Alinopeus ihmetyttää

Tällä palstalla kirotaan aina vähän väliä alinopeutta ajavia. Minä en muistaisi nähneeni Suomessa alin sallittu ajonopeus-kylttejä, siis sininen pyöreä merkki, jossa valkoisilla numeroilla alin nopeus, eli kuten suositusnopeus, mutta pyöreä. Saksassa näitä näkee esimerkiksi autobahnoilla, mutta sielläkin kaistakohtaisesti ylä/alamäissä.

Siis missä tällaisia tienpätkiä on Suomen maassa? Kävisin kesälomalla katsomassa näitä alinopeutta ajavia.
714323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 71

Vanhimmat

Ei kukaan sellasista alinopeuskylteistä oo puhunu, mut ku ne 70.v. papat ja mammat menee ladoillansa moottoriteille ajamaan 70km/h. Se on jo liikenteen vaarantamista.

Äänestä
  • Eiköhän se ole niin että joka siellä vaarantaa liikennettä on se joka ei huomioi toisia, ajoivat ne sitten millä tahansa nopeudella. Kehnoimpia ovat niin sanotut ammattiautoilijat (rekkakuskit sun muut), joilla tuntuu olevan autojensa rattien takana niin paljon muuta puuhaa että se ajaminen on tullut toisarvoiseksi tekijäksi. Nykyisin sieltä löytyy jopa televisio, jota myös pitää seurata. Vähintäänkin pitää olla kännykkä korvallisella että näyttää tärkeältä.

    Jostain kummallisesta syystä niitä sokeita erittäin usein on mainittujen "ammattiautoilijoiden" lisäksi saksalaisten "laatuautojen" tuulilasien takana ja tavallisesti aina ratissa. Jos vieressä sattuu joku istumaankin niin tämä on ilmeisesti yleensä niin vähällä järjellä varustettu ettei sitä kännykkää voi luovuttaa hänen käyttöönsä.

    Olisikohan aika alkaa katsella omaa liikennekäyttäytymistä eikä vain narista "70v papoista ja mammoista ladojensa ratissa"? Vouhottaa vähän vähemmän ja liikenteessä oltaessa keskittyä siihen eikä kaikkeen muuhun asiaan kuulumattomaan!

    Äänestä

  • Eikös se laillinen ja siten tavallaan teoreettinen alaraja moottoritiellä ole 50 km/h? Tai tarkemmin, sellaisella moottoriajoneuvolla, jonka sallittu nopeus on suurempi kuin 50 km/h, saa ajaa motarilla. Mutta liikennetraktorit, traktorit, mopot ja hitaammat eivät sinne saa tulla matkustamaan. Eikä tämäkään 50 km/h ole ehdoton alaraja esim. autoille ja moottoripyörille siellä. Nopeudella 60 km/h ajeleva IFA ei ole siellä mikään laiton, oli ohjaimissa sitten 80-vuotias alkuperäinen omistaja tai nuorempi automuseofriikki.

    Yksi liikenteen pahimpia vaarantamisia on kyvyttömyys sopeutua muilla nopeuksilla ajaviin, kuin on just se nopeus, jolla itse haluaisi aina kulkea, oli se muilla ali tai yli oman!
    Sellaista nopeutta ei olekaan, ettet jonkun mielestä ole tulppa ja jonkun toisen mielestä kaahari!

    Äänestä

  • ajoittelija kirjoitti:

    Eikös se laillinen ja siten tavallaan teoreettinen alaraja moottoritiellä ole 50 km/h? Tai tarkemmin, sellaisella moottoriajoneuvolla, jonka sallittu nopeus on suurempi kuin 50 km/h, saa ajaa motarilla. Mutta liikennetraktorit, traktorit, mopot ja hitaammat eivät sinne saa tulla matkustamaan. Eikä tämäkään 50 km/h ole ehdoton alaraja esim. autoille ja moottoripyörille siellä. Nopeudella 60 km/h ajeleva IFA ei ole siellä mikään laiton, oli ohjaimissa sitten 80-vuotias alkuperäinen omistaja tai nuorempi automuseofriikki.

    Yksi liikenteen pahimpia vaarantamisia on kyvyttömyys sopeutua muilla nopeuksilla ajaviin, kuin on just se nopeus, jolla itse haluaisi aina kulkea, oli se muilla ali tai yli oman!
    Sellaista nopeutta ei olekaan, ettet jonkun mielestä ole tulppa ja jonkun toisen mielestä kaahari!

    Tämä oli kuukauden paras kirjoitus. Olen täysin samaa mieltä, sahaan 250 km mökkimatkaa joka viikonloppu mutta en ruuhkassa. Lähden vasta la aamuna ja palaan maanantaina suoraan töihin juuri siksi että nämä ruuhkaliikenteessa nämä liikenteeseen sopeutumattomat vaarantavat kaikkien kulkemisen. Aina otsa kurtussa kun edelläajava ei ole älynnyt heidän ajonopeutensa noudattamista. Onneksi on muitakin aikoja kulkea kuin perjantaina klo 16.00 jälkeen ja sunnuntai-iltaisin, huh.

    Äänestä

  • kick kirjoitti:

    Asiaa tulee että paukkuu.

    Mielestäni suurin riski liikenteessä tavalliset taaplaajat, jotka menevät töihin tasan klo 8.00 ja lähtevät kotiin 16.00. Itse ajan töihin joko reilusti ennne kahdeksaa tai vasta kahdeksan jälkeen, koska varttia vaille kahdeksan tien päällä on tuskallisen paljon uskomattomia töppyröitä. Kai ne hakee vähän jännitystä elämään, tekemällä työmatkastaan jännittävän.

    Äänestä

Kylläpä sinä tiedät mitä tällä "alinopeudella" tarkoitetaan.

Äänestä

Jaa et ole huomannut alinopeutta ajavia? Mene nyt kiireesti optikolle, ennen kun törmäät mihinkään.
Alinopeutta ajavia (esim: satasen alueella kahdeksaakymppiä ajavia) ei tarvitse kauaa etsiä; mutta mitä sitä stressaamaan. Ohi vaan ensimmäisen turvallisen ohituspaikan tullen. Ja kas -ongelma ratkaistu!
Ja vielä: karavaanarit ja raskas liikenne eivät sitten ole ko. tapauksessa alinopeutta ajavia...

Äänestä
  • "Jaa et ole huomannut alinopeutta ajavia? Mene nyt kiireesti optikolle, ennen kun törmäät mihinkään."

    Jos sinä taas näet joka puolella alinopeusrajoituskylttejä, niin en suosittele sinulle optikolla käyntiä. Psykiatri voisi auttaa ongelmiesi ratkaisemisessa, tosin.

    "Alinopeutta ajavia (esim: satasen alueella kahdeksaakymppiä ajavia)"

    Missä niin lukee, että on alinopeutta ajaa 80 km/h, siellä missä SUURIN sallittu nopeus on 100 km/h?

    Äänestä

  • whiic kirjoitti:

    "Jaa et ole huomannut alinopeutta ajavia? Mene nyt kiireesti optikolle, ennen kun törmäät mihinkään."

    Jos sinä taas näet joka puolella alinopeusrajoituskylttejä, niin en suosittele sinulle optikolla käyntiä. Psykiatri voisi auttaa ongelmiesi ratkaisemisessa, tosin.

    "Alinopeutta ajavia (esim: satasen alueella kahdeksaakymppiä ajavia)"

    Missä niin lukee, että on alinopeutta ajaa 80 km/h, siellä missä SUURIN sallittu nopeus on 100 km/h?

    Hohhoijjaa....
    Elikkä: missään ei lue, että alinopeutta on ajaa satasen alueella kahdeksaakymppiä. Sen sanoo järki (jota kaikilla ei ole).
    Koska: se ärsyttää monia -koska nopeamminkin voisi ajaa. En ihaile maisemia liikkuesani paikasta A paikkaan B. Niinpä ohitan nysvääjät heti turvallisen -ymmärsitkö, TURVALLISEN- paikan tullen.
    Kaikille se ei näköjään sovi, huvittaa kyllä kun joku epätoivoisesti pistää kolmosta pesään ja yrittää estää ohittamasta. Yrittäkää vaan...

    Äänestä

Alinopeus on sitä kun ajetaan alle 10km/h ylinopeutta ja vaarannetaan liikennettä.

Äänestä

ihmiset jotka eivät uskalla ajaa kuivalla kesäkelillä 100km/h alueella lujempaa kuin kahdeksaakymppiä voisivat turvautua bussiin/junaan, sujuisi liikenne huomattavasti paremmin/turvallisemmin kun ei tarvitsisi ohitella enää kuin karavaanareita ja rekkoja sillä nämä hidastelijat yleensä roikkuvat vaunun tai rekan perseessä kiinni ja sitten ajetaan 200km viiden metrin turvavälillä ja nämä samat ihmiset myöskin luulevat että ohituskaista on joku autobahn heti kun avautuu kaksi kaistaa niin sitten nostetaan nopeus 120km/h eli joudut ajaan 140km/h jotta kerkiät ohi???? joten ketkä sitä liikennettä oikeastaan vaarantavat?

Äänestä

näin rekkakuskin vinkkelistä ärsyttää nämä polttoaineen säästäjät, kun itse pyrkii ajamaan tasaisesti 80-85km/h niin nämä kun huomaa puolen asteen alamäen niin vapaalla rullailemaan tasaisesti nopeuttaan menettäen kun taas rekan vauhti pyrkii nousemaan niin siinä saa sitten jarrutella tosissaan.
Toisaalta myös nämä eteen kiilajat joilla kiire loppuu juuri siinä vaiheessa kun on päästy eteen ja yleensä silloin kun yrittää ottaa vauhtia mäkeen, näin kesällähän se ei niin haittaa mutta talviliukkailla vauhtia tarvitsee tosissaan.

Äänestä

Alinopeutta ajavat ne jotka ajavat hyvissä keli- ja näkyvyysolosuhteissa hyvillä maanteillä alle sallitun nopeuden, josta itse käytän nimitystä normaalinopeus.

Syitä alinopeudella ajamiseen voi olla monia. Esim kokemattomuus liikenteessä, auto kuormattu niin että ajaminen normaalinopeutta ei onnistu, auton huono tekninen kunto, kuljettajan huono näkö- tai reaktiokyky, päihteiden tai lääkkeiden vaikutuksesa ajaminen, kännykään puhuminen ajon aikana (mikä on hyvin yleistä, vaikka sekin on kiellettyä!)

Alinopeus sinänsä ei ole kiellettyä, mutta on kielletty estää muita tielläliikkujia ajamasta normaalinopeutta.

Jos haluaa ajaa normaalinopeutta hitaammin, tulee, jos jonoa alkaa kertyä taakse, ja turvallisia ohituspaikkoja ei ole, väistää bussipysäkille tai leveälle pientareelle päästämään ohi normaalinopeutta ajavat perässätulijat.

Esim eräs tuttavani sai aikoinaan huomautuksen poliisilta kun hän kuljetti jotain huonekalua autonsa katolla 80 km/h vauhdilla 100 km/h nopeusrajoitusalueella, eikä päästänyt jonoa ohi.

Äänestä
  • En ole nähnyt liikenteessä juurikaan autoja joiden nopeus olisi selvästi alle rajoitusnopeuden. Joskus harvoin joku ajaa pilkulleen ylintä sallittua nopeutta, nämä ovat juuri niitä jotka jäävät kansantarussa elämään alinopeudella liikennettä häirinneinä kokemattomina kuskeina.

    Käytännössä 'alinopeudella' tarkoitetaan siis sitä että ajaa normaalia liikennevirtaa hitaammin, eli moottoriteiden ulkopuolella hitaammin kuin rajoitusnopeus mittarivirhe 20 kmh.

    Minä suhtauden kunnioittaen niihin jotka pystyvät takapuskurissa hiostamisesta huolimatta ajamaan haluamaansa nopeutta. Hätähousut voivat mennä ohi. Itse en kuulu hiostajiin [esimerkiksi Saksassa hiostamiesta saa sakon], enkä 'alinopeutta' ajaviin, mutta en ymmärrä miksi varovaisuus ärsyttää.

    Äänestä

  • Ukkoherra kirjoitti:

    En ole nähnyt liikenteessä juurikaan autoja joiden nopeus olisi selvästi alle rajoitusnopeuden. Joskus harvoin joku ajaa pilkulleen ylintä sallittua nopeutta, nämä ovat juuri niitä jotka jäävät kansantarussa elämään alinopeudella liikennettä häirinneinä kokemattomina kuskeina.

    Käytännössä 'alinopeudella' tarkoitetaan siis sitä että ajaa normaalia liikennevirtaa hitaammin, eli moottoriteiden ulkopuolella hitaammin kuin rajoitusnopeus mittarivirhe 20 kmh.

    Minä suhtauden kunnioittaen niihin jotka pystyvät takapuskurissa hiostamisesta huolimatta ajamaan haluamaansa nopeutta. Hätähousut voivat mennä ohi. Itse en kuulu hiostajiin [esimerkiksi Saksassa hiostamiesta saa sakon], enkä 'alinopeutta' ajaviin, mutta en ymmärrä miksi varovaisuus ärsyttää.

    Alinopeus on jo sitä että ajaa hyvissä keli- ja valaistusolosuhteissa mittarin mukaan hiukan alle suurinta sallittua, koska auton mittari valehtelee aina, autosta riippuen vähintään 5%mutta on 15% mittarivirheitäkin.

    Olen omien havaintojeni mukaan pannut merkille, että kännykkään puhuminen on yleisin syy alinopeutta ajamiseen, harvemmin liiika varovaisuus. En ole hitaasti ajavista autoilijoista nähnyt kovin monenkaan ajavan erityisen varovaisesti, koska auto poukkoilee kaistan laidasta laitaan ja kiihtyy ja jarruttelee miten sattuu. Tai sitten syynä voi olla huonot renkaat tai jousitus tai ylikuorma tai rattijuopumus.

    Mutta kuten sanoin, bussipysälille mars, jos ei halua ajaa normaalinopeutta naja jonoa alkaa kertyä!

    Äänestä

  • kortti 25 vuotta kirjoitti:

    Ulkopaikkakuntalaiset lomailijat eivät aina huomaa rajoitusten vaihtumisia ja siksi ajavat joko "ali"- tai ylinopeutta. Sen näkee siitä, kun taas tulee uusi merkki, joka huomataan ja nostetaan/lasketaan nopeus normaaliksi.

    Äänestä

  • Matkailija kirjoitti:

    Ulkopaikkakuntalaiset lomailijat eivät aina huomaa rajoitusten vaihtumisia ja siksi ajavat joko "ali"- tai ylinopeutta. Sen näkee siitä, kun taas tulee uusi merkki, joka huomataan ja nostetaan/lasketaan nopeus normaaliksi.

    Mutta se ryhmä autoilijoista on aika pieni. Joskus olen vilkutelut valoja, mutta viestiäni ei ole ymmärretty heti. Mutta sitten kun seuraava rajoitusmerkki alkaa näkyä, he yleensä kaasuttelevat tiehensä eivätkä ole tien tukkeena enää.

    Suurin osa alinopeutta ajavat ovat kännykkään puhujia.

    Äänestä

Jos moottoritiellä, jossa on 120 km/h rajoitus
joku ajaa esimerkiksi 80 km/h niin kyse on ehdottomasti ylivarovaisuudesta, eikä mistään
muusta! Minun eteeni on monta kertaa osunut "alinopeutta" ajavia autoja. Siis yleisesti
tulkitaan alinopeudeksi se, että ajaa alle sallitun ja se mitä enemmistö ajattelee on yhtä
kuin laki liikenteessä. En tiedä miten laissa
määritellään alinopeus, mutta näin ihmiset ajattelee. Ja eikös nopeusrajoitukset ole määritelty nimenomaan varovaisuutta silmällä
pitäen! Eli miksi siis pitää ajaa vielä turvalliseksi havaittuja nopeusrajoituksia hitaammin??? Jos normaali rajoitukset tuntuvat
liian suurilta on parempi jäädä kotiin nukkumaan
tai kävellä linja-auto pysäkille.

Äänestä
  • "Siis yleisesti tulkitaan alinopeudeksi se, että ajaa alle sallitun ja se
    mitä enemmistö ajattelee on yhtä kuin laki liikenteessä. En tiedä
    miten laissa määritellään alinopeus, mutta näin ihmiset ajattelee."

    Se mitä enemmistö ajattelee on yhtä kuin laki liikenteessä? Eli siis
    mielestäsi on niin, että jos yhdeksän ajaa ylinopeutta ja kymmenes
    suurinta sallittua, niin vain rajoituksen mukaan ajava rikkoo lakia?
    Uskon, että sinä koet liikenteen huomattavasti mielenkiintoisemmaksi
    paikaksi kuin minä. Erikoisista tilanteista tuskin on pulaa.

    Paljonko mielestäsi saa ajaa alle suurimman sallitun ennen kuin
    kyseessä on "alinopeus"? Vai pitääkö tuosta asiasta äänestää, jotta
    tiedetään enemmistön kanta?

    Äänestä

  • "yleisesti tulkitaan alinopeudeksi se, että ajaa alle sallitun"

    Meillä on olemassa yhden laisia nopeusrajoituksia, ja ne osoittavat SUURIMMAN SALLITUN NOPEUDEN. Sallittuja nopeuksia ovat siis KAIKKI TUON NOPEUDEN _ALLE_ OLEVAT AJONOPEUDET. Koska sallittua nopeutta on 80 km/h tiellä kaikki nopeudet 0...80 km/h, niin miten esim. 60 km/h ajava voi ajaa 'alle sallitun'?

    Äänestä

  • Harmaasilmä kirjoitti:

    "Siis yleisesti tulkitaan alinopeudeksi se, että ajaa alle sallitun ja se
    mitä enemmistö ajattelee on yhtä kuin laki liikenteessä. En tiedä
    miten laissa määritellään alinopeus, mutta näin ihmiset ajattelee."

    Se mitä enemmistö ajattelee on yhtä kuin laki liikenteessä? Eli siis
    mielestäsi on niin, että jos yhdeksän ajaa ylinopeutta ja kymmenes
    suurinta sallittua, niin vain rajoituksen mukaan ajava rikkoo lakia?
    Uskon, että sinä koet liikenteen huomattavasti mielenkiintoisemmaksi
    paikaksi kuin minä. Erikoisista tilanteista tuskin on pulaa.

    Paljonko mielestäsi saa ajaa alle suurimman sallitun ennen kuin
    kyseessä on "alinopeus"? Vai pitääkö tuosta asiasta äänestää, jotta
    tiedetään enemmistön kanta?

    Taas periaate vänkäystä. Kyllähän se olisi oikeesti parasta ajaa joustavast ja sopeutua liikenteeseen(enemmistön kantaan). Erikoisia tilanteita aiheuttaa enemmän ne jotka ajaa PALJON kovempaa kuin muut tai PALJON hiljenpaa kuin muut(enemmistö). Enemmistö harvemmin ajaa 80kmh alueella 140kmh.

    Äänestä

  • Arska kirjoitti:

    Tuo mitään periaatevänkäystä ole. Tuossa oli kyseessä lähinnä vastine
    melko omituisiin mielipiteisiin. Oletko sinäkin sitä mieltä, että
    liikenteessä tulisi toimia äänestysperiaatteella, ja vähemmistö on
    väärässä riippumatta siitä, mitä liikennesäännöt sanovat?

    Vähemmistö ei ole väärässä. Itsekin liikun monenlaisilla härveleillä liikenteessä ja välillä hiljenpaa kuin muut. Periaatteessa liikenne tuppaa äänestykseen päätyvän johtuen kai ihmisluonteesta. Liikenteessä tulisi löytää joku keskitie ja helpoin tapa on soputua muuhun liikenteeseen jos se on mahdollista.

    Se oli lähinnä toteamus ei väite! Näinhän se
    periaatteessa on, että liikenne toimii parhaiten
    siten miten enemmistö liikenteessä käyttäytyy!
    Eli periaatteessa se muuttuu laiksi ei tietenkään
    käytännössä. Kyllä vähän kuulostaa periaatevänkäykseltä, vaikka et sitä itse
    myönnäkään.

    Äänestä

  • Arska kirjoitti:

    Vähemmistö ei ole väärässä. Itsekin liikun monenlaisilla härveleillä liikenteessä ja välillä hiljenpaa kuin muut. Periaatteessa liikenne tuppaa äänestykseen päätyvän johtuen kai ihmisluonteesta. Liikenteessä tulisi löytää joku keskitie ja helpoin tapa on soputua muuhun liikenteeseen jos se on mahdollista.

    Olen samaa mieltä siinä, että liikenteessä tulisi löytää jokin keskitie, jolloin liikenne olisi mahdollisimman sujuvaa. Mutta se ei saa toteutua siten, että nopeusrajoituksia noudattavia painostetaan ajamaan kovempaa.

    Kaipa tämäkin on tuon yhden hitaahkon punaniskan mielestä periaatevänkäystä...

    Äänestä

  • whiic kirjoitti:

    "yleisesti tulkitaan alinopeudeksi se, että ajaa alle sallitun"

    Meillä on olemassa yhden laisia nopeusrajoituksia, ja ne osoittavat SUURIMMAN SALLITUN NOPEUDEN. Sallittuja nopeuksia ovat siis KAIKKI TUON NOPEUDEN _ALLE_ OLEVAT AJONOPEUDET. Koska sallittua nopeutta on 80 km/h tiellä kaikki nopeudet 0...80 km/h, niin miten esim. 60 km/h ajava voi ajaa 'alle sallitun'?

    Jos lähden ajamaan yksikaistaista tietä ja
    ajan sitä 30 km/h rajoituksen ollessa 80 km/h. Kun poliisi pysäyttää minut niin kerron,
    että koen tämän vauhdin turvalliseksi.
    Mitäköhän poliisi siihen toteaa? Se toteaa,
    että, saat sakot liikenteen vaarantamisesta!
    Ja todennäköisesti kehottaa minua pysymään
    poissa liikenteestä tai ainakin 80 km/h teiltä
    ellen uskalla lujempaa ajaa. Siis periaatteessa
    ei alinta rajaa ole mutta käytännössä on!
    Ja käytäntö on se kuinka meidän tulee toimia ei
    periaate. Periaatteessa saa vaikka tappaa ihmisen
    tai ryöstää pankin, kunhan ei jää kiinni.

    Äänestä

  • Harmaasilmä kirjoitti:

    Olen samaa mieltä siinä, että liikenteessä tulisi löytää jokin keskitie, jolloin liikenne olisi mahdollisimman sujuvaa. Mutta se ei saa toteutua siten, että nopeusrajoituksia noudattavia painostetaan ajamaan kovempaa.

    Kaipa tämäkin on tuon yhden hitaahkon punaniskan mielestä periaatevänkäystä...

    Eli kun kukaan ei poikkea massasta, niin eikö silloin olla ideaali tilanteessa? Massa ei aja alle sallittua, vaan pikemminkin yli. Vai mitä olet mieltä? Silloinhan ei kannata ruveta vastarannan kiiskiksi vaan ajaa niin kuin
    enemmistö. Ollaan taas askeleen lähempänä
    sujuvaa liikennettä.

    Äänestä

  • Joku vaan... kirjoitti:

    Jos lähden ajamaan yksikaistaista tietä ja
    ajan sitä 30 km/h rajoituksen ollessa 80 km/h. Kun poliisi pysäyttää minut niin kerron,
    että koen tämän vauhdin turvalliseksi.
    Mitäköhän poliisi siihen toteaa? Se toteaa,
    että, saat sakot liikenteen vaarantamisesta!
    Ja todennäköisesti kehottaa minua pysymään
    poissa liikenteestä tai ainakin 80 km/h teiltä
    ellen uskalla lujempaa ajaa. Siis periaatteessa
    ei alinta rajaa ole mutta käytännössä on!
    Ja käytäntö on se kuinka meidän tulee toimia ei
    periaate. Periaatteessa saa vaikka tappaa ihmisen
    tai ryöstää pankin, kunhan ei jää kiinni.

    Jos välttämättä haluaa tai jostain syystä joutuu ajamaan (esim moottori keittää) hitaammin kuin 50 km/h päällystetyllä maantiellä jossa on rajoitus 80 km/h tai enemmän, niin on syytä noudattaa varovaisuutta. Esim hätävilkut olisi syytä kytkeä pälle, ja olisi syytä ajaa myös puoleksi tai kokonaan pientareella, jos on tilaa.

    Muuten, 50-70 km/h ajaminen hyväkuntoisella päällystetyllä maantiellä saa ajaa, kunhan silloin tällöin päästää jonon, kun sitä on alkanut kertyä, ohi. Eihän tällaisissa tapauksissa jonoa synny muutoin kuin jos tiellä vastaantuleva liikenne on vilkasta ja sulkuviivoja niin tiheään että perässätulevat eivät yksinkertaisesti pääse turvallisesti ohi.

    Kannattaa siinä vaiheessa päästää ohi ennenkuin ne alkavat vilkuttaa valoilla ja liimautua persuksiin kiinni.

    Äänestä

  • Joku vaan... kirjoitti:

    Eli kun kukaan ei poikkea massasta, niin eikö silloin olla ideaali tilanteessa? Massa ei aja alle sallittua, vaan pikemminkin yli. Vai mitä olet mieltä? Silloinhan ei kannata ruveta vastarannan kiiskiksi vaan ajaa niin kuin
    enemmistö. Ollaan taas askeleen lähempänä
    sujuvaa liikennettä.

    Et ilmeisesti ymmärtänyt tekstiä, jota kommentoit, joten laitetaan se tähän uudestaan jos vaikka tällä kertaa valkenisi. Kehotan tutkiskelemaan etenkin jälkimmäisen virkkeen sisältöä.

    Olen samaa mieltä siinä, että liikenteessä tulisi löytää jokin keskitie, jolloin liikenne olisi mahdollisimman sujuvaa. Mutta se ei saa toteutua siten, että nopeusrajoituksia noudattavia painostetaan ajamaan kovempaa.

    Äänestä

  • Harmaasilmä kirjoitti:

    Et ilmeisesti ymmärtänyt tekstiä, jota kommentoit, joten laitetaan se tähän uudestaan jos vaikka tällä kertaa valkenisi. Kehotan tutkiskelemaan etenkin jälkimmäisen virkkeen sisältöä.

    Olen samaa mieltä siinä, että liikenteessä tulisi löytää jokin keskitie, jolloin liikenne olisi mahdollisimman sujuvaa. Mutta se ei saa toteutua siten, että nopeusrajoituksia noudattavia painostetaan ajamaan kovempaa.

    En kommentoinut tekstiäsi, vaan kerroin mielipiteeni siitä, kuinka liikenteestä
    saataisiin helposti sujuvampi! Eikä tarvitse
    ketään edes painostaa ajaa kovempaa, se riittää
    kun ajaa sallittua (siis oikeasti eikä vain
    mittarin mukaan). Massa ajaa ehkä hieman
    yli sallittua, mutta mittarivirhe mukaan
    lukien voit edelleen ajaa nopeusrajoituksia
    noudattaen!

    Äänestä

  • kortti 25 vuotta kirjoitti:

    Jos välttämättä haluaa tai jostain syystä joutuu ajamaan (esim moottori keittää) hitaammin kuin 50 km/h päällystetyllä maantiellä jossa on rajoitus 80 km/h tai enemmän, niin on syytä noudattaa varovaisuutta. Esim hätävilkut olisi syytä kytkeä pälle, ja olisi syytä ajaa myös puoleksi tai kokonaan pientareella, jos on tilaa.

    Muuten, 50-70 km/h ajaminen hyväkuntoisella päällystetyllä maantiellä saa ajaa, kunhan silloin tällöin päästää jonon, kun sitä on alkanut kertyä, ohi. Eihän tällaisissa tapauksissa jonoa synny muutoin kuin jos tiellä vastaantuleva liikenne on vilkasta ja sulkuviivoja niin tiheään että perässätulevat eivät yksinkertaisesti pääse turvallisesti ohi.

    Kannattaa siinä vaiheessa päästää ohi ennenkuin ne alkavat vilkuttaa valoilla ja liimautua persuksiin kiinni.

    Totta puhut. Mutta ei ole silti
    suositeltavaa ajaa hiljempaa, liikenteen
    turhasta vaarantamisesta voi myös saada sakot. Tietenkin tilanne on toinen jos auto keittää tai ajaa traktorilla jne...

    Äänestä

  • Joku vaan... kirjoitti:

    En kommentoinut tekstiäsi, vaan kerroin mielipiteeni siitä, kuinka liikenteestä
    saataisiin helposti sujuvampi! Eikä tarvitse
    ketään edes painostaa ajaa kovempaa, se riittää
    kun ajaa sallittua (siis oikeasti eikä vain
    mittarin mukaan). Massa ajaa ehkä hieman
    yli sallittua, mutta mittarivirhe mukaan
    lukien voit edelleen ajaa nopeusrajoituksia
    noudattaen!

    Loppujen lopuksi puhuimme toinen aidasta ja toinen aidan seipäistä. Se siitä.

    Äänestä

  • "Jos moottoritiellä, jossa on 120 km/h rajoitus
    joku ajaa esimerkiksi 80 km/h niin kyse on ehdottomasti ylivarovaisuudesta, eikä mistään
    muusta!"

    On monia ajoneuvoryhmiä, joilla on ehdoton yläraja tuo 80 km/h myös moottoritiellä.
    - osa busseista
    - kuorma-autot
    - osa paketti- ja erikoisautoista
    - lähes kaikki perävaunulliset

    Jos joku henkilöautoilija tai moottoripyöräilijä ajaa samoilla rajoilla, onkohan se ylivarovaisuutta?

    Äänestä

  • skeptikko kirjoitti:

    "Jos moottoritiellä, jossa on 120 km/h rajoitus
    joku ajaa esimerkiksi 80 km/h niin kyse on ehdottomasti ylivarovaisuudesta, eikä mistään
    muusta!"

    On monia ajoneuvoryhmiä, joilla on ehdoton yläraja tuo 80 km/h myös moottoritiellä.
    - osa busseista
    - kuorma-autot
    - osa paketti- ja erikoisautoista
    - lähes kaikki perävaunulliset

    Jos joku henkilöautoilija tai moottoripyöräilijä ajaa samoilla rajoilla, onkohan se ylivarovaisuutta?

    En tietenkään tarkoittanut hitaampia kulkuneuvoja
    kuten busseja, rekkoja jne...se on ymmärrettävää
    että 120 km/h on liikaa eikä edes sallittua kaikille ajoneuvoille. Kyllä henkilöautolla pitäisi 120 km/h uskaltaa ajaa. Jos on niin
    huono auto/kuski niin parempi välttää moottoriteitä parhaimmman mukaan. Minullakin
    on ikivanha kaksiovinen auto ja silläkin 120 km/h
    uskaltaa mennä, ei se tosin mitään hauskaa matkustamista ole, korvat menee lukkoon jne...
    mutta en moottoritiellä niin useasti ajakaan.

    Äänestä

  • Joku vaan.. kirjoitti:

    Ettäkö se on ihan kuljettajan taidoista kiinni, osaako ajaa suoralla motarilla 120 km/h? Minä ainakin olen taitava. Olen saanut Heraldin kulkemaan 130 km/h. Toista kertaa en viitsi yrittääkään.

    Sitäpaitsi en käsitä mitä vaaraa on ajaa moottoritien oikean puoleisella kaistalla 80...90 km/h, jonkun kuorma-auton perässä (turvaväli pitäen). Jos joku ajaa siinä vaiheessa perään, niin on kyllä SAATANAN TYHMÄ. Ei siinä ole 'hidastelija' huono kuski, vaan se joka tekee paikkansapitämättömän OLETUKSEN varmistamatta oletuksen paikkansapitävyyttä. Lähtee siis oletuksesta, että kuorma-auton perässä ajavakin ajaa 120 km/h.

    Äänestä

Nimittäin nämä sankarin ja liikenteen vaarantajat jotka ajavat 100 alueella 90 lasissa ajavat sitten 60/80 alueella edelleen tuota 90 nopeutta.

Mieleeni onkin tullut, että luulevatko nämä sankarit, että he ovat oikeutettuja ajamaan "ylinopeutta" näillä 60/80 alueilla koska eivät ylitä tuo 100km/h nopeutta sitten "normaali" alueilla. Ja nämä samat tanot ajavat motarilla sitten nippa nappa viisari yli 100 rajapaalut. Ajaisivat ennemmin siellä sivulla meneviä maanteitä niin ei tarvitsisi kouhottaa siellä motarilla ja ohitella kädettömästi rekkoja olemattomalla 5km/h nopeuserolla ;-)

Äänestä
  • Sama ihmetys on käynyt monesti mielessä.

    Äänestä

  • tulin kotia ja matkalla edessä ajava oli kuvailemasi "sankari".
    Se oli nainen jos se nyt jotain kiinnostaa.

    Äänestä

Se mitä nopeusrajoitus merkki kyseisellä tieosuudella näyttää on sen alueen SUURIN sallittu ajonopeus.
Mutta jokainen ajakoon kykyjensä ( ja lompakon paksuuden ) mukaan.

Äänestä
  • Suomalaisena luulen ainakin ymmärtäväni Suomenkieltä sen verran, että sallittu tarkoittaa sitä, että siihen on lupa ja jos ei ole sallittu, niin siitä aiheutuu mahdollisesti jonkinlainen sanktio.
    Siis nopeusrajoitus ei ole SUURIN sallittu nopeus, sillä poliisi ei pamputa sen ylityksestä, jos ylitys on alle 10% ja taajamissa 5km/h.
    Olen usein ajellut motarilla n.130km/h poliisiauton ohi, kun taas monet ovat jääneet poikien perään peläten sakkoja.
    Kuvittelen ainakin silloin ajavani sallittua nopeutta, koska poliisit eivät ole sakottaneet kyseisissä tilanteissa minua.

    Voinhan olla väärässäkin suomenkielen suhteen.

    Äänestä

  • Redness kirjoitti:

    Suomalaisena luulen ainakin ymmärtäväni Suomenkieltä sen verran, että sallittu tarkoittaa sitä, että siihen on lupa ja jos ei ole sallittu, niin siitä aiheutuu mahdollisesti jonkinlainen sanktio.

    Suurin sallittu nopeus, ja sen merkitys, on yksi asia. Poliisin käytännössä pitämä toleranssi sääntörikkomuksiin on toinen. Rikkomus, joka osuu toleranssiin eikä aiheuta toimenpiteitä, on rikkomus toleranssista huolimatta.

    Poliisi ei siis välttämättä puutu, vaikka ajonopeus ei olisi sallitun rajoissa.

    Mitä tarkoitat "välttämättä puutu", kun se ei puutu, sillä se on poliisien ohjeistuksessa. Eli kyseiset nopeudet ovat sallittuja, eikä kyse ole mistään poliisin halusta sakottaa tai haluamatta jättämisestä.

    Se, että sanktiota ei tule, ei poista sitä tosiasiaa, että rikkomus tapahtuu. Maailma ei ole mustavalkoinen, mutta tämä asia on. Joko - tai.

    Äänestä

  • Harmaasilmä kirjoitti:

    Se, että sanktiota ei tule, ei poista sitä tosiasiaa, että rikkomus tapahtuu. Maailma ei ole mustavalkoinen, mutta tämä asia on. Joko - tai.

    että tapahtuu rikkomus, mutta se on silloin sallittu rikkomus, jos siitä ei sakoteta ja tuolloin myös kyseiset nopeudet ovat sallittuja.
    Toisille asia on mustavalkoinen ja toisille ei...

    Äänestä

  • Redness kirjoitti:

    Suomalaisena luulen ainakin ymmärtäväni Suomenkieltä sen verran, että sallittu tarkoittaa sitä, että siihen on lupa ja jos ei ole sallittu, niin siitä aiheutuu mahdollisesti jonkinlainen sanktio.
    Siis nopeusrajoitus ei ole SUURIN sallittu nopeus, sillä poliisi ei pamputa sen ylityksestä, jos ylitys on alle 10% ja taajamissa 5km/h.
    Olen usein ajellut motarilla n.130km/h poliisiauton ohi, kun taas monet ovat jääneet poikien perään peläten sakkoja.
    Kuvittelen ainakin silloin ajavani sallittua nopeutta, koska poliisit eivät ole sakottaneet kyseisissä tilanteissa minua.

    Voinhan olla väärässäkin suomenkielen suhteen.

    suomen kieltä kovin hyvin kun puhut suomenkielestä koko ajan.

    Äänestä

  • LeMans kirjoitti:

    suomen kieltä kovin hyvin kun puhut suomenkielestä koko ajan.

    Ymmärtää toki voi, vaikka ei osaisikaan kirjoittaa oikein. Sanat tosiaan kirjoitetaan erikseen, mutta sitä ei kirjoiteta pienellä, niinkuin teit.
    On jokunen sanakirjakin, mikä väittää niiden kuuluvan yhteen...
    Sekoitin suomenkieliseen.

    Äänestä

  • ja oikea vastaus.Joustavuutta ja toisten huomioon ottamista tarvitaan enemmän näiden kirjoitusten perusteella.

    Äänestä

  • Redness kirjoitti:

    että tapahtuu rikkomus, mutta se on silloin sallittu rikkomus, jos siitä ei sakoteta ja tuolloin myös kyseiset nopeudet ovat sallittuja.
    Toisille asia on mustavalkoinen ja toisille ei...

    ..että rikkomus on rikkomus vain silloin, kun siitä seuraa sanktio? Eli mitä tahansa saa tehdä, jos siitä ei vaan jää kiinni? Päteekö tuo kaikentasoisiin sääntö- ja lakirikkomuksiin, ylinopeudesta veropetoksiin ja henkirikoksiin? Voisitko vielä perustella vastauksesi.

    Äänestä

  • Harmaasilmä kirjoitti:

    ..että rikkomus on rikkomus vain silloin, kun siitä seuraa sanktio? Eli mitä tahansa saa tehdä, jos siitä ei vaan jää kiinni? Päteekö tuo kaikentasoisiin sääntö- ja lakirikkomuksiin, ylinopeudesta veropetoksiin ja henkirikoksiin? Voisitko vielä perustella vastauksesi.

    "Eli mitä tahansa saa tehdä, jos siitä ei vaan jää kiinni?"

    Ei ole ollut kyse kiinnijäämisestä, sillä enkö ole jäänyt 'kiinni', kun olen ohittanut poliisiauton motarilla ja nopeuteni on ollut 130km/h. Varmasti poliisit ovat huomanneet nopeuteni ja olen ns. jäänyt 'kiinni' siitä, mutta koska se on sallittua, niin he eivät ole puuttuneet asiaan, eikä ole jäänyt yhteen kertaan, joten poliisien laiskuudella sitä ei voi selittää.
    Miten selität tuon, jos se ei ole ollut sallittua. Jonkinlainen rikkomus se kuitenkin on ollut... vai?

    Vielä kerran toistan saman kuin jo muutaman kerran aiemmin. Jos ei
    mene perille tälläkään kertaa niin tyydyn siihen, että vika piilee jossain,
    johon en voi vaikuttaa.

    Se, että rikkomuksesta ei seuraa sanktiota ei poista sitä tosiasiaa,
    että rikkomus tapahtuu. Ylinopeus on rikkomus, vaikka siitä ei
    seuraisikaan sanktiota.

    Asian luulisi olevan hyvin yksinkertainen, mutta ehkä jokin muu
    tekijä tässä yhtälössä on yksinkertaisempi.

    Huomaatkos kuinka kypäräpakkolaki, ja heijahtinpakkolaki, ovat sumentaneet tavallisen, ehkä vastuullisenkin ihmisen oikeudenkäsityksen laeilla, joiden rikkominen on 'kiellettyä', mutta josta ei voi rikasakkoakaan saada edes kiinni jäädessäänkään?

    Kyllä kukkahattutädit ovat tyytyväisiä, kun saavat kypäräpakolle lain aseman, ja siten 'kunnioitusta'. Mistä kunnioitus on pois?

    eivät ole lakeja vaan SUOSITUKSIA!!!

    Äänestä

  • MB E320 kirjoitti:

    eivät ole lakeja vaan SUOSITUKSIA!!!

    "eivät ole lakeja vaan SUOSITUKSIA!!!"

    Ne ovat _LAKEJA_.

    Katso Tieliikennelain 90§
    _____________________________

    90 § (15.11.2002/954)

    Polkupyöräilijän suojakypärän käyttö

    Polkupyöräilijän ja polkupyörän matkustajan on ajon aikana yleensä käytettävä asianmukaista suojakypärää.
    _____________________________

    Sinne se on lakiin kirjoitettu. Se ei ole mikään Liikenneturvan sanahelinä, vaan tekstiä, joka on turhaa ja kuollutta vaikka on lakiin kirjoitettu. Syy miksi sillä ei ole mitään juridista pätevyyttä, liittyy sanaan "yleensä". Sitä sanaa ei ole määritelty, joten syy mikä hyvänsä kelpaa. Voit sanoa poliisisedälle, että kyllä minä 'yleensä' käytän kypärää, mutta en nyt. Eipä poliisisetä voi muuta tehdä, kun toivottaa hyvää päivänjatkoa.

    Äänestä

  • Harmaasilmä kirjoitti:

    Vielä kerran toistan saman kuin jo muutaman kerran aiemmin. Jos ei
    mene perille tälläkään kertaa niin tyydyn siihen, että vika piilee jossain,
    johon en voi vaikuttaa.

    Se, että rikkomuksesta ei seuraa sanktiota ei poista sitä tosiasiaa,
    että rikkomus tapahtuu. Ylinopeus on rikkomus, vaikka siitä ei
    seuraisikaan sanktiota.

    Asian luulisi olevan hyvin yksinkertainen, mutta ehkä jokin muu
    tekijä tässä yhtälössä on yksinkertaisempi.

    En ole yhdessäkään viestissäni kiistänyt, etteikö olisi tapahtunut rikkomusta!! Onko se vaikea käsittää, jos on, niin siihen en voi vaikuttaa, muutenkuin kehottamalla selaamaan viestit uudestaan läpi.

    Sitä olen väittänyt, että esim. mainitsemani nopeus motarilla on sallittu, koska poliisit eivät ole siihen kiinnittäneet huomiota, koska nopeus ei ylitä heidän puuttumiskynnystään ja jos se ei olisi sallittua, niin edes huomautus olisi heidän puoleltaan ollut paikallaan.

    Oletetaan, että ajan 100km/h alueella mittarini mukaan 100km/h vaikka oikea nopeuteni olisi 105km/h ja sitten toinen ajaa samalla alueella mittarinsa mukaan 105km/h ja todellinen nopeus on 105km/h. Kumpikin on mielestäni samalla viivalla rajoitusten suhteen, vaikka minä voisin luulla olevani oikeammassa, kun mittarini näyttää 100km/h.
    Ilmeisestä tähän perustuu tämä 10% markinaali eli jos luottaa omaan mittariinsa, niin voi huoletta jaella +10% nopeusrajoitusten yli ja se on vielä sallitun rajoissa.

    Yksinkertaisuutta voi hakea monestakin paikkaa...

    Ei asia vain mene noin. Ylinopeus, pienikin, on kielletty. Kielto ei kuitenkaan tarkoita, että sen rikkomisesta seuraisi sanktio. Sama asia toisin päin: ylinopeus ei ole sallittua, vaikka pienestä ylinopeudesta ei ehkä saisikaan sanktiota. Asia on pohjimmiltaan juuri niin yksinkertainen kuin miltä se näyttääkin.

    Syynä puuttumattomuuteen pienien ylinopeuksien kohdalla on varmasti ensisijaisesti priorisointi. Ei katsota järkeväksi uhrata vähäisiä resursseja tapauksiin, joissa presumoitukaan vaara ei ole ollut juuri sallitun nopeuden aiheuttamaa vaaraa suurempi. Toiseksi poliisien mittalaitteiden kalibrointi jonnekin prosentin tarkkuudelle on sekin kustannuskysymys. Ajoneuvojen omien mittareiden heitosta ei voi olla kyse, sillä mittari ei saa näyttää todellista alempaa nopeutta.

    Äänestä

  • Big M kirjoitti:

    Yksinkertainen asia, ja vielä hyvin selitetty. Tuota olen itsekin koittanut selventää, heikolla menestyksellä. Saa nähdä. Toivo viestin perillemenosta on hatara, eikä se johdu selityksestä eikä selittäjästä.

    Nämä poliisit, mitkä olen ohittanut motarilla n.10km/h yli rajoituksen, mitä he ovat tehneet minun ja minun nopeuden suhteen?
    Mielestäni he ovat sallineet minun menoni ja nopeuteni... ja miksi he ovat sallineet sen?
    Koska heillä on omat ohjeensa ja ovat todenneet, että nopeuteni suhteen ei ole ollut puuttumista ohitukseeni, joten he ovat sallineet nopeuteni.
    Jo se nopeus ei ole ollut sallittu, niin miksi he ovat sen sallineet.
    Jos he eivät sitä kiellä, niin silloin he sallivat sen ja juuri sen vuoksi, että se on heidän ohjeistuksessaan sallittua.
    En näe mitään syytä siihen, että he olisivat jättäneen nopeuden huomioimatta, jos se ei olisi sallitun rajoissa ja kun tapahtuma on toistunut useammin kuin kerran, niin ei voi vedota välinpitämättömyyteen.

    Periaatteessa nopeuteni on ollut rikkomus, mikä kuitenkin on ollut sallittu.
    Enkä viittaa nyt mihinkään sanktioon, vaan siihen miten nopeuteni on sallittu, vaikka se on ylittänyt nopeusrajoituksen.

    Selittäkää vaihtoehtoisesti tyhmälle miksi se sallitaan, jos se ei ole sallittua.
    En kirjoita rikkomuksesta vaan sallimuksesta.

    :o)

    Äänestä

  • Harmaasilmä kirjoitti:

    Yksinkertainen asia, ja vielä hyvin selitetty. Tuota olen itsekin koittanut selventää, heikolla menestyksellä. Saa nähdä. Toivo viestin perillemenosta on hatara, eikä se johdu selityksestä eikä selittäjästä.

    En ota kantaa siihen oletko oikeassa vai väärässä.
    Kirjoitustesi perusteella taidat olla myös liikenteessä melko joustamaton henkilö.
    Ja kaikkea tosiaan saa tehdä jos ei jää kiinni!
    Ajattelepa sitä vielä hetki ennen kuin kirjoitat
    kommenttisi. Se ei ole moraalisesti
    kovin suotavaa, mutta kaikkea saa tehdä jos ei
    vaan jää kiinni! Periaatteessa...homma menee
    näin.

    Äänestä

  • Redness kirjoitti:

    Nämä poliisit, mitkä olen ohittanut motarilla n.10km/h yli rajoituksen, mitä he ovat tehneet minun ja minun nopeuden suhteen?
    Mielestäni he ovat sallineet minun menoni ja nopeuteni... ja miksi he ovat sallineet sen?
    Koska heillä on omat ohjeensa ja ovat todenneet, että nopeuteni suhteen ei ole ollut puuttumista ohitukseeni, joten he ovat sallineet nopeuteni.
    Jo se nopeus ei ole ollut sallittu, niin miksi he ovat sen sallineet.
    Jos he eivät sitä kiellä, niin silloin he sallivat sen ja juuri sen vuoksi, että se on heidän ohjeistuksessaan sallittua.
    En näe mitään syytä siihen, että he olisivat jättäneen nopeuden huomioimatta, jos se ei olisi sallitun rajoissa ja kun tapahtuma on toistunut useammin kuin kerran, niin ei voi vedota välinpitämättömyyteen.

    Periaatteessa nopeuteni on ollut rikkomus, mikä kuitenkin on ollut sallittu.
    Enkä viittaa nyt mihinkään sanktioon, vaan siihen miten nopeuteni on sallittu, vaikka se on ylittänyt nopeusrajoituksen.

    Selittäkää vaihtoehtoisesti tyhmälle miksi se sallitaan, jos se ei ole sallittua.
    En kirjoita rikkomuksesta vaan sallimuksesta.

    :o)

    Se kun ei ole yksittäisen poliisipartion tekemisistä kiinni, onko jokin
    sallittua vai ei. Rikkomus on rikkomus on rikkomus. Sillä ei ole mitään
    tekemistä sen kanssa, seuraako sanktio vai ei, ainakaan normaalin
    maailmankuvan omistavan ihmisen ajatusmaailmassa. Tässä yhtälössä
    kaikki ehdot eivät taida toteutua.

    Olen nähnyt Tampereella, miten poliisipartio jättää reagoimatta päin
    punaista ajamiseen. Se on siis sallittuako? Onko se sallittua koko
    kaupungissa, vai pelkästään tuossa yhdessä risteyksessä? Esitän
    näitä kysymyksiä siksi, että näkisit, miten repaleinen pikku
    teoriasi on. Tosin pelkään, että turhaan.

    Paukkusi taitavat olla aika lopussa, jos joudut jo nyt käyttämään
    "taidat olla sellainen ja sellainen liikenteessä" -kortin. En ihmettele.

    Aika rohkeaa vetää yksittäistapauksen perusteella johtopäätöksiä sallitun ja kielletyn uusista rajoista. Muutama ajatusleikki: Ensinnäkin tilanne sinänsä on voinut olla toinen kuin miten se sinulle on näyttäytynyt. Poliisit ovat saattaneet olla muussa kuin liikenteenvalvontatehtävässä, heillä ei välttämättä ole ollut riittävän luotettavaa nopeuden mittaamiseen soveliasta välinettä tai oma nopeutesi onkin mittarivirheen vuoksi ollut sallitun rajoissa.

    Jos poliisit tuossa yksittäistapauksessa olivat liikenteen nopeusvalvontaa suorittamassa ja nopeutesi on ollut sallittua suurempi, on poliisi saattanut todeta, että tapauksessa pysäyttäminen ja huomautuksen antaminen on resurssien haaskausta. Se ei kuitenkaan muuta nopeutta sallituksi. Rajoituskyltti tai sen puuttuessa yleisrajoitus osoittaa suurimman sallitun nopeuden. Luetaan uudestaan: suurimman sallitun nopeuden.

    Takaisin kovaan faktaan: Yksittäisten poliisipartioiden tekemiset eivät konstituioi uutta lainsäädäntöä tai vakiinnuta yleispätevää sovellusohjetta. Siksi kokemasi perusteella ei voi olettaa tieliikennelainsäädännön muuttuuneen siitä, miten me muut sen tunnemme. Tässä ketjussa on asiaa selitetty monella tavalla, ja jos juttu ei aukea vieläkään, niin se ei vain aukea.

    Jos tarkoitit, että olen sama kirjoittaja kuin
    redness niin olet kyllä väärässä, valitettavasti.

    Äänestä

  • Äääh kirjoitti:

    Jos tarkoitit, että olen sama kirjoittaja kuin
    redness niin olet kyllä väärässä, valitettavasti.

    Joo, minun virheeni. Pahoittelen. Tosin sitä ei kannata pitää
    valitettavana, että et ole Redness ;)

    Äänestä

  • Harmaasilmä kirjoitti:

    Se kun ei ole yksittäisen poliisipartion tekemisistä kiinni, onko jokin
    sallittua vai ei. Rikkomus on rikkomus on rikkomus. Sillä ei ole mitään
    tekemistä sen kanssa, seuraako sanktio vai ei, ainakaan normaalin
    maailmankuvan omistavan ihmisen ajatusmaailmassa. Tässä yhtälössä
    kaikki ehdot eivät taida toteutua.

    Olen nähnyt Tampereella, miten poliisipartio jättää reagoimatta päin
    punaista ajamiseen. Se on siis sallittuako? Onko se sallittua koko
    kaupungissa, vai pelkästään tuossa yhdessä risteyksessä? Esitän
    näitä kysymyksiä siksi, että näkisit, miten repaleinen pikku
    teoriasi on. Tosin pelkään, että turhaan.

    Paukkusi taitavat olla aika lopussa, jos joudut jo nyt käyttämään
    "taidat olla sellainen ja sellainen liikenteessä" -kortin. En ihmettele.

    Tuntuu, että et edes viitsi lukea kommenttejani, vai oletko niin tyhmä, ettet tajua mitä kirjoitan?

    En tue väittämääni mihinkään yksittäisen poliisipartion päätöksiin vaan sisäasiainministerin ohjeistukseen, mitä jokainen poliisipartio noudattaa kykyjensä mukaan.
    Kokemukseni vain vahvistaa väittämääni.

    Löytyyköhän tästä mainitsemastani ohjeistuksesta maininta punaisia valoja päin ajamisen sallimisesta? Voisin väittää, että ei löydy, mutta maininta 10%:n yli nopeusrajoituksen ajamisesta löytyy. Eli mielestä hiukan hatara tuo sinun vertauksesi eli en edes viitsi kommentoida enempää säälittävää näkemystäsi poliisipartion sormienläpi katsomisesta.

    Sinulla ne paukut taitaa lopussa olla, kun jankkaat samaa asiaa rikkomuksista, minkä olen jo myöntänyt. Mutta se rikkomus on sallittu ja silloin kyseinen nopeuskin on sallittu.

    Minua ei paskankaan vertaa kiinnosta millainen olet liikenteessä eli ihmettele, vaikka sitä.

    Äänestä

  • Big M kirjoitti:

    Aika rohkeaa vetää yksittäistapauksen perusteella johtopäätöksiä sallitun ja kielletyn uusista rajoista. Muutama ajatusleikki: Ensinnäkin tilanne sinänsä on voinut olla toinen kuin miten se sinulle on näyttäytynyt. Poliisit ovat saattaneet olla muussa kuin liikenteenvalvontatehtävässä, heillä ei välttämättä ole ollut riittävän luotettavaa nopeuden mittaamiseen soveliasta välinettä tai oma nopeutesi onkin mittarivirheen vuoksi ollut sallitun rajoissa.

    Jos poliisit tuossa yksittäistapauksessa olivat liikenteen nopeusvalvontaa suorittamassa ja nopeutesi on ollut sallittua suurempi, on poliisi saattanut todeta, että tapauksessa pysäyttäminen ja huomautuksen antaminen on resurssien haaskausta. Se ei kuitenkaan muuta nopeutta sallituksi. Rajoituskyltti tai sen puuttuessa yleisrajoitus osoittaa suurimman sallitun nopeuden. Luetaan uudestaan: suurimman sallitun nopeuden.

    Takaisin kovaan faktaan: Yksittäisten poliisipartioiden tekemiset eivät konstituioi uutta lainsäädäntöä tai vakiinnuta yleispätevää sovellusohjetta. Siksi kokemasi perusteella ei voi olettaa tieliikennelainsäädännön muuttuuneen siitä, miten me muut sen tunnemme. Tässä ketjussa on asiaa selitetty monella tavalla, ja jos juttu ei aukea vieläkään, niin se ei vain aukea.

    En tue väittämääni mihinkään yksittäisen poliisipartion päätöksiin vaan sisäasiainministerin ohjeistukseen, mitä jokainen poliisipartio noudattaa kykyjensä mukaan.
    Kokemukseni on vain tukee väittämääni.

    Äänestä

  • Redness kirjoitti:

    Tuntuu, että et edes viitsi lukea kommenttejani, vai oletko niin tyhmä, ettet tajua mitä kirjoitan?

    En tue väittämääni mihinkään yksittäisen poliisipartion päätöksiin vaan sisäasiainministerin ohjeistukseen, mitä jokainen poliisipartio noudattaa kykyjensä mukaan.
    Kokemukseni vain vahvistaa väittämääni.

    Löytyyköhän tästä mainitsemastani ohjeistuksesta maininta punaisia valoja päin ajamisen sallimisesta? Voisin väittää, että ei löydy, mutta maininta 10%:n yli nopeusrajoituksen ajamisesta löytyy. Eli mielestä hiukan hatara tuo sinun vertauksesi eli en edes viitsi kommentoida enempää säälittävää näkemystäsi poliisipartion sormienläpi katsomisesta.

    Sinulla ne paukut taitaa lopussa olla, kun jankkaat samaa asiaa rikkomuksista, minkä olen jo myöntänyt. Mutta se rikkomus on sallittu ja silloin kyseinen nopeuskin on sallittu.

    Minua ei paskankaan vertaa kiinnosta millainen olet liikenteessä eli ihmettele, vaikka sitä.

    Minä olen ihan mielelläni sinun mielestäsi tyhmä. Kuten kuka tahansa
    muukin. Mitä ilmeisemmin ymmärrät tuon adjektiivin sangen eri tavalla
    kuin valtaosa väestöstämme.

    Et yksinkertaisesti tajua niin yksinkertaista asiaa, että sääntörikkomus
    on sääntörikkomus. Sitä ei muuta sallituksi se, että jossain on päätetty,
    ettei rikkomuksesta välttämättä seuraa sanktiota. Tätä asiaa on ollut
    pakko jankata, koska se ei ole mennyt perille. Nyt on aika todeta vanha
    viisaus, jonka mukaan tyhmyyden edessä jumalatkin ovat voimattomia.
    Myönnän avoimesti, että en kykene saamaan sinua ymmärtämään tätä
    kyseistä asiaa, jonka jokainen tarhaikäinen lapsikin sisäistäisi.

    Minua kiinnostaa ihan jokaisen käyttäytyminen liikenteessä. Sen olen
    huomannut, että osaa ei kiinnosta paskankaan vertaa muiden tekemiset
    siellä. Onnettomuustilastot tukevat huomiotani. Tiedämme ainakin,
    mihin ryhmään kuulut.

    Jos valo ei vilkahda, niin päätän tämän osaltani tähän.

    Nukuitko koulussa kun kansalaistaidon tunnilla kerrottiin eduskunnan käyttävän maassa lainsäädäntävaltaa? Sisäasianministeriön mahdollinen päätös lieviin ylinopeuksiin puuttumattomuudesta ei poista niiden kiellettyisyyttä.

    Jankutuksesti ei poista sitä faktaa, että tässä asiassa olet auttamatta väärässä.

    Huomaan kyllä, että meillä on sanojen tulkinnoissa jonkin verran näkemys eroja, mutta luulisin tietäväni mitä sana "tyhmä" tarkoittaa kuin myös sanan "sallittu" merkityksen.

    "Sitä ei muuta sallituksi se, että jossain on päätetty,
    ettei rikkomuksesta välttämättä seuraa sanktiota."

    -Mistä saat taas tuon "välttämättä", kun siitä ei seuraa mitään ja kuka nopeuksia valvoo jollei poliisi ja jos poliisi yleisesti sallii jotakin liikenteessä, niin se on silloin sallittua.

    "Paukkusi taitavat olla aika lopussa, jos joudut jo nyt käyttämään
    "taidat olla sellainen ja sellainen liikenteessä" -kortin. En ihmettele.

    Minua kiinnostaa ihan jokaisen käyttäytyminen liikenteessä. Sen olen
    huomannut, että osaa ei kiinnosta paskankaan vertaa muiden tekemiset
    siellä. Onnettomuustilastot tukevat huomiotani. Tiedämme ainakin,
    mihin ryhmään kuulut."

    -Oli aivan pakko lainata tuo tähän.
    Taisit itse vetäistä viimeisen korttisi. :o)

    Sinänsä ihan mielenkiintoista huomata, että toisille on eri asiat liikenteessä sallittuja kuin toisille, mutta en sitä kyllä valita.

    Äänestä

  • Big M kirjoitti:

    Nukuitko koulussa kun kansalaistaidon tunnilla kerrottiin eduskunnan käyttävän maassa lainsäädäntävaltaa? Sisäasianministeriön mahdollinen päätös lieviin ylinopeuksiin puuttumattomuudesta ei poista niiden kiellettyisyyttä.

    Jankutuksesti ei poista sitä faktaa, että tässä asiassa olet auttamatta väärässä.

    Samapa tuo, sillä se on kuitenkin faktaa, että ne ylinopeudet ovat minulle ainakin sallittuja eli taidan olla erityisasemassa ja tyydyn siihen. :o)

    Äänestä

  • Redness kirjoitti:

    Tuntuu, että et edes viitsi lukea kommenttejani, vai oletko niin tyhmä, ettet tajua mitä kirjoitan?

    En tue väittämääni mihinkään yksittäisen poliisipartion päätöksiin vaan sisäasiainministerin ohjeistukseen, mitä jokainen poliisipartio noudattaa kykyjensä mukaan.
    Kokemukseni vain vahvistaa väittämääni.

    Löytyyköhän tästä mainitsemastani ohjeistuksesta maininta punaisia valoja päin ajamisen sallimisesta? Voisin väittää, että ei löydy, mutta maininta 10%:n yli nopeusrajoituksen ajamisesta löytyy. Eli mielestä hiukan hatara tuo sinun vertauksesi eli en edes viitsi kommentoida enempää säälittävää näkemystäsi poliisipartion sormienläpi katsomisesta.

    Sinulla ne paukut taitaa lopussa olla, kun jankkaat samaa asiaa rikkomuksista, minkä olen jo myöntänyt. Mutta se rikkomus on sallittu ja silloin kyseinen nopeuskin on sallittu.

    Minua ei paskankaan vertaa kiinnosta millainen olet liikenteessä eli ihmettele, vaikka sitä.

    Toivottavasti vielä joku jaksaa kiinnostua tästä aiheesta. Mitään sellaista "10%:n ohjeistusta" EI OLE OLEMASSAKAAN. Se on joku vuosien takainen urbaanilegenda, joka vaan jaksaa aina pysyä pinnalla. Eli,jos poliisilla sattuu olemaan huono päivä, niin 1 km/h:n ylityksestäkin sen rikemaksun voi kirjoittaa. Poliisi käyttää näissä asioissa ns. harkintavaltaa.

    Äänestä

  • Juuso kirjoitti:

    Täältä löydät lisää urbaanilegendoja.
    http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/Pages/467E0D51F0DC6C75C2256D3C0030F3FF

    Äänestä

  • Juuso kirjoitti:

    Toivottavasti vielä joku jaksaa kiinnostua tästä aiheesta. Mitään sellaista "10%:n ohjeistusta" EI OLE OLEMASSAKAAN. Se on joku vuosien takainen urbaanilegenda, joka vaan jaksaa aina pysyä pinnalla. Eli,jos poliisilla sattuu olemaan huono päivä, niin 1 km/h:n ylityksestäkin sen rikemaksun voi kirjoittaa. Poliisi käyttää näissä asioissa ns. harkintavaltaa.

    "Toivottavasti vielä joku jaksaa kiinnostua tästä aiheesta. "

    Tais "Juusolta" itseltään kiinnostus loppua??

    :o)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ukkoherra kirjoitti:

Tällä palstalla kirotaan aina vähän väliä alinopeutta ajavia. Minä en muistaisi nähneeni Suomessa alin sallittu ajonopeus-kylttejä, siis sininen pyöreä merkki, jossa valkoisilla numeroilla alin nopeus, eli kuten suositusnopeus, mutta pyöreä. Saksassa näitä näkee esimerkiksi autobahnoilla, mutta sielläkin kaistakohtaisesti ylä/alamäissä.

Siis missä tällaisia tienpätkiä on Suomen maassa? Kävisin kesälomalla katsomassa näitä alinopeutta ajavia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu