Loimaan

Olen seurannut keskustelua miten joidenkin mielestä loimaankassa on parempi kuin AKT. Joku ehdotti että erotaan kaikki AKTstä ja siirrytään loimaaseen. Varsinainen neropatti! Sinä päivänä kun niin tapahtuisi,työnantaja voisi ottaa sen vihreäkantisen kirjan jossa lukee TYÖEHTOSOPIMUS ja pyyhkiä perseensä sen sivuihin. Siitä alkaen ei olisi mitään taulukkopalkkoja,vuosilomia eikä muita lakisääteisiä taukoja,kuin mitä tieliikennelaki määrää. Olisi hauska nähdä kuka sieltä loimaasta apuun tulisi. Lakkoileminen on aina ollut työntekijän ainut keino vaikuttaa.Sitä ei vaan kaikki tunnu tajuavan!! Huomaa että tähän hommaan riittää että on apukoulun ekaluokan selvittänyt ja ajokortin saanut,on täällä niin typeriä mielipiteitä liikkeellä.
131155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Puhut vähän mutta asiaa.

Olen kanssasi täysin samaa mieltä.

Vielä kun neuvoteltaisiin ne palkat vain ja VAIN kyseisen liiton jäsenille jotka niitä neuvottelee!!

Äänestä
  • Suomessa sama palkka pitää maksaa, kuului liittoon tai ei, tai kuuluipa eri liittoon kuin neuvottelijat!

    Suomessa kun ei eriarvoisuutta suvaita. Tuo on vain silkkaa kateellisuutta: jos joku haluaa kuulua Loimaan liittoon niin antaa hänen kuulua.

    Suomessa kun jo perustuslaissakin sanotaan että Suomessa on järjestäytymis- ja kokoontumisvapaus ja se käsittääkseni koskee MYÖS AMMATTILIITTOON järjestäytymistä elikkä siihen ei kademielisillä ole sananvaltaa jos joku työntekijöistä haluaakin kuulua eri liittoon kuin muut!

    Ja tästä asiasta on turhaa napista.
    PS. Pahimmat riitapukarit on aina olleet AKT:läisiä, tämän huomasi jo silloin kun muinainen Paavo Koskisen yhtymä Liikenne Oy meni osittain lakkoon ja vain siksi että osan sen kuskeista kuului kunnalliseen järjestöön, osa taas yksityiseen AKT:hen ja juuri nämä AKT:läiset nostikin äläkän että osa kuului eri liittoon, ja AKT:läiset sitten menivätkin lakkoon. No, omaa oksaahan sahaavat.

    PS2. Epäilen että ensi vuoden puolella tulee taas uusi lakkoaalto AKT:läisten kuskien järjestämänä, syytä en osaa povata mutta AKT:läiset on tehneet aina vaikka tikusta asiaa jotta pääsisivät laiskottelemaan elikkä suomeksi lakkoilemaan. He kun eivät tunnu pystyvän rehelliseen työntekoon vaan jatkuva lakkoilu maistuu paremmalta, saahan silloin olla kotona ja maata kaljapullo kädessä kun liitto maksaa korvaukset!

    Terveisin: eräs, ei kuski vaan sähköalan mies.

    Äänestä

  • laissa sallittu! kirjoitti:

    Suomessa sama palkka pitää maksaa, kuului liittoon tai ei, tai kuuluipa eri liittoon kuin neuvottelijat!

    Suomessa kun ei eriarvoisuutta suvaita. Tuo on vain silkkaa kateellisuutta: jos joku haluaa kuulua Loimaan liittoon niin antaa hänen kuulua.

    Suomessa kun jo perustuslaissakin sanotaan että Suomessa on järjestäytymis- ja kokoontumisvapaus ja se käsittääkseni koskee MYÖS AMMATTILIITTOON järjestäytymistä elikkä siihen ei kademielisillä ole sananvaltaa jos joku työntekijöistä haluaakin kuulua eri liittoon kuin muut!

    Ja tästä asiasta on turhaa napista.
    PS. Pahimmat riitapukarit on aina olleet AKT:läisiä, tämän huomasi jo silloin kun muinainen Paavo Koskisen yhtymä Liikenne Oy meni osittain lakkoon ja vain siksi että osan sen kuskeista kuului kunnalliseen järjestöön, osa taas yksityiseen AKT:hen ja juuri nämä AKT:läiset nostikin äläkän että osa kuului eri liittoon, ja AKT:läiset sitten menivätkin lakkoon. No, omaa oksaahan sahaavat.

    PS2. Epäilen että ensi vuoden puolella tulee taas uusi lakkoaalto AKT:läisten kuskien järjestämänä, syytä en osaa povata mutta AKT:läiset on tehneet aina vaikka tikusta asiaa jotta pääsisivät laiskottelemaan elikkä suomeksi lakkoilemaan. He kun eivät tunnu pystyvän rehelliseen työntekoon vaan jatkuva lakkoilu maistuu paremmalta, saahan silloin olla kotona ja maata kaljapullo kädessä kun liitto maksaa korvaukset!

    Terveisin: eräs, ei kuski vaan sähköalan mies.

    ennen kuin tulee tänne päätä aukomaan. Onko se turhaa lakkoilua jos haetaan esim.päivään jonkinlainen maksimi työstäriippuvuus ajalle,ettei tartte 16 tuntia töissä olla, ja istua palkatta tuntikausia keskellä päivää.Sullahan ne kahvi tauot on joka parintunnin välein,eikä tartte kusta pidätellä 5.5 tuntia. Tule poika viikoksi ajamaan,niin loppuu tuo joutava paskan lässytys! Sitäpaitsi,sillä 16 euron päivä korvauksella ei paljon kaljaa imetä,jos perhekin pitäisi elättää.Kukaan ei huvikseen lakkoile!!

    Äänestä

  • asioista selvää kirjoitti:

    on monia AKT:n porukassa, joille kaikenlainen rähinöinti sekä haitanteko palkanmaksajalleen ja asiakkailleen on se pääasia. Kokemusta on asiasta yli 20 vuoden ajalta. Itse tajusin moisesta mafiasta erota, en halua millään tavoin tuollaista toimintaa edistää.

    Äänestä

Kysyn vaan!

Onko tämäntapainen keskustelujen muoto rakentavaa.
Näinkö omia etuja vaalitaan ja uudistuksia viedään eteenpäin?

Äänestä
  • sinuun kohdistuvan kritiikin, missä kyseltiin sitä että miksi sinä asetat ne määreet miten keskustelua käydään, vaikka palstan sääntöjä ei rikotakkaan.

    Taidat olla hieman herkkä hipiäinen, kun et kestä asiallisia kommentteja. Tämänkin ilmeisesti poistat, mutta ole huoleti kaikki on tallessa ja menee enirolle.

    Äänestä

  • kun katsot asiaksesi määritellä muiden puolesta että mikä on rakentavaa keskustelua. Se miten joku ilmaisee asian on yksilöllistä, ja ei vaikuta negatiivvisesti itse keskusteltavaan asiaan.

    Eiköhän nuo keskustelijat määrittele itse keskustelun kulun, ja jos siinä esiintyy jotain sellaista joka menee selkeästi asetusten vastaisuuksiin, niin siihen pitää reagoida ko henkilön eikä sinun. ylläpitoon otetaan palstan sääntöjen mukaan yhteyttä kielteisissä tapauksissa, mutta muuten keskustelun pitää olla vapaata ja sensuroimatonta.

    Mikään ohjaava sensuuri ei kuulu sun toimenkuvaan, eikä muutoinkaan kuulu rajoittaa palstalla kävijöiden ajatuksia ja tapaa ilmaista niitä.    

    Äänestä

  • Bilman kumma äijä kirjoitti:

    kun katsot asiaksesi määritellä muiden puolesta että mikä on rakentavaa keskustelua. Se miten joku ilmaisee asian on yksilöllistä, ja ei vaikuta negatiivvisesti itse keskusteltavaan asiaan.

    Eiköhän nuo keskustelijat määrittele itse keskustelun kulun, ja jos siinä esiintyy jotain sellaista joka menee selkeästi asetusten vastaisuuksiin, niin siihen pitää reagoida ko henkilön eikä sinun. ylläpitoon otetaan palstan sääntöjen mukaan yhteyttä kielteisissä tapauksissa, mutta muuten keskustelun pitää olla vapaata ja sensuroimatonta.

    Mikään ohjaava sensuuri ei kuulu sun toimenkuvaan, eikä muutoinkaan kuulu rajoittaa palstalla kävijöiden ajatuksia ja tapaa ilmaista niitä.    

    Käsittääkseni tämän palstan tarkoitus on puhua joukkoliikenteestä, sen toimivuudesta ja ongelmista. Mielestäni, vaikka itsekin olen ottanut kantaa, ei AY-asiat kuulu tälle palstalle vaan ihan muualle.
    Täällähän ei juurikaan keskustella muusta kuin HELB:n ja AKT:n soppareiden erosta. Olen huomannut, että kun joku tuo muualta Suomesta paikallisen ongelman tänne keskusteluun, ei juuri kukaan viitsi edes asiallisesti kommentoida hänen asiaan. (nyt tietysti joku herkkänahkainen pyytää esimerkkejä, mutta lukekaa näitä keskusteluja). Vaikka itse ajankin bussia pääkaupunkiseudulla ja helbillä, ei se tarkoita sitä, etteikö minua kiinnostaisi miten asioita on hoidettu esim. Tampereella, Turussa, Oulussa tai muissa isommissa kaupungeissa. Ei tänne vaan tunnu kukaan muualta suomesta kirjoittelevan kun heitä ei noteerata!
    Mielestäni kaikki, Kaikki AY-puolen jutut voisi olla jollain muulla sivustolla ja tämä palsta toimisi niinkuin otsikkokin antaa ymmärtää.
    Etukäteen haluan kiittää teitä herkkähipiäisiä jotka vedätte herneen nenään tästä mun kirjoituksesta, mutta ennekuin rupeatte kunnolla tulemaan päälle niin sanon vaan, että sillä ei ole mitään merkitystä minulle :).

    Äänestä

  • zero9 kirjoitti:

    ymmärtävän itse asiaa. Ei ole kyse siitä että kumpa soppari on parempi tai että kumpa on pitkässä juoksussa parempi, vaan siitä että mikä on foorumin tarkoitus, eli että saako mielipiteensä ilmaista omannäköisenä.

    Bilman koittaa rajoittaa keskustelua omista näkökohdistaan, ja se ei ole hänen toimenkuvaan kuuluvaa. AY- asiat on osa jukisen liikenteen keskustelua, sillä sillä on voimakas vaikutus esillä oleviin asioihin.

    ps. miksi sitten tulet palstalle, jos asialla ei ole sinulle merkitystä?

    Äänestä

  • sillä et tunnu kirjoitti:

    Mietin miten AY-asiat vaikuttavat joukkoliikenteen sujumiseen. Kyllähän juttu on kuitenkin niin, että tilaaja tekee sopimuksen liikennöitsijän kanssa tarjousten perusteella, eikä katso sitä minkä sopimuksen piiriin siellä kuljettajat kuuluvat. Liikenneöitsijä sitten käyttää tehtyjä sopimuksia hyväkseen ja käyttää kuljettajia siten miten työehtosopimukset antavat myöten.
    Joten keskutelu siitä, kumpi soppari on parempi Helbin vai AKT:n ei vaikuta asiaan vaan se minkä yhtiön kuljettajat ovat valmiimpia soveltamaan joustavammin, tehtyjä sopimuksia. Kuljettajalla on turvanaan työehtosopimukset ja viimekädessä laki, mutta kaikki eivät sitä ymmärrä ja tästä syystä yrittävät ajaa jatkuvasti aikataulun mukaan vaikka se olisi mahdotonta.
    Kumpikaan sopimus ei käsittääkseni, sanokaa jos olen väärässä, anna lupaa ylinopeuksiin tai etuoikeutta ajaa punasilla joten eiköhän se ole sitten meissä kuljettajissa ja siinä miten me käsitämme oikeuksemme ja velvollisuutemme.
    Hyvää joulua vaan kaikille :).

    Äänestä

liittyä lomaan kassaan.en anna enään senttiäkään AKT.N LAKKOILIJOILLE.

Äänestä

Heh heh. Kuka käskee teidän olla niin pöljiä, että lakkoilette meille vapaamatkustajille edut. Tulkaa vaan tekin tänne Loimaalle. Kyllä niitä uusia innokkaita tampioita tulee sinne teidän tilalle lakkoilemaan meille paremmat edut.
Lähdenpä taas mukavalle lomamatkalle, johon SINÄ et pääse, koska olet käyttänyt lomaan tarvittavan rahasumman AKT:n ja Rätyn Timpan sponssaamiseen. Onnea vaan sulle!

Äänestä
  • Liittoon kuuluvat saavat vähentää tuon koko jäsenmaksun verotuksessa (sisältää työttömyyskassan osuuden) toisin kuin loimaaseen kuuluvat jotka siis maksavat tuon työttömyyskassan maksun omasta pussistaan, joten kuulumalla liitton jää sekin raha omaan taskuun toisin kuin sinulla.. Että silleen..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

loiset kirjoitti:

Olen seurannut keskustelua miten joidenkin mielestä loimaankassa on parempi kuin AKT. Joku ehdotti että erotaan kaikki AKTstä ja siirrytään loimaaseen. Varsinainen neropatti! Sinä päivänä kun niin tapahtuisi,työnantaja voisi ottaa sen vihreäkantisen kirjan jossa lukee TYÖEHTOSOPIMUS ja pyyhkiä perseensä sen sivuihin. Siitä alkaen ei olisi mitään taulukkopalkkoja,vuosilomia eikä muita lakisääteisiä taukoja,kuin mitä tieliikennelaki määrää. Olisi hauska nähdä kuka sieltä loimaasta apuun tulisi. Lakkoileminen on aina ollut työntekijän ainut keino vaikuttaa.Sitä ei vaan kaikki tunnu tajuavan!! Huomaa että tähän hommaan riittää että on apukoulun ekaluokan selvittänyt ja ajokortin saanut,on täällä niin typeriä mielipiteitä liikkeellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu