En oikeastaan tiedä mitä kirjoitan ja miksi, mutta jos joku viitsii lukea ja kommentoida niin ihan kiva.
Eli kaikki on hyvin; Menin avioon kypsällä iällä reilu 30 v. Mieheni on 10 vuotta minua vanhempi. Avioiduimme melko nopeasti tapaamisen jälkeen. (Ei välttämättä kannata odotella kovin pitkään, kun lapsetkin oli ajatuksissa.) Juttelimme kaikista asioista mitä mieleen tuli. Lapsia molemmat halusimme useampia. Mieheni oli ollut avoliitossa, mutta hänen puolisonsa oli kuollut vajaa vuosi ennen tapaamistamme. Meillä ei ollut salaisuuksia menneisyydestä. Minä kerroin omani ja hän omansa ja molemmat hyväksyivät toisen menneisyyden ja sitä kunnioitettiin. Ainoa toivomus minulla oli seurusteluaikana, että hän jättäisi jokailtaisen oluen väliin. Hän lupasi. Mutta jossain vaiheessa kuitenkin se tuli uudelleen kuvaan. Silloin annoin vaihtoehdon joko minä tai alkoholi. Hän valitsi mieluummin minut ja kiitteli minua siitä useampaan kertaan.
No siinä oli vielä se että olin uskovainen, mutta hän ei. Kuitenkin halusin hänen rinnalleni kulkemaan ja lupasin tarvittaessa luopua uskostani (joka oli minulle tosi tärkeä asia elämässäni). No niin sitten tapahtuikin, että minulta jäi usko ja häneltä alkoholi. En ollut kaikkein onnellisin luopumisestani, mutta ajattelin, että teen jotain kuitenkin jotta hänkin olisi onnellinen.
Reilu vuosi häiden jälkeen saimme tyttären. Mieheni oli aivan myyty. Meillä oli tosi onnellista aikaa pikku tyttömme kanssa. Hän oli meidän maailmamme. Tyttäremme oli noin puolivuotias, kun mieheni vanhempi tytär (aikuinen) tuli meille syömään eräs sunnuntai. Tämä mieheni vanhempi tytär oli aivan hirveän krapulainen, ettei pöydässä koko ruokailua voinut olla vaan kävi välillä oksentamassa ym... Ruoka ei hänelle maistunut ymmärrettävästi.
Se oikeastaan herätti minut huomaamaan mihin aion antaa oman lapseni kasvaa. Kyselin itseltäni; haluanko todellakin nähdä oman lapseni joskus samassa kunnossa? Haluanko että hän kasvaa ns. normaalia elämää, johon kuuluu alkoholi? Haluanko että hän käyttää alkoholia ja mahdollisesti tulevaisuudessa myös huumeita? Huumeetkin ovat nykyään samoin käytössä, kuin olut 30 vuotta sitten, eli se on joka viikonlopun huvi johon toiset jää kiinni toiset ei.
Kun näitä pohdin; ensimmäinen ajatus oli etten todellakaan halua kasvattaa lastani tähän. Se usko joka minulla oli ollut, olisi auttanut minua kasvattamaan lapseni eri tavalla.
Kaduin päätöstäni olla miehelleni mieliksi ja siirtä uskoni Jumalaan sivuun.
No sain voimaa uskooni ja sain kaikki anteeksi. Paitsi mieheni vihan. Pari kuukautta meni kiukutellessa ja jokailtaisessa kinastelussa varmasti ihan molemmilla. Olin pettänyt mieheni luottamuksen. Olin itsekäs. Olin ilkeä. Välillä taas hän sanoi olevansa maailman huonoin mies välillä minä huonoin vaimo. Kaikki muuttui. Hän oli fiksumpi ja kysyi saako hän ottaa aina joskus pari saunakaljaa. Ok taas kompromissi. Alkoholin suhteen on tämänhetkinen tilanne se että joka saunailta otetaan noin 5-7 kaljaa ja sauna päivät ovat kummasti viikossa lisääntyneet 1-2 kerrasta 3-4 kertaan. Kesälomalla sauna tietty mökillä lämpiää jokapäivä ja olutta saattaa mennä joskus enemmänkin kuin tuo 5-7 joskus vain 3 olutta.
No meille syntyi myös toinen tyttö 1½ vuoden kuluttua ensimmäisen syntymästä. Sekin tosin oli ihme, että niistä harvoista kerroista yksi sattui sopivaan aikaan. Positiivisen raskaustestin jälkeen seksielämämme koki kuoleman tai ainakin melkein. Kun tämä toinen tyttömme ilmoitti tulostaan seksiä oli tarjolla noin kerran puolessa vuodessa. Nyt nuorempi tyttömme on vuoden ikäinen ja en edes muista koska olemme olleet aktissa. Yritin puhua jossain vaiheessa, mutta hän sanoi olevansa vanha, eikä hän jaksa, eikä hänellä todellakaan ole se aina mielessä, hän on väsynyt ym.
No taas olen tyytynyt tilanteeseen, mutta nyt olen alkanut kyselemään, että miksi minun pitää aina tyytyä kaikkeen.
Nyt joku varmaan ajattelee, että miksi menit pettämään toisen luottamuksen palaamalla uskoon. Hyvä pointti, mutta kun en saa mennä mihinkään tilaisuuteen mihin haluaisin. En saa lapsilleni kertoa mitää hyvästä taivaan Isästä tai enkeleistä. Hän haluaa että lapsista kasvaa normaaleja. (Minä en sitä vissiin ole) viime jouluna en saanut edes laulaa joululauluja. "Miks sun pitää aina laulaa noita Jeesus lauluja" hän sanoi vaikken edes uskalla lailaa mitään missä on sana Jeesus. Ja joululauluissahan sattuneesta syystä niitä joissain sattuu olemaan.
Missä vaiheessa ihmisen kestäminen loppuu? Olenko ihan todella kauhean tiukkapipo, kun en ymmärrä miestäni, joka asiassa? Kuitenkin hän on ihan hyvä, joka touhuaa lasten kanssa. Osallistuu kotitöihin. Kiittää, kun olen tehnyt jotain ym.
Mutta näistä asioista en saa keskustella hänen kanssaan. En saa keskustella kenenkään muun kanssa, kun ovat kotiasioita. Pakko oli johonkin saada purkaa tuntojaan. kiva jos joku viitsi lukea. Ja vaikkei lukisikaan niin olen ainakin saanut pois mielestäni.
Hyvä kaikki näyttää kirkkaammalta ja aurinkokin alkaa paistamaan :)) Hyvää joulun odotusta kaikille.
Eli kaikki on hyvin; Menin avioon kypsällä iällä reilu 30 v. Mieheni on 10 vuotta minua vanhempi. Avioiduimme melko nopeasti tapaamisen jälkeen. (Ei välttämättä kannata odotella kovin pitkään, kun lapsetkin oli ajatuksissa.) Juttelimme kaikista asioista mitä mieleen tuli. Lapsia molemmat halusimme useampia. Mieheni oli ollut avoliitossa, mutta hänen puolisonsa oli kuollut vajaa vuosi ennen tapaamistamme. Meillä ei ollut salaisuuksia menneisyydestä. Minä kerroin omani ja hän omansa ja molemmat hyväksyivät toisen menneisyyden ja sitä kunnioitettiin. Ainoa toivomus minulla oli seurusteluaikana, että hän jättäisi jokailtaisen oluen väliin. Hän lupasi. Mutta jossain vaiheessa kuitenkin se tuli uudelleen kuvaan. Silloin annoin vaihtoehdon joko minä tai alkoholi. Hän valitsi mieluummin minut ja kiitteli minua siitä useampaan kertaan.
No siinä oli vielä se että olin uskovainen, mutta hän ei. Kuitenkin halusin hänen rinnalleni kulkemaan ja lupasin tarvittaessa luopua uskostani (joka oli minulle tosi tärkeä asia elämässäni). No niin sitten tapahtuikin, että minulta jäi usko ja häneltä alkoholi. En ollut kaikkein onnellisin luopumisestani, mutta ajattelin, että teen jotain kuitenkin jotta hänkin olisi onnellinen.
Reilu vuosi häiden jälkeen saimme tyttären. Mieheni oli aivan myyty. Meillä oli tosi onnellista aikaa pikku tyttömme kanssa. Hän oli meidän maailmamme. Tyttäremme oli noin puolivuotias, kun mieheni vanhempi tytär (aikuinen) tuli meille syömään eräs sunnuntai. Tämä mieheni vanhempi tytär oli aivan hirveän krapulainen, ettei pöydässä koko ruokailua voinut olla vaan kävi välillä oksentamassa ym... Ruoka ei hänelle maistunut ymmärrettävästi.
Se oikeastaan herätti minut huomaamaan mihin aion antaa oman lapseni kasvaa. Kyselin itseltäni; haluanko todellakin nähdä oman lapseni joskus samassa kunnossa? Haluanko että hän kasvaa ns. normaalia elämää, johon kuuluu alkoholi? Haluanko että hän käyttää alkoholia ja mahdollisesti tulevaisuudessa myös huumeita? Huumeetkin ovat nykyään samoin käytössä, kuin olut 30 vuotta sitten, eli se on joka viikonlopun huvi johon toiset jää kiinni toiset ei.
Kun näitä pohdin; ensimmäinen ajatus oli etten todellakaan halua kasvattaa lastani tähän. Se usko joka minulla oli ollut, olisi auttanut minua kasvattamaan lapseni eri tavalla.
Kaduin päätöstäni olla miehelleni mieliksi ja siirtä uskoni Jumalaan sivuun.
No sain voimaa uskooni ja sain kaikki anteeksi. Paitsi mieheni vihan. Pari kuukautta meni kiukutellessa ja jokailtaisessa kinastelussa varmasti ihan molemmilla. Olin pettänyt mieheni luottamuksen. Olin itsekäs. Olin ilkeä. Välillä taas hän sanoi olevansa maailman huonoin mies välillä minä huonoin vaimo. Kaikki muuttui. Hän oli fiksumpi ja kysyi saako hän ottaa aina joskus pari saunakaljaa. Ok taas kompromissi. Alkoholin suhteen on tämänhetkinen tilanne se että joka saunailta otetaan noin 5-7 kaljaa ja sauna päivät ovat kummasti viikossa lisääntyneet 1-2 kerrasta 3-4 kertaan. Kesälomalla sauna tietty mökillä lämpiää jokapäivä ja olutta saattaa mennä joskus enemmänkin kuin tuo 5-7 joskus vain 3 olutta.
No meille syntyi myös toinen tyttö 1½ vuoden kuluttua ensimmäisen syntymästä. Sekin tosin oli ihme, että niistä harvoista kerroista yksi sattui sopivaan aikaan. Positiivisen raskaustestin jälkeen seksielämämme koki kuoleman tai ainakin melkein. Kun tämä toinen tyttömme ilmoitti tulostaan seksiä oli tarjolla noin kerran puolessa vuodessa. Nyt nuorempi tyttömme on vuoden ikäinen ja en edes muista koska olemme olleet aktissa. Yritin puhua jossain vaiheessa, mutta hän sanoi olevansa vanha, eikä hän jaksa, eikä hänellä todellakaan ole se aina mielessä, hän on väsynyt ym.
No taas olen tyytynyt tilanteeseen, mutta nyt olen alkanut kyselemään, että miksi minun pitää aina tyytyä kaikkeen.
Nyt joku varmaan ajattelee, että miksi menit pettämään toisen luottamuksen palaamalla uskoon. Hyvä pointti, mutta kun en saa mennä mihinkään tilaisuuteen mihin haluaisin. En saa lapsilleni kertoa mitää hyvästä taivaan Isästä tai enkeleistä. Hän haluaa että lapsista kasvaa normaaleja. (Minä en sitä vissiin ole) viime jouluna en saanut edes laulaa joululauluja. "Miks sun pitää aina laulaa noita Jeesus lauluja" hän sanoi vaikken edes uskalla lailaa mitään missä on sana Jeesus. Ja joululauluissahan sattuneesta syystä niitä joissain sattuu olemaan.
Missä vaiheessa ihmisen kestäminen loppuu? Olenko ihan todella kauhean tiukkapipo, kun en ymmärrä miestäni, joka asiassa? Kuitenkin hän on ihan hyvä, joka touhuaa lasten kanssa. Osallistuu kotitöihin. Kiittää, kun olen tehnyt jotain ym.
Mutta näistä asioista en saa keskustella hänen kanssaan. En saa keskustella kenenkään muun kanssa, kun ovat kotiasioita. Pakko oli johonkin saada purkaa tuntojaan. kiva jos joku viitsi lukea. Ja vaikkei lukisikaan niin olen ainakin saanut pois mielestäni.
Hyvä kaikki näyttää kirkkaammalta ja aurinkokin alkaa paistamaan :)) Hyvää joulun odotusta kaikille.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Koko tilannettasi en osaa oikein kommentoida, mutta lopussa ollutta kommenttia joululauluista en pystynyt sulattamaan. En kyllä myöskään krapulaista ruokaseuraa.
Monissa tunnetuissa ja rakastetuissa joululauluissa lauletaan kristillisistä aiheista (mikä yllätys, kun joulu on kristillinen juhla!). Niitä lauletaan myös monissa tapauskovaisissa perheissä, siis niissä joissa uskonto näkyy elämässä vain häissä, hautajaisissa ja kastetilaisuudessa. Kysymys on tavasta ja perinteestä. Ottamatta kantaa uskovaisuuteen ja siihen, kasvatetaanko lapset iltarukouksiin tms (aihe, jota muuten itsekin pohdin kovasti!), KYLLÄ PERHEESSÄ PITÄÄ SAADA JOULULAULUJA LAULAA!
Itse olen ollut vähän vastaavassa tilanteessa tämän syksyn: on ollut eräs kipeä aihe, josta en ole saanut puhua mieheni kanssa, enkä hänen mielestään kenenkään muunkaan. Nyt olemme pystyneet keskustelemaan siitä, mutta syksyn kestänyt "puhekielto" johti minut masennuslääkkeiden käyttäjäksi.
Mielestäni krapulassa tulo syömään ole millään tavoin korrektia tai asiallista, lasten ei mielestäni tarvitse nähdä sellaista.
Teillä on selvästi kovin erilaiset arvomaailmat ja niistä puhuminen on usein todella vaikeaa, mikä on lähempänä ihmistä kuin hänen omat arvonsa? Hyötyisittekö jonkinlaisesta pariterapiasta, joka auttaisi teitä ymmärtämään toisianne? Ehkä miehesi on tietämättään masentunut (sitä on vaikea tunnistaa joskus) ja hoitaa väsymystään ja masennustaan saunakaljoilla?
Voimia sinulle.
Moi
Mua kummastutti moni asia sun viestissäsi.
se eniten että miten uskosta, joka on sydämessä, voi käydä kauppaa, ja sitä on kohtuutonta pyytää.
Jokaisella on mielestäni oikeus uskoonsa.
Jos ei sitä pidä ainoana oikeana ja tuomitse toista hänen vakaamuksesa pohjalta.
Minä lakkaan uskomasta jos sinä lakkaat juomasta.
Ei kuulosta kompromissilta.
Sinulla on oikeus olla tekemättä huonoja ratkaisuja.
Mikä miestäsi ärsyttää joululauluissa?
Onko se vaan tekosyy hänelle olla kiukkuinen ja moittia sinua?
SSinulla on myös oikeus niihin asioihin joita avoliittoo kuuluu, kuten läheisyys ja seksi.
Se minusta kuuluu jo avioliittolupaukseen.
Minusta kuulostaa että teidän liittonne on pahassa kriisissä. Jos sitä ei ole vielä ääneen sanottu pian se räjähtää kasiin.
Pariterapian aloittaminen ei varmaan huono idea, jos mies on suostuvainen.
Maalaan nyt pahinta vaihtoehtoa, eli sitä että sinä jäät kotiin vastaamaan lapsista ja alkoholisoituvasta miehestä, joka ei arvosta sinua ja uskoasi, joka antaa sinulle kuitenkin lohtua, rakkautta ja jonkinlaista tarkoitusta.
Ikävä kyllä kuulostaa tosi isolta virtahevolta olohuoneessa.
Vahvuutta ja rohkeutta tarttua asioihin, jotka tuhoavat suhdettanne.
Teillä on kuitenkin kaksi pientä tytärtä.
Minun mielestäni on hyvin väärin päättää lasten puolesta heidän uskonnostaan. Lapsille ei tulisi "saarnata" tai tuputtaa jotakuta uskontoa, vaan heidän tulisi antaa tutustua uskontoihin (jos haluavat) sitten kun ovat iältään kyllin kypsiä, ja antaa heidän päättää sitten itse haluavatko omaksua jonkin uskonaatteen vai tahtovatko olla ateisteja. Uskonasioista ei tulisi kenenkään päättää toisen puolesta. Meillä ei ainakaan lapsia kasteta eikä heille tarjota yksipuolisesti jotakuta uskonsuuntaa "ainoana oikeana" vaan kerrotaan sopivissa tilanteissa että ihmisillä on eri tapoja uskoa, mikä on se "ainoa totuus" uskonasioista. Ja että jotkut ovat uskonnottomia eivätkä usko Jumalaan tai muihin yliluonnollisiin voimiin. Meidän ipanat saavat päättää aikanaan itse mihin uskovat, jos uskovat. Me vanhemmat edustamme kahta eri uskonsuuntaa. Minun mielipiteeni on siis: pidä omat uskonnäkemyksesi mutta älä esittele niitä lapsillesi "ainoina oikeina" - lapsillasi on oikeus päättää noin henkilökohtaisista asioista itse aikanaan. Meillä on uskonnonvapaus ja tahdonvapaus. Jos on lapsesta tuputettu jotain tiettyä aatetta, on lapsi jäänyt näitä oikeuksia ja vapauksia vaille :(
Mitä noihin saunakaljoista tai omasta uskosta luopumisiin tulee; miksi ihmessä perustaa suhde luopumisille? =o Kummalliselta suhteenne kokonaisuudesaan kuulostaa. Minun mieheni ottaa saunakaljoja, iltakaljoja, joskus lähtee "poikien kanssa" tuulettumaankin. Mielestäni se tekee hänelle vain hyvää, saa siitä uutta virtaa taas perheen kanssa touhuamiseenkin :) Alkoholismista ei ole saunakaljoissa kyse. Ihan normaalia moinen. Itsekin varmaan saunaolusia ottaisin, iltaolusiakin, mutten kaljan mausta tykkää. Otan siis snapsin tai lasin likööriä miehen kainalossa vaikka töllön ääressä sillloin tällöin, lasten mentyä tutimaan. Mikäs sen rentouttavampaa kuin siinä lasillinen ottaa hyvää leffaa katsoen ja rakkaan kanssa jutustellen :) Mies on kaljansa ottanut jo "entisessä elämässään" ja minulla on ollut hänen omistaan poikkeavat uskonkäsitykset jo ennen hänen tapaamistaan, eikä kumpikaan olettanut että "rakkaus kaiken muuttaa voi ja muovata toisesta sellaisen kuin itse (itsekkäästi) haluan". Ei, me ajattelemme että toinen on hyväksyttävä ja häntä on rakastettava sellaisena kuin hän on. Kukaan ei muutu toisen tahdosta vaan omasta halustaan jos muutoksentarvetta on. Ja jos sitä on, muutoksentarvetta siis, eikä toinen tahdo muuttua (esim. alkoholinkäyttö ryöstäytyy jommankumman hallinnasta, tulee pettämisiä, toisen selibaattiin pakottamista tms.) on tehtävä omat ratkaisunsa eikä odotettava että kyllä sen toisen vielä voi "kelvolliseksi" muovailla. Onneksi meillä on moisilta ikävyyksiltä säästytty, pienempää kinaa tulee tietysti meillekin, niin kuin jokaiselle parille joskus jostakin, usein varsin mitättömästä aiheesta väsymyksen keskellä yleisimmin, jos lapsi esim. sairastaa tai muuta vastaavaa. Sittenpä mietitään syitä toraan ja pyydetään anteeksi puolin ja toisin. Eikä ikinä mennä riidoissa nukkumaan, se on päätetty jo kauan sitten.
Tuo seksittömyytenne ihmetyttää; mitä järkeä on ola suhteessa joka ei ole parisuhde. Parisuhteeseen kuuluu seksi. Rakastelu on kaunein rakkaudentunnustus. Sitä ei tehdä muiden kanssa, se hitsaa parin pariksi ja on riemun ja ilon ja kumppanuuden lähde :) Jos ei ole rakastelua, toisen fyysisten ja emotionaalisten tarpeiden huomioonottamista, ei ole rakkauttakaan. Näin itse ajattelen.
Mutta huononkin suhteen on mahdolista elpyä. Jos vain kumpikin omalla kohdallaan sitä tahtoo ja tahtoo antaa toiselle vapauden olla oma itsensä ja rakastettu sellaisena kuin on. Ja mikä tulee ykkösenä: kummallakin tulisi olla halu ottaa toinen huomioon ennen itseään. Näin ajattelen ja mies myös. Aina se ei ole helppoa oman itsekkyyden nostaessa päätään arjen eri tilanteissa, mutta se kannattaa silti.
Tsemppiä teille. Toivottavasti suhteenne vielä paranisi ja rakkaus kasvaisi välillenne :) Työtä se vaatii kertomasi perusteella mutta tärkeämpää työtä tuskin onkaan kuin on rakkauden rakentaminen yksissä tuumin?
... vastauksestasi. Tietysti minun olisi näihin mielipiteisiin osata etukäteen suhtautua, eikä edes kirjoittaa tänne. Mutta kun en saa kerran puhua, niin siksi kirjoitin. Olo on kirjoituksesi jälkeen entistä huonompi, joten taidanpa päätyä siihen mitä konsanaan jo ajattelin, että menen valittamaan pahaa oloani lääkäriin ja syön lopun elämääni jotain ihme pillereitä, joita hän määrää. Ja yritän elää sitten "onnellinen" hymy kasvoillani lopun elämääni.
Mutta siihen mitä alkuun kirjoitit. En ole miehelleni, enkä lapsilleni tuputtanut omaa uskoani. Varmaan olisi halunnut neuvoa mikä on mielestäni oikein, mutta siihen ei rakas mieheni ole antanut mahdollisuutta. Hän ajattelee uskosta eri tavalla kuin minä ja siksi lapset täytyy kasvattaa hänen mielipiteensä mukaisesti "normaaleiksi" ihmisiksi. Eli mieheni on tuputtanut omaa käsitystään ainoana oikeana.
Tosin lapset haluaisivat esim. tulla kirkkoon minun kanssani, mutta eivät saa tulla, vaikka mieheni kuuluu myös kirkoon.
Sitten noista kaljoista. osittain olen samaa mieltä. Silloin tällöin kaljan ottaminen ei minua olekaan haitannut, mutta esim. loalla kun kaljaa saattaa mennä päivittäin ainakin s 7 mikä on liikakäytön alaraja, niin kyllä minä ainakin alan olla huolissani.
Mieheni käy tosi harvoin missään kavereiden kanssa, mutta niistä ei tule ainakaan meillä lisää virtaa perhen kanssa touhuamiseen. Minä saan yöllä usein jonkun näköisiä iskuja, yleensä kyllä ei tietoisesti (normaalisti ei koskaan lyö edes niiden saunakaljojen jälkeen) ja seuraava päivä ollaan ylipirteitä ja yritetään hyittää omaa pahaa oloa. Ja lapset ihmettelevät miksi isä on niin outo.
Tuohon seksittömyyteen. Miksi roikun kyseisessä suhteessa. Aion kunnioittaa omalta osaltani avioliittolupausta rakastamalla myös vastoinkäymisissä. Aion kunnioittaa hänen mielipidettään asioissa, enkä aio häntä pakottaa rakastelemaan (se tuskin onnistuisikaan). Aion odottaa hänen ratkaisuaan. Kyselen häneltä aina joskus onko hän onnellinen, mutta kun hän sanoo olevansa, en aio hänen onneaan murskata ottamalla eroa. En sitä itsekään haluaisi.
Mutta nyt sitten tilaamaan aikaa lääkärille, jotta saan niitä lääkkeitä, että jaksan kestää. Kiitos vielä neuvoistasi, ilman en kohta jaksaisikaan.
Siis miehesi on myös lyönyt sinua? Tätä en ymmärtänyt. Lyömistä/fyysistä väkivaltaa ei koskaan pidä hyväksyä, ei koskaan. Itse teet ratkaisusi elämäsi suhteen, mutta jos minä olisin sinä, lähtisin heti. Vaikka fyysinen kiinnikäyminen tapahtuisi miehen ollessa humalassa tai vaikka missä tilassa, se ei koskaan ole hyväksyttävissä ja loukkaa sinun oikeuttasi fyysiseen koskemattomuuteen, mitä väkivaltaan tulee.
Lähtisit ja antaisit sen rakkauden löytää itsesi, joka sinua ehkä tuolla jossain vielä odottaa. Itse lähdin huonosta suhteesta, olin jinkin aikaa yh, kunnes löysin elämäni miehen. Vaikeita ratkaisuja, mutta ne on tehtävä. Jos olet päättänyt lääkitä itsesi, turruttaa surusi pillerein ja kitkuttaa "puoliunessa" suhteessa jossa sinua ei ilmeisestikään arvosteta, niin se on sinun valintasi. Mutta jossain saattaa olla juuri se Oikea joka sinua rakastaisi sellaisena kuin olet.
Lyöntyejä, iskuja älä hyväksy, itsesi tähden. Ja lastesi.
Ja kiitos vastauksestasi.
Älä hyvä ihminen heitä uskoasi Jumalaan hukkaan miehen takia.
Elämä täällä on vain hetkellistä.
Toivon suurta Jumalan siunausta sinun ja lapsiesi elämään ja miehesikin.
Jeesus on Herrojen Herra. Muista joka päivä rukoilla että hän pelastaisi miehesikin, koska Jumalalle mikään ei ole mahdotonta!!
Tulin tosi surulliseksi kun luin tekstisi. Ei kenenkään pitäisi joutua luopumaan uskostaan toisen vuoksi. Olen itse uskossa ja rakastan Taivaan Isiä koko sydämestäni. Todellisuudessa kompromissinne siitä, että sinä jätät uskosi ja miehesi jättää juomisen, ei ollut kompromissi. Kuinka voisikaan verrata Jumalaa ja alkoholia, sinä hävisit kaupassa paljon enemmän kuin miehesi. Ja sinun sydämesi ja sinun suhteesi Jumalaan ovat sinun. Ei sinun tarvitse kenenkään vuoksi niistä luopua.
Olen myös itse naimisissa eikä mieheni ole uskossa. Tilanteeni on kuitenkin siinä mielessä helpompi, ettei mieheni ole uskoani vastaan ja usein mukana myös seurakunnan toiminnassa ja uskon että Jumalalla on häntäkin varten suunnitelma. Olen kyllä seurustellut miehen kanssa joka käytti alkoholia eikä oikein ymmärtänyt uskoani ja valitteli kuinka seurassamme on aina joku kolmas. Suhdetta ei onneksi kestänyt kovin pitkään mutta muistan kyllä kuinka pahalta tuntui kun en voinut sydämeni asioita hänen kanssaan jakaa.
Meille on juuri syntynyt ensimmäinen lapsemme ja aion kyllä hänelle kertoa Taivaallisen Isän rakkaudesta ja suojeluksesta. En oikein osaa sinulle mitään viisauksia sanoa, mutta pidä kiinni uskostasi, se on suurin voimasi ja apusi. Jumala rakastaa sinua ja tietää mitä käyt läpi ja Hän näkee myös miehesi ja tilanteenne siellä kotona. Toivon ja rukoilen sydämestäni että asiat teillä helpottaisivat ja tulevaisuutenne täyttyisi toivolla ja ilolla.
ajatuksia ja ratkaisuja teillä.
Ihmettelin kovasti, että kuinka voi luopua muka uskostaan. Mitä ilmeisemmin et siitä ole luopunutkaan, vain ehkä kirkossa käymisestä ja ulkoisesta uskonnon harrastamisesta. Aivan sama tilanne on miehesi kanssa. Hänkään ei ole luopunut omasta kiinnostuksestaan olutta kohtaan, on vain siirtänyt sen harrastamisen taka-alalle ja heti tilaisuuden tullen ottanut taas käyttöönsä, kuten sinä uskosi kanssa. Molemmilla on se oman juttunsa polte säilynyt. ei niistä voi kauppaa käydäkään.
Sinulla on oikeus pitää uskosi, hiljaa sisälläsi.
Samaa voisi sanoa miehellesi, että jos hän ei kokonaan halua kaljaansa unohtaa,niin pitäköön sen hiljaa mielessään, kunhan ei ota sitä jokapäiväuiseen elämäänsä.
Sinä voit olla vahva uskossasi, vaikka ihan hiljaa itseksesi, ei sitä tarvi muille vakuutellakaan.
Äläkä tuputa sitä lapsillesikaan, oma esimerkkisi
lähimmäisiä rakastavasta uskovasta ihmisestä joka tuo uskonsa esiin hyvillä teoillaan ja ajatuksillaan, on paras oppi ja esimerkki mitä voit lapsillesi välittää. Rakkautta, muita ihmisiä kohtaan. Oma esimerkki on ainut mikä lapset vakuuttaa. Aivan sama mitä sanot, jos käyttäydyt päinvastoin kuin opetat.
Miehelläsi näyttää olevan suurta taipumusta alkoholismiin. Älä katso sitä hyvällä. Ei mitään kiristystä tai vaihtoehtoja. Kaljan kanssa läträäminen on vain lopetettava, kun se ei pysy normaalin rajoissa. Tuo määrä kytkettynä saunomiseen, mitä kuvasit ja yhä lisääntyvä saunominen osoittavat selvästi, että polte kaljan perään on liian kova. Siitä on tehtävä loppu, nyt heti.
Sitä ei saa kytkeä mihinkään muuhun. Alkoholismi on ihmisen sisällä ja vain hän omasta halustaan voi siitä päästä eroon. Se teidän vaihtokauppa ei toiminut, koska kumpikaan ei ollut päätöksissään sydämellään mukana.
Älä luule, että pelkkä uskossa oleminen voisi lapsesi pelastaa päihteiltä. Liika tiukkuus ja tuputtaminen uskonasioista saattaa vaikuttaa juuri päinvastaiseen suuntaa ja murrosiässä lapset uhallaankin hakeutuu päihteisiin.
Normaali perhe-elämä onnellinen ja tasapainoinen koti, turvallisuus lapsilla kaikin tavoin ainoastaan voi taata, että lapsista kasvaa terveellä itsetunnolla varustettuja ja heillä on siten voimia kieltäytyä houkutuksista, eikä ainakaan uhm,amielellä tarvi kokeilla.
Älä rupea myöskään marttyyriksi, että haet muka itsellesi vain lääkkeitä, että jaksat. Kyllä ongelmat pitää selvittää, ei painaa syrjään.
Tuollaisella ajattelulla ja perheen eteenpäin viemisellä takaat onnettomat tasapainottomat lapset, jotka takuuvarmasti hakeutuvat päihteiden pariin, koska kodin ilmapiiri on niiiin ahdistava.
Jos ette saa asioitanne puhumalla selvitettyä, ts. miehelläsi ei ole siihen halua, niin kaikkien kannalta on silloin parasta yksinkertaisesti erota. Mieti, miten ahdistavan ilmapiirin kodissanne lapsille tarjoatte. Lapset vaistoaa pienimmätkin kitkat vanhempien välillä. Älkää aliarvioiko lapsia.