hei. mikä avuksi kun mun avopuoliso juo todella usein, joka toinen päivä kännissä ja joka toinen krapulassa. itse en juo kun korkeintaan 3 kertaa vuodessa, tänään kun kysyin syytä siihen juomiseen niin sain vastukseksi että vika on mussa kun olen niin hankala ihminen (kännissä annettu tämä selitys) ja nyt hän itkee ja sanoo kuolevansa enkä mä ees välittäis vaikka kuolis. en haluaisi laittaa suhdetta poikki vaikka välillä tuntuukin siltä. kun yritän puhua asiasta selvänä päivänä niin mulle vastataan että ei sun ole pakko mun kanssa olla. mulla on ollut muutenkin vaikeaa aikaa kun multa kuoli isä kesällä ja se on ottanut tosi koville. mistä saada apua????
"avokumpani" alkoholisti
alkoholistin kanssa asuva
5997
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen näköjään ensimmäinen, joka sulle vastaa eli täällä ei ole vielä sitä koko kirjoa tarjolla, mikä normaalisti sieltä ajan kanssa sitten tulee.
Kerron kokemuksesta ja uskaltaisinpa sanoa eräänlaisena yleistyksenä, että sanot tai teet sinä melkeinpä mitä tahansa vaikuttaaksesi kumppanisi juomiseen, et siinä tule onnistumaan. Olin aikanani siinä juojan roolissa ja "syy" oli totta tosiaan useimmiten juuri vaimossa!!! Ja silloinhan oli juotava. Muitakin syitä toki keksin ja niihinkin oli juotava.
Anna miehen jatkaa hauskaa harrastustaan, lähde sinä hakemaan itsellesi apua. Siihen saat täällä varmaan paljonkin vinkkejä; itse tunnen aika monia alkoholistien vaimoja, jotka ovat alkaneet tajuta, että vain itsestään on kysymys ja vertaisryhmissä eli AlAnon = alkoholistien läheisten, kokouksissa kokemusta jakamalla apua on löytynyt. On varmasti toki paljon muitakin paikkoja ja mahdollisuuksia.
Miehellesi voit sanoa, jos todella välität hänestä ja olet huolestunut, että "välität hänestä ja olet huolestunut hänen ALKOHOLIN KÄYTÖSTÄ". Kaikki muu on turhaa.
Voimia sinulle. Pidä itsestäsi huolta.
et voi vaikuttaa millään tavalla.Ennenkuin alkoholisti itse sulkee OMASTA HALUSTAAN pullon lopullisesti.Alkoholisiti on itsekäs ihminen
joka lakkaamatta syyttelee muita.Alkoholistin vaimosta tulee katkeroitunut,kun elämä tuhlaantuu viinan huuruja haistellessa.Rikottuja lupauksia kuunnellessa ym.
Kehoittasin menemään alkoholistien läheisrymmään
eli Al-anon.Toiseksi susittelisin irtaantumaan alkoholistista eli muuttamaan erille.Katsois herääkö kaveri vai haluuko jatkaa .Sittenhän ois mahdollista myöhemmin palata thteen jos siltä tuntuis.ps.Kokemusta on
Avomiehen juominen ei johdu sinusta, vaan siitä että hän itse haluaa juoda. Mahdollisesti hän on alkoholisti, ainakin suurkuluttaja. Alkoholistit kyllä kernaasti syyttävät juomisestaan muita: kurjaa lapsuutta, v-mäistä vaimoa, lapsia, pomoa, naapuria tms. Ne ovat kaikki vain yrityksiä vierittää vastuu omasta juomisesta toisten kannettavaksi.
Jos mies itse haluaa jatkaa juomistaan, ei apua hänelle tule mistään. Jos hän haluaa lopettaa/vähentää (onnistuisiko?) auttavat oma terveyskeskus, A-klinikka tai vaikka katkaisuhoito. Jos hän haluaa täysin raittiiksi, voi AA-toveriseura olla hyvä paikka.
Sinä et ole millään tavalla juomista aiheuttanut etkä siten myöskään voi sitä parantaa tai saada edes vähenemään. Asia ei lainkaan kuulu sinulle, ei vaikka olisitte naimisissa.
On aivan totta, että sinun ei ole pakko olla hänen kanssaan. Se on oma valintasi, joko olet tai et ole. Jos valitset olla hänen kanssaan, on turha valittaa. Sama juttu, jos itse ostaa liian pienet kengät - ne puristaa, mutta vika ei ole kaupan eikä kenkien.
Taloudelliset asiat järjestyvät aina jollain tavalla, asunnon saa ja siihen asumistukea, jos on pienet tulot. Mutta jos haluat jatkaa elämää hänen kanssaan, tarvitset tukea. Ennemmin tai myöhemmin juovan rinnalla ihmisen koko ajatusmaailma vääristyy. Hän masentuu, menettää aloitekykyään, tulee ihmisaraksi - tai sairastuu vahvuuteen, eli alkaa jyrätä suhteessa ja ottaa hoitaakseen kaikki kumppanillekin kuuluvat vastuut.
Ehkä isän kuolema on ollut niin raskas menetys, että olet senkin takia masentunut? Oma terveyskeskuslääkäri voi auttaa toipumisen alkuun, nykyisin on hyviä masennuslääkkeitä joista ei tule riippuvaiseksi, joskus psykoterapia riittää avuksi, tai sitten näiden yhdistelmä.
Alkoholistien läheisten vertaistukiryhmää olen itse aina lämpimästi tällä palstalla suosittelemassa, koska itse olen saanut avun sieltä läheisten päihteidenkäytön aiheuttamiin omiin oireisiini. Tässä linkki sivuille:
http://www.al-anon.fi/
Ensinnäkin voimia sinulle ja ei tuommoista pitäisi KENENKÄÄN kokea!
valitettavasti et voi itse vaikuttaa itsekkääseen avopuolisoosi,mutta sen voin sanoa että jos naisesi rupeaa sua syyttämään se on täyttä puppua! Se on ihan hänen oma syynsä kun hän juo ja ihan oman aikansa toki vaatii,että siittä pullosta pääsee myös eroon.
Jos voisit suositella hänelle AA-kerhoa?
Mutta jos hän juo ahdistukseen siittä tulee myös tapa jos riitelette usein juomisesta.
Toivottavasti sinulla on ystäviä joiden kanssa voit puhua.
KOhta jo huomaatkin,että kaikki jotka ovat sinulle kirjotelleet ovat sinun puolellasi!
-Voimia... : )