Hei!
Minua on pitkään harmittanut eräs seikka. Seurustelen ihanan miehen kanssa. Seksimme on mielestäni taivaallista, vaihtelevaa, leikkisää, yllätyksellistä, nautinnollista - ja sitä saa! Njam! ;P
Yksi asia minua kuitenkin vaivaa. Seurustelukumppanillani on jonkinlainen pakkomielle peniksensä oletetusta pienuudesta. Itse olen jonkin verran kokenut, ja mielestäni mieheni elin on aivan normaalin kokoinen, ei missään nimessä ainakaan liian pieni!
Pahinta kaikessa on se, että mies ei tahdo uskoa, että todella nautin seksistä hänen kanssaan, vieläpä paljon, vaan hän jopa väittää, että teeskentelen vuoteessa. Se loukkaa minua.
Pidän miehestä kovasti, ja mitä penikseen tulee mielestäni hänellä on kaunein näkemäni kyrpä! Seksistäkään en ole koskaan nauttinut niin kuin nyt, vaikken aina orgasmia saakaan. (Orgasmi ei ainakaan minun kohdallani ole hyvän seksin edellytys tai merkki. Seksi voi olla taivaallista ilman isoa O:takin.)
Miehen jatkuva valitus peniksensä pienuudesta ja siitä, kuinka varmasti nauttisin enemmän isosta kyrvästä, saa minut varautuneeksi vuoteessa ja harmittaa. Pelkään, että tämä lopulta latistaa seksimme.
Niinpä kysyisinkin, miten ihmeessä saisin miehen vakuuttuneeksi siitä, että pidän seksistä JUURI hänen ja hänen ihanan kyrpänsä kanssa?! Miten saisin hänet uskomaan, että hänen kyrpänsä on minulle juuri se sopivin, mielestäni iso ja upea?!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Paljo sil sit on mittaa? Kannattaa mitata!
valehtele ja sano että isot sattuu eikä niistä voi nauttia kuitenkaan suoraan sanomalla et pääse minnekkään jotain kietotietä sinun täytyy asia kertoa.
näin itse miehenä olen aika skeptinen aisan suhteen ihan vaan sen takia että naiset ovat usein näytelleet nauttivansa seksistä ja jättäessään kertoneet että näyttelivät kaiken.
siitä voi ehkä johtua poikaystäväsi alituinen tivaus asiasta mutta en ole rehellisesti puhuen itsekkään päässyt asiasta kokonaan yli tiedän vain että selitykset saattavat ainakin lieventää asiaa.
Ensinnäkin voisit näyttää tuon hänelle.. (tosin kirjoitettuna hänelle osoitetussa muodossa)
Mitä tulee siihen että koko haittaa niin sille et voi pahemmin mitään jo mies ei usko ei usko. Mutta oletko kysynyt miksi epäilee että hän ei saa sinua tuntemaan hyvää oloa vuoteessa. Eihän seksi ole pelkkää kalua sisään ulos..onhan se paljon muutakin. Ja hyvä seksi tuskin on riippuvainen vehkeen koosta vaan siitä miten ottaa sen ketä rakastelee.
Jos ei ota huomioon ollenkaan niin tuskin seksi hyvää naiselle on jos ottaa huomioon ja käyttää aikaa kuten näyttää tekevän niin tulos on ehkä sinä tiedät paremmin.
Mutta pointti on siinä että ei se kalu sitä miestä sängyssä tee oli pieni tai iso onhan sillä jtn vaikutusta miltä tuntuu mutta niin on naisen pimpilläkin. Eli käytännössä nautikkaa seksistä ja jättäkää tuo miettinen onko hyvää ei.
Ja jos hän luulee että feikkaat niin miksiköhän neiti vielä antaisi naida ja usein?? eikö seksi kertojen määrän jo pitäisi kertoa jtn että haluaako nainen vai ei? Luulisi ettei huonoa seksiä ota vaikka saisi ämpärillisinä.
Uskotte varmasti, että meillä on juteltu moneen monituiseen kertaan tuosta "koko ja tyydytys" -asiasta. Olen aina todenmukaisesti vannonut ja vakuuttanut, että nautin siitä, mitä mieheni tekee vuoteessa juuri sillä vehkeellä, joka hänellä kinttujen välissä seisoo. Olen tolkuttanut tolkuttamasta päästyänikin, että mies on oivallinen rakastaja, enkä ole unohtanut kehua, miten upeana pidän hänen kaluaan.
Sanoillani ei vain tunnu olevan mitään tehoa. Mies on saanut päähänsä, että hänellä on liian pieni elin, jolla ei anneta edes orgasmeja joka kerran.
Vastauksesi antoi kuitenkin kaksi oivallusta. Ensinnäkin voin seuraavassa "henkevässä" keskustelussamme heittää miehelleni, että tuskin jatkuvasti haluaisin seksiä hänen kanssaan, ellen pitäisi siitä juuri niin paljon, miltä näyttää.
Tosin meille oikeasti nautiskeleville naisille on tehneet karhunpalveluksen ne naiset, jotka rakkaudesta mieheensä suostuvat pelkkään rutiiniseksiin ja vielä teeskentelevät pitävänsä siitä. Kun sitten ero tulee, rätkäisee nainen totuuden seksistä jätetyn miehen silmille.
Tuollaisista kokemuksista kuuleminen saa kaikki miehet varautuneiksi: nainenhan on piru, joka voi esittää tyytyväistä vuoteessa ja ottaa seksiä ämpäritolkulla, vaikkei pitäisi siitä hiukkaakaan. Olen ymmärtänyt, että tuolla tavalla on vedetty matto monen isännän jalkojen alta.
Toisekseen keksin, että jatkossa tukin miehen suun sillä, että annankin hänelle kesken keskustelun sellaista kyytiä, ettei hän voi muuta kuin huokailla tai huutaa...
Hekumallista heinäkuuta!
Minä ja kaverini ollaan ainakin kuultu niin monesti olevamme "naurettavan kokoisilla varustettuja" (14cm) ettei siinä enää rohkasut paljon auta. Se moittimineen vaan jäänyt päähän.