Ehdottomasti

Liisa jaakonsaari ehdottomasti nyt Demareiden johtoon. Jaakonsaari saisi vastakkainasettelun loppumaan ja yhteistyön käyntiin. änkyrä linja ei johda mihinkään. Nyt Suomen asioita hoitamaan ja itkut pois.
11277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Liisa on demareista niitä harvoja kunnon ihmisiä. loput on tätä kateus, kauna ja varma kosto -porukkaa.

Äänestä
  • Minäkin kannatan Liisaa ehdottomasti demareiden tulevaksi puheenjohtajaksi. Ihme, että hän ei ole asettumassa ehdolle. Varmasti tukijoita löytyisi monesta suunnasta.

    Liisa on kokenut ja hänellä on lavea maailmankatsomus monen putkiaivoisen demarin vastapainoksi. Liisa tuntee porukat niin eduskunnassa kuin kentäällä, hänellä on myös hyvät kontaktit toisiin puolueisiin.
    Valitsemalla Liisan puhennjohtajaksi, demari- puolue valitsee myös kunnon tulevaisuuden
    toiminnalleen.

    Äänestä

Kysymyksesä on porvareiden ihannoima "kätyri"!
Meillä on oltava oma linja, niin puolustus-ym. asioissa. Ei lähdetä porvariherrojen kanssa marjaan. Siinä käy huonosti. Kuten kävi viime vaaleissa. Tehtiin ratkaisuja, joilla meitä lyötiin, kuin vierasta sikaa. Esim. Omaisuus veronpoisto ja perintöveron poisto. Viimeksi mainittu täysin rikkaiden ehdoilla. Jos olisi tehty päätös joka olisi koskenut nimenomaan pieniä omaisuuksia ja perikuntia, mutta miljoona omaisuudet vapautettiin veroista! Jos Jaakonsaari valittaisiin puheenjohtajaksi,niin nämä hölmöilyt jatkuisi! Vastakkain asettelu on ja pysyy. Porvarit pahimpia lietsojia tässä suhteessa.

Äänestä
  • Kysymyksesä on porvareiden ihannoima "kätyri"!

    Kosto! nyt nopeasti lisä perusteita??! Jaakonsaari on ehdottomasti paras ehdokas puheenjohtajaksi. Paras linja ja parhaat yhteistyö kyvyt. Vasemmiston siiven aloittama vastaikkainasettelu vaatii sovittelijaa.

    Meillä on oltava oma linja, niin puolustus-ym. asioissa.

    Linjana pitää olla uskottava riittävä Puolustus sekä Yhteistyö EU:n ja Naton Kanssa.

    Äänestä

  • lisää. kirjoitti:

    Kysymyksesä on porvareiden ihannoima "kätyri"!

    Kosto! nyt nopeasti lisä perusteita??! Jaakonsaari on ehdottomasti paras ehdokas puheenjohtajaksi. Paras linja ja parhaat yhteistyö kyvyt. Vasemmiston siiven aloittama vastaikkainasettelu vaatii sovittelijaa.

    Meillä on oltava oma linja, niin puolustus-ym. asioissa.

    Linjana pitää olla uskottava riittävä Puolustus sekä Yhteistyö EU:n ja Naton Kanssa.

    Niin Heinäluoma olisi pienempi paska! Hänet vaan pitää saada pois vihreiden ja kepun energiapoliittiselta linjalta. Unohtamaan ilmaston lämpenemispuheet ja bioenergiat ja palaamaan ajamaan tavallisen ihmisen asioita. Eikä pyrkia popularisoimaan asoita, joille ei kukaan maanpäällinen mahda yksinkertaisesti mitään. Nato-linja hänellä on oikea! Jaakonsaari ja Lipponen ovat porvareiden linjalla NATO-asissa ja se ei pitemmän päälle tiedä hyvää.

    Äänestä

  • varma.kosto kirjoitti:

    Minusta JAakonsaaen linja Nato-asioissa on ainoa oikea. Liisahan sanoikin aikoinaan, että Nato on Suomen "salarakas". Eiköhän se ole aina vaan julkisempi, kun näitä Nato-selvityksiä pukkaa päivä päivältä enemmän.

    Liisa on avantgardisti. Hän menee jo siellä, missä muut porukat ovat vasta vuosien päästä.
    Liisa on yksinkertaisesti loistava johtaja puolueelle.

    Äänestä

  • puheenjohtajaksi kirjoitti:

    Eikö vaan,mutta porvarin salarakkaita ei valita SDP:n johtoon! Saavat muualla rakastella NATOA! Eestä ja takaa!

    Äänestä

Jaakonsaari on ehdottomasti paras ehdokas demari johtoon. paras linja parhaat yhteistyö kyvyt ja ei ole änkyrä linjalainen. Osalta on unohtunut että tärkeintä on hoitaa Suomen asioita eikä änkyröidä hallitukselle.

Äänestä
  • Hyvää joulua Liisalle näin netin välityksellä sinne Ouluun!
    Laita kuule Liisa töpinäksi ja ryhdy puheenjohtajaehdokkaaksi, niin demareilla on vielä edes pieni tulevaisuus olemassa.

    Äänestä

  • puheenjohtajaksi kirjoitti:

    Hyvää joulua Liisalle näin netin välityksellä sinne Ouluun!
    Laita kuule Liisa töpinäksi ja ryhdy puheenjohtajaehdokkaaksi, niin demareilla on vielä edes pieni tulevaisuus olemassa.

    Jaakonsaari on lisäksi anoa demari joka tajuaa Ulko- ja Turvallisuuspolitiikasta tosiasiat. Suomen pitää rakentaa vahva kansakunta yhteistyöllä! ja huolehtia vahvasta Puolustuksesta ja hyvistä Länsi suhteista/ yhteistyöstä.

    Äänestä

  • demu... kirjoitti:

    Suomessa on tulossa tulevaisuudessa paljon ulko-ja turvallisuuspoliittisia kannanottoja.
    Parasta olisi puolueelle, että demareiden puolesta mielipiteen olisi antamassa näissä teemoissa ja asioissa ansioitunut Liisa Jaakonsaari.
    Liisalla on mielipiteitä, Liisalla on näkemyksiä ja Liisalla on elämänkokemusta. Sitä kaikkea tarvitaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

paras ehdokas kirjoitti:

Liisa jaakonsaari ehdottomasti nyt Demareiden johtoon. Jaakonsaari saisi vastakkainasettelun loppumaan ja yhteistyön käyntiin. änkyrä linja ei johda mihinkään. Nyt Suomen asioita hoitamaan ja itkut pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu