Milloin voi...

Olen työttömänä starttaillut asiakashankintatoimenpiteitä mahdollista yritystoimintaa varten. Kaikki on suunniteltu, mutta aloittaisin vasta virallisesti sitten kun ensimmäinen diili on tehty. Tietenkin.

Ennen starttirahapäätöstähän toimintaa ei voi ohjeiden mukaan aloittaa. Olen myös kaikin puolin valmiina hakemaan starttirahaa heti 2008 alusta lähtien, mutta jos oletetaan että myönteinen päätös tulee, milloin yritystoiminta pitää aloittaa ?

Optimissaan starttipäätös olisi siis "taskussa" hyvissä ajoin ja varsinainen toiminta alkaisi vasta kun ensimmäinen diili syntyy. Sen ajankohdasta taas ei ole tietoa.

Onko olemassa jotain rajaa milloin päätöksen jälkeen pitää viimeistään aloittaa ?

Ja kiitoksia, ei sitten näitä "Älä aloita, jos et ilman tukia pärjää..." -juttuja.

Otan nämäkin rahat pois jos on tarjolla.
3709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos sinulle myönnetään starttiraha esim. 1.1. ja aloitat yritystoiminnan vasta 1.2. et voi laskuttaa starttirahaa tammikuulta. Eli kyllä yritystoiminta on aloitettava saman tien. Samoin mahdollinen työttömyyskorvauksesi lakkaa samasta päivästä, kun sinulle on starttiraha myönnetty.

Mutta alustavia asiakashankinta toimenpiteitä kyllä voit tehdä, mutta älä päivää ja allekirjoita mitään sopimusta, ennen kun startti on myönnetty.

Äänestä

Jäi vielä mainitsematta, että jos saat jotain sosiaalietuuksia, esim. asumistukea, ne myös lakkaavat samasta päivästä, kun starttiraha myönnetään.

Äänestä
  • starttiraha ei vaikuta välttämättä asumistukeen, muutoin kuin ehkä vähän pienentää sitä. Jos tulot jäävät alle asumistukeen oikeuttavan summan, näin ainakin itselläni oli. Yrittäjänä jo useamman vuoden ja edelleen saan asumistukea en tosin täyttä. Työ kausiluonteista ja yksin ei märästään enempää pysty tekemään mutta saanpahan vähän enemmän kuin kelan päiväraha ja leivänpäälle jotain muutakin kuin ylähuulen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


...aloittaa kirjoitti:

Olen työttömänä starttaillut asiakashankintatoimenpiteitä mahdollista yritystoimintaa varten. Kaikki on suunniteltu, mutta aloittaisin vasta virallisesti sitten kun ensimmäinen diili on tehty. Tietenkin.

Ennen starttirahapäätöstähän toimintaa ei voi ohjeiden mukaan aloittaa. Olen myös kaikin puolin valmiina hakemaan starttirahaa heti 2008 alusta lähtien, mutta jos oletetaan että myönteinen päätös tulee, milloin yritystoiminta pitää aloittaa ?

Optimissaan starttipäätös olisi siis "taskussa" hyvissä ajoin ja varsinainen toiminta alkaisi vasta kun ensimmäinen diili syntyy. Sen ajankohdasta taas ei ole tietoa.

Onko olemassa jotain rajaa milloin päätöksen jälkeen pitää viimeistään aloittaa ?

Ja kiitoksia, ei sitten näitä "Älä aloita, jos et ilman tukia pärjää..." -juttuja.

Otan nämäkin rahat pois jos on tarjolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu