Äsken kulttuuri-uutiset TV-ykkösellä kävi lävitse vuoden tapahtumia mainiten Ari Koivusen ennätys suosion ja eikö heti laittanut jutun jatkoksi lehtileikkeen koskien rock tähtien ennenaikaisista kuolemista huumeisin ja päihteisiin??????? Miten ne sen yhdisti, tää on jo liian paksua.
No voi
jumalauta
351390
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
laskelmoitua, shit happens jne. Anyways, ihan kohtuullinen provoavaus. :)
provo ollu vaan helvetin syvä närkästys, urpo, enää ei eroteta provoo muusta.
"nyt myös yle on liittynyt ari-vastaiseen rintamaan, jonka tarkoituksena on tuhota upean laulajan alun ura ennen kuin ehtii edes puhjeta täyteeen kukkaansa. Tarkaa syytä ei tähän tiedetä, mutta varman tiedon mukaan kyse on nk. isosta asiasta"
Meidän taloudessa minä (perheen äiti) ja nuori väki pidetään Ari Koivusen musiikista. En ole koskaan ollut mikään iskelmän ystävä, koska olen kasvanut suurissa eteläsuomalaisissa kaupungeissa aikuiseksi.
Mieheni, hyvin koulutettu ja musiikkia paljon kuunteleva ihminen, inhoaa melkein fanaattisesti Ari Koivusta. Hän määrittelee Koivusen "huumeveikoksi". Hän on voinut muodostaa käsityksen vain median, ulkonäön ja hevi- ja rockpiireihin liitettävien mielikuvien avulla. Mikään järkipuhe ei uppoa.
Toteankin, että pintatietoa omaaviin taviksiin lööpeillä, lehikuvilla ja sillä, mitä uutisia taitetaan lehtiin Ari Koivusesta kertovien keikkajuttujen viereen, on erittäin suuri ja vaarallinen merkitys, jos ajatellaan todella laajaa suosiota ja suuria levymyyntilukuja Suomessa.
Mutta ehkä on hyvä, että Koivusen musiikin ystäviin seuloutuu harkitsevia ja asioista selvää ottavia ihmisiä. Ovathan he ehkä kuitenkin niitä uskollisimpia!
Suomessa ei suosio voi näillä mielikuvilla kasvaa megamittoihin, mutta Aasiassa (ja tarkoitan sekä Japania että kiihkeästi länsimaistuvaa Kiinaa, Koreaa jne.) "harvat" fanit muodostavat ison joukon, jos kunnollinen tieto leviää oikeita kanavia myöten.
ees kiinnittää tollasiin seikkoihi huomioo et pari uutist peräkkäi ja niist sit wetää johtopäätöksii *** tääl on joskus nii nuijaa wäkee et alkaa pääs tykyttää mut hieno maa kuiteski tai kaikest huolimat ***
miehesi kuulostaa melko yksinkertaiselta ihmiseltä, joka on paketoinut maailmankuvansa valmiiksi vuosikymmeniä sitten, ja jolle korea ulkokuori ja kauniit kulissit ovat sisältöä tärkeämmät. Ari ei luonnonlapsena tule koskaan tule tavoittamaan tuota ihmistyyppiä ja hyvä niin.
Toisekseen, rock-maailmassa imagoa luodaan myös "negatiivisten" tai "pahennusta herättävien" mielikuvien kautta, koska ainakin periaattessa rockin pitäisi edustaa kapinallisuutta ja henkireikää meille, jotka joudumme kulkemaan esimiestemme ja muiden auktoriteettien talutushihnassa. Esim. Rolling Stonesista tuli mammutti juuri näiden negatiivisten mielikuvien (huumeet/huumejuhlat, alkoholi, biseksuaalisuus...), ja mikä erikoisinta, lähes yksinomaan niiden kautta, sillä musiikkihan on korkeintaan keskinkertaista ja soitto/laulutaidot heikohkot.
Btw, tiedän varmuudella ettei miehesi ole minua korkeammin koulutettu :)
on tosiaan kyse.
munkin havaintojen mukaan ja ikävä kyllä ihan potentiaalisten kuuntelijoiden kohdalla. Kyse on on siis tiedostomattomasta mielikuvan muodostuksesta henkilöiden kohdalla jotka eivät oo aktivoitunu seuraamaan tän tyyppisiä ilmiöitä.
Noi s&d&rr kytkennät on vähän jo mennyttä aikaa, 60-luvulla ne oli uutta ja kiehtovaa, nykyään ei ihanteet oo enää täysin samat rockin kuluttajien keskuudessa vrt. esim arin oma huumevastaisuus. Rollareiden kohdalla sentään kyse oli tosiasioista, Arin kohdalla valheellisesta mielikuvasta.
and rock and roll-fraasia ei tarvitse nykyään ottaa kirjaimellisesti. Kyse on enemmänkin asenteesta, joka on jotain nöyristelylle ja munattomalle hymistelylle vastakkaista.
On "potentiaalisia kuuntelijoita", jotka jättävät tutustumatta artistiin hänestä tiedostomatta tai tiedostaen luotujen mielikuvien takia, mutta onpa myös sellaisia, jotka tutustuvat häneen juuri näiden takia (nykyään vaikkapa Marilyn Manson).
Btw, koko kansan Aria ei Arista toivottavasti tule koskaan, säälittäväähän se oli Kirkankin uhrautuminen rahan alttarilla, siis siirtyminen iskelmään, kaikken epämusiikin äitiin.
joista edellisessä kommentissa kirjoitin, ei koske koko kansaa vaan rockin kuluttajia. Alkuun arvelin että idolsleima on liian painava mutta vaikuttaa siltä että siinä on mukana nimenomaan noihin huumeisiin ym. surkuteltavaan ja "paska"tyypin tyyliseen liittyvää imagoa vielä extraboonuksena.
Btw. koko kansaa halveksimatta en usko että nöyristelyt ja munattomuudet, mitä ne sitten milloin lieneekin, tuksin vetoais edes keskiverto viihdemusiikin kuluttajaan.
eutukäteen arvattavien harmittomien lausuntojen antaminen on Suomessa aina vedonnut massan mukana kulkijaan, olipa sitten kyse musiikista tai urheilusta. Nöyristelemättömät omien polkujen kulkijat koetaan uhkaavina ja pelottavina, joskin takki yleensä kääntyy, jos kansainvälistä menestystä sattuu tulemaan. Esimerkkejä keksit varmaan itsekin.
suurin suosio lähti nimen omaan: biisistä Surun pyyhit silmistäin uuteen nousuun. Kirka oli monipuolinen ja monitaitoinen laulaja ja jäi juuri sen vuoksi ihmisten sydämiin rakastettuna laulajana.
Mikäli Ari joskus laajentaisi musiikki kategoriaansa ei se tekisi hänestäkään säälittävää päinvastoin jakaisi mielipiteitä ja toisi lisää uusia "faneja".
sillä, juuri Kirkan esittämä: Surun pyyhit silmistäni nosti Kirkan uuteen nousuun ja suurinpaan suosioon. Näin ollen Kirka muistetaan monipuolisena ja monitaitoisena laulajana, joka jätti rakkaan muiston kansan sydämiin.
Mikäli Ari joskus laajentaisi musiikki kategoriaansa, ei se teksi hänestäkään säälittävää! Korkeintaan jakaisi mielipiteitä, mutta Arin ääni on niin upea, että uudet tulkinnat toisivat vain lisää suosiota tälle lahjakkaalle laulajalle.
Yritin aikaisemmin viestittää, että on olemassa paljon henkilöitä, jotka tekevät esim. työssään monimutkaisia päätöksiä vain faktatietoihin nojaten, mutta voivat "makuasioissa" tehdä päätökset täysin mielikuvien perusteella.
Ei kysymys ole tyhmyydestä, vaan tavasta jäsentää maailmaa luokittelemalla. Maailma on yksinkertainen ja helppo, jos italialaisilla on taipumusta taskuvarkauksiin, venäläiset huijaavat, blondit ovat tyhmiä ja pitkätukat ovat mitä ovat.
halveerataan tai ainakin katsotaan viistoon rock-genressä. Sen jälkeen kun Arikin on tehnyt muutaman levyllisen omia biisejä, kiertänyt hevilavoja ja -festareita Arikin voi tehdä mitä haluaa. Tai tietty vois nytkin, mutta luulenpa että hän itsekin haluaa kehittyä muusikkona ja biisintekijänä.
Suomessa tuskin on Arin tavoite, eiköhän se ole kunnon rock-biisien teko ja niiden hyvä tulkinta.
Surun pyyhit silmistäni on järkyttävä biisi, puhdasta iskelmäkuraa, ja se, että Kirka suostui sen esittämään oli halveksuttavaa nahkansa myymistä entisen Islandersin laulajalta. Ainoastaan raha/velat saattoi olla motiivina moiseen paskaan lankeamiseen, niin tai sitten ahne akka.
haluaa myös menestyä ja saada mainetta ja rahaa. Vain luuserit juo keski keppanaa lähi baarissa sätkä hampaissa tai no piikittää ja niin pois päin. Kirkalla oli paljon hyviä biisejä, muitakin kuin hevi biisejä. Osoittaa myös kehitystä laajentaa välillä kategoriaansa. On täysin Arin oma asia mitä tulevaisuudessa laulaa ja itse ainakin kuuntelen ihan mitä vain Ari laulaa, koska Ari on niin tajuttoman HYVÄ!
haluaa menestyä valitsemallaan tiellä, tehdä työtä josta pitää, vaikka se hieman laihempaa tilipussia tarkoittaisikin. Huoraaminen ei ole kovin kunniakasta.
onko lääkitys ottamatta kun puhut kirjoitat tuohon sävyyn ja kaikilla on oikeus mielipiteeseen muillakin kuin heikko lahjaisilla.
muun muassa yhdyssanojen hahmottamisen vaikeutena.
ja mikä sä oot arvostelee muiden valintoja. Miks pitää olla niin paskatärkee kun rokki on kuitenkin viihteeks tarkotettu. Mulle rokin kuuntelu on enssijasesti hauskaa ja parhaimmillaan se on lumoava kokemus. Must on ihan vitun hailee kenen tärkeilijän moraaliopit se täyttää ja minkä rokkiraamatun oppeja se toteuttaa.
Onneks Aris on sen verran opportunistia että se kaiken toivon mukaan tekee just mitä se itse haluaa, niin kaupallista kun sielu sietää tai niin progee ettei kukaan siitä tajua tai sit ei kumpaakaan -vaikka ihan vaan tollasten rokkipoliisien kiusaks.
"rokkiraamatussa" rock ja iskelmä erotetaan. Ari tuskin tekee kirkoja, vaan tekee juuri sitä mitä itse haluaa eli laulaa hiiviä, ihan vaan meidän rockista ensisijaisesti lumoutuvien iloksi.
ja jätä Ari jos se sua ärsyttämään alkaa, jos tekis kirkat. Arilla riittää kyllä faneja ilman suakin.
Osaatko kirjoittaa erisnimet isolla? tiedätkö mikä on erisnimi? tuleeko rokkiin kirjoittaa c, ROCK. Kyttäätkö sä täällä kirjoitus virheitä? Hiivi...
on tehdä itse valintansa oli syyt mitkä tahansa, raha tai inspis - sehän se kantaa myös seuraukset ja asettaa asiansa jonoon. Kyseessä on siis toisen eikä meidän elämä, tää pikku juttu tahtoo usein unohtua.
Ristiriitaisesti puhutaan samassa lauseessa miten artistin pitäis olla uskollinen itselleen ja samalla vaaditaan tekemään niinkuin kuin muut eli minä tai sinä määrätään.
Arin aito on esiintyminen tulee varmaan siitä että se on mukana niissä jutuissa 100%. Mulla on sellanen intuitio että jotain uskomatonta tullaan vielä kokemaan tulevaisuudessa kunhan Ari saa kokeilla ja esittää ja tehdä sitä mitä mihin oma näkemys vie enkä mä ainakaan haluu sössiä siinä omilla toiveillani.
Kyllä mä tietty myös kaikenlaista haluisin että se tekis ja esittäis mutta nyt kun alettiin vakavasti tästä puhua niin näin epäitsekästä linjaa mä vetäisin.
vaan keskittyä lukuisiin omiin kirjoitus_virheisiisi. Arin tuskin tarvitsee alentua tekemään kirkoja, koska hänellä on resurssit myös kansainväliseen uraan. Japani on hyvä avaus, ja tältä osin ollaankin jo paljon pidemmällä, kuin mihin moni "suruja silmistään pyyhkivä" koskaan pääsi (tai tulee pääsemään).
luottaa, niin heviä se Arin musiikki tulee olemaan jatkossakin. Eikä tuollaisia
laulunlahjoja kannatakaan haaskata minkään helpon suomi-rock-pop-iskelmä-kuran lauleskeluun. Sen sijaan jos oopperaan hurahtaisi, niin en panisi pahakseni, sillä hyviä tenoreita ei ole koskaan liikaa.
Rock-oopperaa kehiin;)
Arikaan tuskin pitäis siitä, että sitä kuuntelee tuollaiset pilkun nussija urpot! Älä huoli kukaan ei sun mielipiteitä ota tosissaan. Nipot on sellaisia, et niistä ei kukaan oikeesti tykkää. Kuka tänne uskaltaa kohta kirjoittaa, jos täällä kaikki olis tuollaisia kyyliä kuten sinä.
Mä todella nautin, kun Ari laulaa esim. noita Joululauluja, enkä varmasti ole ainoa. Vaihtelu virkistää. Arista tykätään sen itsen takia ja äänen takia, ei sen takia mitä se vetää.
Ja sulta ei ole nyt kysytty mitään. Keskity elämään!
pilku_nussimiseen, kun sellaiseen haastettiin. Joululaulut raskaina sovituksina ovat hienoa kuultavaa Arin laulamina ja raskaampia kuin biisit FFTF-levyllä. Arin kyvyillä ei kannata vetää mitään kevyttä hömppää ja eiköhän poika stay true, meidän klassisten heviäänten diggaajien iloksi. Ai niin, pitäisikö sinun vähän relata ja keskittyä vaikkapa elimiin.
Yritin hakea Yle Areenasta, mutta en löytänyt...
Kyseessä ilmeisesti aamu-tv:ssä näytetty "Kulttuurikulma: Kulttuurivuosi 2007"- ohjelma joka toivottavasti jossain vaiheessa ilmestyy katsottavaksi nettiin..
siellä puolivälissä ohjelmaa Ari ihan sivulauseessa mainitaan. En muista linkkiä, enkä itse jaksanut edes kuunnella. Linkki varmaan löytyy myös tuolla AK:n sivuilta?
Ylen aamu-tv:ssä Kulttuurivuosi 2007
http://areena.yle.fi/toista?id=976421 kohdassa 48:36>> Arista
Siinä näytetään HMC videota n.10s ja kerrotaan samalla levyn myyntiennätyksestä ja jotain muuta pientä.
Perään tulee sitte tollanen banderolli siitä huumeet tappaa jne...
Ohjelma on leikattu aika raflaavasti muutenkin, nimittäin seuraavaksi kerrotaan miten paljon on tänä vuonna tehty sotaleffoja ja näytetään taistelun tuoksinaa ja taustalla soi mm "ihanaa leijonat ihanaa..."??
tietoo on et arikin waihtaa leirii jossai waihees mut onko se sit ennenaikast wai wihdoin wiimein jää nähtäwäks *** sehän on suht werrannollist et mitä loistawampi stara joku on ollu sitä aikasempi lähtö ja lähtöikä on ollu monil about 27w mut poikkeuksiikin löytyy ***
tuskin sitä kukaan katteli, sama juttu kuin kaikissa ari koivus jutuissa nyt, ei ne kiinnosta