ARI ON KADONNUT
daadadaaasdaas
18745
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
oot tyhmä ääliö!
on omaisia joilla on huoli ja hätä. Täällä vaan joku idiootti heittää vitsiä vakavasta asiasta. On tosi fiksua käytöstä joltain.
kamalan pissiksen vielä kamalamman daah ass-fanin, jolle kaikki paitsi shoppailu on turhaa, käsialaa. mikä lie puppeli-nisse.
pettymys ja todeta ettei ole minun aloittama, en koskaan alottaisi tälläistä ja sitäpaitsi eihän hevi ari ole kadonnut, ainoastaan unohdettu! :DDddda
ps. eiks sillä koivuskalla ole tänään lavatanssikeikkaa mihin voisit vähän tanssamaan?
20 v. on eskarilaisten mielestä vanhuksia. Tiedetäänhän me toki, että Annalla on muitakin idarifaneja, ei kai sillä muunlaisia olekaan, mutta niillä on nyt kotiarestia ja datauskieltoa, joten kyllä tää avaus taisi sulta lirvahtaa. Olet ollut aika tuhma. Muista että JOULUPUKKI NÄKEE KAIKEN!!! Nyt voisit mennä äidin avuksi leipomaan vaikka pipareita, niin sullakin olis lahjoja edes jouluna;D
yli 20 vuotiaat vanhuksia tai sitten vaan muuten on ymmärryksessä vikaa kun ei sanaan luoteta :D:ddaas voi harmi enks mä saa minkäänlaista lahjaa?? pyysin että äiskä olisi hankkinu mulle koivuskan levyn et joku edes hankkisi sen levyn joululahjaksi kun kaikki muut haluaa sen anna abreun, tiedätkö : (
pikku vajakilta. Pyydä taas mammaa apuun kirjoittelemaan sun puolesta. Nää sun viestit saa tuntemaan ihan myötähäpeää. Et ole edes kypsä ikäiseksesi, anteeksi :(
alennuta sentään solvaamaan ketään vajakeiksi. Ymmärrä sinäkin, että tuolla provoilijalla ei ole kaikki kotona, hissi ei mene ihan vintille asti ja silleen. Ei hän välttämättä ole edes Anna-fani. En usko että pienet lapset uskaltavat olla noin tuhmia näin lähellä joulua. Yhtä hyvin tuo provoilija voi olla idolsnelosen fani. Hänhän se täällä kyylää kaiket päivät kun elämässä ei ole muuta sisältöä kuin tuosta "adoniksesta" (heh;) unelmointi ja kuviteltujen vihollisten kyttääminen. Onhan se surullista, mutta no can do
eiks noi lavatanssit ole vähän liian rankkaa menoa teikäläisille. Siellähän sä voisit saadda turppaasi. Jatka sä vaan Antti Tuiskun lavaliikehdinnän ja lantion seuraamista, niin ei mene tukka huonosti.
tuon perheen hätää omaisestaan. Hän on jonkun poika,veli ja ystävä.
Jos olet noin kypsymätön ja tyhmä, tee jotain asian eteen. Vaikkapa ihan ensin häpeisit jos osaat.
no miksei sitä saisi ilmoitella, jos joku ois vaikka sattunu näkee sitä, ni löytys ??!?!
korrektia eikä sopivaa juuri sen revittelyn vuoksi mitä täällä harrastetaan.
sinä jälkeenjäänyt vajakki, että läheskään kaikki tätä palstaa lukevat, eivät viitsi avata noita provolinkkejä. Vittu että sä oot surkee kusipää, anteeksi. Eiks sulla ole kavereta ja mikset sä ole niiden muiden puppeleiden ja pissisten kanssa ihquttamassa anna-tylleröistä siellä mainostamassasi irc-galleriassa?
jos ymmärrys on tuota luokkaa, ettet ymmärrä edes sisältöä mistä on kyse, niin tuskin olet nimittelemään ketään kusipääksi. Ja jos olet, niin ole edes reilusti, ilman naurettavaa anteeksi pyytelyä. Juuri tuota sievistelyä ei kukaan kestä.
Ja miten ihmeessä sait Annan vedettyä tähänkin?
No niin, hullujen eikä lasten kanssa ei kannata väitellä,olet jompaa kumpaa, joten antaapa olla.
vajakki haki retarimammansa apuun. Mitä v*ttua sä iniset. Onko sun mielestä toi avaus korrekti. Jos on niin tietää mistä kakaras on "älynsä" perinyt. Muutenkin turha vinettää, mitä sä täältä haet? vaikka tämä ei olekaan Ari Koivusen fanipalsta, niinkuin rva lapinkesä muistaa aina muistuttaa, ei tämä ole mikään dissaus- ja kaatopaikkakaan, mihin tullaan ördäämään oma paha tuntemattomien niskaan.
mä luulin että mä oon annan paltsalla Anna on mun kaveri ja nyt mulle tuli paha mieli. meen kertoon äiskälle.
:))
löytywän ja jokku taas ei halua et niit löydetään ***