Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Pitkä totuus

Joo, tarina on pitkä, mutta varsinkin anaaliseksin vastustajien kannattaa lukea se loppuun.
Tarinan on kirjoittanut seksologi Leena Halttunen

"Anaaliseksi herättää monenlaisia ajatuksia ja tunteita: toisinaan ajatuskin anaalista saattaa tuntua vastenmieliseltä ja ahdistavalta, mutta sitä kohtaan tunnetaan myös uteliaisuutta ja mielenkiintoa ja monet haluavat kokeilla sitä ainakin kerran elämässään. Suhde anaaliseksiin muistuttaakin suhdetta sinihomejuustoon: toiset ihastuvat siihen ikiajoiksi ja toiset inhoavat sitä ikänsä.

Anaaliseksiä on harrastettu aina. Lähes aina se on ollut jonkinlainen tabu tai siihen on liittynyt alentavia merkityksiä. Antiikin aikana vain vapailla miehillä oli täysivaltaisen kansalaisen oikeudet ja ylempiarvoinen saattoikin penetroitua alempiarvoiseen halunsa mukaan. Koska penetraation kohteita olivat niin aviovaimot, prostituoidut, nuorukaiset kuin orjatkin, saattoi mies työntyä myös alempiarvoisen anaaliin tahtonsa mukaan. Varhaiskristillisellä ajalla anaaliseksistä tuli syntiä muiden lisääntymiskäskyn vastaisten ja luonnottomien toimintojen, kuten onanian ja keskeytetyn yhdynnän ohella.

Viime aikoina kiinnostus anaaliseksiin vaikuttaa lisääntyneen. Näyttää jopa siltä, että se on joillekin välttämätön osa seksuaalista kanssakäymistä ja pornoelokuvissa se tuntuu olevan normaalia arkipäivää. Anaaliseksiin liittyviä kysymyksiä on kolmenlaisia: miehet kysyvät sitä, miten saisin naiseni suostumaan siihen ja naiset puolestaan ihmettelevät; onko siihen pakko suostua. Kolmas kysymys liittyy itse tapahtumaan: sen tekniikoihin, turvallisuuteen ja riskeihin. Kun anaaliseksiin haluaa tutustua, siitä on mahdollista oppia pitämään. Tutustuminen on aloitettava kevyesti, pienin askelin ja mielellään tutuissa ja turvallisissa olosuhteissa, aivan kuten maistelisi sinihomejuustoa ensimmäistä kertaa.

Anaalin anatomiasta

Ensiksi on syytä tutustua anaalialueen toimintaan ja anatomiaan. Ihmisen ruoansulatusjärjestelmä alkaa suusta. Sen loppupäästä löytyvät peräsuoli eli rectum sekä peräaukko eli anus. Normaaliolosuhteissa peräaukko pystyy laajenemaan kohtuullisen vaivattomasti. Peräaukkoa ympäröivät rengasmaiset sulkijalihakset, joista ulompi on tahdon alainen ja sisempi tahdosta riippumaton. Tämä tarkoittaa sitä, että ulompaa lihasta voimme supistaa ja rentouttaa mielemme mukaan, mutta sisempää emme voi hallita samalla tavalla tahdon voimalla. Sisempi lihas reagoi muun muassa jännitykseen, pelkoon ja ahdistukseen supistumaalla. Jos siis harrastaa anaaliseksiä miellyttääkseen kumppaniaan, eikä sitä todellisuudessa itse halua, lihas ei rentoudu vaan jännittyy. Tämän vuoksi anaaliseksiä ei voi teeskennellä haluavansa.

Peräaukon sulkijalihakset ovat samaan aikaan sekä erittäin herkät, arat että voimakkaat. Peräaukko vaurioituu herkästi, siksi liukasteen käyttö on ehdoton edellytys. Sylki ja emätinerite eivät ole riittävät liukasteet: on käytettävä liukasteita, joita saa muun muassa erotiikkaliikkeistä tai apteekista. Parhaan tuloksen saa juuri anaaliseksiin tarkoitetulla liukasteella. Peräaukon lihakset ovat myös yllättävän vahvat, siksi sinne ei saa työntää esineitä, joita ei saa sieltä takaisin. Muun muassa anaalitapit on suunniteltu sellaisiksi, että osa niistä jää aina peräaukon ulkopuolelle ja ne voidaan saada seksileikkien jälkeen sieltä pois ilman vierailua ensiapupoliklinikalla.

Peräaukon ympärillä sekä peräsuolessa on runsaasti erilaisia hermopäätteitä ja kiihottumisen seurauksena peräaukon kudos paisuu, siksi sen koskettaminen tuntuu kiihottavalta sekä miehestä että naisesta. Lisäksi naisen peräsuolella ja emättimellä on yhteistä seinämää, joten peräsuoleen kohdistuva paine voi epäsuorasti stimuloida myös emätintä. Myös miehen eturauhanen on herkkä kosketukselle, ja sitä voi kosketella ja kiihottaa juuri peräsuolen kautta.

Peräsuoli on noin 15 cm pitkä, yleensä tyhjä paksusuolen viimeinen osa, jonne uloste kertyy joksikin aikaa ennen poistumistaan. Myöskään peräsuolessa ei ole yhdyntään tarkoitettuja liukasteita. Peräsuoli ei ole mikään suora putki: ensin suoli kaartuu napaa kohden, jonka jälkeen se kaartaa kohti selkärankaa. Sen vuoksi oikeanlainen asento on välttämätön. Peräsuolessa on omanlaisensa bakteerikanta. Suolistossa olevat bakteerit ovat hyödyllisiä ruoansulatusjärjestelmän kannalta, eivätkä ne ole vaaraksi ihmiselle, kunhan ne pysyvät siellä mihin ne on tarkoitettukin. Jos sieltä siirtyy bakteereja emättimeen tai virtsateihin, seurauksena on erilaisia tulehduksellisia sairauksia. Monet naiset saavat muun muassa virtsatieinfektioita huolimattomasti hoidetun anaaliseksin jälkeen.

Anaaliseksin harrastaminen edellyttää kaiken kaikkiaan suurta huolellisuutta. Anaalissa käyneellä sormella, kielellä, anaalitapilla, dildolla tai peniksellä ei saa kosketella naisen vaginan suuaukkoa saati työntyä vaginaan ennen kuin välillä on peseydytty. Anaaliseksissä on suojauduttava myös sukupuolitaudeilta ja kondomi on vaihdettava kun anaalista haluaa siirtyä vaginan puolelle. Vääränlainen asento, liian vähäinen liukaste, terävät kynnet ja esineet, liian raju ja syvälle työntyvä yhdyntä sekä liian suuret esineet ja elimet vaurioittavat sekä peräaukkoa, sen sulkijalihaksia ja peräsuolen limakalvoa. Seurauksena voi olla kudosvaurioita, peräpukamia ja repeämiä ja peräsuoli saattaa jopa luiskahtaa ulos peräaukosta.

Pitääkö suostua?

Anaaliseksin harrastamisessa pätee samat lainalaisuudet kuin muussakin seksin harrastamisessa: kenenkään – ei miehen eikä naisen - tarvitse suostua mihinkään sellaiseen toimintaan, johon ei itse halua tai mikä tuntuu vastemieliseltä tai ahdistavalta. Monet naiset kertovat, että ensimmäiset anaaliseksikokemukset ovat olleet järkyttävän tuskallisia, koska anaaliin on työnnytty väkisin, ilman riittävää liukastetta tai liian rajusti, eikä kumppani ole pyynnöistä huolimatta lopettanut työntymistään. Jos siis anaaliin haluaa tutustua, penetroitavan henkilön on voitava luottaa siihen, että kokeilu lopetetaan heti kun se tuntuu epämukavalta.

Sekä toimintansa että anatomiansa kannalta miehen ja naisen anaalialue eivät eroa toisistaan. Siksi anaaliseksin harjoittaminen voisi olla osa yhteistä leikkiä, jolloin molemmat saavat tuntumaa siitä, miltä anaalialueen koskettaminen tuntuu ja kuinka sitä tulisi lähestyä. Jos mies haluaa naiseltaan anaaliseksiä, mutta pitää omaan anaaliinsa tutustumista vastenmielisenä, on syytä miettiä ajatuksia, tunteita ja uskomuksia kysymyksen taustalla.

Joskus pelottaa piilevä homoseksuaalisuus. Anaaliseksi ei tee miehestä homoa; eihän se tee sitä naisestakaan. Joskus tarve työntyä kumppanin anaaliin liittyy epätasa-arvoiseen seksuaalisuuden kokemiseen. Silloin työntyvä osapuoli ei ota huomioon kumppania tasavertaisena seksuaalisena olentona: taustalla on piilevä halu hallita naista ja niinpä hän kohteleekin tätä pornograafisen esineen tavoin, jolloin naisen reikiin voisi penetroitua mielensä mukaan. Ikään kuin nainen ei voisi omistaa omaa ruumistaan tai hänen on kuin luonnostaan suostuttava penetraation kohteeksi. Ellei nainen suostu tähän, pahimmillaan häntä syytetään ahdasmielisyydestä tai sillä mitataan parisuhteen laatua ja jopa rakkauden määrää. Tosiasiassa liiallinen seksikeskeisyys kaventaa parisuhteen seksuaalisuutta.

Myös anaaliseksin tulee palvella parisuhteen hyvinvointia, kiintymystä ja nautintoa. Kun anaaliseksi on osa yhteistä tutkimista, vaihtelua ja tasavertaista seksuaalista kanssakäymistä, parhaimmillaan siitä syntyvä nautinto lujittaa parisuhdetta ja tuo seksuaalisuuden kokemiseen uusia sävyjä ja vivahteita. Monelle ihmiselle juuri anaaliseksi kertoo syvimmästä luottamuksesta ja intiimiydestä: päästän kumppanin paikkaan jonne vain luotettavimmilla ja läheisimmillä ihmisillä on asiaa.

Jos sittenkin

Kun anaaliseksiin on yhteisesti ja molempien vapaasta tahdosta päätetty tutustua, on siihen varattava riittävästi aikaa ja säilytettävä puheyhteys koko toiminnan ajan. Siihen on syytä varautua kuin autolla ajamiseen: on osattava jarruttaa ennen kuin voi hallita kaasua. Anaaliin ei pidä työntyä ilmaan riittävää ja huolellista esivalmistelua ja kiihottumista. On myös syytä muistaa, että anaalialueen tiukkuus, sekä kipu- kuin nautintoherkkyyskin ovat hyvin yksilöllisiä.

Koska peräsuoli on suurimman osa aikaa tyhjä ulosteesta, sitä ei ole välttämätöntä tyhjentää seksiä varten, mutta peräeukon seudun voi toki suihkutella puhtaaksi. Osalle peräsuolen tyhjennys on osa seksileikkejä. Erotiikkaliikkeistä on saatavana muun muassa käsisuihkupumppuja, joiden avulla voi suihkuttaa vettä anaaliin ja erilaisten vaihtopäiden avulla voi suihkutustoimenpiteestä tehdä myös eroottisesti nautittavaa. Vaikka suolta ei tyhjentäisikään, suolessa saattaa silti olla hivenen ulostetta, eikä kumppania saa syyttää, torua tai häpäistä ulosteesta, ellei juuri se ole osa seksileikkiä.

Anaaliseksistä voi nauttia monella tavalla. Joillekin anaaliaukon koskettelu, suukottelu ja nuoleminen ovat itsessään niin seksuaalisia toimintoja, että ne vievät orgasmin huipulle saakka. Jotkut haluavat koskettelua ennen yhdyntää ja toiset pitävät siitä, että anaalissa on joko sormi, anaalitappi tai anaalihelmet koko yhdynnän ajan, mutta eivät halua sinne isompaa esinettä tai penistä. Jotkut nauttivat kaikilla mausteilla, jolloin myös peniksellä tapahtuva anaaliyhdyntä on osa nautintoa.

Anaaliseksiin liittyviin tuntemuksiin voi tutustua oman sooloseksin aikana: aluksi voi hyväillä anaaliaukon ympäriltä ja kun peräaukko rentoutuu, voi liukastetun sormen avulla työntyä varovasti omaan anaaliin. Kun kumppani antaa luvan anaaliaukkonsa tutkimiseen, voi siihen tutustua sekä sormin että suukottelun avulla. Aluksi kannattaa lipoa kielellä peräaukon ympäriltä ja edetä siitä pikkuhiljaa kohti peräaukko ja jopa työntyä varovasti kielellä sisään. Klitoriksen seutua voi kosketella samaan aikaa kädellä. Miehen anaaliin tutustuttaessa kannattaa samaan aikaan kosketella penistä ja kiveksiä.

Riittävän liukastetulla sormella kosketellaan pehmein pyörivin liikkein peräaukon seutua ja kun reikä rentoutuu voi sisään pyrkiä varovasti ja vain muutama sentti kerrallaan. Sormea voi pienin ja varovaisin liikkein pyöritellä tai liikutella edestakaisin. Kiihottumisen edetessä voi sisään laittaa myös toisen sormen. Koko ajan kannattaa tunnustella sitä, kuinka peräaukon sulkijalihakset antavat myötä. Usein sulkijalihakset hieman jännittyvä, mutta rentoutuvat pian. Jos ne jännittyvät kohtuuttomasti tai penetroitavat tuntee kipua, on syytä lopettaa välittömästi.

Erilaisten anaalihelmien, -sauvojen, ja –tappien ideana on voimistaa ja aktivoida kiihotusta ja mielihyvän tuntemuksia. Välineitä löytyy muovista, silikonista ja kumista valmistettuina sekä moottoroituna että ilman. Ne voidaan pestä ja saada käytön jälkeen vaivatta pois peräsuolesta. Anaalihelmissä pallot on yhdistetty peräkkäin toisiinsa nauhan avulla. Kun ne on yhdistetty jäykempään varteen muovin tai silikonin avulla, ne muistuttavat eräänlaista sauvaa. Yleensä palloja on kolmesta viiteen kappaletta ja ne ovat joko samankokoisia tai palloittain suurenevia. Nauhasta tai sauvasta laitetaan liukasteen avulla sisään niin monta palloa, kun se tuntuu hyvältä. Kun kaikki pallot vedetään suolesta ulos orgasmin yhteydessä, se yleensä lisää orgasmin voimakkuutta. Anaalitappeihin tutustuminen kannattaa aloittaa pienimällä mahdollisella tai pumpattavalla versiolla, jossa voi itse säädellä tapin kokoa.

Muista rentoutus

Kun peräaukon seutu on rentoutunut riittävästi, voi kokeilla varovasti anaaliyhdyntää. Aloittelijan kannalta turvallisin asento on muunneltu lähetyssaarnaaja asento. Siinä penetroitava on suorassa katsekontaktissa penetroijaan ja pystyy omilla käsillään säätelemään peräaukkoon työntyjää. Peppua kannattaa nostaa hieman koholle tyynyjen avulla. Myös takaapäin-asento on mahdollinen: penetroitava on joko nelinkontin tai mahallaan peppu kohotettuna. Myös tätä asentoa voi tukea tyynyjen avulla mukavaksi ja rennoksi. Tämä asento on edellistä turvattomampi ja edellyttääkin vielä suurempaa luottamusta sillä toinen puuhastelee selän takana, eikä työntymistä voi samalla tavalla säädellä oman kehon avulla. Penetraatiota voi kokeilla myös kylkiasennossa. Siinäkin kannattaa hakea mahdollisimman rento ja mukava asento.

Omaan anaaliin työntymistä on siis oikeasti haluttava, sillä vain silloin sisempi sulkijalihas on riittävän rentoutunut. Työntymiskulman tulee olla oikeanlainen jotta sisään vieminen tuntuisi mukavalta ja liukastetta on oltava riittävästi sekä peniksessä että peräaukon seudulla. Terska työnnetään hyvin varovasti ja erittäin hitaasi vaiheittain sisään. Sisempi sulkijalihas saattaa uudelleen supistua, ja siksi onkin syytä odottaa jonkin aikaa sen mahdollista rentoutumista. Jos sulkijalihas ei rentoudu uudelleen, on sisään vieminen lopetettava. Joskus sisään vientiä ei saa jatkaa, mutta on mahdollista antaa peniksen olla liikkumattomana yhdessä paikassa ja kuin totutella peniksen olemassaoloon anaalissa. Sisään vientiä saa jatkaa vasta kun on saanut siihen luvan. Kun on saanut luvan liikuttaa penistä peräsuolessa, sitä ei kannata vetää välillä liikaa ulos, jotta sulkijalihas ei supistuisi uudelleen. Hyvin syvälle meneviä työntöjä on vältettävä.

Anaaliyhdyntää on syytä jatkaa vain niin kauan kun se tuntuu penetroitavasta mukavalta. Jotkut naiset saavat orgasmin herkemmin tai voimakkaamman juuri anaaliyhdynnän aikana. Toiset voivat jatkaa anaaliyhdyntää orgasmin jälkeen, jotkut siirtyvät jatkamaan vaginaalista yhdyntää, ja joidenkin kiinnostus yhdyntään lopahtaa kokonaan aina orgasmin jälkeen. Tätäkin tahtoa on kuunneltava. Jos siis nainen ei halua orgasminsa jälkeen jatkaa yhdyntää, ja mies haluaa jatkaa omaan orgasmiinsa saakka, on eroottista yhdessäoloa jatkettava muilla tekniikoilla; esim. kädellä tai suulla. Monelle miehelle anaaliaukkoon työntyminen on niin kiihottavaa, että orgasmi tulee nopeasti. Myös miehen orgasmin jälkeen on huolehdittava naisen nautinnosta hänen toiveittensa ja tahtojensa mukaan."
33352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

yhtö asiaa en tajua, nimittäin tuota: peräsuoli saattaa jopa luiskahtaa ulos peräaukosta.

Siis, vaikea kuvitella, peräsuolenhan pitäisi mennä irtipoikki, jos se luiskahtaa ulos anuksesta??? En tajua...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

anaali seksistä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu