Tehtävä fanaattisille astrologia-diggareille!

Taannoin tapettiin ja paloiteltiin mies, nyt kuulema mies tappoi vaimonsa ja sahasi ruumiin kahtia.

Löydätkö nykyhetken kartalta mitään tekijöitä jotka voisivat villitä ihmistä moisiin, vai liekö jälkimmäinen hirmuteko vain aiemmin kopiointia...?
3208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Noita juttuja kun lehdistä luin, sekä eilen kun katselin telkkarista Berlusconin esiintymistä, niin kyllä tuli Mars-Uranus-yhtymä mieleen. En toisaalta ole tutkinut, mitä muuta taivaalla tapahtuu, mutta tuo räjähtävä Mars-Uranus Kaloissa tuonee kaikenlaiset salatut ja taka-alalle työnnetyt asiat (Kalat) äkkinäisesti (Uranus) ja aggressiivisesti (Mars) esiin ja voisi kuvata hyvin tuollaisia pika-äkäilyjä kuten Berlusconin höpinät. Mitähän miehen kartta muuten sanoo, olisiko hän jotenkin "herkistynyt" ko. yhtymälle? ;-)

Myös mm. huumausaineet liitetään Kalojen merkkiin, ja tänään otsikko Hesarissa kertoi mm: "EU-alueen suurin tappajahuumetehdas löytyi Suomesta". Menisikö sekin sitten saman symboliikan piikkiin. Huomattakoon muuten vielä, että Neptunus on puolestaan parhaillaan Vesimiehessä, eli Uranus ja Neptunus ovat toistensa merkeissä.

Äänestä
  • Juuri bongasin jutun, jonka mukaan Tony Halmeen asunnossa oli ollut joku asevälikohtaus. Koska juuri satuin jostain ottamaan ylös hänen syntymätietonsa (6.1.1963 klo 5.00 Hki), katsoin huvikseni hänen tämän hetken transiittinsa.

    Pisti silmään tr Chironin asteentarkka yhtymä Tonyn aurinkoon Kauriissa 2. huoneessa. Samaan aikaan tr Mars-Uranus on konjunktiossa hänen Chironiinsa Kauriissa 3. huoneessa, sekä melkein tarkassa oppositiossa hänen Uranukseensa Skorpparissa 9. huoneessa. Plutokin mahtuu mukaan tähän oppositioon, jos orbiksi käy 10 astetta.

    Voisiko tuosta mitään päätellä? Ainakin tr Mars-Uranus oppositiossa radixin Uranukseen voisi kai tuoda muassaan jotain tuollaista. Entäs tuon Chironin rooli?

    Äänestä

...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tellu kirjoitti:

Taannoin tapettiin ja paloiteltiin mies, nyt kuulema mies tappoi vaimonsa ja sahasi ruumiin kahtia.

Löydätkö nykyhetken kartalta mitään tekijöitä jotka voisivat villitä ihmistä moisiin, vai liekö jälkimmäinen hirmuteko vain aiemmin kopiointia...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu