Vilpitön kysymys

Millainen tämä palsta olisi mielestänne, jos täällä eivät esiintyisi Mielipidepankki, JormaK.Korhonen, Uusi-Ukki ja Känä? Olisi hiljainen kuin nukkuneen rukous.

On täällä joskus ollut muitakin palstan elähdyttäjiä, mutta eipä juuri viime aikoina. Sonnimies on kai pystynyt siihen, johon keris ei pystynyt, eli on karkottanut täältä kaikki asiallisemmat keskustalaiset. Keris on pilannut maineensa niin, että ei häntä juuri kukaan enää noteeraa.

Katsokaapa tosiaan keskustalaiset palstaa nytkin, menkää taaksepäin pitkälle. Mitä näette? Vastatkaa rehellisesti vilpittömään kysymykseeni, jonka alussa esitän, olkaa hyvä!

Älkää vain sanoko, että Oiva Härkönen tämän palstan omilla lääkkeillään pelastaisi. Jos niitä lääkkeitä käytettäisiin, palstaa ei tarvitsisi ylläpidon sulkea, se uuvahtaisi kuolonuneen ilman muita toimenpiteitä.

Tämän kirjoittajan arvuuttelu alkaa varmaan heti. Arvuutelkaa vapaasti, sillä sehän on ainoata mihin monet kepulaiset täällä pystyvät.
331172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Palsta olisi epäilemättä toisenlainen, muuta olisiko keskustelu kuollutta? Sellaiset kysymyksenasettelut ovat epärealistisia, joissa ajatellaan, että jokin oleellinen tekijä olisi muuttunut, mutta muita muutoksia ei olisi tullut.

Mielipidepankki ja J.Korhonen harrastavat sellaista kirjoittelua, ettei keskusteluun pääse mukaan ilman riittäviä taustatietoja, tämä keskustelutapa on hedelmällinen ja hyvään vuorovaikutustapaan nojautuva. Mutta osa ihmisistä voi ryhtyä karttamaan palstaa, jossa "kahvipöytäkeskustelut" eivät onnistu. Syntyy keskikeskustelutyhjiö, on täysin asiatonta kirjoittelua ja sitten varsin syvällisesti pohdiskelevaa. Mutu tiedoilla varustetut etsivät keskustelukumppaninsa muualta, mikäli he eivät ole erittäin vahvalla itsetunnolla varustettuja.

Keskittyminen pelkästään asianomaisen palstan hyvinkin rajattuun aihepiiriin, tappaa keskustelun nopeasti, Sikäli Oiva Härkösen siivousvimma on perusteltua, näin keskustellut pysyisivät hallinnassa.

Äänestä
  • mutu tiedoilla mutta ne sekoittavat kirjoituksiinsa tietoja päivän askareistaan.
    Ja sitten kun ne on vielä sellaisia herrojen omakehuisia kekkulointeja niin ne "kirvoittaa kielenkannat".

    Se varsinainen poliittinen viesti on aina sama, (maataloustuki tai kepukauna) mikä on kyllä käsitelty sataan kertaan, mutta ne masokisteinä haluaa kuulla sen saman kyykytyksen aina uudestaan. :)

    Äänestä

  • Kaikissa keskusteluissa ovat vahvoilla ne, joilla on tietoa asioista ja ne, jotka kykenevät karismaattiseen esiintymiseen. Kun asiatiedon määrä yhdistyy sosiaalisiin taitoihin, puhutaan jo poliittisesta osaajasta. Omalla alallaan esimerkiksi pappien pitää olla molemmissa suhteissa taitavia. heidän pitää tuntea sana ja osata tuoda se karismaattisella tavalla ihmisten tietoon. Tämän vuoksi on ihan perusteltua, että papeille maksetaan kohtuullisesti, elleivät he itse katso sitten taivasosuuden varmistumisen olevan riittävä palkkio työstään.

    Keskusteluun voi osallistua vähemmilläkin tiedoilla ja taidoilla. Silloin suuri hyve ja viisaus olisi nöyryyden taju. Heikoilla tiedoilla varustettu näkee keskustelussa silloin oppimistilaisuuden. Jokainen vänkin järkevä meistä on esimerkiksi työssään ollut aluksi nöyrä kisälli, joka on poiminut oppimestareiden opetuksia vähän kerrassaan itselleen taitopääomaksi talteen. Jossain vaiheessa sitä sitten vaan kehittyy tiedoiltaan ja taidoiltaan sellaiseksi, että muut yrittävät poimia vuorostaan sinun tietojasi ja taitojasi itselleen. Kepulaisilta junteilta puuttuu tällaista nöyryyttä, kun he ovat sulkeneet silmänsä niin pitkään kuin mahdollista muulta maailmalta, jonka näkevät uhkana. Impivaaralaisella asenteella ei pääse eteenpäin, vuorovaikutus on jo sanana näille käsittämätön.

    Tietysti pitää katsoa myös välillä peiliin itse kunkin. Myönnän olevani itse kyllä syypää siihen, että lyön välillä turhan kovapuisella kepillä kepulaisten kynsille. Sellainen voi karkottaa herkempiä pois keskustelusta ja jäljelle jää sitten näitä kaikkein kovakalloisimpia typeryksiä, jotka jokainen tunnistaa nimeämättäkin.

    Keskustelussa on myös mukana jotain sellaista, mikä on tuttua tilanteista, joissa joku jehovan todistaja tai muu lahkolainen tulee todistelemaan sinulle uskonsa itsensäselvyyttä. Tällaiselle on yleensä turha esittää mitään vasta-argumentteja, koska hän luultavasti näkee sellaisen vain pirun salakavalana työnä vastapuolessa. Kepulaisuudessa esiintyy tällaista uskonomaisuutta, jolloin keskustelijat ovat helposti uskovaisia ja pakanoita. Tämä johtaa keskusteluun eri tasolla. Palstan ongelma saattaakin olla sen aihepiiri. Voisi olla järkevämpää keskustella politiikasta yleensä, kuin keskustella keskustan politiikasta. Puhuttaessa keskustan politiikasta syntyy hyökkääjät-puolustajat -asetelma, joka ei välttämättä johda hedelmälliseen keskusteluun.

    Vilpitömyydestä puheen ollen olen vilpittömästi iloinen, jos keskusteluun osallistuisi enemmän tapaisiasi älykkäitä ja asiallisia keskustelijoita. Mutta ensi alkuun olisi ihan hyvä tavoite saada niitä asiallisia mukaan.

    Äänestä

  • Otin esimerkeiksi tarkoituksella melko erilaisia keskustelijoita. Rinnasteisiksi asettamillasi Mielipidepankilla ja J.Korhosella on melko erilainen esitystapa, Mpp esittää asiansa tiivistetysti, Korhonen paljon laveammin, ja myös heidän poliittisissa näkemyksissään on eroja. Varmasti kumpikin ovat mainitsemallasi tavalla haasteellisia keskustelukumppaneita, ja ne, joilla ei ole kykyjä ottaa haastetta vastaan esiintyvät sitten tavalla, joka ei ole ainakaan eduksi keskustalaisuudelle.

    Känä ja Uusi-Ukki poikkeavat kovin edellä mainituista ja myös toisistaan, mutta kyllä he palstaa suuresti elähdyttävät. Känä varmasti usein tarkoituksellisesti provosoiden kepulaisia oikealta päin ja ukki omintakeisella tavallaan iskemällä asioilla vasemmalta sivustalta. Molemmat he aina huomiota saavat, Uusi-Ukki on noussut aivan ensimmäisten ”herättäjien” joukkoon.

    Ehkä on niin, että tälla palstalla tai poliittisilla palstoilla yleensäkään eivät voi syntyä sellaiset ”kahvipöytäkeskustelut”, joita eräillä muilla palstoilla hauskastikin harrastetaan. Monet täällä ottavat politiikan liian vakavissaan ja katkerasti vihamielisellä asenteella toisin ajattelevia kohtaan. Täällä on paljon vakioväkeä, joiden keskinäiset välit ovat pahoin tulehtuneet. Eihän niin oikeassa politiikassa voi olla, eivät poliitikot muiden puolueiden poliitikkoja kohtaan niin asennoidu. Se, mitä yleisölle näytetään, on enemmän teatteria kuin tosielämää.

    Suurimmaksi osaksi oikeassa varmaan olet tässä

    ”Syntyy keskikeskustelutyhjiö, on täysin asiatonta kirjoittelua ja sitten varsin syvällisesti pohdiskelevaa. Mutu tiedoilla varustetut etsivät keskustelukumppaninsa muualta, mikäli he eivät ole erittäin vahvalla itsetunnolla varustettuja.”

    mutta en olisi lainkaan varma ainakaan noiden pahimpien sonnanheittäjien itsetunnon lujuudesta, saattaa olla pikemmin kyse siitä, että heiltä saattaa puuttua itsensä kuten asioidenkin tuntemus.

    Oikeassa olet tässäkin

    ”Keskittyminen pelkästään asianomaisen palstan hyvinkin rajattuun aihepiiriin, tappaa keskustelun nopeasti, Sikäli Oiva Härkösen siivousvimma on perusteltua, näin keskustellut pysyisivät hallinnassa”

    sikäli, että keskustelut kyllä todellakin pian tapettaisiin tiukalla aihepiiriin keskittymisellä, jolloin palsta varmasti olisi hallinnassa. Siellä keskustelisi keskenään vain muutama horjumattoman kepulaisen uskon soturi.

    (Olen siis avaaja, en kukaan mainituista)

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kaikissa keskusteluissa ovat vahvoilla ne, joilla on tietoa asioista ja ne, jotka kykenevät karismaattiseen esiintymiseen. Kun asiatiedon määrä yhdistyy sosiaalisiin taitoihin, puhutaan jo poliittisesta osaajasta. Omalla alallaan esimerkiksi pappien pitää olla molemmissa suhteissa taitavia. heidän pitää tuntea sana ja osata tuoda se karismaattisella tavalla ihmisten tietoon. Tämän vuoksi on ihan perusteltua, että papeille maksetaan kohtuullisesti, elleivät he itse katso sitten taivasosuuden varmistumisen olevan riittävä palkkio työstään.

    Keskusteluun voi osallistua vähemmilläkin tiedoilla ja taidoilla. Silloin suuri hyve ja viisaus olisi nöyryyden taju. Heikoilla tiedoilla varustettu näkee keskustelussa silloin oppimistilaisuuden. Jokainen vänkin järkevä meistä on esimerkiksi työssään ollut aluksi nöyrä kisälli, joka on poiminut oppimestareiden opetuksia vähän kerrassaan itselleen taitopääomaksi talteen. Jossain vaiheessa sitä sitten vaan kehittyy tiedoiltaan ja taidoiltaan sellaiseksi, että muut yrittävät poimia vuorostaan sinun tietojasi ja taitojasi itselleen. Kepulaisilta junteilta puuttuu tällaista nöyryyttä, kun he ovat sulkeneet silmänsä niin pitkään kuin mahdollista muulta maailmalta, jonka näkevät uhkana. Impivaaralaisella asenteella ei pääse eteenpäin, vuorovaikutus on jo sanana näille käsittämätön.

    Tietysti pitää katsoa myös välillä peiliin itse kunkin. Myönnän olevani itse kyllä syypää siihen, että lyön välillä turhan kovapuisella kepillä kepulaisten kynsille. Sellainen voi karkottaa herkempiä pois keskustelusta ja jäljelle jää sitten näitä kaikkein kovakalloisimpia typeryksiä, jotka jokainen tunnistaa nimeämättäkin.

    Keskustelussa on myös mukana jotain sellaista, mikä on tuttua tilanteista, joissa joku jehovan todistaja tai muu lahkolainen tulee todistelemaan sinulle uskonsa itsensäselvyyttä. Tällaiselle on yleensä turha esittää mitään vasta-argumentteja, koska hän luultavasti näkee sellaisen vain pirun salakavalana työnä vastapuolessa. Kepulaisuudessa esiintyy tällaista uskonomaisuutta, jolloin keskustelijat ovat helposti uskovaisia ja pakanoita. Tämä johtaa keskusteluun eri tasolla. Palstan ongelma saattaakin olla sen aihepiiri. Voisi olla järkevämpää keskustella politiikasta yleensä, kuin keskustella keskustan politiikasta. Puhuttaessa keskustan politiikasta syntyy hyökkääjät-puolustajat -asetelma, joka ei välttämättä johda hedelmälliseen keskusteluun.

    Vilpitömyydestä puheen ollen olen vilpittömästi iloinen, jos keskusteluun osallistuisi enemmän tapaisiasi älykkäitä ja asiallisia keskustelijoita. Mutta ensi alkuun olisi ihan hyvä tavoite saada niitä asiallisia mukaan.

    Kaikissa keskusteluissa ovat vahvoilla ne, joilla on tietoa asioista ja ne, jotka kykenevät karismaattiseen esiintymiseen. Kun asiatiedon määrä yhdistyy sosiaalisiin taitoihin, puhutaan jo poliittisesta osaajasta. Omalla alallaan esimerkiksi pappien pitää olla molemmissa suhteissa taitavia. heidän pitää tuntea sana ja osata tuoda se karismaattisella tavalla ihmisten tietoon. Tämän vuoksi on ihan perusteltua, että papeille maksetaan kohtuullisesti, elleivät he itse katso sitten taivasosuuden varmistumisen olevan riittävä palkkio työstään.

    Keskusteluun voi osallistua vähemmilläkin tiedoilla ja taidoilla. Silloin suuri hyve ja viisaus olisi nöyryyden taju. Heikoilla tiedoilla varustettu näkee keskustelussa silloin oppimistilaisuuden. Jokainen vänkin järkevä meistä on esimerkiksi työssään ollut aluksi nöyrä kisälli, joka on poiminut oppimestareiden opetuksia vähän kerrassaan itselleen taitopääomaksi talteen. Jossain vaiheessa sitä sitten vaan kehittyy tiedoiltaan ja taidoiltaan sellaiseksi, että muut yrittävät poimia vuorostaan sinun tietojasi ja taitojasi itselleen. SDP,n junteilta puuttuu tällaista nöyryyttä, kun he ovat sulkeneet silmänsä niin pitkään kuin mahdollista muulta maailmalta, jonka näkevät uhkana. Hakaniemeläisellä asenteella ei pääse eteenpäin, vuorovaikutus on jo sanana näille käsittämätön.

    Tietysti pitää katsoa myös välillä peiliin itse kunkin. Myönnän olevani itse kyllä syypää siihen, että lyön välillä turhan kovapuisella kepillä demarien kynsille. Sellainen voi karkottaa herkempiä pois keskustelusta ja jäljelle jää sitten näitä kaikkein kovakalloisimpia typeryksiä, jotka jokainen tunnistaa nimeämättäkin.

    Keskustelussa on myös mukana jotain sellaista, mikä on tuttua tilanteista, joissa joku jehovan todistaja tai muu lahkolainen tulee todistelemaan sinulle uskonsa itsensäselvyyttä. Tällaiselle on yleensä turha esittää mitään vasta-argumentteja, koska hän luultavasti näkee sellaisen vain pirun salakavalana työnä vastapuolessa. SDP,ssa esiintyy tällaista uskonomaisuutta, jolloin keskustelijat ovat helposti uskovaisia ja pakanoita. Tämä johtaa keskusteluun eri tasolla. Palstan ongelma saattaakin olla sen aihepiiri. Voisi olla järkevämpää keskustella politiikasta yleensä, kuin keskustella keskustan politiikasta. Puhuttaessa keskustan politiikasta syntyy hyökkääjät-puolustajat -asetelma, joka ei välttämättä johda hedelmälliseen keskusteluun.

    Vilpitömyydestä puheen ollen olen vilpittömästi iloinen, jos keskusteluun osallistuisi enemmän tapaisiasi älykkäitä ja asiallisia keskustelijoita. Mutta ensi alkuun olisi ihan hyvä tavoite saada niitä asiallisia mukaan

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kaikissa keskusteluissa ovat vahvoilla ne, joilla on tietoa asioista ja ne, jotka kykenevät karismaattiseen esiintymiseen. Kun asiatiedon määrä yhdistyy sosiaalisiin taitoihin, puhutaan jo poliittisesta osaajasta. Omalla alallaan esimerkiksi pappien pitää olla molemmissa suhteissa taitavia. heidän pitää tuntea sana ja osata tuoda se karismaattisella tavalla ihmisten tietoon. Tämän vuoksi on ihan perusteltua, että papeille maksetaan kohtuullisesti, elleivät he itse katso sitten taivasosuuden varmistumisen olevan riittävä palkkio työstään.

    Keskusteluun voi osallistua vähemmilläkin tiedoilla ja taidoilla. Silloin suuri hyve ja viisaus olisi nöyryyden taju. Heikoilla tiedoilla varustettu näkee keskustelussa silloin oppimistilaisuuden. Jokainen vänkin järkevä meistä on esimerkiksi työssään ollut aluksi nöyrä kisälli, joka on poiminut oppimestareiden opetuksia vähän kerrassaan itselleen taitopääomaksi talteen. Jossain vaiheessa sitä sitten vaan kehittyy tiedoiltaan ja taidoiltaan sellaiseksi, että muut yrittävät poimia vuorostaan sinun tietojasi ja taitojasi itselleen. Kepulaisilta junteilta puuttuu tällaista nöyryyttä, kun he ovat sulkeneet silmänsä niin pitkään kuin mahdollista muulta maailmalta, jonka näkevät uhkana. Impivaaralaisella asenteella ei pääse eteenpäin, vuorovaikutus on jo sanana näille käsittämätön.

    Tietysti pitää katsoa myös välillä peiliin itse kunkin. Myönnän olevani itse kyllä syypää siihen, että lyön välillä turhan kovapuisella kepillä kepulaisten kynsille. Sellainen voi karkottaa herkempiä pois keskustelusta ja jäljelle jää sitten näitä kaikkein kovakalloisimpia typeryksiä, jotka jokainen tunnistaa nimeämättäkin.

    Keskustelussa on myös mukana jotain sellaista, mikä on tuttua tilanteista, joissa joku jehovan todistaja tai muu lahkolainen tulee todistelemaan sinulle uskonsa itsensäselvyyttä. Tällaiselle on yleensä turha esittää mitään vasta-argumentteja, koska hän luultavasti näkee sellaisen vain pirun salakavalana työnä vastapuolessa. Kepulaisuudessa esiintyy tällaista uskonomaisuutta, jolloin keskustelijat ovat helposti uskovaisia ja pakanoita. Tämä johtaa keskusteluun eri tasolla. Palstan ongelma saattaakin olla sen aihepiiri. Voisi olla järkevämpää keskustella politiikasta yleensä, kuin keskustella keskustan politiikasta. Puhuttaessa keskustan politiikasta syntyy hyökkääjät-puolustajat -asetelma, joka ei välttämättä johda hedelmälliseen keskusteluun.

    Vilpitömyydestä puheen ollen olen vilpittömästi iloinen, jos keskusteluun osallistuisi enemmän tapaisiasi älykkäitä ja asiallisia keskustelijoita. Mutta ensi alkuun olisi ihan hyvä tavoite saada niitä asiallisia mukaan.

    ja kaikenmailman paskallakäyntien selvittely ole asiallista tietoa.
    Asian voi sanoa lyhyestikin, niinkuin esim, minä tässä vastasin varmalle kostolle:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000031483738

    Se oli minun mielestä sanottu tarpeeksi selvästi, ei aina tarvitse selvittää kaikkea juurta jaksain niinkuin pikkulapselle vaan lukija ymmärtää mitä siinä tarkoitetaan.

    Äänestä

  • jaarittelu kirjoitti:

    Esimerkillisiä nimittäin sinun parhaana pitämästäsi keskustelutyylistä. Tosin liian siistipuheisia sinuun verrattuna, mutta lyhyitä kyllä.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kaikissa keskusteluissa ovat vahvoilla ne, joilla on tietoa asioista ja ne, jotka kykenevät karismaattiseen esiintymiseen. Kun asiatiedon määrä yhdistyy sosiaalisiin taitoihin, puhutaan jo poliittisesta osaajasta. Omalla alallaan esimerkiksi pappien pitää olla molemmissa suhteissa taitavia. heidän pitää tuntea sana ja osata tuoda se karismaattisella tavalla ihmisten tietoon. Tämän vuoksi on ihan perusteltua, että papeille maksetaan kohtuullisesti, elleivät he itse katso sitten taivasosuuden varmistumisen olevan riittävä palkkio työstään.

    Keskusteluun voi osallistua vähemmilläkin tiedoilla ja taidoilla. Silloin suuri hyve ja viisaus olisi nöyryyden taju. Heikoilla tiedoilla varustettu näkee keskustelussa silloin oppimistilaisuuden. Jokainen vänkin järkevä meistä on esimerkiksi työssään ollut aluksi nöyrä kisälli, joka on poiminut oppimestareiden opetuksia vähän kerrassaan itselleen taitopääomaksi talteen. Jossain vaiheessa sitä sitten vaan kehittyy tiedoiltaan ja taidoiltaan sellaiseksi, että muut yrittävät poimia vuorostaan sinun tietojasi ja taitojasi itselleen. Kepulaisilta junteilta puuttuu tällaista nöyryyttä, kun he ovat sulkeneet silmänsä niin pitkään kuin mahdollista muulta maailmalta, jonka näkevät uhkana. Impivaaralaisella asenteella ei pääse eteenpäin, vuorovaikutus on jo sanana näille käsittämätön.

    Tietysti pitää katsoa myös välillä peiliin itse kunkin. Myönnän olevani itse kyllä syypää siihen, että lyön välillä turhan kovapuisella kepillä kepulaisten kynsille. Sellainen voi karkottaa herkempiä pois keskustelusta ja jäljelle jää sitten näitä kaikkein kovakalloisimpia typeryksiä, jotka jokainen tunnistaa nimeämättäkin.

    Keskustelussa on myös mukana jotain sellaista, mikä on tuttua tilanteista, joissa joku jehovan todistaja tai muu lahkolainen tulee todistelemaan sinulle uskonsa itsensäselvyyttä. Tällaiselle on yleensä turha esittää mitään vasta-argumentteja, koska hän luultavasti näkee sellaisen vain pirun salakavalana työnä vastapuolessa. Kepulaisuudessa esiintyy tällaista uskonomaisuutta, jolloin keskustelijat ovat helposti uskovaisia ja pakanoita. Tämä johtaa keskusteluun eri tasolla. Palstan ongelma saattaakin olla sen aihepiiri. Voisi olla järkevämpää keskustella politiikasta yleensä, kuin keskustella keskustan politiikasta. Puhuttaessa keskustan politiikasta syntyy hyökkääjät-puolustajat -asetelma, joka ei välttämättä johda hedelmälliseen keskusteluun.

    Vilpitömyydestä puheen ollen olen vilpittömästi iloinen, jos keskusteluun osallistuisi enemmän tapaisiasi älykkäitä ja asiallisia keskustelijoita. Mutta ensi alkuun olisi ihan hyvä tavoite saada niitä asiallisia mukaan.

    Olen seuraillut näitä keskustelupalstoja jo jonkin aikaa ja varsin nopeasti yleisilme on hahmotettavissa.

    Keskustapalstalla on vinoutunut vastakkainasettelu, yleensä palstoilla viihtyvä he, jotka ovat "puolustusasetelmissa" esim. Lestadiolaisten palstalla viihtyvät varsin hyvin he, jotka puolustavat uskontoaan, jopa hyvin kärkevästi. Tällä palstalla asiakirjoittajia on varsin vähän, siis sellaisia jotka kannattavat Keskustapuoluetta ja pyrkivät puolustamaan näkökulmaansa asiallisin argumentein, toki heitäkin on, mutta määrältään varsin vähän.

    Muutaman vakavasti otettavan Keskustalaisen kannanottoja lukee varsin mielikseen, elleivät ne aivan tosikkomaisia ole. Voimakkaasti kantaansa perustelevat ja aidolla tietotaidolla varustetut ovat kuitenkin vähemmistönä, jokin syy tähän tilanteeseen on tietenkin olemassa. Osittain syynä saattaa olla keskustelijoiden epäasiallisuus, ei ole mielekästä puolustaa kantaansa, mikäli samaa puolta kannattavien mielipiteissä on enemmän korjailtavaa, kuin vastapuolen argumentaatiossa.

    Keskustelupalstat eivät kannusta nöyrään tiedonhankintaan, palstojen luonne päinvastoin ruokkii väittelyn voittamisen pyrkimystä. Ellei väittelyä voiteta puhtain keinoin, käytetään sitten likaisia konsteja, näitä ovat mm henkilöön käyminen, vanhojen keskustelujen kaivelu, erilaisten korttien käyttö natsikortti yleisempänä. jne... Epäasiallisuus nostaa varsin nopeasti lukijoiden määrää, koska taistelun tuoksina on viihdyttävää. Keskustelijoita nämä tavat karkottavat, koska riski joutua itse tulilinjalle, on aina olemassa.

    Aivan niin, vakaata uskoa ei voi mikään horjuttaa, sikäli sellainen keskustelu on hedelmätöntä, jossa lyödään toisia julistuksilla päähän. Hedelmätöntä ja turhaa vuorovaikutusta.

    Kiitos kannustuksesta, sen verran voin itsestäni sanoa, että olen varsin epäpoliittinen ihminen, siksipä en ole kovinkaan hyvä poliittisen retoriikan taitaja. Olen enemmänkin kiinnostunut ilmiöistä ja ihmisistä, sikäli panokseni keskusteluin täällä ei ole ja ei voi ollakaan kovinkaan korkeatasoinen. Sivustaseurailija pikemminkin olen.

    Äänestä

  • esimerkillisiä kirjoitti:

    Esimerkillisiä nimittäin sinun parhaana pitämästäsi keskustelutyylistä. Tosin liian siistipuheisia sinuun verrattuna, mutta lyhyitä kyllä.

    miksi MPP demarina kirjoittaa pitkän maatalouspoliittisen kannanoton mutta siinä ei ole mitään yhtäläisyyttä demarien sivuilla oleviin virallisiin tavoitteisiin.
    Ja sitten kun keskustelee niin käy selville, että ei siinä mitään muuta ollutkaan kuin "puhaltaminen vanhanaikaisen vastakkain-asettelun hiillokseen".

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kaikissa keskusteluissa ovat vahvoilla ne, joilla on tietoa asioista ja ne, jotka kykenevät karismaattiseen esiintymiseen. Kun asiatiedon määrä yhdistyy sosiaalisiin taitoihin, puhutaan jo poliittisesta osaajasta. Omalla alallaan esimerkiksi pappien pitää olla molemmissa suhteissa taitavia. heidän pitää tuntea sana ja osata tuoda se karismaattisella tavalla ihmisten tietoon. Tämän vuoksi on ihan perusteltua, että papeille maksetaan kohtuullisesti, elleivät he itse katso sitten taivasosuuden varmistumisen olevan riittävä palkkio työstään.

    Keskusteluun voi osallistua vähemmilläkin tiedoilla ja taidoilla. Silloin suuri hyve ja viisaus olisi nöyryyden taju. Heikoilla tiedoilla varustettu näkee keskustelussa silloin oppimistilaisuuden. Jokainen vänkin järkevä meistä on esimerkiksi työssään ollut aluksi nöyrä kisälli, joka on poiminut oppimestareiden opetuksia vähän kerrassaan itselleen taitopääomaksi talteen. Jossain vaiheessa sitä sitten vaan kehittyy tiedoiltaan ja taidoiltaan sellaiseksi, että muut yrittävät poimia vuorostaan sinun tietojasi ja taitojasi itselleen. Kepulaisilta junteilta puuttuu tällaista nöyryyttä, kun he ovat sulkeneet silmänsä niin pitkään kuin mahdollista muulta maailmalta, jonka näkevät uhkana. Impivaaralaisella asenteella ei pääse eteenpäin, vuorovaikutus on jo sanana näille käsittämätön.

    Tietysti pitää katsoa myös välillä peiliin itse kunkin. Myönnän olevani itse kyllä syypää siihen, että lyön välillä turhan kovapuisella kepillä kepulaisten kynsille. Sellainen voi karkottaa herkempiä pois keskustelusta ja jäljelle jää sitten näitä kaikkein kovakalloisimpia typeryksiä, jotka jokainen tunnistaa nimeämättäkin.

    Keskustelussa on myös mukana jotain sellaista, mikä on tuttua tilanteista, joissa joku jehovan todistaja tai muu lahkolainen tulee todistelemaan sinulle uskonsa itsensäselvyyttä. Tällaiselle on yleensä turha esittää mitään vasta-argumentteja, koska hän luultavasti näkee sellaisen vain pirun salakavalana työnä vastapuolessa. Kepulaisuudessa esiintyy tällaista uskonomaisuutta, jolloin keskustelijat ovat helposti uskovaisia ja pakanoita. Tämä johtaa keskusteluun eri tasolla. Palstan ongelma saattaakin olla sen aihepiiri. Voisi olla järkevämpää keskustella politiikasta yleensä, kuin keskustella keskustan politiikasta. Puhuttaessa keskustan politiikasta syntyy hyökkääjät-puolustajat -asetelma, joka ei välttämättä johda hedelmälliseen keskusteluun.

    Vilpitömyydestä puheen ollen olen vilpittömästi iloinen, jos keskusteluun osallistuisi enemmän tapaisiasi älykkäitä ja asiallisia keskustelijoita. Mutta ensi alkuun olisi ihan hyvä tavoite saada niitä asiallisia mukaan.

    kaipaa sinun punaista sielunelämän väritystä.

    Äänestä

  • Hyväksyn sen kirjoitti:

    Otin esimerkeiksi tarkoituksella melko erilaisia keskustelijoita. Rinnasteisiksi asettamillasi Mielipidepankilla ja J.Korhosella on melko erilainen esitystapa, Mpp esittää asiansa tiivistetysti, Korhonen paljon laveammin, ja myös heidän poliittisissa näkemyksissään on eroja. Varmasti kumpikin ovat mainitsemallasi tavalla haasteellisia keskustelukumppaneita, ja ne, joilla ei ole kykyjä ottaa haastetta vastaan esiintyvät sitten tavalla, joka ei ole ainakaan eduksi keskustalaisuudelle.

    Känä ja Uusi-Ukki poikkeavat kovin edellä mainituista ja myös toisistaan, mutta kyllä he palstaa suuresti elähdyttävät. Känä varmasti usein tarkoituksellisesti provosoiden kepulaisia oikealta päin ja ukki omintakeisella tavallaan iskemällä asioilla vasemmalta sivustalta. Molemmat he aina huomiota saavat, Uusi-Ukki on noussut aivan ensimmäisten ”herättäjien” joukkoon.

    Ehkä on niin, että tälla palstalla tai poliittisilla palstoilla yleensäkään eivät voi syntyä sellaiset ”kahvipöytäkeskustelut”, joita eräillä muilla palstoilla hauskastikin harrastetaan. Monet täällä ottavat politiikan liian vakavissaan ja katkerasti vihamielisellä asenteella toisin ajattelevia kohtaan. Täällä on paljon vakioväkeä, joiden keskinäiset välit ovat pahoin tulehtuneet. Eihän niin oikeassa politiikassa voi olla, eivät poliitikot muiden puolueiden poliitikkoja kohtaan niin asennoidu. Se, mitä yleisölle näytetään, on enemmän teatteria kuin tosielämää.

    Suurimmaksi osaksi oikeassa varmaan olet tässä

    ”Syntyy keskikeskustelutyhjiö, on täysin asiatonta kirjoittelua ja sitten varsin syvällisesti pohdiskelevaa. Mutu tiedoilla varustetut etsivät keskustelukumppaninsa muualta, mikäli he eivät ole erittäin vahvalla itsetunnolla varustettuja.”

    mutta en olisi lainkaan varma ainakaan noiden pahimpien sonnanheittäjien itsetunnon lujuudesta, saattaa olla pikemmin kyse siitä, että heiltä saattaa puuttua itsensä kuten asioidenkin tuntemus.

    Oikeassa olet tässäkin

    ”Keskittyminen pelkästään asianomaisen palstan hyvinkin rajattuun aihepiiriin, tappaa keskustelun nopeasti, Sikäli Oiva Härkösen siivousvimma on perusteltua, näin keskustellut pysyisivät hallinnassa”

    sikäli, että keskustelut kyllä todellakin pian tapettaisiin tiukalla aihepiiriin keskittymisellä, jolloin palsta varmasti olisi hallinnassa. Siellä keskustelisi keskenään vain muutama horjumattoman kepulaisen uskon soturi.

    (Olen siis avaaja, en kukaan mainituista)

    Ottamatta kantaa yksittäisiin ihmisiin ja heidän persoonallisiin tapoihinsa. Voin omasta puolestani sanoa, ettei minun tietoni riitä useinkaan mielekkääseen keskusteluyhteyteen Mielipidenpankin ja Korhosenkaan kanssa, näin siitä huolimatta, että takanani varsin pitkät opinnot yhteiskuntatieteissä. Luen kyllä, mutta kunnollisiin vastaväittelyihin en kykene, sama tilanne on tosin eräiden, täällä toisin varsin harvoin kirjottavien Keskustapuolueen kannattajien kanssa.

    Uusi-ukki on kirjoittajana toisen tyyppinen, hän on hyvä esimerkki vahvan itsetunnon omaavasta keskitason kirjoittajasta, valmis tarkastamaan mielipiteensä ja perustelemaan omaansa, vaikka ei olekaan kovinkaan lukenut ts. tieto on omiin kokemuksiin perustuvaa, hänen laisiaan keskustelijoita tarvittaisiin lisää. Känä on enemmänkin julistaja, kuin keskusteluun pyrkivä.

    Keskustelutyhjiön syntyyn vaikuttaa nimenomaan se, ettei kevyistä päivänpoliittisista aiheista synny mielipiteidenvaihtoa, järkälemäiset tutkimukset eivät sitä edusta. Asiapitoinen, mutta samalla keveähkö ja toisia kunnioittava keskusteluyhteys on merkittävän puutteellista täällä. Lieneekö henkilöstösuhteet niin tulehtuneita?

    Palsta on tosin mielenkiintoinen näinkin, tuskin minäkään täällä viihtyisin, mikäli mainitsemiasi kirjoittajia ei täällä olisi.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Kaikissa keskusteluissa ovat vahvoilla ne, joilla on tietoa asioista ja ne, jotka kykenevät karismaattiseen esiintymiseen. Kun asiatiedon määrä yhdistyy sosiaalisiin taitoihin, puhutaan jo poliittisesta osaajasta. Omalla alallaan esimerkiksi pappien pitää olla molemmissa suhteissa taitavia. heidän pitää tuntea sana ja osata tuoda se karismaattisella tavalla ihmisten tietoon. Tämän vuoksi on ihan perusteltua, että papeille maksetaan kohtuullisesti, elleivät he itse katso sitten taivasosuuden varmistumisen olevan riittävä palkkio työstään.

    Keskusteluun voi osallistua vähemmilläkin tiedoilla ja taidoilla. Silloin suuri hyve ja viisaus olisi nöyryyden taju. Heikoilla tiedoilla varustettu näkee keskustelussa silloin oppimistilaisuuden. Jokainen vänkin järkevä meistä on esimerkiksi työssään ollut aluksi nöyrä kisälli, joka on poiminut oppimestareiden opetuksia vähän kerrassaan itselleen taitopääomaksi talteen. Jossain vaiheessa sitä sitten vaan kehittyy tiedoiltaan ja taidoiltaan sellaiseksi, että muut yrittävät poimia vuorostaan sinun tietojasi ja taitojasi itselleen. Kepulaisilta junteilta puuttuu tällaista nöyryyttä, kun he ovat sulkeneet silmänsä niin pitkään kuin mahdollista muulta maailmalta, jonka näkevät uhkana. Impivaaralaisella asenteella ei pääse eteenpäin, vuorovaikutus on jo sanana näille käsittämätön.

    Tietysti pitää katsoa myös välillä peiliin itse kunkin. Myönnän olevani itse kyllä syypää siihen, että lyön välillä turhan kovapuisella kepillä kepulaisten kynsille. Sellainen voi karkottaa herkempiä pois keskustelusta ja jäljelle jää sitten näitä kaikkein kovakalloisimpia typeryksiä, jotka jokainen tunnistaa nimeämättäkin.

    Keskustelussa on myös mukana jotain sellaista, mikä on tuttua tilanteista, joissa joku jehovan todistaja tai muu lahkolainen tulee todistelemaan sinulle uskonsa itsensäselvyyttä. Tällaiselle on yleensä turha esittää mitään vasta-argumentteja, koska hän luultavasti näkee sellaisen vain pirun salakavalana työnä vastapuolessa. Kepulaisuudessa esiintyy tällaista uskonomaisuutta, jolloin keskustelijat ovat helposti uskovaisia ja pakanoita. Tämä johtaa keskusteluun eri tasolla. Palstan ongelma saattaakin olla sen aihepiiri. Voisi olla järkevämpää keskustella politiikasta yleensä, kuin keskustella keskustan politiikasta. Puhuttaessa keskustan politiikasta syntyy hyökkääjät-puolustajat -asetelma, joka ei välttämättä johda hedelmälliseen keskusteluun.

    Vilpitömyydestä puheen ollen olen vilpittömästi iloinen, jos keskusteluun osallistuisi enemmän tapaisiasi älykkäitä ja asiallisia keskustelijoita. Mutta ensi alkuun olisi ihan hyvä tavoite saada niitä asiallisia mukaan.

    Mielestäni palsta paranisi, jos avaukset tehtäisi ajankohtaisista politiikan tapahtumista tavalla, jossa kommentoidaan keskustan osuutta näissä tapahtumissa.

    Vastauksissa otettaisi kantaa avauksen argumentteihin ja perusteluihin joko niitä kumoten, täydentäen tai muutoin kommentoiden, mutta omat mielipiteet perustellen.

    Tämä olisi mielestäni keskustelua politiikasta.

    Henkilökohtaisuuksiin menevä nimittely ja toisen kirjoittajan motiivien tai mielenvikaisuuden kommentointi lopettaa keskusteluhalut aika lyhyeen.

    Jos maltamme keskustella siitä, mitä politiikka on jas vältämme kinastelua siitä, millaidsia muut keskustelijat on, niin palstasta saattaisi kehittyä paljon nykyistä parempi ajanvietteen foorumi.

    Tällaisenaan palsta ei kelpaa enää juuri mihinkään, kun sadasta avauksesta alle kymmenen on politiikkaa asiallisesti käsitteleviä.

    Keskustaa ei suinkaan tarvitse kehua, muttei myöskään itsetaarkoituksellisesti solvata. Mielestäni riittää, kun ottaisimme kantaa siihen, mitä keskusta tekee ja keskustalaiset sanovat.

    Uskon, että hyvin moni meistä pystyisi suurempaan asiallisuuteen, jos jättäisi sivuun kaksintaisteluhalunsa ja tarpeen tuoda esiin omaa minäänsä asian kustannuksella.

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Ottamatta kantaa yksittäisiin ihmisiin ja heidän persoonallisiin tapoihinsa. Voin omasta puolestani sanoa, ettei minun tietoni riitä useinkaan mielekkääseen keskusteluyhteyteen Mielipidenpankin ja Korhosenkaan kanssa, näin siitä huolimatta, että takanani varsin pitkät opinnot yhteiskuntatieteissä. Luen kyllä, mutta kunnollisiin vastaväittelyihin en kykene, sama tilanne on tosin eräiden, täällä toisin varsin harvoin kirjottavien Keskustapuolueen kannattajien kanssa.

    Uusi-ukki on kirjoittajana toisen tyyppinen, hän on hyvä esimerkki vahvan itsetunnon omaavasta keskitason kirjoittajasta, valmis tarkastamaan mielipiteensä ja perustelemaan omaansa, vaikka ei olekaan kovinkaan lukenut ts. tieto on omiin kokemuksiin perustuvaa, hänen laisiaan keskustelijoita tarvittaisiin lisää. Känä on enemmänkin julistaja, kuin keskusteluun pyrkivä.

    Keskustelutyhjiön syntyyn vaikuttaa nimenomaan se, ettei kevyistä päivänpoliittisista aiheista synny mielipiteidenvaihtoa, järkälemäiset tutkimukset eivät sitä edusta. Asiapitoinen, mutta samalla keveähkö ja toisia kunnioittava keskusteluyhteys on merkittävän puutteellista täällä. Lieneekö henkilöstösuhteet niin tulehtuneita?

    Palsta on tosin mielenkiintoinen näinkin, tuskin minäkään täällä viihtyisin, mikäli mainitsemiasi kirjoittajia ei täällä olisi.

    avaa MPP tai JKK pitkällä kirjoituksella joka on enemmän asenteeliinen kuin asiallinen mutta heille keskustalaiset vastaavat kyllä hyvin, jopa niin että, kirjoittajat iloitsevat paljoista vastineiden määristä.

    Demarien palstalla niiden arvosteluun ei vastaa MPP eikä JKK juuri koskaan mitään.
    Joku heikkolahjainen varma kosto vähän yrittää mutta huonolla menestyksellä.
    Onko asia tulkittava niin että, demaripolitiikan arvostelu on oikeutettua ja sitä ei kannata puolustaa?

    Äänestä

  • Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

    Mielestäni palsta paranisi, jos avaukset tehtäisi ajankohtaisista politiikan tapahtumista tavalla, jossa kommentoidaan keskustan osuutta näissä tapahtumissa.

    Vastauksissa otettaisi kantaa avauksen argumentteihin ja perusteluihin joko niitä kumoten, täydentäen tai muutoin kommentoiden, mutta omat mielipiteet perustellen.

    Tämä olisi mielestäni keskustelua politiikasta.

    Henkilökohtaisuuksiin menevä nimittely ja toisen kirjoittajan motiivien tai mielenvikaisuuden kommentointi lopettaa keskusteluhalut aika lyhyeen.

    Jos maltamme keskustella siitä, mitä politiikka on jas vältämme kinastelua siitä, millaidsia muut keskustelijat on, niin palstasta saattaisi kehittyä paljon nykyistä parempi ajanvietteen foorumi.

    Tällaisenaan palsta ei kelpaa enää juuri mihinkään, kun sadasta avauksesta alle kymmenen on politiikkaa asiallisesti käsitteleviä.

    Keskustaa ei suinkaan tarvitse kehua, muttei myöskään itsetaarkoituksellisesti solvata. Mielestäni riittää, kun ottaisimme kantaa siihen, mitä keskusta tekee ja keskustalaiset sanovat.

    Uskon, että hyvin moni meistä pystyisi suurempaan asiallisuuteen, jos jättäisi sivuun kaksintaisteluhalunsa ja tarpeen tuoda esiin omaa minäänsä asian kustannuksella.

    Ihmisiä kiinnostavat ihmiset enemmän, kuin asiat, tämä piirre on yleismaailmallinen. Tietenkin, jos keskustelupalstoilla syntyy pienryhmä, niin silloin toisten henkilökohtaiset asiat alkavat kiinnostaa, tätähän piirrettä Korhonen käyttää tehokkaasti hyväkseen. Mikäli asiatekstin lomaa ripottelee riittävästi henkilökotaisia tietoja, lukijamäärät kasvavat, samalla keskustelun luonne tietenkin muuttuu.

    Mikäli riittävän pitkään kirjoittaa samalle palstalle vakiintuneella nimimerkillä, arvailut henkilöllisyydestä alkavat varmasti jossakin vaiheessa, tämä tapahtuu riippumatta sanoman neutraalisuuden asteesta. Mikäli ihmiset eivät olisi kiinnostuneita toisistaan, minkäänlaista yhteisöllisyyttä ei muodostuisi, sikäli kyse on lajikäyttäytymisestä, tätä biologista perustaa eivät pysty edes uudet mediat muuttamaan.

    Asiallisesta dialogista olen samaa mieltä ja siihen kannattaisi pyrkiä, vaikka tavoitteena se varsin mahdottomalta vaikuttaisikin. Jokaisen omasta käyttäytymisestähän se on kiinni, turhat henkilöihin kohdistuvat loukkaukset siis pois, silloin oltaisiin varsin pitkällä järkevän keskustelun tiellä.

    Tällaisella keskustelupalstalla, jota käytän vain joutoaikani täytteeksi - minua kiinnostaa paljon enemmän se, mitä mieltä ihmiset ovat ajankohtaisesta politiikasta kuin se, millaisia nämä ihmiset ovat tai mikä heidän oikea henkilöllisyytensä on.

    Minusta olennaista keskustelussa on vain se mitä sanotaan ja aika vähän merkitystä on sillä kuka sanoo.

    Äänestä

  • Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

    Mielestäni palsta paranisi, jos avaukset tehtäisi ajankohtaisista politiikan tapahtumista tavalla, jossa kommentoidaan keskustan osuutta näissä tapahtumissa.

    Vastauksissa otettaisi kantaa avauksen argumentteihin ja perusteluihin joko niitä kumoten, täydentäen tai muutoin kommentoiden, mutta omat mielipiteet perustellen.

    Tämä olisi mielestäni keskustelua politiikasta.

    Henkilökohtaisuuksiin menevä nimittely ja toisen kirjoittajan motiivien tai mielenvikaisuuden kommentointi lopettaa keskusteluhalut aika lyhyeen.

    Jos maltamme keskustella siitä, mitä politiikka on jas vältämme kinastelua siitä, millaidsia muut keskustelijat on, niin palstasta saattaisi kehittyä paljon nykyistä parempi ajanvietteen foorumi.

    Tällaisenaan palsta ei kelpaa enää juuri mihinkään, kun sadasta avauksesta alle kymmenen on politiikkaa asiallisesti käsitteleviä.

    Keskustaa ei suinkaan tarvitse kehua, muttei myöskään itsetaarkoituksellisesti solvata. Mielestäni riittää, kun ottaisimme kantaa siihen, mitä keskusta tekee ja keskustalaiset sanovat.

    Uskon, että hyvin moni meistä pystyisi suurempaan asiallisuuteen, jos jättäisi sivuun kaksintaisteluhalunsa ja tarpeen tuoda esiin omaa minäänsä asian kustannuksella.

    nimitit.

    Äänestä

  • palstalla kirjoitti:

    avaa MPP tai JKK pitkällä kirjoituksella joka on enemmän asenteeliinen kuin asiallinen mutta heille keskustalaiset vastaavat kyllä hyvin, jopa niin että, kirjoittajat iloitsevat paljoista vastineiden määristä.

    Demarien palstalla niiden arvosteluun ei vastaa MPP eikä JKK juuri koskaan mitään.
    Joku heikkolahjainen varma kosto vähän yrittää mutta huonolla menestyksellä.
    Onko asia tulkittava niin että, demaripolitiikan arvostelu on oikeutettua ja sitä ei kannata puolustaa?

    Yhteiskunnallista keskustelua leimaa aina, tämä on poikkeuksetta näin, että hallitusvastuussa olevista puolueista ja niiden tavoitteista syntyy keskustelua, ei oppositiopuolueista niinkään. Demokratiaan kuuluu vaikuttamisen pyrkimys, tämä piirre johtunee siitä ja tietenkin myös medianäkyvyydelläkin on vaikutuksensa.

    En osaa sanoa, mistä syystä yksittäiset ihmiset valitsevat keskustelukanavansa, syitä on varmaan useita.

    Demaripolitiikan arvostelu on aivan yhtä perusteltua, kuin muidenkin puolueiden.

    Äänestä

  • Kuten sinä kirjoitti:

    nimitit.

    Ei se tiietenkään oikein ole.

    Olen sellaisesta nyttemmin luopunut kokonaan, koska pääministeri on jämäköitynyt ja johtaa maata asiallisesti langat käsissään pitäen.

    Toista oli punamullan aikana, kun hän antoi SDP:n kävellä ylitseen mennen tullen. Silloin käytin kritiikissäni havainnollisia atribuutteja, jotka koskivat kulloinkin ajankohtaista tilannetta, ei pääministeriä henkilönä.

    Olet ympäripyöreä.

    Äänestä

  • Heh heh kirjoitti:

    Olet ympäripyöreä.

    Olen aina sanonut, että arvostelen tekoja ja puheita, en ihmisiä paitsi heidän tekojensa ja puheidensa kautta.

    Olen edelleen sitä mieltä, että Vanhanen oli vellihousu silloin, kun antoi painostaa itsensä hyväksymään SDP:n vaatimuksen yt-lain ulottamisesta myös pienyrityksiin, vaikka Vanhanen sitä aluksi kiivaasti vastusti.

    Nyt, kun Vanhanen jämäkästi veti läpi lain hoitoturvallisuudesta Tehyn joukkoirtisanoutumisuhan alla opposition räksytyksestä huolimatta, hän osoitti olevansa valtiomiestason johtaja.

    Näin ympäripyöreästi ajattelen, mutta parempaankaan en kykene.

    Äänestä

samaa mieltä olet kepulireppana, joka ei ymmärrä asioista mitään.
JKK oiva esimerkki henkisestä väkivallasta ja MPP:lläkin on kova himo tuoda omia mielipiteitä ainoina ja oikeina esille.

Äänestä
  • JKK ja MPP pitävät itse itseään asiallisina kirjoittajina mutta VAIN itse.

    Äänestä

Pidättekö Korhosen esiintymistä normaalina. Minä en pidä.

Äänestä
  • Jossakin muualla se ei mitenkään tavattoman erikoista olisi. Tällä palstalla se on normaalia hyvin paljon korkeatasoisempaa. (Ei kaipaa hymiötä, koska se on totta).

    Äänestä

  • Otsikossa mielipide kirjoitti:

    Jossakin muualla se ei mitenkään tavattoman erikoista olisi. Tällä palstalla se on normaalia hyvin paljon korkeatasoisempaa. (Ei kaipaa hymiötä, koska se on totta).

    paksua paskaa! (Ginistä johtuen se voi olla herroilla tasokkaamman hajuista)

    Äänestä

  • Otsikossa mielipide kirjoitti:

    Jossakin muualla se ei mitenkään tavattoman erikoista olisi. Tällä palstalla se on normaalia hyvin paljon korkeatasoisempaa. (Ei kaipaa hymiötä, koska se on totta).

    tyhmästä kirjoituksesta

    Äänestä

"Millainen tämä palsta olisi mielestänne, jos täällä eivät esiintyisi Mielipidepankki, JormaK.Korhonen, Uusi-Ukki ja Känä?"

Paljon asiallisempi. Em. herrat jaksavat kirjoittaa päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen sitä samaa, jonka asiallinen ja asioista perillä oleva kirjoittaja saisi mahdutettua muutamaan lauseeseen. Oikeat keskustelijat eivät tällaisella paskapalstalla viihdy, kun viimeistään ammattitaidoton valvonta tekee keskustelusta mahdotonta.

Avauksessa mainittujen tötteröiden ansioiden esittely:

---Mielipidepankki---

Vasemmiston asiaa perinteisellä tavalla (eli siis propagandan keinoin) ajava ilmeisen joutilas agitoija. Vihaa porvareita ja erityisesti maanviljelijöitä, on surullinen siitä, ettei Suomesta tullut sosialistista maata. Kirjoittaa eniten siitä, mistä ymmärtää vähiten eli maataloudesta. Aate ajaa aina arkijärjen yli hänen kirjoituksissaan.

---JormaKKorhonen---

Potee ilmeisesti jo lapsuudesta asti jatkunutta kepuvihaa, ilmeisesti kepulaiset ovat olleet aina lahjakkaampia kuin hän, eikä sitä huonolla itsetunnolla varustettu kaveri ole kestänyt, vaan on kehittänyt itselleen pahanlaatuisen narsistisen maailmankuvan. Kepulaisille kostamista hän on sitten jatkanut tällä palstalla varsin tuotteliaasti. Samalla hän on tehnyt itsestään pellen, toki hän on sen roolinsa ottanut hyvin vakavasti.

---Uusi-Ukki---

Dementoitunut höperö, joka ei ole huomannut minkään kehittyneen sitten 1950-luvun. On myös surullinen esimerkki punapropagandan tyhmistyttävästä vaikutuksesta. Mutta kannattaa muistaa, että ilman ukinkaltaisia ihmisiä olisi Neuvostoliittokin jäänyt perustamatta.

---Känä---

Outo tapaus. Liekö koskaan kirjoittanut mitään niin, että olisi edes pyrkinyt objektiivisuuteen? On ilmeisen kateellinen Matti Vanhaselle. Veikkaisin, että tämä Känän käsittämätön kepuviha liittyy jotenkin erotiikkaan ja elämäniloon. Känää varmaan ketuttaa, kun kepulaiset naivat ja naureskelevat, itsellään kun ei seiso kuin järki.

Äänestä
  • ”Oikeat keskustelijat eivät tällaisella paskapalstalla viihdy, kun viimeistään ammattitaidoton valvonta tekee keskustelusta mahdotonta.”

    onneksi sinä ”oikeana keskustelijan” näyt viihtyvän erittäin hyvin. Taidat olla palstan vakiopäivystäjä. Olen kyllä tähän asti luullut, että päivystäisit vain Korhosta ”huomioiden”.

    Hyvää mallia näytit asiakeskustelusta. Siis toisten keskustelijoiden arvioinnista ja niin asiantuntevasti vain totuuteen pyrkien!

    Minun huomiokyvyssäni täytyy olla jotain vialla. Kun minusta tuntuu siltä, että tuossa puhuisi vain kaunainen katkeruus vastoin parempaa tietoaan. Eihän minun huomiokykyni todellakaan ole niin erinomainen, että korostaisin sitä nimimerkillä ”huomioitsija”.

    Äänestä

  • että - kirjoitti:

    ”Oikeat keskustelijat eivät tällaisella paskapalstalla viihdy, kun viimeistään ammattitaidoton valvonta tekee keskustelusta mahdotonta.”

    onneksi sinä ”oikeana keskustelijan” näyt viihtyvän erittäin hyvin. Taidat olla palstan vakiopäivystäjä. Olen kyllä tähän asti luullut, että päivystäisit vain Korhosta ”huomioiden”.

    Hyvää mallia näytit asiakeskustelusta. Siis toisten keskustelijoiden arvioinnista ja niin asiantuntevasti vain totuuteen pyrkien!

    Minun huomiokyvyssäni täytyy olla jotain vialla. Kun minusta tuntuu siltä, että tuossa puhuisi vain kaunainen katkeruus vastoin parempaa tietoaan. Eihän minun huomiokykyni todellakaan ole niin erinomainen, että korostaisin sitä nimimerkillä ”huomioitsija”.

    Meidzi ei muuten ole koskaan väittänyt olevansa oikea keskustelija, pikemminkin koen kirjoittelevani pienimuotoisia pakinoita, siihen tyyliin kuuluu tietty naljailu. Se, että Korhonen on saanut suurimman huomion johtuu yksinkertaisesti siitä, että hänen kirjoituksensa ovat aina niin pöhkösti hakoteillä, että niitä on oiottava. Siitä johtuu Korhosen suosio muutenkin.

    Edellinen kirjoittaja kirjoittaa "Minun huomiokyvyssäni täytyy olla jotain vialla" ja on kerrankin oikeassa.

    Äänestä

  • Olet kertonut olevasi nuori. Niin varmaan oletkin, todennäköisesti vielä opiskelija, sillä opintosi eivät varmaan ole kovin nopsasti edistyneet. Päätellen siitäkin, miten nuo vanhat eläkeläispapat aikansa kulukseen pompottavat sinua niin kuin noita muitakin reppanoita.

    Äänestä

niin hiljainen palsta kumminkaan kuin SDB:n palsta on nykyään?

Äänestä

ovathan nämä kaikki tunnetusti demari änkyröitä, eihän tuollainen samojen asoiden jauhaminen mitään keskutelua ole, nämä narsistiset vaarit luulevat olevansa jotain aivan erikoista, mutta eihän he muuten demareita olisikaan, se ihmettyttää etteivät he keskustele oman puolueensa palstoilla siellä on kuin huopatossu tehtaalla.

Äänestä
  • Ne demariänkyrät (ei demari änkyrät) näkyvät olevan toisenlaisia (ei toisen laisia). Ne mm. osaavat suomea. Miten tehtaalla oleva huopatossu muuten poikkeaa vaikkapa eteisessä olevasta? Kun sanot siis huopatossu tehtaalla. Vai tarkoitatko huopatossutehdasta?

    Näytitkö mielestäsi esimerkkiä siitä, millaista oikea keskustelu on? Siitä unohtui tärkein: "kekusta on parsa"!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

keskustalaisille kirjoitti:

Millainen tämä palsta olisi mielestänne, jos täällä eivät esiintyisi Mielipidepankki, JormaK.Korhonen, Uusi-Ukki ja Känä? Olisi hiljainen kuin nukkuneen rukous.

On täällä joskus ollut muitakin palstan elähdyttäjiä, mutta eipä juuri viime aikoina. Sonnimies on kai pystynyt siihen, johon keris ei pystynyt, eli on karkottanut täältä kaikki asiallisemmat keskustalaiset. Keris on pilannut maineensa niin, että ei häntä juuri kukaan enää noteeraa.

Katsokaapa tosiaan keskustalaiset palstaa nytkin, menkää taaksepäin pitkälle. Mitä näette? Vastatkaa rehellisesti vilpittömään kysymykseeni, jonka alussa esitän, olkaa hyvä!

Älkää vain sanoko, että Oiva Härkönen tämän palstan omilla lääkkeillään pelastaisi. Jos niitä lääkkeitä käytettäisiin, palstaa ei tarvitsisi ylläpidon sulkea, se uuvahtaisi kuolonuneen ilman muita toimenpiteitä.

Tämän kirjoittajan arvuuttelu alkaa varmaan heti. Arvuutelkaa vapaasti, sillä sehän on ainoata mihin monet kepulaiset täällä pystyvät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu