Burjetin

Eduskunta hyväksyi torstaina ensi vuoden budjetin liikennerahat ilman
yllätyksiä.

Kaikki opposition muutosehdotukset kaatuivat selvin luvuin äänestyksissä, joita
käytiin liikenne- ja viestintäministeriön pääluokassa pitkälle toistasataa.
Budjettiäänestykset jäävät tänä vuonna entistäkin enemmän seremoniallisiksi,
koska hallitusryhmien edustajien ryhmäkuria oman vaalipiirin asioissa on
kiristetty.

Hallituspuolueiden edustajilta evättiin vastaesitysten jättäminen
budjettimietintöön, eikä opposition esitysten puolesta äänestämistä sallita.
Aiemmin tässä on joustettu.

Niinpä viime vuonna yhden äänen päähän hyväksymisestä jäänyt esitys
Seinäjoki-Vaasa-rataosuuden sähköistämisestä ei ollut nyt lähelläkään läpimenoa.

Kotimaakunnissa tällainen kuri tietää hallituspuolueiden edustajille
hankaluuksia. Opposition edustajat pääsevät kertomaan, ettei hallitusrintamassa
istuva edustajatoveri tukenutkaan hyvää hanketta. Tällaisia tilaisuuksia ei
milloinkaan jätetä hyödyntämättä.

Niinpä salissa nähtiin taktisia poissaolijoita eli napin painamisen unohtavia
edustajia kipeän äänestyksen tullessa vastaan.

Perussuomalaiset toivat väriä

Samassa äänestysrupeamassa hyväksyttiin myös opetusministeriön ja maa- ja
metsätalousministeriön ensi vuoden määrärahat. Budjettiin ei tullut enää mitään
muutoksia näiltäkään osin.

Värikkäimmät esitykset tulivat jälleen perussuomalaisilta. Timo Soinin esitystä
Suomenruotsalaisten kansankäräjien määrärahojen leikkauksesta 75 000 eurolla
tuki oman ryhmän lisäksi yksi edustaja, SDP:n Marko Asell. Soinin esittämää 500
000 euron leikkausta Kansallisoopperan rahoihin tuki omien lisäksi neljä
edustajaa muista oppositioryhmistä.

Pertti "Veltto" Virtasen (ps.) ehdotus 10 000 eurosta Narubassofestivaali/
Pispala Folk -tapahtuman tukemiseen keräsi sympatiaa ryhmätovereilta ja 24:lta
vasemmistoliiton ja SDP:n edustajalta.

STT-PEKKA POHJOLAINEN
065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

liikenne rahoitus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu