ONNEKSI JOULU ON TAAS OHI!

Joulu meni taas, onneksi, mutta vielä olisi kestettävänä uudenvuoden riehat.
Lapset vinkuu nyt joululahjojen jälkeen ilotulitteita.
Tämä joulun sotku ja mässäily vihastuttaa minua, samoin uudenvuoden rakettien räiskyttely.

Koska olen perheellinen, en voi tehdä joulusta sellaista, kuin itse haluaisin.
Jos saisin päättää, en valmistautuisi jouluun millään tavalla, ehkä pari kynttilää kuitenkin ikkunaan laittaisin.

Nyt minun pitää elää ja toimia muiden ehdoilla. Jos en eläisi niinkuin muut tahtoo, olisin pelkkä nolla, jumalaton ja mieleltään häiriintynyt, joka pitäisi toimittaa pikimmiten hoitoon hourulaan.

Olen tänään siivonnut joulun jälkiä ja taas kerran ajattelen: Ohi joulu kun on tiedän varmaan hyvin sen, taas kestä kuukausia kaiken tämän unohtaminen...

Yritysten joulumainoksia on joulua edeltäneinä viikkoina tulvinut iso rojo. Perheeseen tulee monia lehtiä, pakko panna lukemattomina menemään, kun ei ehdi kuitenkaan.
Joskus olen kerännyt lehtiä lukeakseni niitä joskus paremmalla ajalla ja todennut sitten, ettei sellaista aikaa ikinä tule, vaan lehti pinot kasvaa kasvamistaan.
Jahas, Siionin joulu, sekin piti vaan ostaa tavan vuoksi, onkohan perheväki lukenut sen kannesta kanteen. Samoin paksu joulun päivämies on jäänyt selailuasteelle. Lähinnä tuli kerrattua oman siionin pitkä nimiluettelo, jossa suurin piirtein näytti kaikki olevan, mutta aina joku puuttuu ja sitten ne korjaa puuttumisensa päivämiehen uudenvuoden tervehdyksessä.
Ajan asioille ja mennessäni kaarran lehtipaperi keräys lootan luo viedäkseni tunnollisesti kaikki keräykseen kelpaavan paperin uusiokäyttöön.

Kun avaan keräysastian, minut valtaa viha ja suuttumus. Ikipäivinä ei jotkut pösilöt opi lajittelemaan, vaan kaikki roskat nakataan surutta paperinkeräykseen, vaikka vieressä on erilaisille jätteille omat astiansa.

Suutuspäissäni heittelen joulupaperit ja muut muovit, pahvit ja styroksit ulos, koska jos ne jätetään samaan astiaan, minun työni on täysin hyödytöntä, sillä roskakuski panee silloin koko satsin vain kaatopaikan kuormaan.

Mutta palataanpa aikaan ennen jouluaattoa. Jouluruokaa ostetaan surutta jääkaapit pullolleen. Kinkkua pitää olla. Joka joulu meidän perheessä käy samalla tavalla, että valehtelemata noin puolet jouruokiista jää kuitenkin syömättä ja kinkkua on aina liikaa. Kompostori pullistelee jo nyt pois heitetyistä ruokiista, koska lapset varsinkin on sellaisia, että kerran pöydässä seisseitä ruokia ei haluta syödä uudempaa kertaa.

Laskiastiamme täyttyy varsin nopeasti. Moni afrikkalainen eläisi meidän pois heitetyillä sapuskoillamme.
Jouluna ostetaan ruokaa yli tarpeen ja kun se ehtii vanhentua, se vain heitetään kylmästi pois.

Joulun sanomakaan ei jaksa innostaa. Joulu on kaikkea muuta kuin Kristuksen syntymän juhlintaa.
Sehän on vain ihmisten itse itsellensä laittamaa syöminkijuhlaa.
Piti käydä vielä kaupassa aaton aattona 23.12. Markettien pysäköintilat olivat täynnä, mutta jotenkin oli yksi paikka vapaana kuin minua varten.
Ostoskärrytkin oli hakemisessa, piti odottaa, että kassalta tuleva jättäsi kärryn poistuessaan.

Olin aivan hermona, sillä kaupassa oli ruuhkaa ja yrittäessäni liha-kala tiskille otin jonotusnumeron. Hmm. numero on 166. Sitten vilkaisen valotauluun, joka ilmoittaa, kenen numeron vuoro on. Sillon minulta pääsee tuhahdus. Valotaululla on menossa palveluvuorossa vasta numero 57. Jääköön jonotus. Saatuani ostoskärryni täyteen haeskelen jonon päätä. Mitä hiivattia, jonon päähän on aivan kaupan takaosassa, mikä merkitee, että jos nyt asetun jonottamaan, saan varmasti viettää jonossa vähintään tunnin, ellei enemmänki. Minua risoo ja päätän luovuttaa. En halua käyttää lepopäivääni jonossa seisoskeluun. Jätän koiruuttani täyden ostoskärryni jonon päähän, jossa se saa minun puolestani jonottaa.

Minulla on kuuma ja tukala olo ja nälkä pukkaa, sillä en ole ehtinyt vielä kyseiselle päivälle nauttimaan muuta kuin yhden tortun ja kupillisen kuumaa. Kävellessäni ulos kaupasta jonoista ohi huomioni kiinnittyy isomahaisen miehenkörilään ostoskärryyn, jolloin minulta pääsee melkein ääneen lausahdus. No voi hyvänen aika tuonki miehen jouluostoksia, sillä kärryssä on monta päkkiä kaljaa, pari kokonaista sianpotkaa ja oliko vielä makkaroita monta käyrää.

Ajelen vielä toisen ison marketin vieritse, sama juttu sielläkin, autoja täynnä, ei kannata mennä.

Lähellä asuinpaikkaani on kuitenkin pieni lähikauppa, jossa ei ole ensinkään ruuhkaa ja löydän sieltä melkein kaiken tarvitsemani. Ainoastaan savukalaa ei ollut, kinkkua kyllä on joka puodissa yllin kyllin.
Totean lähikaupan kassallekkin, että olipa mukava tulla tänne, kun täällä ei ole sellaista ruuhkaa, kuin tuolla keskustan isoissa kaupoissa.

Joulutunnelmaa haettiin tietysti kirkossa käynnillä ja olihan rauhanyhdistykselläkin joulujuhla. Tälläkertaa siellä oli niin ruma joulukuusen ranki, ettei sen katselu ainakaan lisännyt joulumieltä.
Haudoille kylvetään niinikään mahoton määrä kynttiläsaastetta. Kotona äidillä riittää askareita aattonakin ja vasta illan hämärtyessä on pikku hetki aikaa istahtaa.
Joulun valmistelu on kovaa puuhaa, mutta kun se on tapa,ei muunlainen käytäntö voi tulla kysymykseenkään.
Joka jouluaamu kuunnellaan radiosta joulukirkko, mutta unisena käy niin, että se menee toisesta korvasta samantien ohi.
Kirkoissa on niin paljon jouluhartauksia, ettei varsinainen joulukirkko ole enää se kaikkein paras hartaustilaisuus, vaan muut hartaudet ovat menneet auttamattomasti ohi.

Joulukuu on niin joulua täynnä, että se tulee jo korvista ulos, siis kyllästyttää. Yhtä rientämistä kaikkiin joulujuttuihin, siis adventtisohjoa kyntämässä. On ollut rauhanyhdistyksen myyjäisiä, koulujen joulujuhlia, kuusen hakua, joululahjojen ostoa, mikä onkin kaikista työläisintä touhua. Ja sitten se paketoiminen, sese vasta työn teettää. Eikä lahjojen kääriminen rajoitu vain omaan porukkaan, vaan sitten on muistettava vielä kummilapsia, joista ei näytä pääsevän eroon vielä rippikoulunkaan jälkeen.
Ja unjohtamatta joulukorttien kirjoittelua ja postittamista.Tästä oravanpyörästä kun pääsisi, niin olis valtava edistysaskel.

Jos olisi varakas, voisi mennä valmiiseen jouluun pois kotoa, sillä kotijoulut ovat yhtä hullunmyllyä.
Jouluna olo on rauhaton ja hermostunut, mihinkään ei voi oikein keskittyä. Vaikka vietämme uskovaista joulua, ei se eroa uskottomien jouluista kuin vain siinä, ettemme rahtaa viinaa koteihimme. Ei joutilaisuus ole ihmisille hyväksi joulunpyhinäkään, vaan sitä jo kaipaa arkisia tekemisiä. Jouluviihde ei jaksa innostaa. Ylensyöminen ei sekään maistu enää tapaninpäivään tultaessa. Nyt on tullut taas ihana arki ja kuusikin vietiin jo pihalle, kun sattui olemaan semmoinen huono kuusi, joka varistaa neulasensa kerralla. Pitäisikö ottaa oppia Jehovan Todistajista ja lopettaa koko joulun viettäminen nykyisessä mässäilymuodossaan.
Ei tämä joulunvietto oikein kristilliseltä vaikuta, vaikka lestadiolaisuudessa se on mitä hartain juhla. Lapsetkaan ei innostuneet laulamaan aattona, vaan ainoana kiinnostavana asiana oli päästä avaamaan joulupaketit.
Kun yksi lapsista pantiin lukemaan jouluevankeliumia, hän vastahakoisesti luki sitä jonkin matkaa ja totesi sitten, että tämähän on kuultu jo moneen kertaan tänä jouluna, miksi sitä enää pitää lukea ja läl. läl. lää..

Tiernapojat ja turun joulurauhan julistus eivät nekään ole kiinnostavia. Samat höpötykset kun kuulee joka vuosi, niin kyllästyttää.

Ainoa, mikä kans kiinnostaa uskovaisessa kodissa, on se, kun netistä näkee jotain jouluun liittyvää katseltavaa, niinkuin se karhujen elämää käsittävä elokuva.

Onko joulua pakko viettää, jos ei taho...?

Miten sinun joulusi meni, olis hauska kuulla