Onko kenellekään muulle tullut sellainen tunne että kaikki on jo nähty, voisi jättää maailman taakseen? En tarkoita masennukseen liittyvää ahdistusta, joka ajaisi itsemurhaan, vaan sellaista tiettyä tyytyväisyydentunnetta. Itse olen vasta 21-vuotias, hyvään ammattiin tulevaisuudessa valmistuva ihminen. Minulla on läheiset välit perheeseen, ja pari hyvää kaveria ja joukko muita kavereita. Joitain aikoja sitten olin masentunut, tällä hetkellä parantunut siitä mutta vasta nyt on alkanut tuntumaan entistäkin varmemmalta ettei minua ole vain tarkoitettu tähän maailmaan. Olen ajatellut itsemurhaa jonkin aikaa, miettinyt miten sen tekisi mahdollisimman kivuttomaksi muille. Tuntuu että nyt olisi hyvä lopettaa kun vielä menee hyvin, voisi kenties kuolla onnellisena ja tyytyväisenä, monta ihanaa asiaa nähneenä. Mutta kun tätä kauemmin miettii, alkaa ahdistaa se ettei lähimmäisillä löytyisi riittävästi ymmärrystä minua kohtaan...
tunne, että kaikki on...
... jo nähty.
6624
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Samaa olen itse ajatellut. Itse näen maailman niin julmana paikkana että ei näillä näkymin tule lisäännyttyä, liiemmin perustettua perhettä.
Oravanpyörään on turha lähteä juoksemaan jos sitä ei ole vielä aloittanut.
Kuolemalle on kuitenkin olemassa vaihtoehtoja. Myy kamat, muuta autiosaaralle. Ääripääesimerkki, mutta tämän kokeilleena täytyy sanoa että elämän parhaita päätöksiä. Nyt kaipuu takaisin on kova ja mieliala on kohentunut selvästi sitten takavuosien masennuspiikeistä. Oli hieno fiilis katsoa helsinki-vantaalla niitä ahneiden pomojen orjia jotka tekohymy naamalla juoksevat ympäriämpäri. Siinä sitä tajuaa miten arvokas lopulta onkaan ja miten hyvin on korttinsa pelannut. Olet aidosti sivustakatsoja ja näet kaiken selvemmin.
Mietippä siis useamman kerran. Äläkä odota mitään ymmärrystä tai hyväksyntää läheisiltä, et elä heille vaan itsellesi!
Totta turiset. Olen miettinyt myös muuttoa johonkin kauas, kenties vapaaehtoistöitä tai ihan oikeita töitä omalta alalta, uusi elämä ja niinpoispäin. Tähän en halua jumittaa miettimään elämättömyyttäni...
aattelisit, jos kaikki ympäriltäsi tekisivät itsarin? Tai tilannetta, jossa vain ei olisi ketään ympärillä ja sinulla ei olisi mahdollisuutta tehdä itsaria?
No, ehkä tuo on mahdottomuus, vai olisiko helvetti sitten... toisaalta helvetissä on paholaisia kiusaamassa.
Itse olen kristitty ainakin henkeen, varmasti myös vereen.
Tässä täytyy todeta että pelottelut helvetistä kuoleman jälkeen ovat melko varmasti turhaa. Tai no, turhaa ja turhaa, uskontokin on ase niitä vastaan jotka eivät osaa itse ajatella. Se mitä tapahtuu kuoleman jälkeen on sinusta kiinni, uskoisin että taivaan olemassa olo on mahdollinen. Helvetti sen sijaan.. Helvetti on se elämä mitä elät tällä hetkellä päällä maan.
Sanoo kristitty...
>Tässä täytyy todeta että pelottelut helvetistä kuoleman jälkeen ovat melko varmasti turhaa. >
Se on täysin sinun oma näkemyksesi asiasta.
Suurin osa mailman uskovaisista uskoo helvetin olemassaoloon.
Tämä elämä kyllä joskus vaikuttaa helvetiltä mutta
siltikin se ehkä on vain pieni aavistus oikeasta Helvetistä.
Itse taas en jaksa uskoa taivaan olemassaoloon mutta niin typerä sentään en ole ettenkö uskoisi helvettiin..
sama homma täälläpäin. itelläni on sellainen olo ettei ole enää mitään nähtävää tässä maailmassa, saatikka että minulla olisi mitään annettavaa tälle maailmalle. jotenkin tuntuu välillä että koko oma ajatusmaailma poikkeaa kaukaa muista. itse en halua perustaa perhettä tai vanheta kenenkään kanssa. ihan kuin olisi syntynyt mars-planeetalla tai vastaavaa :) itse olen saman ikäinen ku sä.