Pikkasen matematiikkaa. Mitähän armon väki luulee Taapen saavan pärlätty? Tässä oli juoni a´la Cabuli.
Jos Tarjaa ei olisi merkitty säveltäjäksi jopa sanoittajaksi, tuotto olisi paljon pienempi. Toisin sanoen Tarja suurena säveltäjän oli ekonominen kupla.
levyn kustansi yhtiö joka vie leijonaosan tuotoista, joten säveltäjän palkkiot olivat tarpeen.
Nightwishilla tilanne oli toinen. he heittivät likoon omat fyrkkansa ja saavat ne myös pois ja Tuomas kerää melkoisen potin säveltäjänä ja sanoittajana.
Nightwish vs Tavja
levykaappias
0
329
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell3367412Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss774769- 2083225
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa243117- 762016
- 1531896
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2201841Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1661597Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1201558- 891478