päättynyt kaik on työ...
vedin tässä kymmenen päivän työrupeaman muutamalla tuplavuorolla, perinteisillä ja tänään päätin urakan tapaniin asti tuollaisella palkattomalla vanhan velan maksulla. kotimatkalla kaarroin hautuumaan kautta, kävelin kynttiläloisteessa tutuilla ja vierailla kalmistosijoilla ja siinä vaan ollessa ja ihmetellessä pimeän keskellä vellovaa tuikkumerta ei enää tihku ja vesisadekaan niin masentaneet. joulu on hienoa aikaa jolloin ihmiset saavat hiljentyä ja vaan olla. joulun aikaan on hienoa olla kristitty.
kotiinpäästyäni saa rohahtaa sohvallensa, avata viinapullon ja lantrata sitä mielinmäärin glögin sekaan. mitä sitä ihminen muuta kaipaa jouluna kupuunsa kuin hiivaleipää ja kinkkua päälle? vähän kun vielä on jotain rinnanlämmikettä niin mikä tässä on köllötellessä? yksin kyllä kun aika on kortilla mutta olen minäkin läheiset ja tutut kaikki tavoittanut jo ennen joulua ja joulut toivottanut. ihmiset ovat nykyään niin kiireisiä joka suunnassa; aina pitäisi mennä sinne ja tänne; nuoret juoksevat omien asioidensa perässä, vanhemmat rahan ja ne loput niin matkan päässä ettei sinne kerkeä. yksin tässä saa taas aikaansa kulutella vaikka naapuri näytti olevan juhlatuulella ja tuttavakin soitteli olevansa tulossa näille seuduille tupakanhakureissulle. ehkä sitä ei sitten kuitenkaan tarvitse aamuyön tunteina yksinään levittää niitä suolakaloja ruisleivälle.
tämä nyt on tämmöistä jonninjoutavaa (wäinän riemuksi) kirjoittelua mutta eikö sitä saisi näin joulun kunniaksi kirjoitella vähän puuta heinää? että sillein kun jouluna saa syödäkin pitkin yötä niin eikö joulunaikaan voisi lähetellä näin myös jaarittelujen siivittämänä palstalaisille Oikein Hyvän ja Rauhallisen Joulun toivotuksia?
ja kyllähän Joulun Henki on olemassa siinä missä Joulupukkikin; ihmisillä on hyvä tahto ja maassa on rauha ja minäkin olen ilmeisesti ollut sen verta kiltti jotta tuolle kynnykselle oli ilmestynyt paketti pari. mitähän sieltä löytyy?
jouluyö, juhlayö...
4
373
Vastaukset 4
- vai vakaumus
"joulun aikaan on hienoa olla kristitty."
Eikö se muullosti ole hienoa? Oletko muullosti kristitty lainkaan? asiallisin kirjoitelma texaskilleriltä ! "Joulumielikö" vaikuttanut !
- texkiller
ryyppäsin koko yön ja yritin aamulla päästä koneelle kertomaan mielipiteitäni kommunisteista. muistan hämärästi, että oli joku hyvä uusi kirosana mielessä mutta jotenkin niin en saanut tätä konetta käyntiin. sitten olin tainnut nukahtaa mutta joulupäivä; se se oli yhtä helvettiä, oksentelin koko saatanan päivän.
mutta kiitos kuitenkin ja toivotetaan nyt jos ei ehdi ennemmin niin Oikein Hyvää ja Parempaa Uuttavuotta. onneks olen töissä yön...
- Wäinä
Kyllä. Joulun parasta antia on,että se on perhejuhla.
Toiseksi sanoisin; Kyllä skitsofrenia aina yksinolon voittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 741216
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821117Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241075Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129955Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6908- 60844
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73714Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132672Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48537
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90530- 25512
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11480- 109470
- 43467
- 19436
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää39436On kyllä tosi surullista
jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais68397