Se pitäisi joulun olla sovun ja hyvän tahdon juhla perheissä. Oikein sellaista sokerista, sellaista halakaulaa-meininkiä. Vaan ei Tuppuraisen pirtissä joulukaan mene niin kuin muissa ihmisissä.
Se on ensinnäkin se lahjapulma, josta jo kirjoitin. Saapi kuulla taas ensi maanantaina, missä kohtaa tämänvuotinen meni väärin. Toinen on sitten se, että syödäänkö sikaa vai kalkkunaa vai mitä se nyt on se vähärasvainen ja sitkeä, jota ei saa sinapinkaan kanssa alas.Terveellistä kuitenkin. ei sillä lihomaan pääse, kun sitä ei kukaan syö. Ei koirakaan, jolle taskussani yritin salakuljettaa oman annokseni. Haistoi ja katsoi oikein surullisesti, vähän kuin olisi sanonut että voi meitä raukkoja!
Ja sitten on se kuusi. Se ei vielä tähän mennessä ole kertaakaan onnistunut. Lähes kaksikymmentä vuotta ja saman verran kuusia eikä kertaakaan hyvä. Milloin harvassa oksia, milloin tiheässä, milloin muotopuoli. Mitä se haittaa jos ei seinän puolella oksia niin tiheässä olisikaan? Vähemmän tilaahan se sillä tavalla vie.
Ensimmäinen yhteinen kuusi oli alhaalta liian leveä ja ylhäältä liian kaitainen. Kun vaimo sitä kuusta uksi, sattui naapuri tulemaan ja tapansa mukaan vitsailemaan ja siitähän ei minulle mitään hyvää seurannut. Naapuri sanoi näet, että miehet valitsee vaimonsa näköisen kuusen, ja että kuusen kaato on kuin vaimon ottaminen, että kun yksi on pulkassa niin heti näkisi koreamman.
Koristelu jäi sikseen, kun vaimo lähti kamariin. Minä porisutin naapurin ja kun naapurikin lähti, niin koristelin kuusen itse. Luulin että vaimo joululahjoja käärii. Vaan siellähän se suutuspäissään kamarissa istui ja itki. Huusi heti kun minut näki että vai tuollaiselta minä sinusta näytän. Että vähän päätä ja paljon peräpeiliä. Minä siinä että enhän se minä sanonut, vaan naapuri. Mutta siitä se itku vain parani. Että kavereidenkin kanssa kehtaan arvostella. Ja että missä se korea kuusi oli silloin kun minut pulkkaasi haalasit. Että montako muuta oli tarjolla, mitä?
Siitä kun sen rauhoittumaan sain ja kehuin, että koreaksi olin kuusen koristellut, tulepas katsomaan, niin samalla jo sohaisin pääni uuteen ampiaispesään. Yhyy, yhyy, nauhatkin kiertää kuusta väärinpäin! Minä että miten niin, sievästi kuusen ympäri koko pituudelta. Niin se se väärin olikin. Ne piti tulla ylhäältä alas. Tähdestä lähteä ja kuusen helmaan päätyä. Että ne on tähden SÄTEET, ja säteet ei kierrä ympyrää.
Ja niin raapaistiin nauhat ja pallot alas ja koristeltiin kuusi uudelleen.
Seuraavana vuonna oli tasaisen kapea kuusi. Voi että sitä piti etsiä. Keväästä asti katselin kaikki kuusenturrit että minkä sitä veisi ettei olisi alapää lian leveä. vaan kun ne kuuset tahtoo sillä lailla kasvaa, minkäs minä sille teen. Kun sitten löysin mielestäni kelvollisen, pelotti koko ajan, että joku sen siitä vie. Kun velipojallakin on leveäperäinen vaimo. Mutta minä sen sain kuitenkin. Vaan eipä ollut sekään hyvä. Niin sanoi vaimo että heinäseipäänkö nyt raahasit. Yhtä kapea ja yhtä paljon oksia.
Eikä ne ole passanneet muutkaan kuuset, mitä kaatanut olen. Yhtenä vuonna ehdotin muovikuusta, mutta jo ehdottaessani tiesin, että ettei tule menemään läpi. Vaimo sanoi että lähtee kotiinsa haistelemaan joulua, jos meille tulee vain muovia.Että maalaismiehen vaimo, joka asuukin metsässä melkein, ja jouluksi pirtinnurkkaan kasa hongkongilaista muovia.
Saa nähdä, miten tämänvuotiselle käy. Porasin jo runkoon valmiiksi reikiä, että sa oksia lisättyä. Kun se minustakin jo näytti liian harvalle, niin näyttää se vaimostakin. Ellei sitten että oksia olisi liikaa?
Se on ensinnäkin se lahjapulma, josta jo kirjoitin. Saapi kuulla taas ensi maanantaina, missä kohtaa tämänvuotinen meni väärin. Toinen on sitten se, että syödäänkö sikaa vai kalkkunaa vai mitä se nyt on se vähärasvainen ja sitkeä, jota ei saa sinapinkaan kanssa alas.Terveellistä kuitenkin. ei sillä lihomaan pääse, kun sitä ei kukaan syö. Ei koirakaan, jolle taskussani yritin salakuljettaa oman annokseni. Haistoi ja katsoi oikein surullisesti, vähän kuin olisi sanonut että voi meitä raukkoja!
Ja sitten on se kuusi. Se ei vielä tähän mennessä ole kertaakaan onnistunut. Lähes kaksikymmentä vuotta ja saman verran kuusia eikä kertaakaan hyvä. Milloin harvassa oksia, milloin tiheässä, milloin muotopuoli. Mitä se haittaa jos ei seinän puolella oksia niin tiheässä olisikaan? Vähemmän tilaahan se sillä tavalla vie.
Ensimmäinen yhteinen kuusi oli alhaalta liian leveä ja ylhäältä liian kaitainen. Kun vaimo sitä kuusta uksi, sattui naapuri tulemaan ja tapansa mukaan vitsailemaan ja siitähän ei minulle mitään hyvää seurannut. Naapuri sanoi näet, että miehet valitsee vaimonsa näköisen kuusen, ja että kuusen kaato on kuin vaimon ottaminen, että kun yksi on pulkassa niin heti näkisi koreamman.
Koristelu jäi sikseen, kun vaimo lähti kamariin. Minä porisutin naapurin ja kun naapurikin lähti, niin koristelin kuusen itse. Luulin että vaimo joululahjoja käärii. Vaan siellähän se suutuspäissään kamarissa istui ja itki. Huusi heti kun minut näki että vai tuollaiselta minä sinusta näytän. Että vähän päätä ja paljon peräpeiliä. Minä siinä että enhän se minä sanonut, vaan naapuri. Mutta siitä se itku vain parani. Että kavereidenkin kanssa kehtaan arvostella. Ja että missä se korea kuusi oli silloin kun minut pulkkaasi haalasit. Että montako muuta oli tarjolla, mitä?
Siitä kun sen rauhoittumaan sain ja kehuin, että koreaksi olin kuusen koristellut, tulepas katsomaan, niin samalla jo sohaisin pääni uuteen ampiaispesään. Yhyy, yhyy, nauhatkin kiertää kuusta väärinpäin! Minä että miten niin, sievästi kuusen ympäri koko pituudelta. Niin se se väärin olikin. Ne piti tulla ylhäältä alas. Tähdestä lähteä ja kuusen helmaan päätyä. Että ne on tähden SÄTEET, ja säteet ei kierrä ympyrää.
Ja niin raapaistiin nauhat ja pallot alas ja koristeltiin kuusi uudelleen.
Seuraavana vuonna oli tasaisen kapea kuusi. Voi että sitä piti etsiä. Keväästä asti katselin kaikki kuusenturrit että minkä sitä veisi ettei olisi alapää lian leveä. vaan kun ne kuuset tahtoo sillä lailla kasvaa, minkäs minä sille teen. Kun sitten löysin mielestäni kelvollisen, pelotti koko ajan, että joku sen siitä vie. Kun velipojallakin on leveäperäinen vaimo. Mutta minä sen sain kuitenkin. Vaan eipä ollut sekään hyvä. Niin sanoi vaimo että heinäseipäänkö nyt raahasit. Yhtä kapea ja yhtä paljon oksia.
Eikä ne ole passanneet muutkaan kuuset, mitä kaatanut olen. Yhtenä vuonna ehdotin muovikuusta, mutta jo ehdottaessani tiesin, että ettei tule menemään läpi. Vaimo sanoi että lähtee kotiinsa haistelemaan joulua, jos meille tulee vain muovia.Että maalaismiehen vaimo, joka asuukin metsässä melkein, ja jouluksi pirtinnurkkaan kasa hongkongilaista muovia.
Saa nähdä, miten tämänvuotiselle käy. Porasin jo runkoon valmiiksi reikiä, että sa oksia lisättyä. Kun se minustakin jo näytti liian harvalle, niin näyttää se vaimostakin. Ellei sitten että oksia olisi liikaa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vaimonne kanssa liian pitkät alaoksat tai muut väärät kohdat sopivaksi, niin sitä muutkin on tehneet.
Saksilla saa ihmeesti kuusen muotoa parannetuksi.
No tietysti sakset eivät auta liian harvaan kuuseen, mutta voihan siihen lisätä oksia niinkuin kirjoitit.
Vai että sellaista amatöörikirjoittelua. Tohtiikos sitä kysyä, että missä tässä oli se vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvä sisältö?
erään vl-perheen kuusikiusauksista!
Se on oikein sanottu. Amatööri Tuppurainen on melkein joka asiassa. Niin kirjoittamisessa, kuusenhankinnassa kuin avioliitossakin. Ja uskomisessa myös. Kaikki niin amatöörimäistä, että pois heittäisi, jos uskaltaisi.
Kirjoittamista en uskalla jättää, sillä miten minä sitten tuntojani purkaisin? Ulkonakaan tarkene päntiönään olla ja halkoja on tehty jo vaikka loppuelämän olisi tekemättä. Kuusi on hommattava, koska Tuppuraisessa on pilttejä, joiden pitää saada pyöriä jouluna kuusen ympärillä ja koska Tuppuraisen Rouva ei anna heidän pyöriä hongkongilaisen muovin ympärillä. ja avioliitto on ensimmäinen, siis amatöörimäistä kokeilua sekin. Tosin se on Tuppuraiselle myös viimeinen. Tämä nykyinen on niin hyvä vaimo, että toinen samanlainen olisi jo liikaa!
Ja uskomisen asioissa saa joka päivä aloittaa alusta. Tuppuraisenkin tahto on niin talttumaton, että ei hurraita kestä. Täytyy sanoa, että onneksi on kaksi kovaa regimenttiä Tuppuraisen elämässä, hengellinen ja maallinen. Toinen on Jumala ja se maallinen on Rouva Tuppurainen. Niiden mieltä kun yrittää noudatella, niin jollakin lailla päivänsä pärjää.
Ne on kokonaan eri sarjassa ne ammattilaiset. Ei Tuppurainen edes haaveile sellaisesta. Ne on parempien miesten hommia ne.
Ei kannata oikeita kuusia haalata metästä, ei; mää oon ratkassu kuusi-ongelman silleen että laitan ihan alimmaiseksi ison saavin, sen päälle sitten hiukan pienemmän saavin ja sen päälle taas oikein ison ämpärin ja sen päälle normaalikokoisen ämpärin ja lopuksi ihan pikkusen ämpärin ja sen päälle sitten oikean joulutähden. Kaikkien saavien ja ämpäreitten väliin jää sitten ikäänkuin sellaiset hyllyt, joihin voi laittaa joulukuusenkoristeita. Voi siihen laittaa oikein hyvin esimerkiksi omenoita ja pipareitakin. Kuusesta tulee tosi kaunis sillä tavalla, eikä se varistele neulasia. Me ollaan käytetty vihreitä saaveja ja ämpäreitä, mutta voi kait sitä käyttää muitakin värejä.
ko kiusaammaa ruppee. Eikä se oo häppee tunnustee, jot joolu ei tuu iliman kuusta. Va. Oooooootaha hetkone. Ko tarkemmi aatteloo...
Kuule Tuppurainen. Mitä jos sanosit emännälles, jotta joolu se voep tulla iliman kuustahhii. Viittaat vuan tähteen, joka jo kakstuhatta vuotta sitte toi ainahhii kolome viisasta joolun kohalle. Eikä nuilla ittäisen moan viisailla ollunna hajuakkaa kuusesta!