Antakaa vihdoin se kansalaispalkka. Eiköhan Suomen sairaita ja syrjäytyneitä ole nöyryytetty jo tarpeeksi, Kuka tietää ne perimmäiset syyt kunkin laitapuolen kulkijan kohdalla, mitkä ovat köyhyyteen ajaneet. On helppo sanoa, ettei Suomessa kukaan nälkään kuole ynnä muita hurskaita lauseita, tosiasia on kuitenkin, etteivät kaikki kykene hakemaan itselleen kuuluvia etuuksia, eikä täyttelemään vaadittavia lomakkeita.
Antakaa ihmisarvo sentään jokaiselle edes perusturvan muodossa!
Antakaa ihmisarvo sentään jokaiselle edes perusturvan muodossa!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Pistähän sinäkin vain hiukan tsemppiä sinne ruokajonoihin :)
on hankkia itsellesi toimeentuloa. Mikään tuki tai kansalaispalkka ei saa olla ensisijainen vaihtoehto, vaan viimeinen.
Jokaisen on tehtävä kaikkensa oman elantonsa, ja toimeeentulonsa takaamiseksi. Vain siinä tapauksessa jos olet sairas tai vammautunut niin ettet pysty toimeentuloasi hankkimaan, olet oikeutettu saamaan tukea.
Laitapuolen kulkija on omista toimistaa johtuen siinä tilassa missä on, se ei ole yhteiskunnan vika.Edes työttömyys ei saa olla tekosyy siihen että lakkaa hoitamasta itseään ja hakeutumaan uuteen yritykseen elämänsä tekemisessä.
Ainoa mikä on todella häpeällistä on kepulaisten kerjääminen tukien muodossa kun ei itse viitsi hoitaa eläimiään yhteiskunnan pitää maksaa hoidonpuutteeseen kuolleiden eläimien korvaukset 141 tuki.
artjärvenisntä sai jo vankeustuomion ja ei saa koskaan hoitaa eläimiä.
Olen 40 vuotta tehnyt rehellistä veronalaista työtä. Siinä sivussa olen yrittänyt huolehtia masentuneesta avopotilaasta ja parista valtion viinalla sairastuneesta alkoholistista, jotka eivät inhimillistä kohtelua tässä hyvinvointivaltiossa saa.
En tässä itselleni ole kerjäämässä, tämä kylmäkiskoinen ahneus ja heikoimpien heitteille jättö saa vaan vihaiseksi.
En ole itse sairas tai vammautunut, ainoastaan väsynyt siihen itsekkyyteen ja omahyväisyyteen joka tässä maassa vallitsee.
toimeentulonsa kuin manulle illallinen, niin mulla ei enää seiso.
noiden alkoholistien ja työtävieroksuvien hyysääminen ja sitä kautta yhteiskunnan menojen lisääminen. Oikeille sairaille hoidon suo mielellään, mutta nuo lusperit pitää laittaa kurileireille.
sikojakin hyysätään paljon paremmin kuin noita sillan alla olevia. Sioistahan sitä vain ollaankin huolissaan?