Vaikuttaa siltä, että osa naisista loukkaantuu siitä ajatuksesta, että tuntematon mies käyttää prostitoidun palveluksia. Mistä ihmeestä ajatuksen vastenmielisyys johtuu? Jos henkilö A ja B tekevät yhteisestä sopimuksesta jotain, ilman kenenkään pakottamista, niin miksi se herättää joissakin suurta vihaa?
objektiivista
keskustulea asenteista
46989
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
No muiden puolesta en voi vastata enkä tiedä mitään lopullista totuutta
asiasta, mutta pari arvausta voin heittää.
Yksi syy voisi olla se, että prostituutiosta muodostuu helposti sellainen
mielikuva, että nainen on jollain tavalla alempiarvoinen olento,
jonka mies voi halutessaan ostaa omaksi huvikseen. Naista ei nähdä
ihmisenä, vaan miehen seksipalvelijana. Mieshuoriahan ei kauheasti ole.
Vaikka kyseinen nainen tekisikin asian vapaaehtoisesti, tuo mielukuva
silti helposti tulee.
Toinen syy voisi olla se, että alalla on todella huono maine. Siellä esiintyy
paljon järjestäytynyttä rikollisuutta, ihmiskauppaa, naisten alistamista
ja hyväksikäyttöä. Ei ihme jos se herättää negatiivisia tunteita,
vaikka joku sitä vapaaehtoisesti tekisikin.
Sitten on erikseen vielä surutta köyhien maiden naisia hyväksikäyttävät miehet,
jotka matkustavat köyhään maahan ja ostavat taskurahoilla köyhän
naisen pantavakseen. Miehen talouteen se ei paljon vaikuta, mutta
sille naiselle se voi olla sen verran iso raha, että se ajaa naisia
prostutioiduiksi, vaikka he eivät "alalle" haluaisikaan. Usein vielä
joku parittaja vie suurimman osan rahoista jotka nainen tienaa.
Minusta asiaa on kovin vaikea nähdä vain jonkun kylän tai kaupungin omana
pikku ongelmana, kun ihmiskauppa ym lieveilmiöt ovat nekin maailmanlaajuisia.
Vastaajana ei ollut mikään "femakko", vaan 30v mies, joka ei itse
kannata prostituutiota, ainakaan nykyisessä muodossaan.
Terve 30 vuotias mies. Tänne kirjoittaminen on tietenkin aivan yhtä tyhjän kanssa, mutta sen verta haluan kommentoida, että tuossa tekstissäsi ei kyllä ole kovin montaa "omaa ajatusta". Lähinnä vaikutat toistavasi vain sitä mitä olet jostain naistenlehdistä lukenut tai demarivanhemmiltasi kuullut. Olet naivilla tavalla idealisti, mutta sehän kyllä sallitaan teille nuorille miehille. Toivotaan, että elämä opettaa sinuakin. Ai, puuttuiko tästä argumentit. No, näin varmasti on, mutta mitäpä jos aidosti miettisit oikeuden teoriaa sekä yleiseurooppalaista sekä -maailmallista käsitystä sopimusoikeudesta, kansalaisoikeudesta, kauppaoikeudesta jne. Ehkäpä kannattaa pohtia myös omaa naivia argumentointitapaasi sen osalta miten automaattisesti yhdistät seksikaupan sekä rikollisuuden. Tapasi käsitellä ko. asioita on täysin verrattavissa ns. ämmänmoraalin.
Yhtä kohtaa tekee mieli kommentoida. Muutkin saavat vastata/kommentoida.
"Yksi syy voisi olla se, että prostituutiosta muodostuu helposti sellainen mielikuva, että nainen on jollain tavalla alempiarvoinen olento, jonka mies voi halutessaan ostaa omaksi huvikseen. "
Tehdään vertaus. Jollakin rikkaalla on palvelija jolta hän ei vaadi seksiä, mutta edellyttää häneltä pokkurointia ja kaikkea sellaista mikä ei tunnu palvelijasta mukavalta. Eikö nyt ihan samalla tavalla voi ajatella, että rikas tekee rahoillaan työntekijästään alempiarvoisen olennon?
Jos joku suostuu esimerkiksi siivoamaan jonkun yksityiskodissa, niin en ala siitä hirveästi raivoamaan.
Onko sinun pointti se, että juuri seksi tekee asiata ärsyttävän. Eli juuri se, että joku voi saada seksiä ilman, että herättää naisessa halun seksiin? Ymmärrän tämän niin, että prostituution vastustajat pitävät naisen seksuaalisuutta niin pyhänä asiana, ettei sitä saa millään rahalla ostaa.
Jos näin on, niin mikä tekee naisen seksuaalisuudesta näin pyhän?
Väitteesi rikollisuuden ja seksityön yhteydestä on kehäpäätelmä. Jos seksin myynti ja osto säädetään rikoksiksi, niin kuin hyvin usein on tehty, niin tietenkin alalla esiintyy rikollisuutta.
On muistettava, että esimerkiksi USA:ssa kaikki homoseksuaalit, sekä miehet, että naiset, kokoontuivat mafian omistamissa baareissa kieltolaista aina siihen asti, kun homoseksuaalisuus laillistettiin 1960-luvulla.
Voisit siis yhtä hyvin väittää, että homoseksuaalisuus aiheuttaa rikollisuutta, jos ei nyt, niin ainakin sitten, jos se kiellettäisiin lailla.
Monet feministit näkevät seksityön tekijät samanlaisena seksuaalisena vähemmistönä, kuin homoseksuaalit. Kun vaadit sekstiyön tekijöiden ja heidän asiakkaidensa vainoamista heidän seksuaalisen käyttäytymisen perusteella, syyllistyt seksuaalisen vähemmistön vainoamiseen.
Etkö tosiaan osannut vastata yhtä tyhjentävästi?
Nimenomaan totaalilaki tulee muuttamaan tulevien sukupolvien asennetta naisen käyttämiseen halpa-arvoisena huorana.Asenteet muuttuu vasta tulevilla sukupolvilla,näillä nykyisillä sovinisteilla ei ole enää toivoa.
Jopa virolainen siivooja on joku.Huora taas ei
ole mitään.Nix.
Aina vaan menee hullummaksi sovinistien perustelut.Totaalilaki helpottaa tätäkin ongelmaa.
... helvetin sika! "Jopa virolainen siivooja on joku". Virolainen siivooja on siis aavistuksen verran nollan yläpuolella, mutta kaukana vielä ihmisen tasosta.
Tällaiset täällä riehuu naisten "tasa-arvoistajina"! Hyi saatana!
Nollasit tai ynnäsit ihmisoikeuksia miten vaan,huora on aina vaan sama...huora.
Terve lahtaripässi! Ei minun demarivanhempani tuollaista opettaneet. Opettivat kyllä pitämään puoluepolitiikan seksin ulkopuolella.
Olkoon huorittelusi kanssa miten vaan (kun muuta ei näytä umåiluuhusi mahtuvan), mutta virolainen siivooja ei mielestäsi ole täysiarvoinen ihminen! Etkö osaa edes hävetä, saatanan sika?! Mikä sinä olet puhumaan ihmisoikeuksista?!
Olkoon huorittelujesi kanssa miten vaan (kun muuta ei näy umpiluuhusi mahtuvan), mutta virolainen siivooja ei mielestäsi ole täysiarvoinen ihminen!
Ettet häpeä, saatanan sika! Mikä sinä olet puhumaan ihmisarvosta??!!
Palaapas asiaan,aikuisten oikeesti.
Huoraa on aina pidetty ala-arvoisena ja halveksittuna elukkana,kun se on aikuisen ja
oikeustoimikelpoisen oma valinta.Huorapukki hyödyntää nyt vaikka bonnelpatjaa,jos panettaa!
Niin, hyvä kysymys jota voi ihmetellä erityisesti lukemalla täällä käytyjä keskusteluja mutta jotka jostain kumman syystä aina joku haluaa terrorisoimalla kieltää. Seksi on niin monelle tabu, valitettavasti, vaikka kysymys on elämään kuuluvasta ihmisiä yhdistävästä asiasta, joka voi olla myös hauskaa.
Huoran suusta sanottuna perheelliset eli äijät
käyttää eniten horon palveluja.Miehet on aika
syyllistää.Totaalilaki on silti paras tulevaisuuden kannalta.
Oletteko nähneet näitä maksullisia? Usein todella huoliteltuja, kauniita, hyväkroppaisia ja iloisia. Naisten perusluonteeseen kuuluu kai kateus, mutta siitä tämä kaikki vauhkoaminen johtuu. Luulevat että se on heiltä itseltään pois jos ei ole yhtä viehättävä. Naiset kilpailevat miehistä.
oikeassa olet siinä että naisen luonteeseen kuuluu kateus. Lisäisin tuohon että naisen luonteeseen kuuluu hirvittävä kateus.
Olen nähnyt ja osa on todella upeita. Minusta tuntuu, että hommassa on jotain muutakin. Nimittäin vallankäyttö. Monissa parisuhteissakin naiset laittavat miehet tekemään kaikenlaista seksiä vastaan. Jotenkin tuntuu siltä, että maksullinen seksi avaa miehelle mahdollisuuden päästä naisten vallasta ja JUURI se herättää monissa vihaa. Pahimmillaan seksin ehtona voi olla ties minkälaista henkistä väkivaltaa, eikä otteen lipsuminen siitä varmaan tunnu hyvältä.
Toinen mielenkiintoinen asia on, prostituutiota vastustavat lesbot. Siinä on minun mielestäni kyse puhtaasta mies vihasta.
Kertoisitko sinä,mistä sinun naisvihasi(siviili) johtuu? Etpä osaa sinäkään objektiivista keskustelua laisinkaan.
Lisäksi yleistät, kun puhut parisuhteesta. Ensinnäkin, itse harrastan mieheni kanssa seksiä siksi, koska itseäkin panettaa ja haluttaa. Ei siinä sen kummempaa, eikä meidän suhteessa ole kiristystä tai muutakaan valtataistelua. Joten lopetapas se yleistäminen.
Ja lisäksi, en ole kateellinen, sitä olen tarpeeksi elämässäni nähnyt. En ole kateellinen materiasta, en kauneudesta tai muustakaan. Kateellisuus on tosin suomalaisten perisynti, mutta ei todellakaan ole kiinni sukupuolesta.
Prostituutiota en vastusta, minulle on aivan sama, mitä aikuiset ihmiset tekevät. Kehitysmaissa asia lienee toinen.
Että tällaista.
Odotan vastakommenttiasi.
Omasta mielestäni en ole mitenkään naisvihamielinen. Jos olet tähän ketjuun postaamistani viestistä sellaisen vaikutelman saanut, niin voisitko kertoa jonkun esimerkin naisvihamielisestä kohdasta?
Syytit minua yleistyksestä kun totesin, että monissa parisuhteissa on seksiin liittyviä ongelmia. Se on kyllä ihan fakta, että monissa parisuhteissa on tälläisiä ongelmia. Ilmeisesti käsitit puheeni monista samaksi kuin, että ongelmat olisivat tyypillisiä. Sitä en tarkoittanut, mutta maassamme on varmasti tuhansia ongelmallisia suhteita ihan jo avioero tilastojenkin perusteella.
Tämän keskustelun aloittaja kaipaa kipeästi moraalista oikeutusta sille, että saisi kerrankin mahdollisuuden harrastaa seksiä upeakroppaisen naisen kanssa, mikä ei tosin ole ilmaiseksi hänelle mahdollista...Loistavat edellytykset objektiiviseen keskusteluun, onnittelen. Toisaalta, no mikäs siinä jos joku huora tahtoo tienata vastenmielisen henkisesti avuttoman isukin tai vammaisen ukon vaikeasti hallittavilla seksuaalisilla tarpeilla, eihän siinä sinänsä mitään väärää ole ;) Aika kurjaa tosin, jos sellasiin hommiin joutuu. Mieti nyt, jotain hikisiä, lihavia keski-ikäisiä ukkomiehiä tulee ähkimään ja kuolaamaan päälle, hyi hitto. Varmaan psyykkisesti todella rasittava ammatti tämä huoraaminen, kyllä siinä varmaan moraali ja ymmärrys kehittyy isukkeja rahastaessa.
Horovitut hajottaa perheitä.Eli siis ne alhaiset huorapukit.Sillä kukaan fiksu nainen ei katso
puolisoa,joka kerrankin narahtaa huorista.Perheiden koossapitävä voima on rakkaus,
mutta kun luottamus menee,äijä lähtee heti!Rakkaus tarkoittaa luottamusta.
Jos joku luuseri tyydyttäytyy horolla,se on
vähemmistö.Perheiden ukkomiehet taas on vastuussa
paitsi perheestä,kodista myös lapsista.Silloin ei juosta horovituissa.
Huora joutuu jäämään eläkkeelle revoineen kolmekymppisenä,sellaista elukkaa ei voisi vähempää kadehtia.Inho on oikein sana.
Että tiedoksenne vaan.
Tämä seksin ja pornon ja naisten esineellistämisen aika on tuhonnut monet suhteet
ja liitot.Nuoret naisetkin joutuu jättämään miehiä esim.sen takia,kun mies on katsonut pornoleffoista,että "täytyy sunkin pystyä ottamaan suihin ja perseeseen".
mitä ihmettä sellaisella naisella tekee joka ei pysty ottamaan suihin eikä perseeseen.
mitä muuta jäljelle jää?--mäkeen sellainen akka ja pelkkä yöpaita päällä saatana.
femakko tukehtuu lopulta omaan paskaansa, eikä siinä sitten muuta tapahdukaan.
Otatko perseeseen ja suihin?
Jos et muista arvoista naistasi arvosta,saatkin mennä kierrätykseen!
Kumman suu paskaa enemmän vetää.
Kumman suu paskaa enemmän vetää.Fiksu nainen
se ei kyllä ole.
kyrvän puute, sillä sitähän tuo nimenomaan on, niin ei muuta kun yhteyttä vaan niin autan kyllä. Jos nyt et ihan susiruma ole ja haise pahalle.
kunnon kyntö niin höyryt haihtuu päästäsi ja pääsee niinsanotusti se nainen esiin.
Tunnet siis vastenmielisyyttä kun ajattelet, että ulkoisesti ja kenties sisäisestikin vastenmielinen mies harrastaa seksiä kauniin naisen kanssa. Tuntisitko samanlaista vastenmielisyyttä, jos sama ruma mies osoittautuisi rikkaaksi ja sen jälkeen sama nainen antaisi miehelle ilmaiseksi siinä toivossa, että pääsisi elämään ko. miehen siivelle? Jos et niin miksi edellinen on enemmän tuomittavaa?
Omasta mielestäni ihmiset harrastavat seksiä monilla vastenmielisillä tavoilla ja harrastavat mitä merkillisimpiä perversioita keskenään. Silloin kuin kyse on kahden aikuisen ihmisen keskinäisestä ja vapaaehtoisesta toiminnasta, niin minulla ei ole mitään niitä vastaan. Tuntuivatpa ne minusta itsestäni kuinka inhottavilta tahansa. Siis ihmisten leimaaminen oman inhon perusteella tuntuu ahdasmielisyydeltä.
"täytyy sunkin pystyä ottamaan suihin ja perseeseen".
Tarkoitatko, että prostituutio tarjoaa houkuttavan vaihtoehdon miehille päästä toteuttamaan fantasioitaan? Siis ilman prostituutiota parisuhteissa elävillä naisilla ei olisi pelkoa, että heidän miehensä pääsevät toteuttamaan näitä fantasioitaan muualla.
Ok, tämä on minustakin ihan pätevä huolenaihe ja voi luoda naisille paineita harjoittaa sellaista seksiä mihin he eivät halua suostua. Tälläisessä tilanteessa on kolme mahdollisuutta:
1) Mies jättää tälläiset toiveet fantasioiksi.
2) Pari eroaa ja yrittää löytää sellaiset kumppanit joiden kanssa seksi sujuu.
3) Mies käy huorissa toteuttamassa fantasioitaan ja pari elää muuten ihan normaalisti.
Kaikki vaihtoehdot 1-3 ovat jossakin määrin ongelmallisia ja joillekin ihmisille niistä jotkut tai mitkään ei tule edes kysymykseen. Jos joku valitsee vaihtoehdon 3 se ei välttämättä aiheuta kellekään kärsimystä. Toisaaltaan jos mies kertoo siitä vaimolleen se voi myös pilata koko liiton.
en mene koskaan edes yhteen sellaisen naisen kanssa jolle suihinotto on vastenmielistä.
Siis sellainen muija karsiutuu välittömästi, tottakai.
Naiselle merkkaa muutkin asiat kuin suihinotot tai persepanot.No, ehkä huoralle ei muita ole.
Sun suu vetää paskaa enenmmän, se on saletti. Kun kerran työntääkin.
Niinkuin toimesi osoittaakin,olet pelkkää reikää
ja revaa koko jätkä.
et ole asialinjalla käynytkään. olet niin mitätön ettet pystyisi edes kunniallisiin huorantöihin senkin laitossiivooja.
Minä taas olen koulutustani vastaavassa toimessa enkä hierarkian siinä päässä.
meni hommat putkeen tuossa kymmenen vuotta sitten että rahan vuoksi ei tarvitse enää tehdä mitään. Voin keskittyä mukaviin harrastuksiin ja siinä sivussa joskus auttaa köyhää opiskelijatyttöä maksamalla suihinottopalvelusta.
koetahan sinnitellä työelämässä, pian sinut varmaan saneerataan tiukkapipoisuutesi vuoksi kilometritehtaalle.
Sivistys on muutakin kuin rahaa tilillä.
Vieläkin 2000-luvulla vähämieliset äijät ihmette-
lee tätäkin asiaa.
Näköjään sosiaaliturva ja virkamiesmeininki on mennyt niin pitkälle, jotakuta jopa ihmetyttää miten joku tekee vastikkeellista työtä elääkseen...
Tässäkin asiassa kuten monissa muissakin, ääntä pitää eniten ne joita asia ei kosketa mitenkään.