Hyvä tämä mummokanava

Määrittele mummoikä.

ikäinen? kirjoitti:

Määrittele mummoikä.

Siitä se alkaa kun syntyy ensimmäinen lapsenlapsi..tai voi sitä olla mummo lapsille vaikkei olisikaan ihan biologinen mummo..riippuu elämän tilanteista.Mummoikä on silloin kun tuntee olevansa mummo lapselle.Sydän tunnistaa ajankohdan.

Mun on "helppo" olla avautumatta kenellekään, kun ei ole ketään.

Tai no...oma äiti, pahin juoruaja minkä tunnen, oon aina inhonnut sitä piirrettä hänessä.
Olen jo vuosia ymmärtänyt etten hänelle kerro mitään tärkeää, enkä myöskään kuuntele hänen pahoja puheitaan muista, eli kaikista.
JOPA omista lastenlastenlapsistaan, vielä sylilapsista..huh huh.

Toisaalta, nyt hänellä on dementia sen verran pitkällä, että ei ole juttukaveria oikeen muutenkaan. Se kyllä surettaa.

Ystävät sitten..he hävisivät taivaan tuuliin kun vammauduin loppuiäkseni, empä kaipaile heitä.

Mulla on aikuisia lapsia.
He tietysti tietävät sairaudestani (vaikka en kyllä aivan kaikkea heillekään siitä kerro).
En halua huolestuttaa heitä enempää, mutta joskus on tilanne, että joutuu kertomaan.

Oikeastaan, eihän mulla edes ole mitään mitä kertoa kenellekään, ei tästä sairaana olosta viitsi jauhaa.

Mutta joskus, aika useinkin, tulee mieleen, että olispa ihanaa jos saisi jakaa ILONSA jonkun kanssa, sitä mä kaipaan. Todella.

Tuosta mummoikäisten juttujen hakemisista voin vain kommentoida sen minkä itse tiedän, eli eivät he kait sen kummempia juoruilijoita ole kuin kuka tahansa muukin.
Jotkut ovat, jotkut eivät, pitää vaan katsoa kelle mitäkin puhuu , tai vaihtaa ystäviä...

Näin mä sen koin joskus kun vielä tapasin muitakin ihmisia kuin lapsiani ja heidän lapsiaan.

Tämmösenä erakkona tämä ja moni muu keskustelupalsta on kyllä vertaansa vailla.
Ainakin mä olen löytänyt kohtalotovereita ja vertaistukea.

Ainoa mitä toivoisin muutosta on, ettei niin paljoa yleistettäisi vävyjä, miniöitä, anoppeja, appeja miehiä, naisia...no, kyllä tiedätte.

Mutta jokainen kirjoittaa mitä kirjoittaa, sehän täällä pointtina onkin.

Mitä tuohon mummo"ikään" tulee, mulla se alkoi varmaan tossa 40;senä kun aloin TOIVOMAAN lastenlapsia, vaille 50;senä niitä sitten tuli :D
Ihanaa!

Mummoikä kirjoitti:

Siitä se alkaa kun syntyy ensimmäinen lapsenlapsi..tai voi sitä olla mummo lapsille vaikkei olisikaan ihan biologinen mummo..riippuu elämän tilanteista.Mummoikä on silloin kun tuntee olevansa mummo lapselle.Sydän tunnistaa ajankohdan.

moi kaiiki isovahemmat. ette usko kuin kamala uudenvoden alku mulla on ollut. ensteks poikani avo vaimo soitti ettei hän kestä enään,hän lähtee, kun pojan aikunen tyttö oli jo joulun terrisoinut heitä kaikella tavalla pitkin hedän yhdessä olo aikana ja nyt vielä tuli joluaattona heile. ja sanoi meillekin että tulen viettämään joulua tänne.ja oli siellä yötä ja passatavana, tämä kaikki on eks. vaimoin aikaan saannosta, hän on kakin tavoin ytittänyt terroisoida tätä uutta perhrttä. nyt kyllä kun arki koitta, mennme tekemään testamentiin semmoisen muutoksen ettei tämä lepsen lasi saa lanttiakaan meidän perinniöstä. on muutekin haukkunut meitäkin , vaikka ollaan, viety ulkomaillekin , niin kuin muitakin lapsenlapisia. on jo sekoittanut poikamme muutkin nais suhteet, vaikka hän yksin hoiti heitä pienenä,knn äitinsä huteli missä milloinki,nyt äinsä sapotoi tämän tytön välitkysellä, kaiki pojan nais suhteet. oli taas kamala uudenvuoden alku, en tidä kui tästä taas selvi ja jaksaa eteen päin tämän vuode. hyvää uutta vuota kaikille isovanhemmile.

yksi isovanhemmista kirjoitti:

moi kaiiki isovahemmat. ette usko kuin kamala uudenvoden alku mulla on ollut. ensteks poikani avo vaimo soitti ettei hän kestä enään,hän lähtee, kun pojan aikunen tyttö oli jo joulun terrisoinut heitä kaikella tavalla pitkin hedän yhdessä olo aikana ja nyt vielä tuli joluaattona heile. ja sanoi meillekin että tulen viettämään joulua tänne.ja oli siellä yötä ja passatavana, tämä kaikki on eks. vaimoin aikaan saannosta, hän on kakin tavoin ytittänyt terroisoida tätä uutta perhrttä. nyt kyllä kun arki koitta, mennme tekemään testamentiin semmoisen muutoksen ettei tämä lepsen lasi saa lanttiakaan meidän perinniöstä. on muutekin haukkunut meitäkin , vaikka ollaan, viety ulkomaillekin , niin kuin muitakin lapsenlapisia. on jo sekoittanut poikamme muutkin nais suhteet, vaikka hän yksin hoiti heitä pienenä,knn äitinsä huteli missä milloinki,nyt äinsä sapotoi tämän tytön välitkysellä, kaiki pojan nais suhteet. oli taas kamala uudenvuoden alku, en tidä kui tästä taas selvi ja jaksaa eteen päin tämän vuode. hyvää uutta vuota kaikille isovanhemmile.

Ja haluaa jouluksi isän luokse.Onhan se ihan luonnollista.Kun ihmisellä on paha olla,hän huutaa.-Sen minä olen huomannut omista lapsistanikin.Ja kaikista pahinta on,jos ei voi tehdä mitään sen pahanolon syyn lievittämiseksi.
Entäpä,jos yrittäisitte rakkaudella?

Säde* kirjoitti:

Mun on "helppo" olla avautumatta kenellekään, kun ei ole ketään.

Tai no...oma äiti, pahin juoruaja minkä tunnen, oon aina inhonnut sitä piirrettä hänessä.
Olen jo vuosia ymmärtänyt etten hänelle kerro mitään tärkeää, enkä myöskään kuuntele hänen pahoja puheitaan muista, eli kaikista.
JOPA omista lastenlastenlapsistaan, vielä sylilapsista..huh huh.

Toisaalta, nyt hänellä on dementia sen verran pitkällä, että ei ole juttukaveria oikeen muutenkaan. Se kyllä surettaa.

Ystävät sitten..he hävisivät taivaan tuuliin kun vammauduin loppuiäkseni, empä kaipaile heitä.

Mulla on aikuisia lapsia.
He tietysti tietävät sairaudestani (vaikka en kyllä aivan kaikkea heillekään siitä kerro).
En halua huolestuttaa heitä enempää, mutta joskus on tilanne, että joutuu kertomaan.

Oikeastaan, eihän mulla edes ole mitään mitä kertoa kenellekään, ei tästä sairaana olosta viitsi jauhaa.

Mutta joskus, aika useinkin, tulee mieleen, että olispa ihanaa jos saisi jakaa ILONSA jonkun kanssa, sitä mä kaipaan. Todella.

Tuosta mummoikäisten juttujen hakemisista voin vain kommentoida sen minkä itse tiedän, eli eivät he kait sen kummempia juoruilijoita ole kuin kuka tahansa muukin.
Jotkut ovat, jotkut eivät, pitää vaan katsoa kelle mitäkin puhuu , tai vaihtaa ystäviä...

Näin mä sen koin joskus kun vielä tapasin muitakin ihmisia kuin lapsiani ja heidän lapsiaan.

Tämmösenä erakkona tämä ja moni muu keskustelupalsta on kyllä vertaansa vailla.
Ainakin mä olen löytänyt kohtalotovereita ja vertaistukea.

Ainoa mitä toivoisin muutosta on, ettei niin paljoa yleistettäisi vävyjä, miniöitä, anoppeja, appeja miehiä, naisia...no, kyllä tiedätte.

Mutta jokainen kirjoittaa mitä kirjoittaa, sehän täällä pointtina onkin.

Mitä tuohon mummo"ikään" tulee, mulla se alkoi varmaan tossa 40;senä kun aloin TOIVOMAAN lastenlapsia, vaille 50;senä niitä sitten tuli :D
Ihanaa!

Loistava ihmisenä.Luulisi että sinulla olisi ystäviäkin,paljonkin.Erakoksi sitä itse kukin tuntee välillä itsensä.Minullakin on Äitini ollut joskus paras kaverini,(paitsi on joitain juttuja mitä ei voinut kertoa)nyt hän on sairas,niin ettei keskustelut suju samalla tavalla.Olen kyllä seurallinen,mutta yksityisyyttäni en kerro oikeastaan kenellekkään,sillä en luota ihmisiin.Toivon Sinulle hyvää jatkoa ja onnea tälle vuodelle,toivottavasti löydät hyvän ystävän,ei vammaisuutesi voi olla este ystävyydelle.Tunnen vammaisia ihmisiä,heillä sitä elämänviisautta riittää ja huumoria.Onneksi meillä on lapset ja lastenlapset..ONNEA MEILLE!

jääneensä vaille isän rakka... kirjoitti:

Ja haluaa jouluksi isän luokse.Onhan se ihan luonnollista.Kun ihmisellä on paha olla,hän huutaa.-Sen minä olen huomannut omista lapsistanikin.Ja kaikista pahinta on,jos ei voi tehdä mitään sen pahanolon syyn lievittämiseksi.
Entäpä,jos yrittäisitte rakkaudella?

kiitos kirjoituksesta. ollaa yritetty puha ,mutta sille ei voi kun, saa vaaan kauhean huudon ja haukkumiset vastaukseksi.on oppinut äidiltään tämän huutamise ja haukkumisen, kävi tässä ennen joulua tämäm avopuolison haukkumassa,kun hän oli yksin kotona.vaikka ei ollut mitään syytä, eikä hän ole jäänyt ilman isäsä huomiota ja rakkautta, isä suusemaksi hoiti häntä pienenä, kun vaimo luuhasi pitki maita ja mantuja. vaan ei kai suo isällensä uutta onnea ja on mustasukkaien vielä, vaikka on aikunen ihminen, tarttis olla jonkin lainen valmennus kurssi tämmöisille tapauksille.hyvää alkanutta vuotta kaikille.

Varmasti kirjoitti:

Loistava ihmisenä.Luulisi että sinulla olisi ystäviäkin,paljonkin.Erakoksi sitä itse kukin tuntee välillä itsensä.Minullakin on Äitini ollut joskus paras kaverini,(paitsi on joitain juttuja mitä ei voinut kertoa)nyt hän on sairas,niin ettei keskustelut suju samalla tavalla.Olen kyllä seurallinen,mutta yksityisyyttäni en kerro oikeastaan kenellekkään,sillä en luota ihmisiin.Toivon Sinulle hyvää jatkoa ja onnea tälle vuodelle,toivottavasti löydät hyvän ystävän,ei vammaisuutesi voi olla este ystävyydelle.Tunnen vammaisia ihmisiä,heillä sitä elämänviisautta riittää ja huumoria.Onneksi meillä on lapset ja lastenlapset..ONNEA MEILLE!

Menin aivan hämilleni tässä, kiitos kovasti sanoistasi.

Tämä mun yksinäisyyteni on pitkälle oma valinta, että ei sen puoleen.
Tuo, että joutuu myös yksin iloitsemaan on ikävää.

Tosin, kun tapaan niitä ihmisiä joille olen tärkeä ja jotka ovat mulle todella tärkeitä, meillä on aina hauskaa.
Vaikka onhan meillä perheessä suruakin ollut viime vuosina vähän liikaakin.

On tää elämä niin monimuotoista, ylä-ja-alamäkiä, niin kai se sitten kuuluukin olla.
Alamäet saisi jo riittää. (Ja ylämäkiä on vähän pirun hankala ton pyörätuolin kanssa...)

Onneksi meillä tosiaan on nää lapset ja lapsenlapset, ihanaa kun saa taas häpeilemättä heittäytyä lapseksi ja leikkiä lattialla ja antaa "niiden" aikuisten hoitaa kaikki vastuulliset hommat.
Parasta kipulääkettä mitä minä oon ikinä saanut.

Sulle myös hyvää vuodenjatkoa ja äidillesi myös kaikkea hyvää.
ONNEAPA MEILLE hyvinkin!!