ratsastustallin kirjava maailma

Esittelen muutaman ratsaja-hevonen -tyypin eli ratsukoita (mielikuvituksellisia, mutta voin olla varma että löydät näistä jonkun talliltasi..):

Pikku-Iida ja Janika, hoitoponi nf.tamma Pullero
Tytöt ovat aina tallilla kun tarvitaan, hoitamassa lempiheppaansa Pulleroa tai kyselemässä vanhemmilta hoitajilta saisiko auttaa harjauksessa. Hoitajatytöt katsovat heitä hieman halveksuen, tunkevathan tytöt aina hoitaja ja hevosen yhteisiin hetkiin, mutta myöntävät kyllä hiljaa itsekseen, että onpas kiva kun Janika pesi satulan kun minun täytyy lukea kokeisiin.

rouva Kyllenberg ja pv-ori Maesto de Grandprix
Kukaan ei tiedä, eikä kutsu rouva Kyllenbergia etunimeltä, paitsi hänen naisystävättärensä Claudia, jolla myös on hieno kouluratsu. Muorit ovat jo keski-ikään ehtineitä, eivätkä he oikeasti kilpaile hevosillaan. Mutta Kyllenberg jos kuka jaksaa aina muistuttaa mitä ratsastusopas sanoo siitä ja siitä. Ratsastajana hän itse ei kylläkään ole kovin vaikuttava, mutta vatkaavalla kädenliikkellä hevosen suupielessä hän kyllä esittää olevansa.

Tuutikki ja sheturuuna Yrttipuu
Tuutikki on jo hieman iso ratsulleen mutta varaa ei ole vaihtaa. Tuuti hoitelee ainokaistaa huolella ja vuokraa sitä rahanpuutteen vuoksi ratsastuskoululle. Yrttipuukin alkaa jo kaivata eläkepäiviä, mutta uskollisest jaksaa kantaa ystäväänsä tuutia selässään.

Linda ja arabi ori Silky.
Lindaa harvemmin näkeekään tallilla. Hän on ollut Silkyn hoitaja jo pitemmän aikaa mutta viettää enemmän aikaa kaupungilla kuin Silkyn luona. Muut tytöt hoitavat Silkyn hänen puolestaan. Jos hän joskus jaksaa tunnilleen raahautua, niin se on estetunti (koulu on hikistä, yäk!) ja hän menee parhaalla hyppääjällä, Silkyllä. Silky on kyllä Lindalle tärkeä, "elämä vain on kiireistä nuoruusiässä"...

Saara ja risteytysponi ruuna Asko
Saara kuuluu "vanhempiin" hoitajiin ja hän on erityisen hyvä ratsastamisessa. Ratsu ei vain ole aivan ihanteellisin, sillä Asko osaa pukit, temput ja liikkuminen on sen mielestä tyhmää. Saara jaksaa silti Askon kanssa, sillä onhan Asko hänen hoitsunsa.

pikku-anni ja shettistamma vilinä
Nämä hurjapäät rymyävät joka paikkaan.
Anni on Lindan yliaktiivinen pikkusisko joka jaksaa juosta tallilla enemmän kuin siskonsa. Vilinän kanssa ei vauhti lopu kesken ja autolla ajaessa tallin lähellä saakin olla varovainen, ettei anni ja Vilinä hyppää pusikosta eteen.
0106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

zee zun kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu