Terve peerussuomaalaisekkin! Tossa olisi tyrkkyllä komikko, joka vetoilee kansaan. Toi troikka kerää sympaattiaa ja takaileepa äänien vyörymisen meille! He vetoavat stadilaisten sieluuhin!
Frederik,Halme,Kuronen,Sami
Audiitti
3145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
aviovaimoni tekee tutkimusta maailman pääkaupunkien asukkaiden terveydentilasta verrattuna muun väen terveydentilaan. Tähän mennessä ( kun 2/3 osaa tutkittu) on jo aika selvää, että Helsingissä on eniten mielenterveys ongelmia, kuin missään muualla maailmassa ( siis suhteutettuna väkilukuun). Syynä tähän pidetään osaltaan sitä että suurella osalla sinne muuttavia on jo jonkin asteinen mielenterveys"kriisi".Toisin sanoen AIVAN mahdoton tietää ketä siellä äännestetään!
Eivät helsinkiläiset ole henkisesti tasapainottomia, vaan ne, jotka maaseudulta Helsinkiin muuttavat tai ovat muuttaneet.
Ongelma on syntynyt maaseudulla ja siirtyy sieltä Helsinkiin.
Tutkijan kannattaisi tutkia esimerkiksi Pernajan väestön mielenterveyttä verrattuna maan keskiarvoon. Tulos olisi hämmästyttävä tässä ruotsalaisuutta edustavan sisäsiittoisen piirin kunnassa.
kannattaisi ensin opetella sen verran helmitaulua että osaat eroittaa neljä kolmesta.