Noh, kävikö pukki jo?

- - -

Nyt taas pian soihdut sammuu ja kaikki väki nukkuu, mikä tarkoittaa sitä, että Joulupukki on jo suorittanut vierailunsa ihmisten huusholleissa. No mitäs visiitistä jäi käteen?

98

16946

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jul.....

      tärkeintä lahjat vaan yhdessäolo. Joudun työni puolesta reissaamaan paljon ja joulu on hieno asia kun saa vain olla perheen kanssa. On hienoa sytytellä kynttilöitä lyhtyihin ja laittaa roihuja. Asumme Parkanossa maaseudulla ja tuli eilen valkoiseksi maa. Kyllä heti näyttää nuo kynttilät erilaisilta. Itse pidän lyhdyistä joista näkyy selkeästi kynttilän liekki.

      Kyllä ihan kivoja lahjojakin saimme jakaa ja eilen kävimme tervehtimässä vanhempiani Raumalla ja veimme terveiset heille ja sisaruksilleni. Se kruunaa joulun kun käy vanhempien luona ja varsinkin kun omistaa maailman parhaat vanhemmat. Joskus kuuntelen Mikko Alatalon laulua "On taas aika hyasinttien" jossa laulaja laulaa, että "minä täällä, sinä siellä jossakin, oi kuinka äiti sua rakastin"
      Äitini elää vielä, mutta tulee liian vähän käytyä vanhempien luona ja voi todella samaistua tuohon lauluun.
      Monella on äiti jo kuollut ja silloin varmaan Konsta Jylhän Joululaulu on läheinen jossa pieni lapsonen vie kynttilän äidin haudalle.

      Eli siis tärkeitä asioita ainakin itselleni on muiden muistaminen ja rauha sydämmessä. Ei se niin tärkeää ole vaikka lahjoja ei saakaan. Kyllä ne alennusmyynnit kohta alkaa ja taas saa ostaa. Parempi mieli tulee jos laittaa 50€ pelastusarmeijaan.

      • MMJKLMS

        VIIS LAHJOISTA < MUA ÄRSYTTÄÄ KUN MONET LUULEVAT ETTÄ JOULU LOPPUU < VAAN AATTOON...JOULUA KESTÄÄ LOPPIAISEEN....MUSTA OLISI UPEAA VIETTÄÄ JOSKUS JOULUA.UUTTAVUOTTAA JA JUHANNUSTA TUORENA AVIOMIEHENÄ

      • ...eikö totta!
        MMJKLMS kirjoitti:

        VIIS LAHJOISTA < MUA ÄRSYTTÄÄ KUN MONET LUULEVAT ETTÄ JOULU LOPPUU < VAAN AATTOON...JOULUA KESTÄÄ LOPPIAISEEN....MUSTA OLISI UPEAA VIETTÄÄ JOSKUS JOULUA.UUTTAVUOTTAA JA JUHANNUSTA TUORENA AVIOMIEHENÄ

        Menet vain naimisiin nakkikioskilla tapaamasi naisen kanssa. Tai sitten valitset umpiruottalaisen Göranin...!Kumpi houkuttaa...

      • kas kummaa

        No jopas jotakin. Teen itse työtä varainhankkijana vähäosaisille, ja kyllä niin on nihkeätä ja itsekästä Suomen kansa tänä päivänä. Ihan hävettää "meidän puolesta". Kyllä tuntuu olevan vähempi kuin se 50 ekee ylivoimainen summa lähes kaikille.

      • Jul.....
        kas kummaa kirjoitti:

        No jopas jotakin. Teen itse työtä varainhankkijana vähäosaisille, ja kyllä niin on nihkeätä ja itsekästä Suomen kansa tänä päivänä. Ihan hävettää "meidän puolesta". Kyllä tuntuu olevan vähempi kuin se 50 ekee ylivoimainen summa lähes kaikille.

        kaikki hyväntekeväisyysrahat tulevat 99 prosenttisesti niiltä jotka eivät ole rikkaita vaan tavallisia kansalaisia joille tili tulee ja menee ja pankkiin ei jää rahaa. Yleisesti siis lahjoitettava summa muodostuu niistä 1 - 20€ summista. Rikkaat antavat aniharvoin.

    • Kyllähän se vähän niin on että kun ei enää oo naperoita talossa,niin ei ainakaan aatto oikein tunnu miltään. Toisaalta on mukava kun on rauhallista. Vähän annetaan lahjoja ja sulkaata paljon. Aamulla aisakello helkkää ja kirkkoon kuulemaan jouluevankeliumia. Ei tarvi niin aikaisin herätä kuin kersana,kun joulukirkko oli varmaan kuudelta ja oli tunnelmaa,kun halkoja paloi kamiinassa ja siinä vieressä meinas sulaa ja kauempana paleli. Muistan jopa hämärästi,että hevosella mentiin,mutta sitä en muista että miten ne hevot tarkeni oottaa ja oliko siellä joku niitä "päivystämässä".Tietysti pollet oli ennen fiksumpia ja ne sai laittaa ohjista puomiin kiinni,mikä nykyisin on kiellettyä.
      Huomenna ei oikein ole kyläilypäivä,mutta Tapanina saa sitten ajella ja kyläillä . Mukava kun on monta vapaapäivää,paitsi muutamilla aloilla,kuten kaupat,sairaalat ja navetat,joitakin mainitakseni.

      • tervetuloa Joulu !

        Ihanaa kun Joulun aika on vasta alussa ja saa nauttia Joulun tuoksuista ja valoista ym. :)

    • ellei aivan sonni

      jakoi ja sai lahjat jo viime kuussa, nyt sillä todella vaan soihdut sammuu ja kaikki muu väki hukkui kuka minnekin. Yksin oon, pukkina, sonnina ja pässinä, onneksi ei o kiljuvia kakruja eikä vihasta muijaa, en edes huijaa: Poikamiehen joulu kotona on onni ja autuus!

      • tosi nuija muija

        Ukko sammui eka kerran jo ruokapöytään, kun ei jaksanut odottaa seuraavaa ruokalajia...ja n.5 tuntia nukuttuaan heräsi jatkamaan ryyppäämistä ja onneksi makasi makkurissa koko päivän, just äsken se heräsi. Eli joulu meni mulla oikein rattosasti, paras lahja oli just se ettei ukko jaksanut nakuttaa koko iltaa. Eikä onneksi jaksanut kännissä rueta paneskelemaankaan.

      • ensi jouluksi
        tosi nuija muija kirjoitti:

        his vanha on päässyt oppimaan huonot tavat

      • ihhmettelevä
        tosi nuija muija kirjoitti:

        Ukko sammui eka kerran jo ruokapöytään, kun ei jaksanut odottaa seuraavaa ruokalajia...ja n.5 tuntia nukuttuaan heräsi jatkamaan ryyppäämistä ja onneksi makasi makkurissa koko päivän, just äsken se heräsi. Eli joulu meni mulla oikein rattosasti, paras lahja oli just se ettei ukko jaksanut nakuttaa koko iltaa. Eikä onneksi jaksanut kännissä rueta paneskelemaankaan.

        Miksiköhän tuo yhteiselo jatkuu, jos onnea on, että ukko sammuu, eikä varsinkaan osoita seksuaalista kiinnostusta puolisoonsa?

    • dffdfddfd

      philips hts3357 kotiteatteri aivan huippu:):)

      • Slamppa

        Niin, kaipa sitä toiset ilahtuvat kodin-elektroniikasta. Itse koin kaikkein mieluisimpana lahjana Kalevalakorun Pyhä Birgitta, jää jotain kunnolla muistoksi.

      • Chevrolet !

        Kallis ja makee :) !

    • Alzeezi

      Kyl kai tuo känny oli paras lahja.Hyvät uudet vuodet kaikille!

    • maailman ihanimman miehen n...

      Kyllä ihania lahjuksiakiakin sain muun muassa kaksi keittokirjaa jne..kalevalakorvikset muuta sitten esm: kodinkoneita ja atk&hifi laitteita pitkin vuotta.MUTTA TÄRKEINTÄ KAIKESSA on RAKKAAT ja läheisyys ja yhdessäolo.

    • löytyi kaikki

      Kaikki samalla tavalla mukavaa ja tarpeellista tavaraa: itseneulotut villasukat, hyvälaatuiset aterimet, maailman kauneinta musiikkia ja viinipullo. Pukki oli kiltti :)

    • seepra

      joulusta jäi matka ensi kuussa . 2 viikkoa Vietnamissa .

    • milliskainen

      Joulun paras lahja oli ilta yhdessä perheen kanssa ja rauhallinen mukava tunnelma oli kaikilla. Ihana joulu!

    • Nöpö~

      Mä olin tänä vuonna neljättä vuotta pukkina ja oli taas tosi hauskaa.. perheen nuorenpana on hauska esittää pukkia vaikka kaikki tietävät että siellä parran takana piileekin vain pieni tyttö. (: Yksi lahjani tuli aivan kokonaan yllätyksenä en olisi miten arvannut että minulle hankitaan uusi kännykkä. Olin sitä ensi synttäri lahjaksi pyytänyt, mutta minulle vastattiin EI, koska olin jo scotarin saamassa synttäri lahjaksi. Lahjoja avaessani kirjekuorta, jonka sisältä paljastui haluamani kännykän ympärillä kirjoitettu teksti: "Tämä oikeuttaa sinut saamaan uuden kännykän." Olin aivan suu ammollaan enkä löytänyt sanoja. (:
      Muitakin lahjoja tuli tosi paljon. UUSIA vaatteita ja koruja. Sekä kapioita joita oli veden puhdistin ja veden keitin.

      Tämä oli tosi kiva joulu. :D

    • ukolle

      paras lahja oli että mies rupes syömään antabusta, ei siis viinan pisaraa enää, toivottavasti

    • blondi-72hki

      se kun kaikilla oli hyvä mieli;O)

      Perheemme lahjoja oli raha,suklaa,pleikka kakkonen ja siihen pelejä,triviali ja monopoly siis näitä uusia versioita,viinipulloa ja yöpukua,sormikkaita,puseroa,sukkia,pyykinpesukone kännykät,huppari,paitoja,koirille leluja,pyyhekumeja,kalentereita,pehmonalleja,
      meikkejä ja ihonhoitotuotteita ym ym ...

    • Lahjat

      Joulun paras lahja oli rauha ja mukava yhdessä olo perheen kanssa.. Päätös kännykät hävitetään käytöstä ja palataan tavalliseen johtopuhelimeen oli paras lahja tulevaisuudelle.
      Samoin digiboksia ei koskaan kukaan meistä hanki. tästä alkaa yksityisen ihmisen ….luonnon palauttaminen ennalleen. Kunpa ei kenenkään tarvitsi kävellä niillä näkymättömillä linjoilla joita ympärillämme kulkee ja tuhoaa puita….ja pian ihmisiä kunhan menee muutama vuosi.

      • yäk

        :::DDDDDD haha

      • sama kuin aikaisemmin
        yäk kirjoitti:

        :::DDDDDD haha

        Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa...ja se joka joituu kuvauttamaan aivojaan ei taatusti naura ollenkaan ....minä olen jo vanha ja saanut elää onnelista elämää ...mutta teidän nuorten pitäis pikkasen jarruttaa...kaikki kehitys ei ole ihmisvartalolle hyväksi....

    • saatiin jo

      2000 vuotta sitten kun syntyi Hän jota nyt juhlitaan. Hänen takiaan vietetään tätä juhlaa ja annetaan lahjoja toisillemme. Hyvää Jeesuksen syntymäpäivää kaikille!

      • joulukuussa

        En muista mihin aikaan tarkalleen se oli, mutta joku viisas voisi valaista oliko se keväällä vai syksyllä.

        Joulun vietto 25 päivä periintyy Egyptin auringonjumala Ra´n palvonnasta.

      • Mä vaan
        joulukuussa kirjoitti:

        En muista mihin aikaan tarkalleen se oli, mutta joku viisas voisi valaista oliko se keväällä vai syksyllä.

        Joulun vietto 25 päivä periintyy Egyptin auringonjumala Ra´n palvonnasta.

        Ja höpö höpö

      • Jeesus syntyi
        joulukuussa kirjoitti:

        En muista mihin aikaan tarkalleen se oli, mutta joku viisas voisi valaista oliko se keväällä vai syksyllä.

        Joulun vietto 25 päivä periintyy Egyptin auringonjumala Ra´n palvonnasta.

        syksyllä mutta koko kristikunta viettää joulua Hänen syntymänsä muistoksi. Vai onko joku lukijoista viettänyt joulua joskus Ra'n palvonnan muistamiseksi?

      • Katso tämä ensin

      • Olet oikeassa
        Jeesus syntyi kirjoitti:

        syksyllä mutta koko kristikunta viettää joulua Hänen syntymänsä muistoksi. Vai onko joku lukijoista viettänyt joulua joskus Ra'n palvonnan muistamiseksi?

        Lisätä myös tuohon voi, ei joulukaan ole ollut aina joulu, vaan joulun sijasta ennen suomessa vietettiin ihan muuta juhlaa joka muutettiin jouluksi.

        Joulupukki on pakanallista alkuperää, sekin unohtuu valheilla aivopestyiltä ihmisiltä.

        Koko joulun voisi yhtä hyvin lakkauttaa ja perua pysyvästi, koska se perustuu valheellisuuteen. Siitä on historiallista näyttöä ihan yllin kyllin.

        http://www.erm.ee/vanast/pysi/finpages/joulud.html

        http://www.nic.funet.fi/~magi/artikk/uskonto/joulu/historia.html

        http://www.erm.ee/vanast/pysi/finpages/talv.html

        http://video.google.com/videoplay?docid=-7810993921354002750

      • häpeäisin
        Jeesus syntyi kirjoitti:

        syksyllä mutta koko kristikunta viettää joulua Hänen syntymänsä muistoksi. Vai onko joku lukijoista viettänyt joulua joskus Ra'n palvonnan muistamiseksi?

        Jeesuksen synttäreiden viettäminen jouluna on yhtä epäaitoa kuin viettää 18-vuotissynttäreitään juhannuksena, vaikka tulisi täysi-ikäiseksi vasta joulukuussa. Miksi kristityt eivät arvosta Vapahtajaansa tuon enempää, vaan antavat Hänelle epäjumalten syntymäpäivän? Sehän lähentelee jo jumalanpilkkaa.

      • jäi uupumaan

        On paras, kun yllätetään ja potkitaan selkään.

        Henki salpautuu joksikin aikaa.

      • Sait minut nauramaan!

      • jumalanpilkasta
        häpeäisin kirjoitti:

        Jeesuksen synttäreiden viettäminen jouluna on yhtä epäaitoa kuin viettää 18-vuotissynttäreitään juhannuksena, vaikka tulisi täysi-ikäiseksi vasta joulukuussa. Miksi kristityt eivät arvosta Vapahtajaansa tuon enempää, vaan antavat Hänelle epäjumalten syntymäpäivän? Sehän lähentelee jo jumalanpilkkaa.

        hehän pilkkaavat omaa jumalaansa. Raamatussa sanotaan ettei jumalankuvia saa tehdä, ja sitten siitä on joka kirkossa ja vaikka missä. Minun mielestäni he pilkkaavat jumalaa ja ovat vääräuskoisia, koska uskovat valheisiin silmät kiiluen.

      • !!!!!!!!!!!!!!
        jumalanpilkasta kirjoitti:

        "Minä olen Herra, sinun Jumalasi...", "sinulla ei saa olla muita jumalia"...."älä tee jumalankuvaa..." siis ÄLÄ TEE ITSELLESI EPÄJUMALIA!!!! Jos olet joskus lukenut Raamatun läpi, muistat ehkä kohdan jossa Mooses keljetti kansaansa pois Egyptin maasta... matkalla porukka alkoi napisemaan, keräsi kaiken saatavissa olevan kullan tehden siitä itselleen epäjumalan kuvan ja miten kävi? Luvattu maa jäi heiltä saavuttamatta.Tämä siis ei tarkoita sitä, etteikö Esim Jeesuksesta/Jumalasta voisi tehdä maalausta tai veistosta, kunhan sen tekee "hyvässä hengessä" eikä pilakuvia tms. vaan sitä, ettei meillä saa olla muita jumalia, jumalankuvia tms.
        En tiedä mitä uskoa edustat, ilmeisesti et ainakaan kristinuskoa koska kirjoitat Jumalan nimen pienellä verraten Häntä yhtä ala-arvoiseksi kuin epäjumalat ovat.
        Toisaalta, jos olisit muslimi niin ymmärtäisit ehä kunnioittaa asiaa senverran, että kirjoittaisit Jumala (vrt Allah) etkä jumala. Ateistikaan tuskin nolet, sillä mitä merkitystä sinulle tällä keskustelulla silloin olisi, turhaahan on kai sellaiseen puuttua johon ei edes usko... eli enpä tiedä.
        Ihan ystävällisessä hengessä kuitenkin kehoittaisin, että lukisit raamatun edes kertaalleen läpi.

      • ...
        Olet oikeassa kirjoitti:

        Lisätä myös tuohon voi, ei joulukaan ole ollut aina joulu, vaan joulun sijasta ennen suomessa vietettiin ihan muuta juhlaa joka muutettiin jouluksi.

        Joulupukki on pakanallista alkuperää, sekin unohtuu valheilla aivopestyiltä ihmisiltä.

        Koko joulun voisi yhtä hyvin lakkauttaa ja perua pysyvästi, koska se perustuu valheellisuuteen. Siitä on historiallista näyttöä ihan yllin kyllin.

        http://www.erm.ee/vanast/pysi/finpages/joulud.html

        http://www.nic.funet.fi/~magi/artikk/uskonto/joulu/historia.html

        http://www.erm.ee/vanast/pysi/finpages/talv.html

        http://video.google.com/videoplay?docid=-7810993921354002750

        Taisi olla Paavi Julius 1 joka päätti että jeesuksen syntymää juhlitaan 25.12 ( päätti tämän joskus 300 jkr??) en muista nyt aivan tarkkaan,mutta näin asia kuitenkin pääpiirteissään on!!
        Ennen vietettiin talvipäivänseisausta, valon juhlaa ennenkuin siitä väännettiin kristillinen tapahtuma..

      • luin jo kahdesti
        !!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

        "Minä olen Herra, sinun Jumalasi...", "sinulla ei saa olla muita jumalia"...."älä tee jumalankuvaa..." siis ÄLÄ TEE ITSELLESI EPÄJUMALIA!!!! Jos olet joskus lukenut Raamatun läpi, muistat ehkä kohdan jossa Mooses keljetti kansaansa pois Egyptin maasta... matkalla porukka alkoi napisemaan, keräsi kaiken saatavissa olevan kullan tehden siitä itselleen epäjumalan kuvan ja miten kävi? Luvattu maa jäi heiltä saavuttamatta.Tämä siis ei tarkoita sitä, etteikö Esim Jeesuksesta/Jumalasta voisi tehdä maalausta tai veistosta, kunhan sen tekee "hyvässä hengessä" eikä pilakuvia tms. vaan sitä, ettei meillä saa olla muita jumalia, jumalankuvia tms.
        En tiedä mitä uskoa edustat, ilmeisesti et ainakaan kristinuskoa koska kirjoitat Jumalan nimen pienellä verraten Häntä yhtä ala-arvoiseksi kuin epäjumalat ovat.
        Toisaalta, jos olisit muslimi niin ymmärtäisit ehä kunnioittaa asiaa senverran, että kirjoittaisit Jumala (vrt Allah) etkä jumala. Ateistikaan tuskin nolet, sillä mitä merkitystä sinulle tällä keskustelulla silloin olisi, turhaahan on kai sellaiseen puuttua johon ei edes usko... eli enpä tiedä.
        Ihan ystävällisessä hengessä kuitenkin kehoittaisin, että lukisit raamatun edes kertaalleen läpi.

        25 vuotta sitten. Luepa sinä se raamattusi edes kertaalleen, ja tajua sillä kertaa, että se on täyttä tarua ja potaskaa, kuin elokuvat tai romaanit.

      • kristinusko pelastamaan meidät
        ... kirjoitti:

        Taisi olla Paavi Julius 1 joka päätti että jeesuksen syntymää juhlitaan 25.12 ( päätti tämän joskus 300 jkr??) en muista nyt aivan tarkkaan,mutta näin asia kuitenkin pääpiirteissään on!!
        Ennen vietettiin talvipäivänseisausta, valon juhlaa ennenkuin siitä väännettiin kristillinen tapahtuma..

        ja noitaroviot paloivat. Oikeastaan Neuvostoliitto voisi palauttaa anastamansa maat ja sotakorvaukset koska itse alkoivat sodan, ja uskovat voisi mennä sinne mistä tulivatkin, pitämään joulujansa ja antaa kunnon ihmisten olla rauhassa.

      • Oikolatu
        jäi uupumaan kirjoitti:

        On paras, kun yllätetään ja potkitaan selkään.

        Henki salpautuu joksikin aikaa.

        Urheilu-erotiikkaloman,joten suksin vittuun!

      • oh my God !
        joulukuussa kirjoitti:

        En muista mihin aikaan tarkalleen se oli, mutta joku viisas voisi valaista oliko se keväällä vai syksyllä.

        Joulun vietto 25 päivä periintyy Egyptin auringonjumala Ra´n palvonnasta.

        Joulu on ja pysyy, Jeesuksen syntyma oli oikeasti arvioituna syyskuussa, so What !!
        Ja ....t periytyy
        mistaan auringonjumalan ....palvonnasta ...idiootti!

      • lukenut useasti
        luin jo kahdesti kirjoitti:

        25 vuotta sitten. Luepa sinä se raamattusi edes kertaalleen, ja tajua sillä kertaa, että se on täyttä tarua ja potaskaa, kuin elokuvat tai romaanit.

        Minä olen lukenut useasti, enkä silti ole saanut kaikkea hakemaani täysin irti. Mutta ymmärrän ettei kaikki tapahdu kuin romaania lukiessaan..you know ?

        Sinua käy jopa sääliksi . Toivotan sinulle kuitenkin kaikkea hyvää, jospa joskus loydät elämääsi tarkoitusta... ja viisautta.

      • näsäviisa !
        häpeäisin kirjoitti:

        Jeesuksen synttäreiden viettäminen jouluna on yhtä epäaitoa kuin viettää 18-vuotissynttäreitään juhannuksena, vaikka tulisi täysi-ikäiseksi vasta joulukuussa. Miksi kristityt eivät arvosta Vapahtajaansa tuon enempää, vaan antavat Hänelle epäjumalten syntymäpäivän? Sehän lähentelee jo jumalanpilkkaa.

        entä jos se sinun epäjumalasi onkin syntynyt Jeesuksen syntymäpäivänä !! Mitäs siihen sanot, kas kun sitäkään ei tiedä :)

        Kyllä Kristityt varmasti arvostavat Jumalaansa ja SEN sinäkin tiedät .

      • ihmettelen vain
        jumalanpilkasta kirjoitti:

        hehän pilkkaavat omaa jumalaansa. Raamatussa sanotaan ettei jumalankuvia saa tehdä, ja sitten siitä on joka kirkossa ja vaikka missä. Minun mielestäni he pilkkaavat jumalaa ja ovat vääräuskoisia, koska uskovat valheisiin silmät kiiluen.

        Mitä sinä tiedät raamatun sanasta ? Parempi ettet iske tikulla silmään muita. Kellähä ne silmät mahtaa kiilua :)
        Hauskaa Joulua sinullekin !

    • yeppee!

      Ne oli ne parhaat

      • hmmmm...

        Öh...konsolit -.-

        Miksei muuten PS3?

      • yeppee!
        hmmmm... kirjoitti:

        Öh...konsolit -.-

        Miksei muuten PS3?

        a) Se on ihan hirmu kallis, siltä sukulaiselta, joka sen osti olisi mennyt kaikki rahat :<
        b) PS3:lle ei ole vielä kauheasti pelejä, ainakaan hyviä

    • helkkymari

      ..lahja rakkaalta pojaltani: seteli. jolla saan häneltä 15 minuuttia jalkapohjien kutitusta. Enkä uskaltanut edes haaveilla tästä lahjasta :-)

      • pukki :D

        Paras lahja mul kyl oli Playstation 3 ja siihe läjäpäin hyvii pelei :P

    • houhuohuuooh

      paras lahja oli tietty sonyn digikamera ;)

      • zeni84

        sain myös kameran mutta olympuksen 8.0 megapikselin ja 5x zoomi ja 2,5 tuuman näytöllä... vou... ja pölynimuri, electrolux ultra silencer, on oikeesti hiljainen...

    • Joo-o.

      Burberryn London-hajuvesi, Manic Street Preachersien Everything Must Go -levy ja leffaliput olivat ne mieluisimmat. Se mitä todella halusin ja en saanut oli lahjakortti Stockmannille (jonka olisin tuhlannut Akateemisessa kirjoihin), mutta saan sen myöhemmin, kun vanhemmat ostavat siskolle ja hänen poikaystävälleen uudet patjat, samalle hinnalle sitten.

    • LUMIKUKKA

      Halaus maailman ihanimmalta ystävältä! Tätä ei rahalla saa.

    • elämäniloa ..................

      räiskyvyys jäi puuttumaan, ehkä ensi jouluna sitten, vaikka eikö Jeesus-lapsellekin lahjoja tuotu vasta loppiaisena...

    • En päästä pukkeja tulemaan

      Vapaus ja terveys ovat niin hyvät syntymälahjat, että ei tarvitse joululahjoja. Iloitsen saaduista syntymälahjoista, niitä ei tavarat korvaa.

    • IKI onnellinen

      EHDOTTOMASTI PARAS LAHJA OLI POSITIIVINEN RASKAUSTESTI :)

      ensi joulun saakin ostaa kahdelle pienokaiselle lahjoja .

      • minävaandfhjkj

        Ooowww :) Onneksi olkoon!!

      • Paljon onnea sinulle ja miehellesi perheenlisäyksestä!!nauttikaa nyt kahden keskisistä asioista täysin rinnoin!!Ja sitten kun vaavi on maailmassa niin tietty silloinkin...muistakaa rakastaa toisianne!!!
        Hyvää Uutta Vuotta!!!!

      • oli kun

        sai aattona istua omanseurakunnan kirkon penkillä

      • minusta tulee mummi :)

        Onnea teille vanhemmille :) Olen odottanut tätä minun lahjaani salaisesti jo muutaman kk vasta, mutta en uskonut sen tapahtuvan näinkin pian :) Toiseksi nuorin poikani ilmoitti vaimonsa kanssa, että minusta tulee mummi elokuussa -08, mikäli ja toivottavasti kaikki menee hyvin! Olivat tehneet jouluaattona raskaustestin ja se oli posiitiivinen! Sain tietää siitä ihan ensimmäisenä. Mikä ihana joululahja! Heille itselleen ja minulle. Ensi jouluna onkin sitten n. 4 kk ikäinen pikku nyytti luonamme....en silti osta vielä silloin lahjoja, vaan avaan tilin ja kerään rahaa sinne, jotta vanhemmat saavat ostaa tuikitarpeellisia juttuja esim. vaunut ja sängyn pienokaiselle. Saavat käyttää tilillä olevia varoja jo heinäkuusta. En osta itse tarvikkeita vaan saavat ostaa sellaista kun haluavat. Sitä olisin toivonut silloin aikanaan kun sain omat lapseni.

    • Jadepoika

      Ehdottomasti System of a Down-Hollywoodin hypnootikot -kirja. :) Kovasti olin himoinnut, mutten ollut vain itse raaskinut ostaa. Kyllä se pukki tietää.. ;) Hyvää joulua kaikille!

    • muikkelis

      Ehdottomasti parhaat lahjat oli tänä vuonna kännykkä ja digikamera! Mutta kyllä muutkin saamani lahjat olivat ihania ja tulivat tarpeen..esim. kirja, hajuvesi, rahaa, lahjakortti, sukkia, pussilakanasetti, pyyhkeitä, meikkejä, cd, jne jne.

      • kikuus

        pie pussi paskaa

    • Wesdo

      Queenin Montreal Live Aid dvd ja Classic Queen-kirja ja Marilyn Monroe tarjotin ja muki.

    • vaikka

      Vaikka en tietäisi, mistä on kyse, on pakko sanoa vastaan... ihme soopaa...

    • Tuli semmonen iso casinoarpa jossa 3 eri peliä.
      1 jakajankättä isompaa pitäs löytyä oli joku pieni 16 jakajankäsi ja heti seuraavasta tuli 17 jes! sitten voittosumaa paskat housusssa raaputtaan... 4,5 niinkuin aina. noh seuraava peli oli semmonen jos on vierekkäin 2 samaa kuvioo tulee voitto. jep sieltä tuli 4,5 jes, siinä vaiheessa ihmettelin 2 voittoa samassa arvassa. no 3 peli raaputa 3 samaa summaa ja raaputin kolme 9€ jees. noh kai siinä mitään onnee ollu kun jotain miljoona jokasta pienintä voittoa arvoissa on mutta anyway tämä oli paras lahja paistinpannun lisäksi:D

      • maansiirtoyrittäjä

        uusi audi q7, semmosen ostin emännälle kauppakassiksi.

    • herra höö

      koska kaikki on jo - ja roina ja rätit ei kiinnosta.

      Koiranpentu nuolaisi nenää kiitokseksi kun sitä juoksutin ulkona, siinäpä lahjaa kerrakseen!

    • hemmoke

      paras lahja oli kun avovaimo pääsi vihdoin kotiin, kun oli raatanut kaksi viikkoa joulukiireen keskellä töissä. Molemmat ovat siitä lahjasta yhtä mielissään.

    • Tonttu

      Itse joulupukki ei meillä käynyt, mutta kyllä se saattoi meidän perheen taas yhteen ja mukavaa oli! Ennen joulua paras lahja on se, kun näen isäni pitkästä aikaa !! :O) Ei enää materiaali vedä vertoja sille, että näkee ja saa olla rakkaiden ihmisten kanssa.

    • alinda-94

      uusi Applen tietokone :D

    • bibar

      Nahka rotsi paras lahja !!!!!!!!!!!!!!

    • käynti

      paras lahja.

      • olla vain kotona

        Pääsin kotiin sairaalasta jouluksi oltuani siellä kaksi viikkoa. Tapaninpäivänä takaisin sappilaikkaukseen.
        Paras lahja on saada olla kotona.

    • pukupukkiki

      Eli tänä vuonna ei tullu pukkia, mutta ite isomman veljen kans kiertelin muualla lahjoja jakelemassa ja isäki laittoi parran päähän kun lahjoja avattiin :)

      Pukinkontin ehdoton suosikki oli uusi matkapuhelin, kuin myös isoveljellä. (pikkuveli sai bassoon vahvistimen)

      Mikään ei kuitenkaan voita yhteistä aamupuuroa, saunaa ja joulun viettoa oman ja miksei myös muidenkin perheiden kanssa.

      Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta!

    • niina73

      mukavasti jouluaatto men,pukki kävi ja lapset oli innoissaan. ihanan rauhallinen ilta perheen kesken..tänään leikitty ja rakenneltu ja nautittu olosta,myös ulkona oll kivaa taskulamppujen kanss oltu piilosta...kaikkee kivaa.

      erittäin rauhallista joulua ja onnekasta uuttavuotta kaikille

    • oli ehdottomasti

      harmaa- valkoinen hello kitty!- pyjama

    • ja oli

      ...päissään kuin käki, onnistui jotenkin tähtäämään oksennuksensa joulukuusen juureen ja sammui lopuksi olohuoneeseen. Mutta onnistui sentään tuomaan lahjat perille. Eli kiitti vaan paljon, eno.

    • kaalimadon...

      huonoo siinä oli,kun se ei malta enää laittaa sapuskaa. purkkiherneitä ja kaupan maksalaatikkoo sentään tarjolla ja tietty omatekosta kiljua kyytipojaks.
      tingein pari pakettia pattereitakin, ai auta valittaa, omaa syytänihän tuo ja tätä saattaa kestää vielä välipäivätkin kun vaimolla lomaa.

      • nainen 20

        Paras joululahja tänä jouluna oli ehdottomasti se, että aloin seurustelemaan ihanan miehen kanssa.

    • perheen äitee....

      ite en paljoo saanna ..ja en arvosta mitään tavaralahjoja.Itse ostin ihan hyvät etten sanos kunnon lahjat muille läheisilleni.Mitä maallisista.Paljon tärkeitä asioita olisi elmäsä tehtävä mutta se kuinka ne saa toteutetuksi onkin sitten??ehkä juuri kädestä käteen apu menee perille.Ja joskus voisi kokeilla vaikka avun antamista jouluna.

    • Paha pukki

      nämä kuuluisat firmat osaa kyllä laskuja laittaa just kun ihmisillä muutenkin menoa eli jouluna laittas vaikka tammikuussa joku raja sentään
      jätän maksamatta maksan vasta tammikuussa prl vero valtio,,

    • vierailu

      Paras joululahja elämässäni..
      oli tänävuonna...aikuinen lapseni vietti joulua kanssani 7vuoteen..

      • läheiseni

        "KUIN ENKELIN SIIPI OTSAANI SIPAISI JA KÄDET RAKKAAT KÄTTÄNI HIPAISI"

        Kauneinta hiljentyminen rakkaiden haudalla klo 21, kun pimeää. tuhannet kynttilät valaisevat
        kirkkomaan.

    • kolmen lapsen äippä

      pukki kävi ja ison kasan lahjoja toi, itselle parhain lahja oli hmmm....talon sydän korvikset :)
      selvinpäin ja ilman kenenkään kanssa tappelua joulu...kerranki.
      jos oltais kylässä yötä oltu siellä ois takuulla tapeltu ja isovanhemmat viinaa juoneet, meillekin tökkäsivät pullon...taitaa mennä viemäristä alas koska ei meillä juoda tippaakaan ikinä, nehän ei sitä ole tajunneet ollenkaan ettei meillä juoda.
      aattoa meinasi pilata lanko joka apaattisena meille tuli alkasi murheitaan kertoa...

    • Vilukissa___

      Lumeton joulu on ehdottomasti paras joululahja,en ymmärrä miksi ihmiset haluu lunta?
      Mitä ihmeen hyötyä siitä on?

      Nyt kun pohjoisella pallonpuoliskolla on lämmin kausi,miksi emme nauttisi siitä?

      Mitä välii onko se ihmisen aiheuttama,vai johtuuko se luonnollisesta syklistä.Ku sille ei kumminkaan mitään mahda.

      Älkää aina marisko,jokainen varmasti löytää tästä ihanasta säästä jotain myönteistä.

    • Äiti vm 05

      En ole itse lahjojen perään. Isäntä kyllä yllätti mut uudella kännykällä (vanha olikin jo aika rikki ) ja äidiltäni sain toivomani kirjan.
      Eniten nautin ja iloitsin, siitä miten lapseni riemuitsi suuresti toivomastaan tukkirekasta. Sitä on monta viikkoa odotettu, että koska tonttu tulee ja tuo sen rekan.
      Ihanaa oli myös rentoutua, olla perheen kanssa, käydä joulukirkossa.
      Ja tänään kuulin, että paras ystäväni odottaa vauvaa:) Se kruunasi tämän joulun.
      Olen rankan syksyn jälkeen, joka meni suurimmaksi osaksi sairastelun merkeissä, kiitollinen, että minä, mieheni ja pieni päivänpaisteemme olemme terveitä ja onnellisia.

    • Jeesus?

      taisipa tuo paras lahja olla.. Mieheltäni oma auto.
      Mitin vain tässä,että kuka pystyy todistamaan Jumalan syntymän jos hän oli ensimmäinen ihminen?
      Kaikki rupeaa sanomaan,että Jeesus Kristuksen takia juhlimme tätä juhlaa ja se on ihan oikein,mutta kuka pystyy todistamaan,että hän ol i se joka on luonut tämän maailman 7 päivässä?
      Hyviä joulun jatkoja kansalle ;)

    • märttha

      Tekosellainen tiesti...höh.....

    • DB/DBZ/DBGT

      sain lahjaks ps2-pelin:

      DragonballZ budokai tenkaichi 3

      se on GREAT

    • lunta polviin

      tunne mika mulla nyt on.ei hössötystä eikä mitään ihme joululahjoja vaan se syvä rauhallisuus ja hieno tunne kun sai olla lasten kanss yhessä

    • se, että

      Oltiin 4 sukupolvea saman katon alla vanhin 88v ja nuorin 5-v. Tunnelma oli niin lämmin ja rakastava. Kaikilla oli hyvä olla ja mikä rauha iltaan kätkeytyikään!! Ruoka oli hyvää ja lapset oli onnellisia. Niin lahjaksi sain IIIIson konvehtirasia ja uudet villasukat sekä kirja. Mitä muuta perheen äiti voikaan toivoa onnistuneelta aatoillalta tämän kaiken lisäksi. HYÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!!!

      • eri ...

        elän varmaan eri aikakautta, mutten ole koskaan kuullut, että toivotetaan kaikille, kun kaikkia ajatuksia ei tarvitse pukea sanoiksi

        mihin villasukkia tarvitaan, jos elää kaupungissa, ai niin, jos on kylmä lattia, mutta sitten on vaara liukastua, ellei ole niin isot tossut, että villasukat mahtuu niihin, erikoinen lahja, ei olisi vaan itselle tullut mieleen antaa

      • kirja? ...

        kertooko kirja Sinusta vai antajasta, enemmän?

    • -=mika

      Sain tyttö/naisystävältäni kaipaamani tissistressipallon ja kunnon sikailu tyynärin,pinkit bokserit'vagner'...'baby mää oon hot'.. saan kai olla oma itteni.. :) sisältö juttuun taitaa olla että hyväksyy mut semmosena kun oon.. ja se on parasta!!!

    • hattivattii

      hiton hyvää White Russianii 30 grammaa sekä pitkii paprui.Mut sit tehtiinki joulukakku siitä (mut ei toki kaikesta,pitäähän sitä ittelki jättää)ja kylläpä maistu,harmi et on nyt loppu mut onnex on viel pitkii paprui ja white russianii,ei käy joulunpyhät pitkix,eikä oo darra.

    • etukäteen

      eli joulukiireiden keskellä mukaan tarttui SE oikea. :-))))

      • sinulle:):)

        voi sinua onnekasta:) hienoa että olet löytänyt oikean:) Minä olen lakannut jo etsimästä

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      108
      2727
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1321
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      98
      1166
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      997
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      987
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      948
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      833
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      668
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      663
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      625
    Aihe