Pysäköinti

Oli taas mukava yllätys tuolla liikenteessä tänään noin klo 11 Riihimäen ABC karavaanin parkkipaikalla. Jätin kärryn siihen kun lähdin autoa purkamaan asiakkaalle pakittelin sen aivan parripaikan reunaan, niin kun olen tehnyt useasti aikaisemminkin samassa paikassa. Olin poissa noin 1,5 tuntia ja palasin henkilöautojan ja pakettiautojan paikkoja oli vapaana vaikka millä määrin mutta silti oli WW Transporter pysäköity eirttäin mallikkaasti perävaunustani noin viiden metrin päähän. Odottelin autossa nin 10 minuuttia samalla papereita täytellen kunnes lopulta menin sisälle ja kysyin että kekenköhön mahtaa ko. auto olla? Omistaja kylläkin löytyi, mutta teki asian selväksi että ei aijo tulla siirämään ennen kun on stynyt tilaamansa ruokansa joka ei ollut viellä edes pöydässä! Kiitos sinulle minä odottelen sitä ruokaani vasta nyt!
7758
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tirvasta nokkaan syönnin päätteeksi.

Äänestä

huoltoasema ei ole mikään yleinen parkkipaikka.

Äänestä

Mietipäs ihan järjen kanssa jos kykenet? Jätit sitten kärryn jälleen kerran huoltamon pihalle joka on tarkoitettu asiakkaaiden autojen pysäköintiä varten, niinkö? Ei se että on ennenkin onnistunut väärinkäyttämään paikkaa tee siitä omaa. Tuolla pakukuskilla on ollut suurempi oikeus pitää autoaan siellä kuin sinulla kun on sentään maksava asiakas.

Useilla huoltsikoilla on aikarajakin tyyliin "xxx:n asiakkaille 1h" tms ja ihan syystä, jos on suosittu paikka niin on varmaan parkkiksista pula joskus.

Ihan oli 5m päässä vaunusta paku, tyhmä pakukuski varmaan kun ei osannut ennustaa että Herra Rahtari tulee kohta ja että välin pitää olla vähintään 20m.

Aika yllättävää että teiden ja parkkisten tukot alkavat märisemään itse aiheuttamastaan muutaman minuutin viivästyksestä, tuo tietysti kertoo vähän rahtarin arvomaailmasta minä, minä, minä, minä ja mun kaverit ensin, kaikki muut on mulkkuja ja joutavat väistelemään ja odottelemaan.

Äänestä
  • löytyy.

    Äänestä

  • Minkä takia huoltamoilla on yleensä hieman isompi alue pihalla, erikseen autojen parkkipaikoista? olisikohan sitävarten että näillä isommillakin autoilla on mahdollisuus edes jonnekkin ajaa se kärri parkkiin purun ajaksi? Ja voisi se pakettiauto kuski kylläkin käyttää niitä paikkoja, jotka on sille tarkoitettu vai oliskohan niin että trensporter on niin iso auto että ei parkkiruutuun mahdu, epäilen vahvasti.

    Äänestä

  • MULKKU!!!! kirjoitti:

    Minkä takia huoltamoilla on yleensä hieman isompi alue pihalla, erikseen autojen parkkipaikoista? olisikohan sitävarten että näillä isommillakin autoilla on mahdollisuus edes jonnekkin ajaa se kärri parkkiin purun ajaksi? Ja voisi se pakettiauto kuski kylläkin käyttää niitä paikkoja, jotka on sille tarkoitettu vai oliskohan niin että trensporter on niin iso auto että ei parkkiruutuun mahdu, epäilen vahvasti.

    V..ako se pakukuski olisi voinut tietää että touhukas purkaja just silloin sattuu tulemaan? Ihan malttoi puuha-pete 10min odottaa ennen kuin meni märisemään? Rahtarimulkkujen perässä siviilit joutuu paljon enemmän odottelemaan tuolla tien päällä vaikka saattaa meilläkin joskus olla kiire ja työajoa. Olen minäkin töistä myöhästynyt pihan tukkineen rekan takia mutten itkenyt mihinkään foorumeille, elämä on. Jospa ne muut paikat oli silloin varattuja kun transporter tuli paikalle? Olis vaan tilannut rahtarikin nauravat nakit niin ei olis odottelu ahdistanut.

    Äänestä

Jos parkkipaikkaan on maalattu valkoisella maalilla paikat, on se tarkoitettu kulkuneuvoille ja vaunuille, jotka sinne mahtuu. Tyrkkää se kuselta haiseva lasikuitulaatikkos semmoseen läveen, mistä sen saat myös tarvittaessa pois tai asenna tarvittavat varoituskeilat ympärille!

Parempi ehkä et pysyt siellä, missä ajellaan vaan niillä volvoilla, eikä osata puhua suomea, niin mahdut kääntymän sen lasikuitulaatikkos kanssa. Eikös useimmat teistä työnnä ne mereen, ja pistä purjeen keskelle? Riittää tilaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työn teko estetty kirjoitti:

Oli taas mukava yllätys tuolla liikenteessä tänään noin klo 11 Riihimäen ABC karavaanin parkkipaikalla. Jätin kärryn siihen kun lähdin autoa purkamaan asiakkaalle pakittelin sen aivan parripaikan reunaan, niin kun olen tehnyt useasti aikaisemminkin samassa paikassa. Olin poissa noin 1,5 tuntia ja palasin henkilöautojan ja pakettiautojan paikkoja oli vapaana vaikka millä määrin mutta silti oli WW Transporter pysäköity eirttäin mallikkaasti perävaunustani noin viiden metrin päähän. Odottelin autossa nin 10 minuuttia samalla papereita täytellen kunnes lopulta menin sisälle ja kysyin että kekenköhön mahtaa ko. auto olla? Omistaja kylläkin löytyi, mutta teki asian selväksi että ei aijo tulla siirämään ennen kun on stynyt tilaamansa ruokansa joka ei ollut viellä edes pöydässä! Kiitos sinulle minä odottelen sitä ruokaani vasta nyt!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu