Heippa..
Haluaisin vain purkaa tunteitani johonkin, ja se ei oikein onnistu mieheni kanssa, kun kyse on pääasiassa hänen äidistään.
Ongelma on ensinnäkin se, että anoppi ei alunperinkään pitänyt ajatuksesta, että odotamme lasta. Hänen pikkupoikansa muutti ensimmäistä kertaa naisen kanssa asumaan, ja joku muu tekee ruuat hänelle kuin äiti ja blaa blaa. Noh.. Hän on koko ajan tuppautumassa. Ostelee tuhottomasti tavaraa ja vaikka sanon, etten halua tuota ja tuota, hän ostaa sen silti ja sanoo, että ei teillä ole varaa ostella tälläistä..
Ostimme sohvan, hän soitti heti miehelleni, että oletko ihan tyhmä, etkö tajua, että teidän pitää säästää..huusi sitten painostavalla äänellään siitä pitkään.. Sen hän osaa. Minua ahdistaa ihan hänen läsnäolonsa, kun hän jo puhuukin todella alentavasti yms.
Olen yrittänyt nyt sitten kestää tätä jo kohta sen 40 viikkoa ja lisäksi sen ajan, mitä olimme ennen raskautta seurustelleet, eikä anoppi selvästi pitänyt minusta juurikaan.
Hän oli kerran soittanut jopa minun vanhemmilleni ja kertonut ettei meillä ole rahaa ja hän on joutunut sitä antamaan. Ja paskat, hän ei ollut antanut rahaa kertaakaan, ja meillä oli kaikenlisäksi sitä, ei tietysti suuria määriä, mutta rahaa kuitenkin syödä, maksaa laskuja yms.
Olin siitä erittäin tuohtunut. Isäni olikin sanonut hänelle, että olemme kyllä aikuisia ihmisiä yms yms..
Tänään kävimme ostamassa television, anoppi taas vaihteeksi osti senkin, pojalleen joululahjaksi. Jep, jep..En pidä siitä, että tavaraa tulee, ja vielä noin kallista, hänen rahoillaan, tai oikeastaan firman rahoilla..
Nooh..Olimme sitten tulossa kotiin, ilman plus-tv korttia, mitä myyjä tarjoili..Ei tietenkään ole tarpeellinen, mutta ei se kalliiksi olisi tullut. Mutta eipä vaimolta kyselty. No ei siinä mitään, mutta sitten kun tulimme kotiinpäin, anoppi kävi siinä taas ihanalla tavallisella äänensävyllään selittämään, että ei tuo lastenteko kyllä mitään herkkua ole, että ei teillä todellakaan (ivallinen naurahdus) ole aikaa katsella televisiota. Sellaista huutoa yms. tulee kyllä olemaan, että voi unohtaa ylimääräiset tv:n katselut. Ei se niin helppoa kuulkaa ole.Lisäksi, kun teillä on sitä aikaa, haluatte varmasti mielummin nukkua kuin katsoa telkkaria.
Ihan kuin olisin ajatellut, että vauvat ovat aina niin helppoja yms., ei sitä olisi minulle tarvinut tulla paasaamaan.
Tämä kaikki saa minut itkemään tosi usein. Olen ihan hajalla koko ajan ja itken oikeastaan tietämättä syytä edes siihen. Toki pohjimmiltaan syy on tuo, että suku, lähinnä miehen puolelta, painostaa ja aliarvioi ja ahdistelee suorastaan minua koko ajan.
En tiedä oikein mitä tekisin. En voi hänelle tästä sanoa. Kerran kun tiuskaisin anopille jotain, hän sanoi vaan että "lopetapa tuo heti, ei meidän tarvitse sinua auttaa". No juu, ei todellakaan, mutta en osannut enempää takaisin sanoa.
Nytkin itkettää kovasti. Lisäksi mieheni on aikalailla äitinsä puolella joka asiassa ja liioittelen hänen mielestään kaiken. Sitten kun hänen äitinsä sanoo jotakin mikä loukkaa minua, mies sanoo vaan että en viitsi puuttua tuohon teidän kinasteluunne enää. Juu kyllä silloin puututaan, kun minä sanon jotain hänen äidistään.
Tekisi mieli lähteä vaikka espanjaan, jättää tämä suku ja olla sitten yksin vauvan kanssa. :(
Luultavasti en saa edes kasvattaa lastani kuten itse parhaaksi koen. Varmasti kaikki muut osaavat sen paremmin. En usko että jaksan sitä. :/
noh, kiitos ajastanne. Eipä tällä juurikaan pointtia tällä asialla ole, mutta..vielä olisi viikko laskettuun aikaan, ja olen hiton stressaantunut koko ajan, onnistuneeko imetyskään, tai yhtään mikään. Lisäksi epäilen miten kykenen olemaan äiti, kun sitä kaikki muutkin epäilevät. ;(
Haluaisin vain purkaa tunteitani johonkin, ja se ei oikein onnistu mieheni kanssa, kun kyse on pääasiassa hänen äidistään.
Ongelma on ensinnäkin se, että anoppi ei alunperinkään pitänyt ajatuksesta, että odotamme lasta. Hänen pikkupoikansa muutti ensimmäistä kertaa naisen kanssa asumaan, ja joku muu tekee ruuat hänelle kuin äiti ja blaa blaa. Noh.. Hän on koko ajan tuppautumassa. Ostelee tuhottomasti tavaraa ja vaikka sanon, etten halua tuota ja tuota, hän ostaa sen silti ja sanoo, että ei teillä ole varaa ostella tälläistä..
Ostimme sohvan, hän soitti heti miehelleni, että oletko ihan tyhmä, etkö tajua, että teidän pitää säästää..huusi sitten painostavalla äänellään siitä pitkään.. Sen hän osaa. Minua ahdistaa ihan hänen läsnäolonsa, kun hän jo puhuukin todella alentavasti yms.
Olen yrittänyt nyt sitten kestää tätä jo kohta sen 40 viikkoa ja lisäksi sen ajan, mitä olimme ennen raskautta seurustelleet, eikä anoppi selvästi pitänyt minusta juurikaan.
Hän oli kerran soittanut jopa minun vanhemmilleni ja kertonut ettei meillä ole rahaa ja hän on joutunut sitä antamaan. Ja paskat, hän ei ollut antanut rahaa kertaakaan, ja meillä oli kaikenlisäksi sitä, ei tietysti suuria määriä, mutta rahaa kuitenkin syödä, maksaa laskuja yms.
Olin siitä erittäin tuohtunut. Isäni olikin sanonut hänelle, että olemme kyllä aikuisia ihmisiä yms yms..
Tänään kävimme ostamassa television, anoppi taas vaihteeksi osti senkin, pojalleen joululahjaksi. Jep, jep..En pidä siitä, että tavaraa tulee, ja vielä noin kallista, hänen rahoillaan, tai oikeastaan firman rahoilla..
Nooh..Olimme sitten tulossa kotiin, ilman plus-tv korttia, mitä myyjä tarjoili..Ei tietenkään ole tarpeellinen, mutta ei se kalliiksi olisi tullut. Mutta eipä vaimolta kyselty. No ei siinä mitään, mutta sitten kun tulimme kotiinpäin, anoppi kävi siinä taas ihanalla tavallisella äänensävyllään selittämään, että ei tuo lastenteko kyllä mitään herkkua ole, että ei teillä todellakaan (ivallinen naurahdus) ole aikaa katsella televisiota. Sellaista huutoa yms. tulee kyllä olemaan, että voi unohtaa ylimääräiset tv:n katselut. Ei se niin helppoa kuulkaa ole.Lisäksi, kun teillä on sitä aikaa, haluatte varmasti mielummin nukkua kuin katsoa telkkaria.
Ihan kuin olisin ajatellut, että vauvat ovat aina niin helppoja yms., ei sitä olisi minulle tarvinut tulla paasaamaan.
Tämä kaikki saa minut itkemään tosi usein. Olen ihan hajalla koko ajan ja itken oikeastaan tietämättä syytä edes siihen. Toki pohjimmiltaan syy on tuo, että suku, lähinnä miehen puolelta, painostaa ja aliarvioi ja ahdistelee suorastaan minua koko ajan.
En tiedä oikein mitä tekisin. En voi hänelle tästä sanoa. Kerran kun tiuskaisin anopille jotain, hän sanoi vaan että "lopetapa tuo heti, ei meidän tarvitse sinua auttaa". No juu, ei todellakaan, mutta en osannut enempää takaisin sanoa.
Nytkin itkettää kovasti. Lisäksi mieheni on aikalailla äitinsä puolella joka asiassa ja liioittelen hänen mielestään kaiken. Sitten kun hänen äitinsä sanoo jotakin mikä loukkaa minua, mies sanoo vaan että en viitsi puuttua tuohon teidän kinasteluunne enää. Juu kyllä silloin puututaan, kun minä sanon jotain hänen äidistään.
Tekisi mieli lähteä vaikka espanjaan, jättää tämä suku ja olla sitten yksin vauvan kanssa. :(
Luultavasti en saa edes kasvattaa lastani kuten itse parhaaksi koen. Varmasti kaikki muut osaavat sen paremmin. En usko että jaksan sitä. :/
noh, kiitos ajastanne. Eipä tällä juurikaan pointtia tällä asialla ole, mutta..vielä olisi viikko laskettuun aikaan, ja olen hiton stressaantunut koko ajan, onnistuneeko imetyskään, tai yhtään mikään. Lisäksi epäilen miten kykenen olemaan äiti, kun sitä kaikki muutkin epäilevät. ;(
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suku ei tosiaan aina ole helpoimmasta päästä. Itse aloin odottamaan esikoistani 19 vuotiaana ja mieheni suku ei ollut lainkaan luottavainen suhteeni. Lopulta kävi niin että myös mieheni kääntyi minua vastaan ja painosti aborttiin niin kauan kuin se olisi ollut mahdollista. Kun lapsi lopulta syntyi ja tuki ei ollut ollut kummoista päätin itse että minähän selviän. Päädyin ratkaisuun että jos ei kaksin niin yksin. Elin yksin huoltajana 2,5 votta kunnes aloin seurustella miehen kanssa joka kunnioitti minun saavutusiani yksin huoltajana ja ryhtyi (nyt viisi vuotiaan) pojan isäksi. Elämä rullaa, enkä yhtään kaipaa elämää jossa minua pidettiin epäpätevänä teini äitinä. Ota ohjat käsiisi ja sano miehellesi että haluat teidän selviävän omillanne, anoppi saakoon tästä edespäin unohtaa "äidin" roolin ja keskittyä olemaan Mummi!
Sinä olet varmasti hyvä ja PARAS äiti lapsellesi! Aloita siitä!
Ja mitä anoppiin tulee..Olen joskus ollut inhottavassa anoppi-asetelmassa, tosin en silloin ollut raskaana. Voin kertoa, että se mollaaminen ja kaikentietävyys ei lopu ennen kuin ystävällisesti ilmoitat hänelle että teidän perhe on teidän perhe ja piste.
Tietenkin sinun olisi hyvä jutella miehesi kanssa tästä asiasta ensin. Ja jos mies on aina äitinsä puolella, voit kysyä haluaako hän äitinsä vai sinut perheeseenne äidiksi?
Ilmeisesti anoppisi on jotenkin katkera, ehkä hänen nuoruudessaan ei ole ollut varaa ostella ja kuluttaa. Hän haluaa nyt kommenteillaan pahoittaa mieltäsi ja nostaa omaa itseään esiin ostelemalla teille tavaraa..
Ja jos annat tämän tilanteen jatkua, alkaa lapsen syntymän jälkeen jatkuva neuvominen miten pitää vauvan kanssa tehdä ja miten sinä teet väärin, vain hän tietää oikean tavan!!! Grrrr, karvat nousee pystyyn jo valmiiksi!
Jos miehesi toimii oikein, hän ITSE pyytää äitiään olemaan puuttumatta teidän elämään tulevaisuudessa.
P.S. Ja jos appivanhemmat asuvat lähellä, tee heille selväksi että teille ei tulla "kuin kotiin", vaan kysytään voiko tulla käymään!! Varsinkaan sitten kun vauva on syntynyt!
Tsemppiä, kirjoitahan kuulumisia!!
Ihan rupesi itsellänikin hormonihöyryissäni keittämään tuota lukiessa! Eihän tuollainen käytös ole millään lailla hyväksyttävää, anopiltasi TAI mieheltäsikään!
Toivon todella että siulla on ollut joku kenen kanssa asiasta puhua (oma suku, ystävät), raskaana kun sitä on muutenkin monesti herkempi kaikelle arvostelulle. Yhdyn edelliseen, sie todella olet paras mahdollinen äiti lapsellesi ja sinä sanelet sen mitä sinun kotonasi tapahtuu!
Pidän siulle peukkuja ja voimia tulevaan koitokseen, sekä synnytykseen että muutenkin. Itsevarmuutta pitäisi ainakin tulla lapsen synnyttyä lisää kun naarasleijona alkaa suojelemaan kotiaan ja pentujaan ;D
Tsemppiä!