eivät ole teidän Biologisia lapsenlapsia?
Itse olin aiemmin eronnut, ja jäin usean lapsen kanssa yksinhuoltajaksi.Sitten kohtasin nykyisen mieheni, jolla 2 lasta aiemmista suhteista.
Kun olen käynyt visiitillä mieheni kotona(tosin vain n.4 kertaa yhdessäolomme aikana),koen että en ole "toivottu"miniä,siksikään koska meillä ei ole yhteisiä lapsia(eikä niitä koskaan tulekaan).
Nuo biologiset lapsenlapset heille ovat vain tärkeitä,ja heidän äideistä puhutaan.Vaikkakin tiedän että kummankin lapsen "äidistä"on ollut miehelleni,ja noille appivanhemmilleni paljon harmia.
Minun lapseni ovat kerran käyneet mieheni vanhempien luona,meidän mukanamme.Heitä ei koskaan ole erikseen pyydetty siellä käymään.Heitä ei ikäänkuin noteerata.
Kun menimme naimisiin, totesi anoppini vain"onnea nyt uuteen yritykseen".Hämmästelin moista,sillä me olemme toisillemme valinta..emme kenenkään korvikkeita.Rakastamme toisiamme hyvin paljon.
Ex-mieheni äiti, eli lasteni mummi on sensijaan ottanut mieheni pojan tasavertaisesti vastaan(toista etälapsena asuvaa hän ei ole tavannut)..ei hyljeksi tai erittele mitenkään.
Siitä olen ex- anopilleni kiitollinen.
Samoilla linjoilla on oma äitini..yhtä tärkeitä hälle on mieheni lapset, kuin on omat lapsenlapsetkin.
Mikä siinä on niin vaikea hyväksyä toisen lapset?
Ei lapsi ymmärrä miksi toista suositaan..ja toinen ei ole mitään..
Itse olin aiemmin eronnut, ja jäin usean lapsen kanssa yksinhuoltajaksi.Sitten kohtasin nykyisen mieheni, jolla 2 lasta aiemmista suhteista.
Kun olen käynyt visiitillä mieheni kotona(tosin vain n.4 kertaa yhdessäolomme aikana),koen että en ole "toivottu"miniä,siksikään koska meillä ei ole yhteisiä lapsia(eikä niitä koskaan tulekaan).
Nuo biologiset lapsenlapset heille ovat vain tärkeitä,ja heidän äideistä puhutaan.Vaikkakin tiedän että kummankin lapsen "äidistä"on ollut miehelleni,ja noille appivanhemmilleni paljon harmia.
Minun lapseni ovat kerran käyneet mieheni vanhempien luona,meidän mukanamme.Heitä ei koskaan ole erikseen pyydetty siellä käymään.Heitä ei ikäänkuin noteerata.
Kun menimme naimisiin, totesi anoppini vain"onnea nyt uuteen yritykseen".Hämmästelin moista,sillä me olemme toisillemme valinta..emme kenenkään korvikkeita.Rakastamme toisiamme hyvin paljon.
Ex-mieheni äiti, eli lasteni mummi on sensijaan ottanut mieheni pojan tasavertaisesti vastaan(toista etälapsena asuvaa hän ei ole tavannut)..ei hyljeksi tai erittele mitenkään.
Siitä olen ex- anopilleni kiitollinen.
Samoilla linjoilla on oma äitini..yhtä tärkeitä hälle on mieheni lapset, kuin on omat lapsenlapsetkin.
Mikä siinä on niin vaikea hyväksyä toisen lapset?
Ei lapsi ymmärrä miksi toista suositaan..ja toinen ei ole mitään..
Vastaukset 27
Vanhimmat
kun ei yhtään välitetä. Kun olin pieni (n. 5 ja siitä eteenpäin 7v.)äitini meni uusiin naimisiin miehen kanssa, jolla oli 1 lapsi ed. liitosta ja isäpuoleni vanhemmat olivat juuri kuvaamanlaisiasi ihmisiä. Me tosin vierailimme heidän luonaan suht usein.. Ei ollut ylentävää huomata lapsena kuinka tyhmänä nää ihmiset minua pitivät. Varsinkin isäpuolen äiti. Minua oli kai "pakko sietää".
Mutta nyt aikuisena ymmärrän vähän paremmin, ehkä, ettei kaikista vain irtoa tunteita "vieraan lapsille". Toki ystävällinen ja huomioon ottava pitäisi silti olla, ihan aikuisuuden nimissä!
Raskainta on ehkä selittää lapsille miksei mummi ja vaari-puoli kutsu kylään tai muuten huomaa.
Jospa se vaan vie aikaa ennenkuin mummo pystyy hyväksymään uudetkin lapset.
Onhan se tosiasia että kun on omaa lapsenlasta nähnyt ja hoitanut vauvasta lähtien, on kyseessä aivan erityinen suhde.
On se vaikea tilanne, minun ex-miniäni asuu miehen kanssa jolla samanikäinen lapsi kuin lapsenlapseni. Nyt juuri olen kuullut että tämä lapsi on kateellinen kun omaa lapsenlastani vien milloin mihinkin, hänkin haluaisi mukaan. Olen yrittänyt vihjailla että voisin kyllä ottaa tämänkin lapsen mukaan rientoihin, mutta vielä ei minua olla hyväksytty mummoksi tälle uudelle lapselle, katsotaan koska hyväksytään.
Sitä erityistä suhdetta joka on omaan lapsenlapseen kehittynyt ja kasvanut, tuskin pystyn kehittämään tähän uuteen lapseen, mutta varmasti olisin samanlainen mummo hänellekin.
Tietty asiat tekee vielä vaikeammaksi se että kyseessä on ex-miniä, jos kyse olisi oman lapsen uudesta puolisosta, varmaan minuun suhtauduttaisiin toisin.
No, kun saadaan pää aukeamaan, siis ensimmäisen kerran tämä uusi lapsi mukaan johonkin, varmaan se lähtee siitä kehittymään.
Siis mikähän olikaan se mun pointti mitä yritin kertoa, se kai että mummoksi voin ruveta ja olla hyvä mummo myös uusille lapsille, lapset kun ovat aina viattomia ja syyttömiä meidän aikuisten tempauksiin, lapset vaan on kivoja.
Älä vaadi liikoja mummolta.
Että pojalla jo kaksi kakaraa? JA eri äideille????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????
Ja mummon pitäisi oitis hyväksyä ventovieraan kakarat " omikseen". Huhuhu itsekkyyttä sinulta!
Päivähoitolapseni oli meillä n, 5 h päivässä. Silti hän nimitti minua äidiksi ja äitiäni mummuksi, eikä hänen päätään siitä käännytetty.
Äitini oli aivan otettu, kun hänelle tuntematon pieni olento ryntäsi syliin ja huusi Mummu Mummu!
Kun päivähoito loppu - perhe muutti muualle - niin surimme lapsukaista kuin menetettyä sukulaista surraan. Lähettelimme joulukortit jne. vaikka yhteys sittemmin katkesi.
Olen mummu sekä biologisille- että eibiologisille lastenlapsille ja kaikkia kohdellaan tasveroisesti. kaikki otetaan huomioon ja esim. "lahjoitetaan " jouluna ja synttäreinä samanarvoisesti. Ensiksi on tietysti totuttautuminen uusiin lastenlapsiin, muuta rikkautta se on ainakin meille antanut mummun ja vaarin elämään.
Tuskin pystyisin kenenkään toisen muksuja
ottamaan mummotettavakseni.-Erotkaa vähemmän ja lopettakaa tuo jatkuva vouhotus uusrakkaista.
Sillä vain liataan omaa pesää ja tuotetaan omille lapsille aiheetonta kärsimystä.
Harvinaisen oikeassa olet, nykyään on kuin leikkiä - mennään naimisiin 200 vieraan edessä, ollaan naimisissa jonkin aikaa ja kun helvata ei huvita niin e r o t a a n, vähät välitetään niistä syvistä arvista joita aiheutetaan syyttömille lapsille.
Mikä sen paremmaksi tekee seuraavan partnerin kanssa?
Hetken uutuuden viehätys ja taas ollaan perustamassa " onnellista" uusperhettä eikä tajuta, että se ehkä monen mielestä täysin vastuutonta kohellusta.
Ei aivoelämä aina helppoa ole.
Jos syynä eroon on viina tai väkivalta - sellaisen eron hyväksyn ilman muuta mutta ei tätä nykyajan vouhotusta uusista partnereistä ihan liukuhihnalla.
Lapset ovat aina laskun maksajia - muodossa tai toisessa - jos ei ehkä kun ovat ihan pieniä mutta mistä tulevat nämä juurettomat nuoret joilla päällimmäisenä tunteena on viha?
Ja mitä se saa aikaiseksi?
Eihän heille ole kotoa opetettu lainkaan miten pitää elää - yhdessä rakentaen, toinen toistaan tukien eikä heti ensimmäisen rypyn tullessa rakkauteen eikun raastupaan lupaa hakemaan uutta perhettä varten......
mutta vastaan silti, koska viestiketjun aloitinkin.
Ensinnäkään en ole liittoon mennessäni(lasteni isän kanssa, jonka kanssa vietin yli 12 vuotta)ollut "nuori",vaan jo 26 vuotias.Tein mieheni kanssa lapsemme yhdessä, koska halusimme ison perheen.
Sitten 12 vuoden jälkeen mies ilmoitti kylmästi että haluaa erota, koska ei enää halua perhe-elämää lasten ja minun kanssani.
Syynä oli myös hänellä ollut suhde..joka yhä jatkuu.
Minulta tai lapsilta hän ei kysynyt sopisiko asia teille?
Yksin vietin yli 4 vuotta.Kunnes kohtasin miehen jonka kanssa menin naimisiin.Hän oli eronnut aiemmin, syynä "naisen lähtö toisen miehen matkaan"(sama tilanne hällä kävi molempien lasten äitien kohdalla!).
On se kumma miten vieras ajatus joillekkin on sana "USKOLLISUUS".
Uusperhe-systeemi on meille siis tietoinen valinta,ei mikään "pakko avioliitto".
Naimisiin en ole koskaan mennyt ison joukon läsnäollessa, vain pari läheistä ihmistä todistajana.
Kuten jo aiemmin kerroin, kun olen mennyt naimisiin..olen mennyt ajatuksella että menen vain kerran elämässäni..mutta toisen ajatuksia ei voi tietää...
Lapseni ovat olleet tasapainoisempia nyt,kun elämme perheenä..johon kuuluu mieskin...joten ei siinä uusperheessä aina lapset kärsi.
Heippa, älä turhaan noille hörhöille selittele mitään, kyse on teidän elämästänne.
Minusta lasten etu tulisi olla aina etusijalla, niin vanhemmilla kuin mummoillakin.
Vaikka niihin uusiin lapsen ei ole verisidettä, suhde voi tulla ihan lämpimäksi mummo-lapsisuhteeksi, tai ainakin jos kyseessä on fiksut isovanhemmat.
Lapsethan ei voi ymmärtää että joku on eriarvoinen kuin toinen, lapset ovat niin vilpittömiä ja avoimia rakkaudelle.
Minulla myös yksi uusi lapsi suvussa, suhde vielä niin alussa ettei minua olla esitelty, mutta olen sanonut että mummona voin olla tällekin lapselle.
Olen myös kohdannut perheen, ihan minulle vieraan, josta oli mummo kuollut kesällä, tarjouduin lapsille varamummoksi ja ottivat hyvin vastaan, nyt käyn mummottamassa lapsia ja he ovat onnellisia kun heillä on uusi mummo ja minä rupean pikkuhiljaa tutustumaan ja kiintymään näin uus-lapsenlapsiin.
Kun oma mieli on avoin, rakkautta riittää kaikille, se ei lopu jakamalla vaan kasvaa.
Hyvää joulua!
Sinulla näyttää riittävän rakkautta ja syliä niillekin lapsille, joita muut eivät edes huomaisi ajatella.
Pyyteettömyys ja hyvyys ovat asioita jotka oikein annettuna tulevat antajalle moninkertaisesti takaisin.
Oikein hyvää ja rauhallista joulun aikaa sinulle:)
Yritin kaikkeni miniän suhteen.Katsoin lapsia,että sai siivota rauhassa,käydä ostoksilla-ja bileissäkin.
Kaikki ihan turhaan.-Alkoi vain valhesyillä kulkea vieraissa-ja ei kun riita pystyyn-ja poika jätettiin yksin.
Nyt on miniällä uusi ja lapset joutavat jouluksi isälleen,etteivät ole häiritsemässä,
kun uusi rakas saapuu kuin satuprissi valmiiseen jouluun.-Ja rouva on kuvankaunis,huulikiiltoa myöten.-Valhetta ja kataluutta vain koko ihminen.
Kyllä pitää luihistella,kun näkee mummoauttajansa...
Miksi pitäisi ruveta mummoksi vieraille lapsille, heillähän on "omat" isovanhemmat, eri asia jos ei ole, ovat siis kuolleet.
Vaikka näitä uusiofuusioita nykyään syntyy kuin sieniä sateella, minulle ainakin on rakkaita ja läheisiä ne "omat" jälkeläiset. Varmaan niille toisille mummoille ne hänen jälkeläisensä.
Ei kai ole mitään järkeä olettaa että ne kaikki 16 isovanhempaa muistaisivat kaikkia suvun 236 sinun-minun ja Hentun-Liisan lapsia.
Ihmiset ovat menettäneet harkintakykynsä tässäkin asiassa.
Entäpä toisinpäin pitääkö kaikkien lasten muistaa niitä kaikkia mummoja, mielestäni ei , lapsille riittää ne omat mummot ja ukit, lapset toden näköisesti ymmärtävät tämän asian paljon selvemmin kuin aikuiset jotka eivät näytä muutenkaan osaavan hoitaa asioitaan.
ongelmia niin ollut, kun perheet useinmiten pysyivät ehjinä. Mikä nykyihmisiä vaivaa, kun kaikki arvot ajetaan alas ja perheet säretään? Loppupeleissä lapset kärsivät ja saavat mallin omaan elämään ja niin ihmiskunta rikkoutuu.
Makuutetaan makuukamareissa,ja he yrittävät sitten mielistellä lapsille.
Kauheaa pienille lapsille elää,kun oma äitikin
harrastaa moista.
Mutta niitä varamummoja ryhdytään käyttämään joskus hyväksi-toisarvoisten menojen suhteen.
Kysehän on siitä miksi olen varamummona omien lasten uusien puolisoitten lapsille tai vieraillekin.
Olenko mummona heidän takiaa, lasten takia vai itseni takia?
Jos annan aikaani ja energiaani lasten hoitamiseen, on sitten omia tai muitten, saan kyllä varmasti yhtä paljon itselleni mitä näille lapsille annan.
Siis viehän se voimia se lasten kanssa oleminen, mutta mikä energiamäärä ja hauskuus niistä lapsista tarttuu minuun.
Väsyneenä lastenhoidon jälkeen löhähdän sohvalle ja itsekseni naureskelen juttuja mitä tehtiin ja puhuttiin, ja sitä lasten vilpittömyyttä.
Kyllä ne lapset vaan on kivoja, on ne sitten omia tai toisten lapsia.
ovatko vaarit sen kummempia? Entä sitten uudet ja entiset äidit ja isät?
Olen ollut huomaavinani, että omat lapset unohtuvat vanhemmiltakin, kun löytyy uusi puoliso ja hänen lapsensa.
Kyllä isovanhemmilla on ja pitää olla oikeus asettaa omat lapsenlapsensa tärkeimmälle sijalle eikä yrittää väkisin teeskennellä, että jotkut ventovieraat lapset ovat heille yhtä tärkeitä. Kohta varmaan isovanhempien perintöjäkin ruvetaan vaatimaan ties keille.
Eivät ne vieraat lapset sitä ihmettele, etteivät vieraan aikuisen vieraat vanhemmat rupea heitä kohtelemaan niin kuin omia lapsenlapsiaan. Johan se olisi kiusallista. Sitä lapset sen sijaan eivät ymmärrä, miksi pitää raahata perheeseen vieraita ihmisiä. Mieluiten he pitäisivät omat vanhempansa ja isovanhempansa. Se kannattaa jokaisen himonsa vietävissä olevan vanhemman muistaa.
Kun perheeseen raahataan uusrakkaita-ja eikös siellä koulussakin jo selvitetä kaikenmaailman sateenkaariperheet.
Että äiditkin saattavat nykyisin suoltaa paskaa lastensa silmien eteen.
Avoliittolaiset laskevat muuten useitten sukujen arkuille kukkalaitteensa,joka myös on irvokasta.
Lienee ollut heille -ja senaikaisille lapsille joku Ville setä tai Mari mummo...
Olen aivan samaa mieltä. Psyykkisesti täytyy olla hirvittävän raskasta menettää oma vanhempi tai isovanhempi jotka hyljätään ja kielletään lapsen elämästä. Ja täysin tuntemattomia ihmisiä raahataan pienen lapsen omaan kotiin oikeiden isovanhempien sijasta ja aletaan vaatia lapselta niiden kunnioitusta.
Ja olet muuten oikeassa, rahat niille uusioperheille pitäisi kyllä antaa niin vanhojen kuin uusienkin isovanhempien.
he eivät ole tässä olleet "probleemana".
Itse ole olen kokenut siten, että miespuoliset "isovanhemmat"hyväksyvät lapset ihan yhtä lailla olivatpa ne sitten biologisia lapsenlapsia tai uusperheen myötä perheeseen tulleet...He eivät "erottele"lapsia samalla tavalla.
Ja tuo perinnön "kärkkyminen"oli aivan typerä heitto sinulta...periminen kun tapahtuu lain mukaisesti tai testamentilla.Mielelläni minä pitäisin isovanhemmat mahdollisimman pitkään keskuudessamme..jos sen saisin itse päättää.He ovat tärkeitä lapsillekkin!
Ei lapsille ole kiusallista kokea tulleensa hyväksytyksi,ja kohdelluksi tasavertaisena...muiden lasten tavoin.Kiusallista on sen sijaan kokea olevansa vähäisempi..tai hyljeksitty.
Kyllä parisuhteessa/avioliitossa intohimoa tarvitaan,sillä juuri se pitää parisuhteen kunnossa...Miksi siis ajattelet sen olevan pahasta?
olet kokenut, että miespuoliset hyväksyvät lapset "ihan yhtä lailla". Olepa sitten tyytyväinen, kaikilla ei varmaan ole sama tilanne.
Niinhän se periminen tapahtuu. Sitä juuri tarkoitin.
Kyllä lapsi ymmärtää, kuka on oma ja kuka vieras. Ei hän odota vieraalta samaa kohtelua kuin omilta sukulaisiltaan. Ja teeskentelyn lapsi huomaa varmasti.
Kuka sinulle kertoi, että ajattelen intohimon olevan pahasta? Älä hyvä ystävä pane sanoja suuhuni. On niitä siellä omastakin takaa.
Kukaan ei tunnu enää muistavan, että lapset ovat ihan oikeita ihmisiä, joille perhe, vanhemmat, sisarukset, koti, isovanhemmat, ovat tärkeitä ja välttämättömiä kasvussa ja kehityksessä.
Miten voidaan olettaa, että lapset pystyvät selviytymään, kun yht´äkkiä toinen vanhemmista vaihtuu uuteen, koti katoaa tai siihen ainakin tulee uusi aikuinen ja uusia sisaruksia, ja sukulaiset ovatkin muita kuin viime vuonna! Missä on omat enot, mummut ja ukit? Keitä ovat nämä uudet sisarukset, serkut ja suku?
Miten lapsi voi kestää tällaiset mullistukset? Hänelle kerrotaan että vanhemmat ovat "kasvaneet erilleen" toisistaan, ovat löytäneet uudet kumppanit ja järjestävät elämän uudelleen. "Mutta kaikki rakastavat sinua kuten ennenkin, eivät isi ja äiti sinua hylkää, vaan saat uusia ihania ihmissuhteita sinäkin".
Jaaha, ja puolen vuoden kuluttua ei tiedetä, miten joulua voitaisiin viettää parhaiten, kun typerät lapset kaipaavat vanhoja jouluja ja omia vanhempiaan.
Tuolla jossakin keskustellaan 11-vuotiaasta, jolla on taipumus raivokohtauksiin, vaikka vanhemmat parhaansa yrittävät. Äidillä on uusi mies, johon poika ei suhtaudu suopeasti, vaan haluaisi pitää vanhan, oman isänsä.
Lapset eivät ymmärrä, niin se on.
Aikuisten täytyy saada vaihtaa puolisoa, kun tarve on polttava.
Ihmetellään, miksi lapset eivät ilman muuta sopeudu? Niille pitää vetää rajat!!
Millaisia ovat aikuiset ihmiset, jotka eivät osaa suhtautua vävyjensä ja miniöittensä edellisten avioliittojen lapsiin? Lapset ovat aina viattomia tilanteeseen, ja kaikkien aikuisten pitää suhtautua heihin ymmärtäen ja hyväksyen. Lapsi voi oireilla pahastikin, ja siihen on aikuisten löydettävä konstit. Uusiovanhempien asia ensi sijaisesti, mutta kyllä uusien sukulaistenkin täytyy oppia ajattelemaan, että lapsi on ihminen, tunteva ja rakkautta kaipaava.
Jos ei siihen pysty, niin on olemassa ihan normaalit käyttäytmissäännöt, joita noudattaen selviää pitkälle, myös lasten kanssa. Ripaus ystävällisyyttä mukaan.
Lasten osa muuttuu yhä kovemmaksi tulevaisuudessa, kun nämä monissa perheissä kasvaneet solmivat omat liittonsa, joita ei ole miellettykään kuin muutaman vuoden pituiseksi.
Äitillä on uusi miesystävä,mutta syyn hän suoltaa entisen miehensä kontolle.
Lapset sekoavat yksinkertaisesti moisesta valehtelusta-omien äitiensä suista,Että ei olla isän paikkaa viemässä,kasvettu erilleen -ja äitillä on nyt uusi rakas...
sillä omilla lapsillani ei ole "isovanhemmat" hävinneet minnekkään, vaikka heidän isänsä aikoinaan
erosi minusta..ja jäimme lasten kanssa keskenämme.
Lapset käyvät mummin(ex-anoppini) luona joka päivä.Mummi onneksi asuu lähellä heidän kouluaan..joten tuollainen on mahdollista.
Meidän perheessä on muutoinkin tärkeä pitää suhteita yllä lähisukuun,ja lapset tuntevat serkut,pikkuserkut..heidän lapsensa jne.Tuntevat, koska olemme yhteyttä tiiviisti heihin pitäneet.
Mikä ihme siinä on että kun aiheena oli mummojen suhtautuminen uusperheen lapsiin..tämä kääntyikin "uusperheellisten/eronneiden"mollaukseksi?
Elämän suuntaa ei itse voi aina valita..eikä erot ole millään tavoin "uusi asia", niitä tapahtui jo yli 50 vuotta sitten..
Tuo että"11 vuotias poika haluaisi isänsä takaisin",on aivan normaali asia.Ei lapsi ymmärrä eron syitä, ja siksi protestoi.
Mutta kenekään etu ei ole myöskään se, että liittoa pidetään väkisin yllä..ja kaikilla on paha olla.Sekin heijastuu lapsien elämään, ja myöhemmin tuleviin parisuhteisiin.
Asiat eivät todellakaan ole niin musta valkoisia.
Etenkin jos ero on vasta äskettäin tapahtunut, eikä lapsi ole ehtinyt asiaan vielä sopeutua.
Itse olin yksin, lasten kanssa..vuosia.Ja samaa suosittelen muillekkin eronneille..on ihan hyvä oppia olemaan yksinkin..ja antamaan aikaa lapsille.
Eron alussa lapset eivät halunneet edes mennä isälleen, koska tuo uusi nainen oli siellä myös.
Tyttö odotti vielä 2v eron jälkeenkin että "tuo toinen nainen kuolisi(kun on vanhempikin)ja isä ja äiti yhteen palaisivat".
Nykyisin probleemia siellä tulee harvemmin,koska lapset ovat jo tilanteeseen sopeutuneet...ja tulevat ihan hyvin toimeen isänsä vaimon kanssa.
Tuo "onnea nyt uuteen yritykseen" kertoo aika paljon, mitä ajattelevat. Ehkä he tuntevat poikansa. Hänellä on lapsi kahden eri naisen kanssa. Kuinka monta sellaista hänellä on ollut, joiden kanssa ei ole lisääntynyt. Jotkut vaan eivät pysty pysyvään parisuhteeseen, ja miehesi saattaa olla sellainen, vaikka sinusta nyt tuntuisikin, että teidän suhteenne kestää ikuisesti, ja vielä senkin jälkeen.
Ehkä he pitävät enennän tai vähemmän vaistomaisesti etäisyyttä lapsiisi, koska epäilevät, että kohta sinä lapsinesi häivyt heidän elämästään. Tiedätkö kuinka monelle ovat jo elämänsä aikana olleet "mummo-puoli" ja "pappa-puoli"?
elämän suuntaa ei aina itse voi "määrätä".
Mieheni erosi -96,oltuaan muutaman vuoden naimisissa(liitosta syntyi lapsi,nyt kanssamme asuva 15v).Eron syynä naisen jatkuva juominen ja uskottomuus,ja tuo nainen myös hävisi päiväkausiksi muiden miesten matkaan.
Sitten mieheni oli useita vuosia yksin,kunnes meni yhteen ex-avopuolisonsa kanssa(josta on 4v lapsi),tuossa liitossa hän oli uskollinen..mutta taasen se nainen oli pettäjä joka kävi vieraissa usein..ja tuli vielä raskaaksikin sille miehelle jonka kanssa oli pettänyt!
Ei kukaan mies sellaista naista enää katsele!
Meille ei tule yhteisiä lapsia,me emme tyarvitse lasta osoittaaksemme kenellekkään mitään.Haluamme kasvattaa nämä nykyiset lapsemme aikuisiksi,jos vaikka sitten olisi enemmän aikaa toisillemme..
En minä ole mikään naivi lapsi,vaan aikuinen nainen!
Itselläni on 5 lasta,ja ajattelepa tätä vielä"saman miehen kanssa"!
Eivätkä mieheni vanhemmat ole olleet ennen minua kenenkää muun lapsille"mummo tai pappa puolia"ja se on vain fakta!
Jotkut ne vaan eivät osaa olla onnellisia toisten puolesta;)