Koira syö kukkia ja heinää, auttakaa.

Nyt viikon ajan reilu vuoden ikäinen snautserimme on syönyt mitä merkillisimpiä juttuja, ja oksentaa keltaista sappinestettä. Sen seassa on aina syötyjä juttuja. Lankaa, joulukaktuksen kukkia, heinää, risuja ym.

Koira on uros, rokotukset annettu ajallaan ja madotettu juuri. Ruoka maistuu hyvin, suorastaan ahmii ja yrittää varastaa pöydästä ja kädestä. Tämä varastelukin on uutta muuten niin hallitusti syövälle kiltille koirallemme.

Olisiko kellään kokemusta tai tietoa, mikä koiruuttamme vaivaa. Onko se mustis, kun joulujärjestelyjen tiimellyksessä on jäänyt vähemmälle? Vai onko se sairas jotenkin?
5561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tai oliko se sitä edellinen.

Äänestä

oksennus on yleensä aina tyhjänmahan oksennusta, eli kannattaa muuttaa ruokinta-aikoja. Se että koira syö mm. heinää, viittaisi siihen että sitä närästää, voi johtua mm. siitä että koira oksentelee usein väkeviä mahanesteitä joka polttaa ruokatorven rikki.

Ensiavuksi käy mm. Antepsin -niminen ihmisten närästyslääke mutta vain kuuriluontoisesti. Suosittelen tosiaan ensimmäiseksi ruokinta-aikojen muuttamista niin että koira syö saman ruokamäärän mutta useammalla ateriakerralla, näin sen maha ei ehdi olemaan niin kauan tyhjänä eikä tule tuota keltaista oksua.

Äänestä
  • Se heinänsyönti on perua susiajoilta luultavasti ja on vaan geeneissä oleva asia. Sitä ei tiedä kukaan tarkkaan. Elänlääkärien mukaan se on jäänne susien ns. luonnollisesta matokuurista. Koira puhdistaa suolistoa syömällä heinää ja oksentaa sen sitten ulos.
    Melkein kaikki koirat tekee sitä.
    Se on sen artikkelin mukaan tänäpäivänä ihan turhaa touhua, koska koirat madotetaan.

    Asiasta ei ole siis varmaa tietoa. Lukekaa se juttu.

    Äänestä

  • juttu sieltä lehdestä! kirjoitti:

    Se heinänsyönti on perua susiajoilta luultavasti ja on vaan geeneissä oleva asia. Sitä ei tiedä kukaan tarkkaan. Elänlääkärien mukaan se on jäänne susien ns. luonnollisesta matokuurista. Koira puhdistaa suolistoa syömällä heinää ja oksentaa sen sitten ulos.
    Melkein kaikki koirat tekee sitä.
    Se on sen artikkelin mukaan tänäpäivänä ihan turhaa touhua, koska koirat madotetaan.

    Asiasta ei ole siis varmaa tietoa. Lukekaa se juttu.

    oksentelee välill' tota keltasta.. ja on hullu syömään heinää... olen harkinnut että kasvatan kotona "kissan ruohoa" ja annan sitä sitten kerran viikossa koiralle...

    en ole ollut huolissaan mutta kyllä koiran täytyy saada tota heinää syödä säännöllisesti, talvellakun ei oikee missää oo

    Äänestä

  • Käyhän siivomasa koiramaisia pulinoita. Sielä on taas rähäkkä päällä.
    Jouluna nuo pari rekattua on taas hyökkimäsä jokaisen kimppuun. Säälittää se ahdistus mutta suututtaa tuo kiusaaminen myös!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


snautserin omistaja kirjoitti:

Nyt viikon ajan reilu vuoden ikäinen snautserimme on syönyt mitä merkillisimpiä juttuja, ja oksentaa keltaista sappinestettä. Sen seassa on aina syötyjä juttuja. Lankaa, joulukaktuksen kukkia, heinää, risuja ym.

Koira on uros, rokotukset annettu ajallaan ja madotettu juuri. Ruoka maistuu hyvin, suorastaan ahmii ja yrittää varastaa pöydästä ja kädestä. Tämä varastelukin on uutta muuten niin hallitusti syövälle kiltille koirallemme.

Olisiko kellään kokemusta tai tietoa, mikä koiruuttamme vaivaa. Onko se mustis, kun joulujärjestelyjen tiimellyksessä on jäänyt vähemmälle? Vai onko se sairas jotenkin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu