Televisiosta tulee parasta aikaa kaksipäisen kotkan varjossa niminen musiikkijuttu.
Olen lukenut kyseisen tekeleen arvosteluja, mutta arvasin sen tulevan pian televisiosta ja päätin odottaa ja niin teinkin.
Elokuva on suunnilleen puolessavälissä ja en kestä enää yhtään katsoa tuota sekametelisoppaa.
Odottelen kauhulla Akselin ja Elinan uudelleen filmatisointia ja toivon sydämeni pohjasta, ettei sitä tarinaa turmella taitamattomalla ohjauksella.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.