Täältä foorumista löytyy todennäk. osaavimmat vastaajat:
Eräs ilta ikkunan alta lähti karvainen otus juoksemaan pakoon pellolle. Otus oli ahdistanut/säikäyttänyt kissamme ylös vintille (jonne pääsee hirsitalomme parrunpäitä pitkin kiipeämällä laudoittamattomasta kohdasta). Tulimme tulokseen että otus oli todennäköisesti supi (koira olisi haukkunut ja sellaisia kissoja ei ole täällä päin). Otus oli siskoni mukaan yli volkkarimme etupuskurin korkuinen, noin valojen korkuinen. Ihmettelimme että mitä supi tekee pihassamme, jonne kuuluu melut talon sisältä ja ulkona palaa jouluvalot ja ulkovalot. Eikö supi ole arka otus?
Nyt taas tänä iltana siskoni oli kissaa ulkoa huhuilemassa ja avasi ulko oven ja näki kuinka ruskean musta (kissamme värinen ja noin saman kokoinen) otus lähti pakoon talomme PORTAIDEN edestä! Siskoni luuli sitä kissaksemme, mutta itse hieman ihmettelin omituista käytöstä. Siispä kohta menin itse kissaa tarkkailemaan ikkunasta jä näinkin portaidemme edessä jotain tummaa, joka lähti liikkeelle ja käveli pihakivetyksen poikki ja auton kylkeä myöten nurmelle/pellolle päin. Itse lähdin katsomaan, että mitä ihmettä kissalle on käynyt kun noin oudolta näyttää ja kävelee noin oudosti. Selvisi että kissamme oli kuistilla hädissään maukumassa ja otus taas tiessään.
Onko tämä otus supi? Mitä ihmettä se tekee pihassamme? Luulemme että naapurimme pitää avokompostia, joten olisiko eläin ruuan haussa myös meidän pihassa. Miten eläin on niin "tuttavallinen" kun uskaltaa tulla portaille ihmettelemään kissaamme vaikka sisältä kuuluu television huuto ja ihmisten äänet? Missä tämä otus asustaa, siis kuinka lähellä? Tässä on peltoa, metsää, ryteikköä, järveä, vanhoja rakennuksia ja asutusta lähellä. Onko otuksesta kissalle vaaraa (taudit?)? Ihmisille ei kuulemma niinkään. Pelkään susia kuollekseni joten ovatko sudet supien "ystäviä" eli onko niitäkin täällä? Voiko supikoiran karkoittaa jos kompostin pito loppuu? Onko otuksia todennäk. lisää? Viimeksi näkemämme oli nimittäin pienempi kuin edellinen, koska muistutti niin paljon kissaamme kun taas ensimmäinen oli kuin oikea villieläin.. Onko jotain asiaa joka pitäisi tietää kun tälläinen otus (joka on mahd.supi?) liikkuu pihassa? Mikä muu tämä otus voisi olla? Ei ole kertaakaan pitänyt mitään ääntä, mutta kissamme on omituista matalaa maukumista. Matkiiko kissa supea? (olen lukenut että supi "maukuu"). Millaista ääntä supit edes pitävät? (erämaassa kun asun niin olisi hyvä tietää. Ulkona liikkuessa osaisi lähteä tarvittaessa karkuun..)

Vastaukset 13
Vanhimmat
Voi hyvinkin olla supi. ruokaa ehtimässä esim: teidän kissaa.. voi asustella vanhojen rakennuksien alla..
Vanhat rakennukset ovat meidän omiamme pääasiassa ja käymme niissä tai niiden lähistöllä lähes päivittäin. Muut/muiden vanhat rakennukset ovat luullakseni liian lähellä pihaa tai vakituisessa varasto käytössä jolloin en usko että eläin sinne tekisi pesää...Mutta enhän minä näistä tiedä :) eikä haluaisi uskoa, että siellä, sadan metrin päässä, se pelotus pesii...
Syökö supi todella eläviä "isompia" eläimiä, siis muitakin kuin erilaisia poikasia ja jyrsijöitä? Ja miksi se taas oli pihassa ja juoksi jo karkuun mutta tuli takaisin.... minä en voi käsittää...luulin että se on arka...
kysymystä.Olet oikeassa aikamonessa niistä.
Kyseessä on todennäköísesti supit.Naapurisi avokomposti on saanut eläimet osittain kesyyntymään.Asuvat vanhojen rakennusten alla,sekä kiviraunioissa ja esim. kantokasoissa.
Pelätä supia ei välttämättä kannata jos ei nyt aivan eteiseen saakka tule.
Sinuna kyselisin paikallisesta metsästysseurasta jonkun loukkumiehen.Koska eläimet ovat näinkin kesyjä,niiden pyytäminen loukulla kokeneelle on helpponakki.Itse en kyseisiä eläimiä kauan katselisi pihapiirissäni.
Kissaasi supit eivät kiinni saa,kissa osaa nousta puuhun,supi ei.
Pyydätä supit loukkupyytäjällä pois.
Mutta enhän minä niitä tappaa halua, pois vaan täältä ajettua. Valitettavasti meijän kissa ei juoksekaan puuhun pakoon jos joku tulee uhoamaan sille SEN pihalla, tämä tappelee, lähtee jälestämään tai ainakin luulee syövänsä oudon otuksen. Kokemuksena koiran kokoisten kollien kanssa tappelu, erikoiset saaliit, naapurin koiran karkoittaminen pihasta ja saksanpaimen koiran härnääminen -> melkein kuoleminen ja sen uudestaan härnääminen=ei mene jakeluun edes kuoleman uhalla. Eli kissa on hullu jääräpää tyttö...
Loukut tai sitten hanki mettämies joka voisi ottaa supin talteen haulikolla!
Siitä supista voisi poika saada oivan lakin talveksi pähän. Ei muuten ole siten muilla kylän kurikoilla samanlaista! Ja psitäppä pojalle vielä lapikkaat jalkaan niin johan on kateellisia koko kylän raitti.
ei toinna niitä lähtee siirtelemään minnekkään muualle.. jos tunnet jotain ihmisiä ketkä metsästää niin ilmoita niille niin ne hoitaa sen pois..
mikäli haluat pedoista eroon.
jos et tee mitään ne voivat
lisääntyä ja sitten niistä
vasta riesa tulee,
hävitys ainoa mahdollisuus.
mikään pakko ole tappaa.Sanot vaan loukkumiehelle,että vie eläimet elävänä jonnekin tosikauas,vaikka naapuripitäjään.Varmaan näin toimiikin,kunhan pyydät.Loukut puutävät otukset elävänä.
Mutta ompa hirmuinen kissa!
Olin vain niin utelias saamaan tietooni sen mitä lahjoja mahdoitte saada jouluksi. Saitteko parempia kuin me.
T: Naapurisi (talo välissä)
olet,"suden suojelija".
Pitäisiköhän sinun hakeutua johonkin hoitolaitokseen?
minua luulet. En todellakaan tykkää susista. Sinut on laitettava hoitolaitokseen, koska kuvittelet olemattomia ja näet harhoja.
Supikoira on ainut koiralaji joka ei hauku ja jos se oli haukkunut niin se ei voi olla Supikoira,en kyllä tiedä onko ne arkoja,mielestäni ei
Kyllä supikoira haukkuu.