Siitä oudosta kyvystä.

.. juuri olin sulle änimöl tulossa laittamaan viestiä, en kyllä meditointi aiheenani mutta kun kuitenkin tulet tätä katsomaan niin käytän tilaisuuden hyväkseni. Toivottavasti et pahastu, kun näin sivuutan tuon aloittamasi aiheen.

Olen seurannut tätä skorpparikeskustelua johtuen ihan siitä, että olen tässä tovin tapaillut sko- miestä. Itse olen härkänainen. Upeampaa miestä en ole elämäni (~40) aikana tavannut. Todellinen herrasmies, romantikko, koti- ihminen, ei pahemmin juo eikä tupakoi, rakastaa eläimiä, ihmisiä tasa- arvoisesti. Kyseessä oli molemminpuolinen rakkaus ensi silmäyksellä, molemmat tunsivat löytäneensä Sen Oikean. Näin olen ainakin ymmärtänyt. Välimatkan takia olemme tavanneet vain muutaman kerran mutta puhelimet käyvät kuumina. Seksi on **upeaa**. Älyllisesti tasavertaisia, mikä tärkeää. Tunteensa hän todellakin osaa ilmaista, ainakin kirjallisesti.

Mutta sitten tulee se Mutta.

Sinä, änimöl, kun olet antanut noita kenties hieman arvoituksellisiakin vihjeitä sen suhteen, miten sko-miehen kanssa tulisi toimia ja olen antanut itseni ymmärtää, että itsekin olisit skorpioni (?) niin huolimatta siitä, että olen meditoinut jo kuutisen vuotta eikä elämän tarkoitus ole minulle niin hirveän epäselvä, nyt on kuitenkin tapahtunut sitten jotain, mikä todella kummastuttaa.

Olen hyvin ymmärtäväinen, annan tilaa kun tarvitsen sitä itsekin, loppuunpalanut aikoinaan joten todellakin tiedän, mitä ihmisen päässä silloin liikkuu ja mitä toimintamalleja saattaa ilmaantua kun oikeesti stressaa.

Nyt kuitenkin kävi niin, että yhteydenpito loppui intohimoisen hyvänyönviestin saatuani (ja siihen samalla mitalla vastattuani)kuin seinään. Pari päivää oli hiljaista (outoa siksi kun tätä ennen päivittäinen yhteydenpito parisen kuukautta)ja nyt on jäänyt hyvin yksipuoliseksi; minun osaltani jatkunut samalla intohimolla kuin aiemminkin mutta selvää stressin latistamaa työpuhetta vastalahjaksi. Ymmärsin sanoitta ja annoin rauhaa.

Yhtenä päivänä oltiin taas sitten aivan taivaissa ja sitten.. ei mitään. Ei kertakaikkiaan mitään. Kaksi viikkoa olen päivittäin lähettänyt piristävää ja hellää mutta ahdistelua välttävää postia- eikä mitään vastausta.
Saattaa olla lievä mahdollisuus, että sko-mies on vetänyt ihan omia johtopäätöksiään uskollisuudestani täällä korvessa mutta luulin ne asiat jo keskustelluiksi ja luottamuksen syntyneen sen osalta. Työjuttuja on myös ihan riittämiin hänellä, mutta eivät ne tuossa kuukausi sitten häirinneet. Tosin nyt hieman joulu saattaa kiristää tahtia.
Hän ei minua petä, siitä olen satavarma.
Irti en aio hänestä päästää, se on taas tuhatvarma. Nyt vain toivoisin saavani hieman lisävaloa siihen, pitäisikö nyt vinkkisi mukaan olla sitten rohkea ja mitä sillä tässä tapauksessa tarkottaisit? Pakoon en aio juosta. Jaksan olla kärsivällinen mutta tarkoittaako se sitä, että nyt sitten on käynnissä tällainen erakkokausi enkä voi muuta kuin odottaa, että yhteydenotto saapuu vai voinko jatkaa yksipuolista yhteydenpitoa ilman, että erakko vetäytyy entistä enemmän pimeyteen? Haluaako hän nyt sitä tukea, jota sinä kehoitit jossain kirjoituksessasi antamaan? Olen alusta asti lyönyt kaikki tunteeni peliin ja tehnyt ne selväksi eivätkä ne ole muuttuneet tämän yhteyskatkoksen myötä mihinkään, tuskin muuttuvatkaan kun sarvipää- ja vielä tavallisen sitkeä sellainen- olen. Sori nyt vaan, mutta minä olen miettimiseni loppuunsaattanut tämän asian pähkäilemisen suhteen, tukkaan sattuu jo ajatuksestakin, että lisämietiskelyllä nousisin tämän tilanteen yläpuolelle. Löytyisikö sinulta sitä staattista sähköä vielä sen verran, että osaisit hieman valaista tätä edelläkuvailemaani tilannetta sekä antaa uuden näkökulman siihen. Nyt on nimittäin niin, että omani on hieman kaventunut.