Bongasin

lounaisessa Suomessa Paimiosta. En ole ennen nähnyt,vaikka 53v on eletty. Lintuja oli kymmenkunta ja ne olivat koko ajan liikkeessä nuoressa koivikossa. Rinnoissa olivalkeaa ja pitkä n. 10-senttinen musta pyrstö. Ihanlähelle en päässyt, kun olivat niin vikkeliä.
3228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Taas jonkinsorttinen vaellus tulossa. 2-3 vuotta sitten oli oikein joukkovaellus käynnissä ja Pyrstötiasia näkyi satoja. Yhden poikueen verranhan tuossa oli, mutta hauskannäköisiä pyöriöitä ovat ja kokoajan liikkeessä.

Äänestä

Onneksi olkoon! Ei pyrstötiainen mahtiharvinaisuus ole, joka vuosi olen joitakin nähnyt, mutta oikullinen esiintymiseltään vaelluksineen. Ihanan kaunis otus on, parven kohtaaminen on aina iso ilo.

Äänestä
  • jo 3. talvi menossa. Ensimmäisen kerran näin eläissäni moisen keikkujan kevättalvella 05. Tämä neljän yksilön pieni parvi on nyt tottunut meihin pihalla käyskentelijöihin eikä pyrähdä enää niin herkästi pakosalle. Talipalloissa keikkuvat pääsääntöisesti. Kaunis ääntely niillä on. Jotenkin hauskasti muistuttaa pienoiskokoista harakkaa =). Nämä linnut näemme Inkoon Fagervikissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pyrstötiaisparven kirjoitti:

lounaisessa Suomessa Paimiosta. En ole ennen nähnyt,vaikka 53v on eletty. Lintuja oli kymmenkunta ja ne olivat koko ajan liikkeessä nuoressa koivikossa. Rinnoissa olivalkeaa ja pitkä n. 10-senttinen musta pyrstö. Ihanlähelle en päässyt, kun olivat niin vikkeliä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu