Millainen tili

3vuotiaalle tai jokin muu säästö vaihtoehto.

Nyt normaali säästötili ja sieltä rahat aina 3kk määräaikaistalletukseen.

Millaisia tilejä yms. teillä on käytössä?
71035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

otin säästövakuutuksen.

Näissä on julma kulurakenne, mutta joitain hyötyjä kuten sijoitusten vapaa vaihdeltavuus vakuutuksen sisällä ilman veroa, niin kauan kuin ei nosta rahoja siitä pois sekä kontrolloitavuus; siis jos kuolen niin muksu saa rahat kuten vakuutuskirjaan on merkitty, mutta voin kuitenkin itse määrittää aina halutessani edunsaajan. Ei käy niin että jälkikasvu ryyppää ja hummaa rahat kavereiden kanssa opiskelun sijasta täytettyään 18.

Viime vuodet ovat olleet sijoittajalle hyviä.
Olen onnistunut kasvattamaan noin neljän tonnin alkupääoman noin kymmeneen tonniin.
Nyt olen siirtänyt rahastoja toivoakseni defensiivisemmälle kantille ja sijoittanut niistä kolmanneksen korkopuolelle. Ajatuksena että kunhan kunnolla rysähtää niin taas ostan halvalla.
Kun tässä tätä aikaa on pitkälti toistakymmentä vuotta, niin oletan että se on kasvanut silloin jonnekin + 20 tonniin.

Näitä vakuutuksia kannattaa vertailla, on ystävä kallis ja vielä kalliimpi ystävä.

Olen tässä pikkuhiljaa säästänyt lyhytkorko tilille rahaa jonka aion pistää muutamaan suoraan osakesijoitukseen ja jonkun lapsen nimiin.
Se on kaikkein kustannus tehokkainta, vaikeus on vain siinä että pitäisi nähdä se että millä lapsella on parhaat edellytykset kohdata kohtuullisen iso raha tultuaan täysi-ikäiseksi;
Tiedän tapauksen jossa poika osti BMW:n ja pisti vuodessa kavereiden kanssa miljoona mummua sileäksi.

Pankkien kanssa voi neuvotella kuluista ja koroista, pyydä tarjous.
Ainakin op:lla 3 kk euribor - 1% ilman talletusportaita.
Glitnir tarjoaa 5 %, mutta op:n tili ns. perinteinen josta voi maksaa myös maksuja.

Tavallisella pankkitilillä ei kannata isoja summia pitää vuosi tolkulla eikä ainakaan kymmeniä vuosia.
Itse säästin yläkouluiästä alkaen ja en tajunnut että miten se tavoite aina karkaa kauemmaksi. Ei tajua moni aikuinenkaan inflaatiota, devalvaatioita, elinkustannus indeksiä tai sitä miten valtiovalta verottaa inflaatiota ottamalla mitättömästä vajaan parin prosentin pankkikorosta veroa vielä kolmanneksen inflaation ollessa virallisestikin nyt kolme.
Jotain otin kuitenkin opiksi ja pyrin menettelemään omien lasten kanssa älykkäämmin.

Äänestä
  • Kuten itse kerroit, vakuutuksissa on tosi paha kulurakenne joka syö tuotot ja veroedut.

    Lisäksi ne rahat ovat vakuutusyhtiön omaisuutta eivätkä sinun, sinulla on vain vakuutusyhtiön lupaus maksaa rahat takaisin joskus.

    Suora sijoitus osakkeisiin tai korkorahastoihin (sopivana aikana tietenkin, ei kurssihuipussa) on paljon parempi. Jos joku sijoitus menee pieleen, vähennät tappiot verotuksessa. Jos joku menee oikein hyvin, lahjoitat sen lapselle joka voi myydä sen verottomasti vuoden kuluttua. Tai annat vaan niiden olla, aikanaan perintöverotus on vatsin lievää. Ja samahan se on kenen nimissä omaisuutesi on, kun pystyt maksamaan normaaleita elinkustannuksia ilman lahjaveroa.

    Äänestä

3vuotiaalle, tai lapselle, aivan tavallinen tili jossa muutoma euro.
Jos yleensä tiliä tarvitsevat, meillä oli eka, kun kouluun menivät.

En näe normaalisti mitään järkeä säästää, siitä tulee useita ongelmia,,siis voi tulla.

ensinnäkin sinne saa laitaa vain 4000 €, 3 vuodessa, muut ovat katsottuna verotettavaa.
Js joutuu veroittajan hampaisiin, sitä ollaan siellä koko loppuelämä.

Toiseksi jos rahaa on yllinkyllin,
ei vanhemmat voi siirtää sinne yrityksen rahoja turvaan ilman "maisraatin" vai mikä sen luvan antaa, en muista.


Myös pitää olla korkeatasoiset vanhemmat, jos siten murrosikäiseltä sivistyneesti kieltää mp ostot ym, kaikki ei käsitä rahan arvoa.

eli tulee useita riitoja rahasta,
eli ei kannata antaa jos sitä ei aivan valtavasti ole.

Me olemme ostaneet lapslle kodin autot yms.

Ja kun olivat opiskeljoita, jos on säästöjä,
mahtaisiko sada sosiaalitoimistosta yhdellä istumisella tonnia, kuten meidän nuoret parit 18-25v useita kertoja.

Äänestä
  • Tietenkin. Tyhmää olisi antaa murrosikäiselle säästyneet lapsilisät. Voisi haukkua myöhemmin itsekin.

    Äänestä

mikä on perheen varallisuus,
jos teillä on lainaa, silloin ei tarvi pikkunen tiliä lainkaan,

mutta jos teidän pitää vaurautta laittaa usealle tilille jotta ovat turvassa, sitten on tili järkevää.

eli mikä lienee syy tiliin, se pitäisi tietää.

Äänestä
  • Toki tuntuu nyt typerältä pistää kakaralle kerran vuodessa 50 egee synttärirahaa tilille. Mutta miettikääpä sitä, kun opiskelut alkaa ja on pakko muuttaa pois kotoa vieraalle paikkakunnalle. Opintotuki on aika pieni, ainakin tällä hetkellä. Toki töitä voi tehdä ja tehdäänkin mutta mistäs sitä yhtäkkiä oudolta paikkakunnalta töitä löydät jos opiskelut vie suurimman osan vapaa-ajasta.

    voin kokemuksesta sanoa, että se on kultamuna elämässä, jos opiskeluelämän alkaessa tililtä löytyy kymppitonni esimerkiksi rahaa. Sitten kun lapselle vielä opettaa säästämisen niksit niin tolla summalla pärjää helposti parikin vuotta omassa kämpässä.

    Kaverille vanhemmat säästivät kaikki lapsilisät. Sen verran tiukkaa kuria oli kaverille pidetty ettei saanut noita rahoja edes opiskelemaan lähtiessä. Vuosi sitten osti avomiehensä kanssa asunnon ja hyvään tarpeeseen tuli rahat. Toinen kaveri osti lapsilisillään ym. talletuksilla tontin omalle talolle lapsilisillään (sen verran pieneltä paikkakunnalta, että sillä rahalla sai sen tontin).

    Äänestä

  • tulevaisuuteen! kirjoitti:

    Toki tuntuu nyt typerältä pistää kakaralle kerran vuodessa 50 egee synttärirahaa tilille. Mutta miettikääpä sitä, kun opiskelut alkaa ja on pakko muuttaa pois kotoa vieraalle paikkakunnalle. Opintotuki on aika pieni, ainakin tällä hetkellä. Toki töitä voi tehdä ja tehdäänkin mutta mistäs sitä yhtäkkiä oudolta paikkakunnalta töitä löydät jos opiskelut vie suurimman osan vapaa-ajasta.

    voin kokemuksesta sanoa, että se on kultamuna elämässä, jos opiskeluelämän alkaessa tililtä löytyy kymppitonni esimerkiksi rahaa. Sitten kun lapselle vielä opettaa säästämisen niksit niin tolla summalla pärjää helposti parikin vuotta omassa kämpässä.

    Kaverille vanhemmat säästivät kaikki lapsilisät. Sen verran tiukkaa kuria oli kaverille pidetty ettei saanut noita rahoja edes opiskelemaan lähtiessä. Vuosi sitten osti avomiehensä kanssa asunnon ja hyvään tarpeeseen tuli rahat. Toinen kaveri osti lapsilisillään ym. talletuksilla tontin omalle talolle lapsilisillään (sen verran pieneltä paikkakunnalta, että sillä rahalla sai sen tontin).

    jos laittaa vähän lapsen tilille, sille ei saa kunnon tuottoa, tuotolla on suuri merkitys 10v aikana,
    toki talletus aina nouse kun säästää, mutta on vähän hölmöläisten hommaa.

    Toiseksi, jos sitenkin tavit lasten rahoja, omiin tarpeisiisi, "lasten pitää lahjoittaa" ja se on yli 4000 € summissa verolista.
    Kun ostat uuden auton, verottaja voi kysyä, mistä rahat,
    jos ne on lapsen tilliltä, se on voi voi.


    toiseksi meillä säästettiin vanhemmille, annoimme lapsille siten rinnakkaiskortit joilla vieläkin 7 vuotta käyttävät rahojamme.

    Ja kun lapsemme on olleet köyhiä,
    ovat aina kesän alussa käyneet sossussa, ja kertonet että toukokuun ja kesäkuun vuokraan ei ole rahaa, aina on yli 800 € kertapuhumisella tullut.

    Lapsillamme oli oma yritys 13-16 vuotaiasta asti ja siinä euroja kiinni, kun on OY sitä ei lasketa omaisuudeksi, ennen kuin ottaa.

    Kun alkoi tulla duunia, ostivat asunnotkin itselleen, muta
    kyllä alussa opiskelijan pitää olla tosi köyhä,
    ellei siten todellisuudessa ole rikas.

    Heh, kerroit 50 € säästöistä ja lapsilisistä,
    ei tuollaisilla osteta asuntoja, ei koskaan.

    Kyllä minun lastenikin kavereilla on millejä jo omaisuutta,
    sekä yksi tienaa yli millin vuosi Pokerissa, on 24v.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapselle kirjoitti:

3vuotiaalle tai jokin muu säästö vaihtoehto.

Nyt normaali säästötili ja sieltä rahat aina 3kk määräaikaistalletukseen.

Millaisia tilejä yms. teillä on käytössä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu