Olen yksinäinen koska en uskalla olla itseni. En vain osaa! Olen myös aika huomaamaton, minussa ei ole mitään näkyvää persoonassani, paitsi ujous. Kukaan ei koskaan kerro minulle miten he näkevät minut, paitsi huomauttavat ujoudestani ja siitä että minun pitäisi olla rohkeampi.
Se asia on alkanut pyöriä päässäni ja ei yhtään auta että kaikki sitä samaa minulle AINA jankuttavat.
Olen myös aika ruma.
Pidän kyllä huolta ulkonäöstäni mutta ei se auta paljonkaan.
En ymmärrä elämää, mitä minä muka merkitsen? haluaisin vain kuolla. Olen myös todella kärsimätön, kaikki pitää tapahtua äkkiä, turhaudun todella helposti, ajatukset ei pysy hallinnassani. Kyllästyn myös kaikkeen hyvin äkkiä koska en tiedä mitä oikeasti haluan, en edes uskalla haluta mitään!
Vettailen itseäni muihin ihmisiin ja vihaan itseäni, koska en ole saanut mitään kunnollista aikaiseksi elämäni aikana.
Kaikki on todella ristiriitaista elämässäni. Olen samaan aikaan niin ahdistunut että haluaisin vain kuolla ja samaan aikaan rakastan kaikkea mitä näen ja tunnen.
En ollenkaan ymmärrä kuka olen.
Se asia on alkanut pyöriä päässäni ja ei yhtään auta että kaikki sitä samaa minulle AINA jankuttavat.
Olen myös aika ruma.
Pidän kyllä huolta ulkonäöstäni mutta ei se auta paljonkaan.
En ymmärrä elämää, mitä minä muka merkitsen? haluaisin vain kuolla. Olen myös todella kärsimätön, kaikki pitää tapahtua äkkiä, turhaudun todella helposti, ajatukset ei pysy hallinnassani. Kyllästyn myös kaikkeen hyvin äkkiä koska en tiedä mitä oikeasti haluan, en edes uskalla haluta mitään!
Vettailen itseäni muihin ihmisiin ja vihaan itseäni, koska en ole saanut mitään kunnollista aikaiseksi elämäni aikana.
Kaikki on todella ristiriitaista elämässäni. Olen samaan aikaan niin ahdistunut että haluaisin vain kuolla ja samaan aikaan rakastan kaikkea mitä näen ja tunnen.
En ollenkaan ymmärrä kuka olen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
musta tuntuu ihan samalta, olen myös 19v nuori nainen. voimia ja jaksamista sinulle ja ehkä ens vuosi on jo parempi..
Minäkin tunnen ihan samalla tavalla. Huoh, luulin aikaisemmin olevani aivan yksin ajatusteni kanssa.
Toivotaan! Olen miettinyt että pitäisikö mennä kirjastosta lainaamaan joku itsetunto opas tai jotakin. Mutta en kuitenkaan jaksaisi lukea sitä tai jos on kauheasti tehtäviä niin ei onnistu.
Mutta kiitos ja voimia sinullekin.
En tiedä mitä haluan, en ole löytänyt Sitä Juttua, johon ankkuroida itseni. Kokeilen kaikkea ja jätän kaiken puolitiehen, kun osoittautuu, ettei mikään kokeilemistani taaskaan ollut mulle Se Juttu. Enkä toisaalta haluaisi kuulua mihinkään ryhmään (vaikka kuulumattomuus sinällään onkin mahdotonta), en esimerkiksi yliopistoon ajautuessani liittynyt omaan ainejärjestööni tai käynyt missään fuksiriennoissa, koska kammoksuin ajatusta siitä, että kulkisin ihmisten ilmoilla haalarit päällä edustamassa jotain ryhmää teeskennellen samalla, että kyseisen ryhmän jäsenyydessä olisi jotain erityisen hienoa. Sellainen kumisee korvaani kovin tyhjän oloisesti.
- 22-vuotias urosapina
Ainakin sulla on se opiskelupaikka! Koulussa voi hyvin tutustua ihmisiin jos ei ole ujo, en tiedä oletko...
Aika monessa asiassa olen samaa mieltä, en tosin haluaisi kuolla, et sinäkään varmaan oikeasti?
Vaikeudet, yksinäisyys ja masennus kannustavat saamattomuuteen, tuntuu että elämini ei oikeen etene mihinkään vaikka aika kyllä kuluu... Njoo, itse ainakin kärsin tuomioni loppuun asti.
Yksinäisiähän riittää nykyajan kylmähenkisessä menossa. Melkein kaikilla on kova kiire, kunnon keskustelutuokiot korvataan pikaisilla kohteliaisuuksilla jne.
Olet tulossa aikuiseksi, joten tunteet ovat ristiriitaisia. Se on ihan okei. Kaikkea, mitä tapahtuu, ei pidäkään ymmärtää. Tiettyyn ikään tuleminen hoitaa kehityksen puolestasi. Sinun ei tarvitse asiaa eritellä, vaan vain antaa ajan kulua, kuukausien vieriä. Ei hätää. Se, mitä sinussa tapahtuu, on täysin normaalia. Muutaman vuoden päästä olet jo Itsenäinen Aikuinen.
Jos haluat lukea lisää aiheesta, lue täältä:
http://www.nyyti.fi/linkit_ja_artikkelit/artikkelit/nuoruudesta_aikuisuuteen.htm
Tarkennan sen verran, että kyse ei ole mistään kouluteinivuosista (14,15,16...), vaan ihan tästä kahdenkympin iän saavuttamisesta. Tämä on jonkinlainen rajapyykki.
sepä se kun ei uskalla olla oma itsensä.. harmittaa ihan muitten puolesta kun kukaan ei saa tutustua siihen kivaan minuun.
Ole vaan ihan oma itsesi, eikä ujoudessa ole mitään pahaa,älä niistä huomauttelijoista ota, ei ne anna sinulle oikeaa kuvaa sinusta, sinähän olet rohkea kun jo kirjoitat asiastasi ja olet sen näköinen kuin sinut on luotu, ei ole toista samanlaista ja elämä on lahja.Ei sinun tarvitse verrata itsäsi muihin, itsetunnon kohotus paikallaan. Sinä olet sinä ja minä olen minä, uskon että tulet pärjäämään elämässä kun et anna periksi tee sitä mistä saat iloa ja hymyä.
Hyvää Tapaninpäivää! Onnea ja rakkautta elämääsi.
tuo oli kuin suoraan omasta elämästäni. en tiedä enää yhtään kuka olen. menetin kaikki oikeat ystäväni noin vuoden sisällä ja nyt en tunne enää yhtään itseäni. ehkä ystävät kertovat sitten että kuka on tai jotain, en tiedä..
inhoan ulkonäköäni mikä ei liene uutta kenellekään naiselle. en haluaisi että kukaan katsoisi minua, mutta silti samalla haluaisin tulla huomatuksi.
en usko, että minua tarvitaan tässä maailmassa. ei minulla ole mitään merkitystä. en kestäisi enää yhtään päivää näin, mutta uskottelen joka ilta itselleni että joku päivä kaikki on toisin. jos saisin vain kerran elämässäni tulla huomatuksi, rakastetuksi, olisin valmis lähtemään täältä. en vain tiedä jaksanko odottaa enää kauaa.
Mulla myös sama ongelma, olen yksinäinen. Olen 20v. nainen ja yliopistossa. Sieltä vaikea saada uusia ystäviä kun ei mitään ryhmiä tms. ole ollenkaan ja kun olen niin ujo. Kaikki lukiokamut ovat jääneet matkan varrelle, kun ovat vaihtaneet paikkakuntaa opiskelun takia ja lapsuuden ystävistäkään en tunne enää yhtäkään. Nyt on vaikea saada enää ketään uutta hyvää ystävää.
Myös minulle lähimmätkin ystäväni (ja myös aivan tuntemattomat) huomauttelivat ujoudestani ja se jos mikä on vaikuttanut itsetuntooni alentavasti. En uskalla olla sitä mitä olen oikeasti eikä ketään tunnu kiinnostavan seurani. Olen hukassa.
...pitkäkin teksti, mutta jää nyt kirjoittamatta.
Yksinäisyys vaivaa täälläkin. Sanompa teille, että omaatte tietynlaisen perusluonteen. Se yhdistää meitä, uskokaa pois. Sen verran nyt masentaa, että en jaksa kirjoittaa paremmin asiasta, mutta tiedän aiheesta paljon lukeneena ja pohtineena, että näin on;)
Täälläkin tulevat ilmi jonkinlainen ujous, yksinäisyys, häpeä ja selkeitä itsetunto ongelmia... tunnistatteko itsenne? Noita ei tarvitse, eikä pidä hävetä! Niistä asioista voi selvitä. Ne kuitenkin yhdistävät...eikö?
Entäs: syvällinen ja vähemmän pinnallinen, paljon pohtiva ja mietiskelevä, herkkä monissa asioissa(esim. leffa voi saada kyyneleet...), mitä vähemmän ihmisiä sen parempi, yleinen rauhallisuus omissa oloissa, rauhattomuus ison ihmismassan seassa, kova/vahva/"temperamenttinen" ajatus maailma(tietynlaista itsekeskeisyyttä), masennus, joka asiasta pyrit kaivamaan jotain negatiivista, iän kaikkinen jahkailu: kyllä vai ei(onkohan tuo nyt varmasti hyvä ostos? tms..), luonnossa on hyvä olla, koti on nro.1, 100%luotettavuus, täsmällisyys, hyväsydämisyys, kiltti, ja miljoona muuta...
Miltä teksti näytti? mitään tuttua? paljonkin tuttua? löysitkö jopa "uutta" tuttua, mitä et ole ajatellutkaan?
Et välttämättä ymmärtänyt kaikkea kirjoittamaani vaikka kirjoitus sinua koskisikin. Ei se mitään... olet voinut olla jotain noista piirteistä, saatat tulla olemaan, olet ehkä tiedostamattasi tai sitten kovin monikin tuntui tutulta;) Väitän kuitenkin, että löydät hyvin paljon tuttua jos vain ymmärrät mitä kirjoitin.
Ikävä kyllä tällä luonteella taisin kirjata enemmän negatiivisia piirteitä tuohon:) Kyllä positiivista löytyy vähintään yhtä paljon;) Ja suurin rikkaus on tunneäly/syvällisyys joka tähän luonnetyyppiin onneksi kuuluu. Se on älyä jota kovin monella on paljon vähemmän, sen näkee jo pelkästään uutisista.
Ja te ujot, itse ollut joskus hyvin ujo. Siitä ei pääse koskaan kokonaan eroon, mutta siitä pahimmasta pääsee. Eli voit mennä minne huvittaa ja tehdä asioita mitä et koskaan ole uskonut tekeväsi(käydä typeriä:D small talkkeja, nauraa itsellesi, saada itsesi kuulumaan ja näkymään jos haluttaa jne...). Pieni ujous ei ole haitaksi.
Ihminen joka ymmärtää sinua, ei valita ujoudestasi. Ja ujokin kelpaa elämän kumppaniksi. Älkää siis vajotko alas...elämä on aivan mahtavaa! jos ei tänään niin toisena päivänä. Älä siis luovuta.
Aijaih kun oli syvällinen ja itseäni purkava teksti:D Yksinäisyyden masennuskin helpotti;) Jos joku räkänokka löysi tekstistäni paljon kirjoitusvirheitä niin ilmoita ihmeessä löydöstäsi.Sinäkin olet tärkeä.
Kysy lisää jos löysit itsesi tai muuten vaan siltä tuntuu!
siitä aika pitkä:D myönnettäköön.
Luulen että ujouteni johtuu siitä etten tiedä millainen olen, minussa on niin monia puolia eikä mikään ole näkyvä.
Jos jonkun pitäisi kuvailla minua hän sanoisi vain "ujo, hiljainen, varautunut yms."
En kuule muilta ihmisiltä oman luonteeni hyviä puolia. En osaa olla itseni, koska en tiedä millainen olisin. Minulla ei ole suosikki musiikkia, elokuvaa tai kirjaa ja sekin tekee elämästä vaikeaa kun en voi puhua ihmisten kanssa joilla olisi samoja mielenkiinnon kohteita koska minulla ei ole mitään erityistä mielenkiinnon kohdetta.
Ei ole tavoitteita eikä mitään minkä avulla tuntisin itseni paremmin.
vasta aloitat itsesi etsimistä. Pakko kyllä sanoa, että varmasti jotain mielenkiinnon kohteita omaat!? Jostain pidät enemmän kuin jostain muusta. Joku on yli kaiken. Kuten ruuatkin, varmasti joku ruoka on parempaa kuin toinen tai joku ruoka on herkkuasi. Minkälaiseen järjestykseen pistäisit: suklaa, salmiakki- ja hedelmäkarkit?:) vai ovatko kaikki ihan samaa mössöä?
Varautuneisuus, hiljaisuus ovat kovin ujouden perus piirteitä.
Ei muuta kuin etsimään, löydät varmasti itsesi. Löydettyäsi, elämä helpottuu..Aikaa on;) ja aika yleisestikin on se iso tekijä.
sama se on mullakin.. ite olen 21v nuorimies ja yksinäinen... on mullakin ujoutta ja olen myös omasta mielestä ruma, mut oon muka joittenkin mielestä komeakin, mutta sitä en usko alkuunkaan... en minäkään ymmärrä elämää ja olen myös toivonut kuolemaa, mut en oo vielä kuollu vaikka olen ollut itsetuhon partaalla.. tai siis olen vieläkin..
vertailen minäkin itseäni toisiin ja olen tyytynyt siihen tulokseen,että olen ruma... en minäkään ole saanut mitään kunnollista aikaiseksi elämäni aikana... eli siis minunkin elämä on suoraan sanoen sieltä ja syvältä ja haluaisin kuolla...
on minunkin elämässäni kaikki ristiriitaista... olen minäkin jatkuvasti ahdistunut ja väsynyt elämään, mut se on pakko vaan elää....
mut kaikesta huolimatta onnellista uutta vuotta kaikille! koitetaan pärjätä tässä kurjassa elämässä
xxxxxxxxxxx