Hedelmistään puu

tunnetaan!

Oletteko ajatelleet, että Raamatun opetus auttaa meitä erottamaan sen, minkä hengen vallassa kukin toimii. Raamattu kehottaa arvioimaan ihmisiä tekojen mukaan ja antaa siihen hyvät neuvotkin.

Nyt kysynkin teiltä hyvät veljet ja sisaret, voiko mielestänne ihminen johtaa kokonaisen maan sotavoimia harjoittamaan viattomien vangitsemisia ja kidutuksia millään perusteella Jumalan Hengessä ja hänen kunniaksi? Hyvä puu ei saata tehdä huonoa hedelmää. Itse olen kyllä ihan Raamatun pohjalta näkevä, mikä henki saa aikaan sen, että johtaja asettaa joukkonsa kiduttamaan toisia ihmisiä maassa, jonka he ovat vallanneet. Ei siinä jää millekään selityksille tekojen motiiveista sijaa. Tarkoitushan ei pyhitä tekoja. Sitten vain ihmetyttää, kuinka löytyy niitäkin kristittyjä, jotka puolustavat kidutuksia, viattomien vangitsemisia, murhia ja näiden tekijöitä sekä johtajia, jotka johtavat tuollaista toimintaa.

1

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei kuulu kristittyjen aseeksi.
      Raamatun opetus, että Jumalan Hengessä me särjemme linnoituksiakin,
      ...kuitenkaan tekemättä väkivaltaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      245
      3709
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      3503
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      96
      2905
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      51
      2680
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      120
      2466
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2082
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2021
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      42
      1885
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      107
      1816
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1189
    Aihe