itseäsi täällä mainostat"'
Otit myös esille tälläisen asian keskusteltaessa Neuvostoliiton tavoitteista Jatkosodassa:
"Tämän suurhyökkäyksen tavoitteen vahvisti myös tuolloin Päämajan tiedustelujohtaja Aladar Paasonenkin 19.6.44 Mannerheimille antamansa tiedusteluraportin päättelyissä, joissa todettiin, ettei Neuvostoliiton suurhyökkäyksessä tarkoituksena näyttänyt olevankaan maan miehittäminen vaan Suomen irrottaminen sodasta ja ennaltaehkäisevästi estää Saksan mahdollinen selustaan tapahtuva isku"
Onko mielestäsi kysymys faktasta vain spekuloinnista?
Pystytköhän vastaamaan!
"Onko mielestäsi kysymys faktasta vain spekuloinnista?"
Pystytköhän vastaamaan!"
Kysymyksen voit osoittaa vaikka Heikki Ylikankaalle, Paasos-viittaus löytyy hänen kirjastaan "Romahtaako rintama" Muutenkin kaikki faktat, mitä olen täällä suurhyökkäys-aiheesta viljellyt ovat eri historian-tutkijoiden teoksista. Katsos kun olen vain oppimaton tehdasduunari, niin pitää turvautua asiantuntijoihin. Siellä porvaripuolella taitaa olla toisin, koska leimaatte nämä käyttämäni faktat punapropagandaksi. Mutta minun täytyy sanoa, että vaikea uskoa Helge Seppälää tai Max Jakobsonia punikeiksi, mutta ehkä sinä tiedät paremmin heidän poliittisen kantansa?
Mutta äääääh.... tympii jo tämä toistosi. En nyt viitsisi jankata samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Että kehitä jotain uutta, katsos jos sinun egoasi rauhoittaa se, tee uusi avaus ja julista itsesi kiivaan suurhyökkäys-keskustelun voittajaksi ja postaa sinne, että mutupunikki saapi nähdä ei pystynyt vastaamaan kallen faktoihin. Voin tässä hankkeessa vielä jeesata sen verran, etten tule ketjuun pakisemaan. Katsos kun mulla ei ole täällä muuta ideaa olla kuin jokunen mielipiteen vaihto asiallisten ihmisten kanssa. Mutta nyt evvk...
"Kalle vai vastasi kysymykseesi:
'Mutta selvitä sinä minulle, missä olen näin mainostanut, kuten kirjoitat:
"olet se lukenut ja oppinut punikki, jollaiseksi itseäsi täällä mainostat"'"
Just, asia selvä kaikilta osin...
sama kaiku on askelten!
Ei tämä ole toistoa - Kalle ei ole kertaakaan aikaisemmin kysynyt sinulta, että onko jokin lainauksesi mielestäsi faktaa vai spekulointia.
Kalle kysyi sinun käsitystäsi asiasta sillä sinä olet käyttänyt muiden tekstejä omissa viesteissäsi. Tottahan sinä tiedät, että onko käyttämäsi lainaukset faktaa vai spekulointia.
Kalle kysyy siis, että onko tämä lainaus mielestäsi faktaa vai spekulointia keskusteltaessa Neuvostoliiton tavoitteista Jatkosodassa:
"Tämän suurhyökkäyksen tavoitteen vahvisti myös tuolloin Päämajan tiedustelujohtaja Aladar Paasonenkin 19.6.44 Mannerheimille antamansa tiedusteluraportin päättelyissä, joissa todettiin, ettei Neuvostoliiton suurhyökkäyksessä tarkoituksena näyttänyt olevankaan maan miehittäminen vaan Suomen irrottaminen sodasta ja ennaltaehkäisevästi estää Saksan mahdollinen selustaan tapahtuva isku"
Et taida tietää, että onko lainauksesi faktaa vai spekulointia...
Taidat olla aika heikoin eväin liikkeellä, jos et edes tiedä, että onko lainuksesi keskustelun aiheen huomioon ottaen faktaa vai spekulointia. Ei, et taida olla heikoin eväin liikkeellä vaan olet todellakin lähes eväittä liikkeellä.
Katsos, poju, yksi ja sama lainaus on yhdessä asiayhteydessä faktaa ja aivan sama lainaus onkin jossakin toisessa asiayhteydessä spekulointia. Jos tätä ei ymmärrä niin ei pidä lainailla asiantuntijoiden lausuntoja...
Ja jos Kalle epäilee joitakin (kaikkia) sinun lainauksiasi vain spekuloinniksi niin ei se tarkoita, etteikö ne voisi olla - ja varmasti ovatkin - faktaa jossakin muussa asiayhteydessä.
Valitan.
Niinkuin Kalle on aikaisemminkin täällä todennut niin viisautta ei saa kirjoista vaan niistä saa vain tietoa ja viisautta - sitä syntymässä saatua - käytetään luetun tiedon käsittelyyn.
Se on viisauden ja tiedon ero - se on kuin yön ja päivän ero.
Valitan.
Vielä yksi lainaus sinun omasta viestistä sopii kuin nenä päähän tähän loppuun:
"Kalle, sorry nyt vaan, mutta sulla ei ole eväitä jatkaa keskustelua enää tällä tasolla! Koska nyt vaaditaan jo tietoa!"
Täällä tarvitaan ennenkaikkea viisautta - se riittää kommunistien argumenttien kumoamiseen. Se on nähty.
Ethän sinä ymmärrä argumentoinnin alkeitakaan, koska viestissänihän lukee selkeästi vastaus kysymykseesi! Etkö ymmärrä! SE LUKEE SIELLÄ SELVÄLLÄ SUOMEN KIELELLÄ! Mutta sun pitää etsiä se han itse, mahdatko löytää?
Luulitko uunottavasi minua, toisin kävi UUNOTIN sinua, tiesin yksinkertaisen miinasi pelle, taas kerran muuten...
Voi vitun naulapää, näillä lapsellisuuksillasiko luulet pärjääväsi? Nyt todella nussit jotain silmään, nimittäin itseäsi!!!
miksi eivät viestit kulje? Mutta toistetaan kadonneen viestin ydin:
Vastaus kysymykseesi löytyy viestistäni "Väärä osoite"! Jos sen sieltä löydät, jota epäilen. Mutta luulitko vitun mulkero, että menen miinaasi? En todellakaan, vaan tiesin, mitä lapsellisella kysymykselläsi haet ja viritin vastamiinan, johon mäjähdit
Vitun halpamainen temppu sinulta, koska itse olin liikkeellä rehellisin aikein, aioin jopa auttaa sinua pääsemään irti kehäpäätelmistäsi. Mutta nyt voit olla varma, että lyön sitten kovaa, kun se paikka tulee!
Kalle halusi todellakin tietää, että tiesitkö lainaustesi olleen spekulointia vai faktaa esillä olleeseen asiaan.
Nyt me sen tiedämme ja teemme omat johtopäätöksemme siitä - johtopäätös on muuten aina spekulaatiota joten emme voi tietää onko johtopäätöksemme oikea...
Hehhee, ja hyvää joulua sinulle ja perheellesi
iuuuuu