Miksi suomalainen on kalliimpi, vaikka Tansaka selvästi kalliimpi maa tuottaa. Kertokaas kumpi on parempaa lihaa.
Suomalainen vai Tanskalainen kinkku
kunpi?
423663
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Ostin Atrian kinkun, väittivät että on kotimainen.
Toivottavasti se pitää paikkaansa, hinta oli alle 5 euroa kilo, harmaasuolattu tuorekinkku noin 10 kiloa.
No oman osani olen kotimaisen tuotannon kekoon jälleen kerran kantanut, kuten aina ennenkin.
Sillä ei loppupeleissä ole mitään merkitystä, onko se hinta 10 %:tia halvempi tai kalliimpi, periaatteet ne pitää olla joka hommassa.
Koska on laadukkaampi ja jopa jostain syystä edullisempi. Tanska on edelläkävijä sianlihan tuotannossa ja sen huomaa kinkun maussa.
No, onhan täältä viety sinne jalostettuja linjoja jo vuosikymmeniä. Kai se sika sielläkin kasvaa, mutta samoja possuja ne kuitenkin ovat. Eikös se kuitenkin ollut niin, että se possu on siellä kalliimpi kun lähtee tilalta, mutta jostain syystä siitä tulevat osat ovat halvempia kun ehtivät tänne kauppaan. Joku välikäsi siis nappaa vähemmän taskuunsa.
kinkkua saa niin sitten olen ilman,Tanskalaista en osta periaatteellisista syistä..
Miksi pitäis tukea toisen maan eläinkasvatusta ym.
Kaikissa muissa euroopan maissa pidetään oman ruuantuotannon puolia keinoja kaihtamatta,onko suomen kansa jotenkin tyhmää(tai ainakin osa)kun täällä ei asian tärkeyttä ymmärretä.
Turhaa tukea ulkomaista tuontia.
Makukin parempi kuin tanskalaisissa.
Itse saan elantoni epäsuorasti suomen maataloudesta, joten ei tulisi mieleenkään tukea tanskalaista tuotantoa. Sehän olisi kuin itse veisi makkarat oman leipänsä päältä ja antaisi vaikka naapurin piskille.
Mausta en tiedä, en ole koskaan maistanut.
Se tukeminen tuotiin tänne tanskalaista kinkkua tai ei suomi on nettomaksaja Eulle täten myös tukee tanskalaista lihantuotantoa. Käänteisesti myös suomen lihantuotanto tuetaan Eu kautta.
missä suomalaisessa maku on parempaa,
yleensä niissä maistuu vai hirvittävä suola,
meidän mielestä suomalaisesta ei saa kunnon mietoa kinkkua tekemälläkään suolaus on niin tehty.
Samoin se todellisuudessa nostaa meidän mielen ja
vanhempieni oikeasti verenpainetta,
lääkityksella as on 120/65,
kun syö suolaista kinkkua on nopeasti 160.
sekä lisäksi
lisäävät turvotusta,
minäkin tunnen sen kun sormuksesta tulee tiukempi,
vaikka ei olekaan verenpaineongelmia.
siis suomalaisesta kinkusta.
on enemmän suolaa. Se on fakta.
http://farmsubsidy.org/denmark
Tanskalainen kinkku maksaa tanskassa neljä kertaa niin paljon kuin suomessa, näin kertoi tanskassa asuva suomalainen.
Ylijäämä erät myydään suomeen halvalla markkinoiden valtaamistarkoituksessa ja suomalainen kauppa vielä auttaa myymällä kinkut tappiolla ns. sisäänveto tuotteina.
Tuottajahintojen ero selittää hintaeroa noin 25 senttiä plus alv 17% = eli yht.n. 29 snt/kg
Tuo tuki tulee Eu lat ja on siin edullista Tanskalle.
Meillä on omat Kansalliset tuet, mm 141 tukki joka maksetaan meidän verovaroista, ei tule €u:lta.
Meillä saa maatilat keskimäärin n. 35 000 € vuosi tukea,
Tankassa kai noin 8000 €.
onko sinulal tarkempaa tietoa ?
asij-antuntijan tekst-iä..?
vähän, koska tytär oli Eu hommissa runsaan vuoden,
opiskelujaksollaan,
nyt on eläinlääkäri ruotsissa, jonne mekin muutamme alta 3 kk aikana.
"Tankassa kai noin 8000 €"
Etkö katsonut edes linkkiä? Payments per farm denmark 1st, eli eniten EU-maista.
viesti ei näkynyt 1 vaihtoehdolla katsottaessa.
Aikoinaan kun oli 4 lasta ja heidän puolisonsa ja vanhempansa, sekä heidän ystäviään,
oli Joulu aina syömistä.
ostettiin aina useampi kinkkuja,
aina Tanskalainen oli parempaa ja tanskalaiseen sitten on päädytkin vakituiseen, kun enää ostetaan pari kinkkua.
kerran syötiin ns. "lähikinkkua" se oli kaikkein suurin pettymys,
ja sitten jälkeenpäin kuulun että siinä oli jotain kiellettyä hormiinikin jolla oli lihotettu.
ei sellaisia voi koskaan olla tanskalaisissa kun ne aina tarkastetaan.
Sellaisen henkilön on turha puhua täyttä paskaa, jolla ei ole mitään tietoa asiasta.Suomen tuotanto on luomua jo tällä hetkellä verrataanpa millä mittarilla tahansa.
jos suomessa ei olis suurta vikaa,
ei ministeri Anttila olisi niin kimpaantunut kun asioita selvitellään,
”se koira älähtää mihin kalikka kolahtaa”,
ensimmäinen puolustus oli että ei hänellä ole sikatilaa,
se on tyttären tila, meni alussa aivan lukkoon ?
Ja keksipä jokin syy kun suomessa maaseutuväestön elinikä on niin alhainen,
eikös pitäisi olla korkea jos ruoka on terveellistä ?
Tanskassa kinkku on vientituote. Sitä tuotetaan 10 000 sian tehtaissa. Suomessa suurimmat sikalat ovat 2000-3000 sian luokkaa. Eläintautitilanne huonompi kuin suomessa ja siksi sioille syötetään koko kasvatukenajan antibioottia rehussa. Steriiliä se kinkku ainakin on!
Sain viime jouluna maistaa tanskalaista ja minusta se maistui vain suolaselle. Suomalaiseen viljapossuun verrattuna maku oli sama kun olis suolaliuosta syöny.
Makunsa kullakin, mutta nuo hormooni ja tarkastus jutut voit unohtaa. Ne kun ei ole totta.
Tiesitkö muuten, että tanskalaiset itse boikotoivat omaa kinkkuaan juuri tämän tehdasmaisen tuotannon ja runsaan lääkkeidenkäytön takia?
Eläintautitilanne huonompi kuin suomessa ja siksi sioille syötetään koko kasvatukenajan antibioottia rehussa.
-----------------------------
tekstisi vuoksi,
lähetin tekstisi ja linkkisi viestistä Tanskaan,
katsellaan mutoma viikko,
onko väittämäsi totta vai levitätkö yleisesti väärää tietoa.
Turha täällä on kinata tällaisilla asioilla. Ota selvää, kuinka paljon lääkkeitä tai vaikkapa torjunta-aineita yksikköä kohti käytetään ja esitä sitten kommentteja.Suomen lääkkeiden käyttö on vähäistä, ja sillä ei ole merkitystä elinikään. Hyviä jouluja kaikille.
torjunta-aineita ja lannoitteita käytetään suomessa enemmän, kuin tanskassa ja Euroopassa yleensä,
samoilla ei meillä pärjättäisi, meillä on niin heikot kasvuolosuhteet.
samoin kasvihuoneissa käytetään kasvuhormoneja ?,
lääkkeiden käytöstä en tiedä, määrää,
halpoja ne ainakin ovat joten ei ole hinnasta kiinni.
Jos väittää päivää yöksi, niin eikö siinä saa vähän omituisen maineen. Kaikkialla muualla käytetään kaikkea enemmän kuin täällä ja nuo hormooni ja lääkintä väitteesi ohittavat jo tason, jossa ne olisivat pelkästään epäuskottavia. Kukas se aikanaan sanoikaan että propagandassa ei kannata valehdella vain vähän, sillä vain emävale on uskottava. Ilmeisesti olet opiskellut teoksen kokonaan läpi.
ei pidä tosiasioista ottaa herneitä nenään ja huutaa taasen uudella nimimerkillä.
suomi kuuluu lannoitteiden ja runsaampiin käyttäjiin, muuten täällä ei kasva,
se on vain näin juttu.
"Ilmeisesti olet opiskellut teoksen kokonaan läpi".
Mitä tähän kuluu opiskelu, ekaa vuotta olen eläkkeellä, saan 3200 kk, eli on hieman opiskeltu.
tanskassa esiintyy laajasti salmonellaa ja sirkovirusta sioissa. suomessa ei ole kumpaakaan. millä luulet niitä hoidettavan, suklaallako?
Etkö muka huomaa, että täällä on useampi kirjoittaja erimielisiä kanssasi.
Tajuatko muuten, että meillä on tiukat lannoitusrajoitukset pelloilla, joiden seurauksena nyt pelloille tulee vähemmän ravinteita, kuin sieltä poistuu. Tanskassa ei ole rajoituksia ja siellä saa lannoittaa kuten parhaaksi näkee.
Siis väität ettet ole koskaan opiskellut mitään?
"Etkö muka huomaa, että täällä on useampi kirjoittaja erimielisiä kanssasi."
Todellisuudessa näytää että yksi ja sama kirjoittaa aina uudella nimimerkillä,
siten väittää että on monia, alhaista.
"Siis väität ettet ole koskaan opiskellut mitään?"
en tosiaan ole mitään opiskellut,
totta kai lukion kävin, mutta se on vain yleissivistystä, ei se ole opiskelua.
Lapsemme ovat siten opiskelleet, katkaisimme tyhmyyden kierteen meidän sukupolveen.
Mistä niitä hormoneja saa kuitin kanssa?
Jos olet pellot myynyt, niin varmaan osaat kertoa mikä on porttitase omin sanoin, ilman linkkejä. Ja miten se toimii käytännössä? Pääpiirteittäin?
Mistä niitä hormoneja saa kuitin kanssa?
Jos olet pellot myynyt, niin varmaan osaat kertoa mikä on porttitase omin sanoin, ilman linkkejä. Ja miten se toimii käytännössä? Pääpiirteittäin?
--------------------------------------
tiedän hyvinkin, koska vieläkin teen ko. töitä ja täyttelen verokaavakeita kotihommina.
Mutta täällä on sellaisia omissa ongelmisaan taistelevia henkilöitä,
joten kertomuksista saa vain pahan mielen,
joko taas esitetään sata kysymystä tai hulluksi haukutaan,
eli totuus aina loukkaa jotain.
Minusta laatu ratkaisee Jouluna,
hintaerot ovatkin kovin pieniä.
Tanskalaiset ovat suolatu laadukkaammalla suolalla ja miedommin,
Suomalaiset maistuvat vaan suolalle, ei kinkulle.
Molempia ostan, mutta tanskalainen on maultaan parempaa.
Osta suolaamaton kinkku, niin saat itse suolata oman maun mukaan.
Suosi Suomalaista!!
kyselin syksyllä maatiloilta,
kilohinta olisi ollut yli kolminkertainen, kun heiltä olisi jäänyt jotain tukia pois,
samoin olisi pitänyt ostaa vähintään neljännessika.
Kyseleppä esim. pienteurastamoilta ja varmaan kaupatkin tilaa tarvittaessa suolaamatonta kun vain kyselee.
Mutta millaista se laadukkaampi suola sitten mahtaa ollakaan. Yleensähän on niin, että jo vähäinen myyntivaltiksi koettu asia julistetaan pakkauksen päällä mahdollisimman näkyvästi. Eipä noissa edes valmistajan mielestä ole suolassa eroja.
Tietysti jos noilla superkalliilla erikoisuoloilla (joita saadaan merivettä haihduttamalla ja valikoimalla tietyt osat eri säkkiin) suolattaisiin, niin silloin jo suola maksaisi monta kertaa enemmän kuin pelkkä kinkku ja taitaisi jäädä hinnan takia ostamatta.
Tanskalainen on maukkaampi. Haluan kyllä tukea suomalaista lihantuottajaa. Mutta mikä on se tanskalaisen maun taika. Ravinto... väittävät, että se on maissi.
Ps. Ostin juuri kotimaisen kinkun.. Hyvää Joulua....
Mikäli rehussa on runsaasti maissia, tulee sikaan löysää läskiä, josta kauppa kuitenkin haluaisi eroon.
joku väitti että suomen pitkät kuljetusmatkat stressaavat sikoja,
minä en kyllä yhtään sellaiseen usko,
kun henki lähtee, kylä lähtee trenssikin.
Osa suomalaisista kinkuista on ainakin melko vanhaa,
jo syyskulta saakka,
rasvainen liha härskiintyy ja vaatisi aina yli -40 asteen pakkasen.
Kuljetuksissa pinta lämpiää ja jospa siitä tulee huonompi makuu.
joo kun olin nuorempi, ajattelin samoin.
mutta nyt tulee useasta muustakin tuotteesta korkea verenpaine, jo 10 vuoden ajan.
Heti tulee 1-2 kg painoa ja sormus on tiukempi aamulla.
tanskalaisessa ei nouse paine, voi olla erilaista suolaa, tai sitten siitä poistuu suolaa paistoveden aikana enemmän.
Suosittelin sinunkin tarkkailemaan kun 50v täytät verenpaineita, jos kauan aiot elää.
On jo monta kaveria kuollut ja monella on sepelvaltimotauti,
se rajoittaa hyvin paljon elämää, vaikka päällepäin on kuinka hyvännäköinen tahansa.
Tanskalaista kinkkua myytäessä kauppa myö sen erittäin minimaallisella katteella. Suomalaiseen kinkkuun kaupat laittaa kunnon katteen koska suurin osa ostaa kotimaisen kinkun. Mielestäni se on ihmeellistä kun muiden maiden tuottajat saavat parempaa kilohintaa sianlihasta kuin suomalaiset,silti liha on kaupassa kalliimpaa. Samat tuet tulee kaikille. Olisiko teollisuuden ja kaupan työvoimakustannuksissa eroja?
Tanskalainen kinkku ehdottomasti. Kerran olen suomalaista kokeillut ja siitä hävisi paistessa yli puolet painosta. Miten suomalaiseen kinkkuun saadaan pumpattua niin paljon vettä? Mielummin ostan lihan lihana ja veden erikseen, siksi tanskalainen.
Joten laadun takia tanskalainen kinkku. Tää kinkkuasia on siitä ihmeellinen, että laadukkaampi on halvempaa...
Eihän muuten Suomesta saa mitään muutakaan kotimaista elintarviketta, joka olisi ulkomaista maukkaampaa, varhaisperuna tosin vahvistaa säännön olemalla poikkeus.
jos tanskalainen kinkku on yli puolet halvempi, niin tottakai tanskalaista!!! miksi pitää tukea suomalaista maataloutta, jos hinnaksi asetetaan ihan mahottomia. ja muutenkin maksetaan joka asiasta veroja tukeakseen jotakin tyhmiä päätöksiä, niin ettei jää mitään kätehen. pitää jollain tapaa säästä, kun muutenkin lihaa on kallista.