uimahallista Hämeenkyröläiset, kun sellaista havitellaan tänne. Itse soisin sen tulevan mutta tuleeko siitä samanlainen kuin, ovat Liikuntahalli Syke, tai Jäähallimme että ovat vain seurojen ja koululaisten käytössä lähinnä. Kyllähän siitäkin varmaan tulisi tappiollinen, kuten kaikista kunnan ylläpitämistä laitoksista. Mutta meneehän sitä taas muutama euro silloinkin kun Sillanpään 120 juhlia aletaan järjestää.Olisi sitä näin vanhan eläkeläisenkin joskus kiva pulahtaa lämpimään veteen talvellakin,ja voida jumpata kolottavia jäseniä edes vähän.Nyt täytyy lähteä Ikaalisiin asti hakemaan sitä iloa, sielläkin kyllä on aika usein allas jonkun työ ryhmän jumppa paikkana eikä pääse uimaan juuri kuin muutaman metrin edes takas silloin pitäis saada rahansa takaisin, kun ei ilmoiteta että sellainen homma on meneillään. Se on kestänyt jopa 45 min, joten melkein puolet koko uima ajasta.JOTEN MITÄ MIELTÄ OLETTE UIMAHALLISTA TULOSTA MEILLEKIN,VAI ONKO HUONO AJATUS!!!
Mitä mieltä olette
mauriveikko
8768
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
niin takuu varmasti on sekin seurojen / koululaisten enemmistö käytössä.
eli tappiollinen uimahalli (ehkä) tulossa
hämeenkyröön.
todella kannattavaa... johan oli tuo jäähalli ja sykekin... jo on nähty.. joten huono ajatus koko uimahalli.
jo vaan, jos kustannuksia annetaan käyttäjille ei taitaisi 10€ kerta riittää välttämään konkurssi.jäähallikin kallis mutta käyttökustannuksiltaan neljänneksen halvempi.
laittaa uusi pinnoite urheilukentälle sekä pesäpallo kentälle. Kuulaa työnnetään kerran kesässä ja juostaan muutamat leikki kisat , niin kyllä tulee niilekkin metreille kova hinta. Niin miksipä ei rakenneta uimahallikin,uidaan siellä ainakin yhtä monta metriä kuin kentällä juostaan. Se on varma asia vai ollaanko eri mieltä asiasta. Avanto uinnistakin joutuu maksamaan siitä että jäädyttää persuksensa ei siis mikään ole ilmaista täällä. Eikä tuu olemaan.
mutta kaikkihan hankkeet tulevat vain määrättyjen ryhmien käyttöön. Niin on aina ollut ja tulee aina olemaan Hämeenkyrössä.Että eiköhän mennä vaan tulevan laitoksen nimeä mainitsematta, lauhdeveteen pulikoimaan luulisi lämmintä vettä riittävän talvellakin järvessä.Se siitä ja sen kestävyydestä, haudataan koko ajatus, onhan meillä sellaiset päättäjät ettei paremmista väliä. Mutta onhan meillä sentään Sillanpää ja pysyy, ilman "Panuakin" !!!!!!!
Mitää uimahallia, enää syömään meidän verorahoja,kun muutenkin näyttäis kirstu köyhtyvän. Uiskennellaan kesällä järves kun kelit suosii.
kun kaivaa vähän ja kaakeloida Sykkeen halli, niin siinä olisi allasta kerrakseen. Sama se mihin kunnan rahat menevät sillä perse aukista porukkaa tulemme aina olemaan,tavalla tai toisella näin on marjat.
mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, siitä että lapio käteen ja kaivamaan että saamme jotain märkää missä räpiä talvella. Kun ei kaikki uskalla avantoonkaan mennä pulikoimaan, kun siellä kylmä vesi supistaa verenkierron ja muutkin paikat vähän liikaa.
sitten kaikki vaan varastoon hakemaan lapiot ja kanget, että pääsemme hommiin lapsetkin ovat tervetulleita ämpärineen ja leikki lapioiden kanssa rientoihin. Mitäs sitä Sykettä kuivillaan pitää kun järvessä on toistaiseksi vettä vielä, sähköksihän se muuten menee eikä siitä kunnan kirstuun kolikoita kuitenkaan ropise. Kyllä ne manit ihan muualle menee jonkun muun kirstuun.Ja se on tosi kuin vesi sanotaan.!!!!