Uusin kalluppi näyttää laskusuuntaa ja 4,5% kannatusta.
Tämä on suora seuraus Soinilaisten elitistisestä politiikasta, joka on ilmeisesti omaksuttu Venäläisiltä Ogliarkeilta.
Tämä vaarallinen hapatus on hetimiten kitkettävä pois juuriaan myöten koskapas pienen ihmisen ääni ja todellinen Perussuomalaisuus on nyt poljettu lakeerikengillä rutaan.
Paljolti selittelyille ei jääne varaa,koska
Otoksen aikana Saarakkalan johtamat Nuornatsit riehuivat kansainvälisillä foorumeilla,aiheuttaen kansainvälisen kalabaliikin jo yksin Oslon tapahtumista.
Tilanteen tekee kansainvälisestikin erittäin hämmentäväksi se tosiseikka, että Perussuomalaisten kansanedustajien varamiehinä oleilevat Hitlernuori,joka on Hesarin jutun mukaan "suurin poliittinen lahjakkuus koko liikkeessä". Miten tulisikaan suhtautua äärioikeistolaisen järjestön IKL:n "entiseen" koulutuspäällikköön?
Kun isompaa kremppaa alkaa tulla,Kosolalainen maailmankuva muilutuskyydityksineen astunee näkyvämmin framille.
Tiettävästi näihin omalta aatepohjaltaan läheisesti terroristijärjestöihin rinnastettavien järjestöjen napamiehille ja jäsenille ei edes myönnetä USA:n viisumia.
Siksi on hyvin noloa selitellä niitä toilauksia ja edesottamuksia,joita vastaisuudessa on puoluejohdolla edessä.
Tulevissa koitoksissa ei äärioikeistolais-siipeä pelasta edes Pohojanmaaan tekouskovaisten piiloittelema puolisalainen rahastokaan.
Seuraava kalluppi näyttänee jo kakkosella- kolmosella alkavia lukemia..

Vastaukset 2
Vanhimmat
Viisumiongelmiin. Isossa Omenassa ei tykätä Aatun pojista. Siksi Heikkilä sai pikakomennuksen matkaan. Noloahan se oli, mutta onneksi voi täysipäiväisesti opiskella eduskunnan varoilla.
Erilaiset demokratian ja kansanvallan vastaiset hörhöt tekevät myyräntyötä. Tämän vastapainoksi tarvitaan voimakasta Perussuomalaisten puoluetta.
Putin, venäläiset kolonialistit, kommunistit, vasemmistoliitto ja muslimikiihkoilijat tekevät koko ajan myyräntöitään eli epäsuorasti vaalityötä Perussuomalaisten puolesta,
ihan vapaaehtoisesti vielä
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/8538-nuorten-muslimien-asenteet-pelottavat-saksassa