Hyvät

yle txt:
Ulkoministeriön Nato-selvitys arvioi Nato-jäsenyyden vahvistavan Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Raportin mukaan liittokunnan voimavarat ennaltaehkäisisivät Suomeen kohdistuvan sotilaallisen painostuksen, hyökkäyksen uhan tai sotilaallisen hyökkäyksen mahdollisuutta.
2100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tottahelvetissä paras tapa ylläpitää rauhaa on rakentaa mahdollisimman pajon aseita.

Kun tyhmyys tiivistyy joukossa,se asettautuu paririviin ja komppanioituu. Sille kehitykselle löytyy aina puoltajansa,puoltajat selittävät oman lajin tappamisen ja tappamiseen varustautumisen moraalilla. Jotenkin minusta tuntuu,että ihmislajin moraali kulminoituu 465 mm:n piipulla varustettuun Winchesteriin. Se on pieni peuran ampumiseen,jänikseen sillä ei osu. Ihmisen tappamiseen se on oiva työkalu.

Tämän kiväärin ja rullarevolverin keksiminen mahdollistaa sen,että USA:ssa on tapettu enemmän ihmisiä kuin heitä on kuollut kaikissa sodissa. Siis mukaanlaskien sisällisota,II-Maailmansota ja Vietnam.

Jos niitä aseita pitää joillekin antaa niin annettakoon ne suomalaisille ammattilaisille.
Jos joudun puolustamaan maatani asein,toivon voivani tehdä sen ammattilaisten kanssa ja ilman,että pappamannisten kaltaiset politrukit ovat vähäveljiäni vastassa Lappeenrannan Huhtiniemessä.

Aion olla paikalla Huhtiniemessä maaliskuussa. Siellä pilktään silloin maan toiseksi suurin pilkkikisa,Pilkiten Kuntoa. Wäinästä kiinnostuneet tulkoot sinne.Vanha pasifisti keskustelee siellä mielihalulla Natosta ja vetää toisinajattelijoita tarvittaessa railakkaasti turpaan.

Äänestä
  • Pilkkimiehiä, mutta Hyvää Joulua erikseen toveri
    Wäiskille!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uutiset.... kirjoitti:

yle txt:
Ulkoministeriön Nato-selvitys arvioi Nato-jäsenyyden vahvistavan Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Raportin mukaan liittokunnan voimavarat ennaltaehkäisisivät Suomeen kohdistuvan sotilaallisen painostuksen, hyökkäyksen uhan tai sotilaallisen hyökkäyksen mahdollisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu